Kokoomus on kaikkein haitallisin puolue maahanmuuton kannalta

 



Aihe
on tärkeä siitäkin syystä, että kokoomus on todennäköinen pääministeripuolue. Mutta itse aiheeseen. Otsikko saattaa ihmetyttää monia, sillä vihervasemmistoa pidetään yleensä kaikkein suurimpana haitallisen maahanmuuton edistäjänä.

Asia varmasti olisikin näin ellei turvapaikanhakijoiden määrä olisi tippunut kaiken aikaa vuodesta 2015 lähtien. Viimeisen 12 kuukauden aikana Suomeen on jätetty noin 2000 ensimmäistä turvapaikkahakemusta ja puolet niistäkin on johtanut kielteisen päätökseen. Turvapaikanhakijoiden määrien väheneminen ei voi johtua nykyisestä hallituksesta, sillä se on tehnyt kaiken aikaa löysennyksiä maahanmuuttopolitiikkaan. Sen siis täytyy johtua Suomen ulkopuolisista tekijöistä. Ilmeisesti turvapaikanhakijoiden reiteillä olevat valtiot ovat laittaneet rajojaan kiinni.

Tästä huolimatta Suomesta on saanut viimeisen 12 kuukauden aikana oleskeluluvan yli 10 000 Afrikasta ja muslimimaista tullutta maahanmuuttajaa. Koska turvapaikanhakijoiden määrä on noin pieni ja työperäinen maahanmuutto on ennätyssuurta suurimman osan haittamaahanmuuttajista, on täytynyt tulla Suomeen työperusteisesti. Hallitus on helpottanut myös työperäistä maahanmuuttoa. Kokoomus haluaisi vieläkin löperömpää työperäistä maahanmuuttoa. Löperö on oikea sana siitäkin syystä, että kokoomus suhtautuu puolueista kaikkein nihkeimmin sellaisiin toimiin joilla ulkomaalaisen työtekijöiden riistoon ja alipalkkauksiin voisiin puuttua. Se alipalkkaus johtaa helposti sellaiseen ilmiöön, että maahanmuuttaja tulee Suomeen töihin ainoastaan siksi, että hän suostu työskentelemään niin halvalla.

Kokoomuslaisten mukaan avoimet rajat työperäiselle maahanmuutolle ei ole mitään ongelma jos me vain muutamme meidän työmarkkinoitamme ja sosiaaliturvajärjestelmää. Jos homma olisi kiinni vain vallitsevasta järjestelmästä, eikä tulijoiden kulttuurista tai geeneistä heidän pitäisi integroitua pitkän ajan kuluessa yhteiskuntaan yhtä hyvin kuin kantaväestö. Kuitenkaan näin ei tapahdu haittamaahanmuuttajien kohdalla. Esim. 60-luvulla töihin tulleilla turkkilaisilla pitäisi mennä Saksassa aivan yhtä hyvin kuin saksalaisilla. Kuitenkin integraatio on mennyt kaiken aikaa vain huonompaan suuntaan. Ja jos haittamaahanmuuttajien kotoutumiseen olisi jokin ratkaisu järjestelmää muuttamalla, miksei joku länsimaa olisi sitä jo keksinyt?

Kaiken lisäksi emme edes juuri tarvitse maahanmuuttoa Afrikasta ja muslimimaista. Sillä nämä työllistyvät usein sellaisiin töihin, jotka voitaisiin teettää ihan hyvin työttömilläkin(joita on edelleen yli 300 000). Jos ennen taksiuudistusta taksit liikkuivat suomalaisinkin voimin, miten se ei nyt olisi mahdollista? Entä pitsan paistaminen? Eikä se muka meiltä onnistuisi? Tai siivoustyö, jos palkka ja työehdot olisivat kunnossa? Jne. Kaiken lisäksi taantuma on nurkan takana, mikä tulee lisäämään työttömyyttä entisestään.

