
Iltalehden mukaan entinen Helsingin huumepoliisin päällikkö, nykyinen rikollinen Jari Aarnio on päästetty vankilasta valvottuun koevapauteen eli ns. pantavangiksi.
Aarniolla oli istuttavanaan 10 vuotta huumausainerikoksista sekä kolme vuotta ns. Trevoc-jutusta, eli yhteensä 13 vuotta. Ensikertalaisena hän istuu siitä puolet eli 6, 5 vuotta. Joissakin tapauksissa vanki voidaan päästää lusimaan tuomiotaan kotiinsa puoli vuotta ennen vapautumistaan.
Panta tarkoittaa sitä, jalkaan lyödään kirjaimellisesti panta. Se on sellainen nilkkaan niitattu rinkeli, joka sinetöidään kiinni. Jos pantaa yrittää ottaa pois se hälyttää valvomoon. Pannassa on gps-valvonta, joka seuraa henkilön liikkeitä metrin tarkkuudella. Vangille on sovittu tietty alue, jonka sisällä saa liikkua, esim. kotipiha. Lisäksi tiettyinä päivinä tiettyyn ennalta sovittuun kellonaikaan voi käydä kaupassa tai vaikka lenkillä. Pienikin poikkeama rutiineissa näkyy valvontakeskuksessa ja sääntöjen rikkomisesta lähtee heti takaisin vankilaan.
Lisäksi pantavangin kotona käydään säännöllisen epäsäännöllisesti ottamassa huumetestejä ja puhalluttamassa. Nimittäin päihteitä ei saa käyttää tuona aikana.
On mielenkiintoista nähdä mitä Aarnio alkaa nyt touhuamaan vapauduttuaan. Selvää on, että Pasilaan ei ole enää asiaa, mutta lähteekö Aarnio pyörittämään isompaa huumekauppaa, sekin on yksi tulevaisuuden näkymä.