Tue toimintaa, serverimaksut erääntyy taas viikon päästä ja lompakko tyhjä

Ensi viikon aikana pitäisi tilittää serverin pitäjälle reilu tuhat kruunua, eli euroissa satku, että sivut pysyvät auki. Nyt kannattaa tukea toimintaa.

Serverimaksu lankeaa taas ensi viikolla. Samalla pitäisi siirtää domain eli -org-pääte vanhalta ylläpitäjältä uudelle, sekin maksaa vähän. Kyse ei kuitenkaan ole mistään isoista rahoista, jotain puolitoista tonnia kruunuissa.

Vuosi sitten syksyllä olin hieman väsynyt tähän hommaan ja ajattelin, että vetäisen vielä vuoden ja kun ”saldo” on käytetty nyt syksyyn mennessä, niin lopetan homman. Mutta jostain on tullut taas motivaatiota lisää, eikä ole aikomustakaan laittaa pakkaa kasaan. Hissi kulkee kuitenkin vielä ylös ja pitkät valot palaa kirkkaasti. Maailma tarvitsee tällaista mediaa, joka osaa kyseenalaistaa kaikkea. Myös sitä, mitä muka ei saisi kyseenalaistaa.

Jos tuntuu siltä, että Pt-media on tukemisen arvoinen, niin tue toimintaa. Hommaa pyöritetään ihan puhtaasti omatoimisena, eli en saa mitään apurahoja, joskus tulee kymppi pari mainosrahaa, mutta kaikki tulot ovat lukijoiden tukemia ”apurahoja”.

Homma toimii helposti Pay Palilla. Ei tarvitse kuin klikata linkkiä maksun voi suorittaa kortilla.


 

Myös pankkisiirtoa voi käyttää seuraavilla tiedoilla:

IBAN: LT 17 3250 0770 1394 6133
BIC/ Swift: REVOLT21
Saajaksi Pt ja viestikenttään lukupaketti + oma viesti.

Kiitos kaikille tukijoilla, homma jatkuu ja hoosiannaa huudetaan korkealta ja kovaa.

16 Kommenttia
Uusimmat
Vanhimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
kiertelijä
kiertelijä
23.9.2021 01:35

paavo joka ei puhu juutalaisista ja vapaamuurareista ollenkaan pitäisi vielä maksaa näistä puoli totuuksista hah ahah!

Ehkä Osallistun
Ehkä Osallistun
22.9.2021 22:55

Minkä maan tuo LT on ?
Kun pitää sallia erikseen ulkomaan maksu ennen suoritusta.

Idän tietäjä
Idän tietäjä
22.9.2021 21:26

Tuettu. Alle 10 mutta jotain. Jatka juttujen tekemistä samaan malliin. Kiitos.

kössi
kössi
22.9.2021 21:20

laita paavo swish kans, sillä helppo lahjoittaa

kyllä tätä luetaan ruotsistakin, ja kaikilla swish ja se vaivattomin laittaa rahaa

Heja sverige
Heja sverige
22.9.2021 20:06

Ai miks pitäis rahoittaa sun juomista ja pelaamista???

Bling Bling
Bling Bling
23.9.2021 10:07
Vastaa...  Heja sverige

Miksi ei? Voi sitä tyhmempäänkin rahansa laittaa.

Matti Hyyryläinen
Matti Hyyryläinen
22.9.2021 18:41

Paavolle kiitokset kympin arvoisesta toimittamisesta..10 € on pikku raha näin toimivasta mediasta.

mike lake
mike lake
22.9.2021 17:38

Olen aina arvostanut paavon tekemistä,mutta nyt vielä enemmän kun olen yrittänyt kijoitella tänne omia ajatuksiani.
Niissä on ensinnäkin varmaan tuhannen kirjoitusvirhettä ja paljon muuta korjattavaa,mutta Paavo on ne pistänyt luettavaan kuntoon joka toden totta vie aikaa.
Kiitos sinulle siitä Paavo.

Kryptisk
Kryptisk
22.9.2021 17:29

laita jotain krypto-osoitetta myös, xrp esimerkiksi

mike lake
mike lake
22.9.2021 17:16

Nyt olisi hyvä mahdollisuus tehdä muutakin kuin kommenttiosioissa peukuttaa ylös tai alas.
Sillä kun nyt ei kuitenkaan ole paljon merkitystä jos kyse on leivästä.