Peruskouluihin yritetään tällä hetkellä ujuttaa ”sateenkaarioppia”, joka pyrkii hämärtämään kaikenlaiset sukupuoliroolit. Tällaista ideologiaa jakaa ainakin Sateenkaarikoulutus-niminen ryhmittymä.
Ensimmäisessä teesissä kehotetaan opettajia teippailemaan luokka täyteen sateenkaaria. Tarvittaessa voi teipata vaikka läppärin kanteen sateenkaaren, jotta ”sateenkaarevat oppilaat tunnistavat sinut turvalliseksi aikuiseksi”. On selvää, että ketään ei pidä kiusata seksuaalisen suuntautumisensa tai trans-henkilöllisyytensä takia. Trans-oppilaat ovat kuitenkin niin marginaalin marginaali-ilmiö, että juuri sen takia tällainen sateenkaarijulistus muuttuukin agendaksi.
Astetta älyttömämmäksi mennään seuraavassa. Suomen kielessä on olemassa neutraali sukupuoleton pronomini ”hän”, mutta se ei riitä. Välttämättä pitää päästä pätemään ja puhumaan englanniksi she/ he. Tässähän tavallaan raiskataan suomen kieli, joka on aivan ihanteellinen kieli kolmannen persoonan neutraalin pronominin takia juuri trans- ja muunsukupuolisille henkilöille.
No, totta kai tässä on takana tietenkin se, että neutraali ”hän” ei riitä, vaan pitää väkisin päästä sanomaan miehestä ”she” ja naisesta ”he”, jos jollakulla tällainen pälkähtää päähän.
Kolmannessa teesissä alkaa olemaan jo aika kieroutunut ajatus. Koululaisilta pitäisi kysyä germaanisia kielten oppitunneilla kultakin oppilaalta erikseen, että onko hän ”she” vai ”he”. (She = naisesta hän ja he = miehestä hän). Kyselylomake jätetään opettajalle.
Tämä tarkoittaa totta tosiaan sitä, että opettajien ei pidä olettaa kenenkään koululaisen sukupuolta vaan pitäisi erikseen kysyä lapsilta, että onko hän tyttö, poika tai jotain siltä väliltä. Eikö tämä jos mikä kierouta lasten ajatusmaailmaa? Jokainen lapsi tietää olevansa tyttö tai poika, mutta yhtäkkiä tämä sukupuoli jotenkin ikään kuin kyseenalaistetaan aikuisten toimesta. Että what the fuck, enkö olekaan poika vai mitä tuo opettaja meinaa?
Neljäs teesi muuttuu jo kilipäisyyden puolelle. Siis meinataanko tässä nyt ihan vakavalla naamalla, että lapsien kuvitellaan randomisti kesälomansa aikana identifioituneen pojasta tytöksi tai päinvastoin.
Opettaja: Jaahas lapset, kesäloma taas ohi. Mites Erkki-Petterin kesäloma meni?
Erkki-Petteri: Opettajalle vaan tiedoksi, että en ole enää Erkki-Petteri vaan nykyään olen Jaana-Irmeli!
Opettaja: Anteeksi Jaana-Irmeli, olinpas minä nyt. No mitens Antti-Einari, oletko sinä vielä poika vai oletko kesälomalla muuttunut tytöksi?
Antti-Einari: Nykyään en ole tyttö, en poika enkä mitään siltä väliltä.
Kuten todettiin, niin ketään ei pidä kiusaaman koulussa. Tässä voi nyt kuitenkin kysyä, että mikä funktio eli tarkoitus tällaisella sukupuolettomuuden ajamisella oikein on? Jos minulle olisi koulussa lässytetty jotain she/ he-sössötystä, niin olo olisi ollut lähinnä kiusallinen ja tuntenut myötähäpeää aikuista kohtaan, joka kyselee, että olenko tyttö vai poika. Trans-henkilöt ovat niin marginaali-ilmiö koululaisten keskuudessa, että voidaan sanoa, että sellaista ei käytännössä ole edes olemassa.
Tällainen ”oletko poika vai tyttö”– kysely on lasten nöyryytystä. Onhan se nyt aivan helkutin nöyryyttävää kun aikuinen kyselee, että oletko poika vai tyttö. Jollakin saattaa herätä epävarmuus, että olenko muka niin naismainen poika, että pitää erikseen kysyä olenko poika vai tyttö. Ja päinvastoin.
Edelleen seksuaalisia suuntautumisia ei pidä tuoman koululle, olipa kehittyvä lapsi sitten hetero tai homo. Nuori kyllä vartuttuaan ymmärtää asian. Koulun tehtävä on opettaa lapsille kovia luonnontieteitä ja yhteiskuntaoppia, historiaa ja maailman uskontoja, mutta intersektionaalinen feminismi ei kuulu kouluun. Siitä voidaan kertoa yhteiskuntaopin tunnilla, mutta intersektionaalinen feminismi ei voi olla jokaisella oppitunnilla koulun agenda.