Ongelma on myös, että ihmisten kritiikki kohdistuu lähinnä humanitaariseen maahanmuuttoon ja sen takia työperäisen maahanmuuton helpottaminen onnistuu huomattavasti paremmin. Luulen tietäväni, mistä tämä johtuu. Ihmiset eivät keskimäärin juuri seuraa yhteiskunnallisia asioita, siksi he reagoivat pelkällä tunteella herkästi asioihin. On selvää, että ihmisten työaikana kahviloissa maleksiva somalilauma herättää huomattavasti enemmän negatiivisia tunteita kuin töitä tekevä haittamaahanmuuttaja. Tänä päivänä melkein jokaisella työmaalla kohtaan ainakin yhden haittamamun, vaikka saan usein kuulla olevani melkoinen rasisti ei minunkaan verenpaineeni nouse seurattuani heidän työskentelyään. Sen sijaan kun olen painanut pitkää päivää ja töistä lähtiessään vastaan tulee joukko elintasosurffareiden oloisia haittamamuja, voitte vain arvata, miten verenpaineeni kohoaa..

Kokoomuksen äänestäjät ovat tunnetusti kaikkein varakkainta väkeä, siksi heihin kohdistuu kaikkien vähiten haittamaahanmuuton ongelmat. Heidän vauraat asuinalueensa eivät gettoudu maahanmuuton seurauksena, eivätkä he työskentele aloilla joilla ulkomaalainen halpatyövoima polkee palkkoja, mutta innoissaan he ovat kyllä ottamassa vastaan palveluja halpatyövoimalta esim. ruokalähetysten muodossa.

Sen lisäksi, että kokoomuslaiset joutuvat kaikkein vähiten kohtaamaan haittamaahanmuuton ongelmat, on ärsyttävää kuunnella kokoomuslaisten meuhkaaminen nuorisojengeistä. Tietysti poliiseja tarvitaan lisää ja rangaistuksia tulee koventaa, mutta ongelmiin niillä pystyvään vaikuttamaan vain marginaalisesti kaiken a ja o olisi haittamaahanmuuton rajoittaminen. Onko lopulta vain kyse siitä, että tabu tunnustaa ääneen se tosiasia ettei tietyt maahanmuuttajaryhmät ole integroitavissa länsimaalaiseen yhteiskuntaan? Koska työttömien maahanmuuttajien hyysäys on kaukana kokoomuksen ideologiasta heidänratkaisumaahanmuuton ongelmiin on työmarkkinoiden ja sosiaaliturvan muuttaminen. Tietysti joku kommentoi tähän niin, että kyse on vain siitä, että kokoomus saa vaalirahoitusta tahoilta, jotka hyötyvät halvasta ulkomaalaisesta työvoimasta, mutta jos Ruotsin kokoomukselta onnistuu työperäisenkin maahanmuuton kiristäminen, miks se ei voisi onnistua sen veljespuolueelta Suomessa?

 

Notify of
guest
62 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Leksa

Ilman muuta äänet perussuomalaisille. Suomen kokonaisedun vastainen maahanmuutto kuriin väkivaltaisista maista stoppiin.

Kansallinen Kokomokutus ry.

Kokoomuksen hangonkeksin hymy on sitä leveämpi mitä enemmän vokkeja perustetaan niemiin ja notkoihin.

On hämmästyttävää ettei urbaanissa kykypuolueessa ole näkynyt tai kuulunut mitään kansallista oppositiota joka olisi noussut vastustamaan Kelamigraatiota, sillä sehän on selvästi johtamassa etnisten jengien, klaanien ja slummien syntymiseen.

Toki muualla maailmassa tuo ilmiö on paljon suurempi, mutta niissä maissa on sentään suhteessa paljon enemmän kovaotteisia poliiseja, miliisejä tai santarmeja.

Suomessa on niin vähän poliiseja, että jalkautuneita näkee vasta sitten kun joku makaa jo verilammikossa.

Anonyymi

Ja osa kyttää vihpuheita netissä.

Kookomus vasemmistoa sinisissä lahjapapereissa

Jep, maailmalla poliisi autossakin lukee protect and serve.

Suomessa, kumpikaan ei toteudu. Poliisille ei edes viitsi varkauksia ilmoittaa enää, kun ne ei johda mihinkään, mutta kirjoitappa vihainen sana nettiin…

Kukavaan

Olikohan Ryde se kokoomuksen sisäinen oppositio. Jonkun hysteerisen akan yllyttivät syyttämään Rydeä?

Runtiti-pou

Ryde on vain valeoppositio, jonka avulla viedään ääniä persuilta ja muilta matutuskriittisiltä. Äänet menevät kiihkeimmille matuttajille

Kookomus vasemmistoa sinisissä lahjapapereissa

Antamalla ääni kokoomukselle, saat sdp:n hallitukseen. Ps kun ei käy kokoomuksen dickless osastolle. Taas kun äänestää ps saa olla varma ettei yhtään vasemmistokommunistista puoluetta ole hallituksessa, kuin vasemmistoa nuoleva kokoomus, joka ei edes istu enää eduskunnassakaan oikealla vaan on sielläkin siirtynyt vasemmalle.

Nih

Samaa mieltä ja heillä on sitä valtaa vielä toteuttaa Orpon suurta suunnitelmaa, miehittää työpaikat halpatyövoimalla. Orpon ja kokoomuksen ainut motiivi on tuottaa halpaa orjatyövoimaa kuin entiset isot orjakauppa maat. Ja kaikki ylimääräinen paska ongelmineen jää sitten veronmaksajien kontolle. Ehkä ääni muuttuisi kellossa jos ongelmat, ryöstöt, pahoinpitelyt ja murhat leviäsivät Helsingin ja pääkapunkiseudun rikkaille alueille myös.

p.grandell

joku vuosi vielä, niin ei oo edes “rikkaita alueita” enään..loppuu pelleilyt sitten. onneksi kukaan fiksu työnantaja ei käytä raketti-insinöörejä…kun duunista ei tuu mitään…

Kansallinen Kokomokutus ry.

“Tutkijat löysivät syitä, miksi Suomessa pärjätään suhteellisen pienellä poliisien määrällä”https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000007282922.html

Jos noin oli mukamas vielä vuonna 2017, niin eipä enää nyt ja tulevaisuudessa…

Sakari Rajamäki

Valitettavasti näin ei tule ihan heti tapahtumaan, sillä näin ei ole käynyt vielä edes Tukholmassa, vaan asuin alueet jatkavat eriytymistään.

Nih

Rikkailla on varaa tehdä olonsa turvalliseki ja rahalla saa vaika mitä. Mutta vaalikarja on vietävissä suurella rahalla ja aivopesu on voimissaan.

Qroquius Kad

Rikkaatkin ovat vaarassa joka kerta pysähtyessään ökyautollaan liikennevaloihin.
Niissä on pidettävä vaihde päällä jatkuvassa valmiudessa ajaa kaasu pohjassa valojen läpi, jos näkee silmänurkastaan jonkun lähestyvän nopeasti kuskin sivuikkunaa.

Eikä siellä kodiksi kutsutussa kultaisessa häkissäkään niin mukavaa ole, ei päivällä odottaessaan pääsevätkö lapset kotiin sieppaamatta eikä yöllä, jolloin risahdukset herättävät miettimään toimiiko hälyjärjestelmä varmasti.

Sakari Rajamäki

Sinänsä totta, että ku haittamaahanmuutti lieveilmiöt menevät tosi pahoiksi myös rikkaat joutuvat kärsimään siitä kuvaelmasu tavalla. Etelä-Afrikassa on rajat ollu apposen auki pitkään ja lisäks siel on muutenkin paljon yhteiskuntaan itegroitumatonta väkeä ja siellä touhu on kuvaamasi kaltaista.

Mutta Etelä-Afrikan tilanteeseen on Suomessa vielä pitkä matka, sillä edes Ruotsi ei ole vielä lähelläkään sitä.

p.grandell

kun mulla nousi verenpaineet mamujen duuneista, hyvä ystäväni rauhoitti ja taputti olkapäälleni, sanoi rauhallisesti, miksi ihmetellä, meillä on ollut romaaneja jo yli 500 vuotta, oletko nähnyt romaanin työssä?, hymy tuli huulilleni, totta! “romaani tuli työnvälitys toimistoon…hai olisko työtä! toimisto virkailija tokaisi…nyt kävi tuuri, olisi 10 000 käteen,oma-auto,asunto ja paljon lomaa…ei voi olla totta ,romaani tokaisi, virkailija, noh, iteppä aloitit!

Sakari Rajamäki

Sekin, että ollaan tultu työperusteisesti maahan tarkoita sitä, että siellä työssä pysyttäisiin, vaain usein noiden työllisyysasteet alkaa tippumaan muutaman vuoden maassaolon jälkeen.

Kyse on lopulta siitä, että halutaan korkeemman elintason maahan. Nyt kun humanitaarisin reittejä pitkin tulon on hankaloittunut yritetään tulla työperäisellä verukkeella. Ja koska työperäistä maahanmuuttoa helpotetataan kaiken aikaa, koska on kuulemma karjuva työvoimapula kaikkialla, on todennäköistä että tulijavirta vain kiiihtyy.

Kyllähän kehitysmaista keksitään kaikki keinot tulla vauraimpiin maihin ku oma henkikin riskeerataan vaarallisilla matkoilla. Toiseksi kertoo sekin aika paljon, että 20-30 thaimaalainen nainen ottaa 50-vuotiaan kaljamahasen äijän puolisokseen, 1/2

Sakari Rajamäki

2/2 jotta pääsee Suomeen asumaan. Joo ja tiedän ettei thaimaalaiset ole yhtä haitallista maahanmuuttoa kuin moni muu, mutta tossa on mainio esimerkki siitä mitä kaikkea ihmiset ovat valmiita tekemään, että pääsevät kehitysmaista Suomeen asumaan.

Anonyymi

Olisi tarpeellista myös selvittää, ovatko nämä työpaikat sellaisia, että ne ovat olemassa myös ensi ja seuraavana vuonna, vai pelkkiä maahantulokaistoja, sukulaisten pizzerioita yms., joita on jo joka kulmalla kaupungeissa. Maatiloilla tarvittaisiin auttavia käsiä, mutta sinne ei taida tunkua olla. Isojen kaupunkien uusiin sijoitusasuntoihin heidät täytyy saada. Sen takia kai kerrostalojen rakennusbuumi on niin valtavaa, vaikka ajat ovat huonot ja varsinkin uudet asunnot tolkuttoman kalliita.

Dickie

joooh, ja kuka selvittää`? sisäministeri ö vai, yah..Tietysti “työperäinen” mamutus on vain taas yksi tekosyyy pikipääsöidä Suomi, vähän niingö rodun jalostaminen -90 luvulla. siittä argumentista kait on jo pääosin hygienia syistä luovuttu

ticoticojukkelis

Hevosmiesten tietotoimisto vihjaili Junes Lokkaa sorsivan karvahatun olevan kokkare, mene ja tiedä sitten. Al-Jazeera tiedonlähteenään käyttävä trolli ei liiemmin mamuista välitä, kunhan itse pääsee parrasvaloihin. Kuka hemmetti muuten on Moktar.Gubta?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17628443/maahanmuuton-parhaat-tapahtumat-vuodelta-2022#comment-117551947

Tietystikin

Moktar on käynyt alapeukuttamassa 🤣

Bellatrix

EI pelkästään thainaiset käytä tätä kikkaa.Onhan Suomessa runsaasti venakkoja,jotka ovat taitavasti soluttautuneet sulostuttamaan suomimiehiä.Nyt siitäkin on ollut apua,kun rajan takaa on “pelastettu”sukulaisia Vladimirin kynsistä.Turviksiako ovat?

Sakari Rajamäki

Jep, ja monet haittamamutkin iskevät lihavan suvakkinsisen jotta oleskelua heltiäisi. Pysyvän oleskeluvan jälkeen nää liitot yleensä loppuvat

Sakari Rajamäki

Se liittyy kuin nenä päähän tähän aiheeseen, että uusin juuri työturvallisuuskortin Teamsin kautta(Kortti täytyy uusia viiden vuoden välein) Osallistujista kaikki muut suomalaisia, paitsi yksi haittamamu. Ja tää haittis onnistui tulemaan puoli tuntia myöhässä,poistumaan välillä kesken kurssin ja vastaamaan testin KAIKKIIN! vaihtoehtokysymyksiin kysymyksiin väärin. Ja voin sanoa, että se testi on todella helppo1

Kukavaan

No miten siinä kävi. Oletan, että haittis sai hyväksynnän kurssin läpäisemisestä.

Opettaja vain kylmän rauhallisesti kirjaa haittiksen hyväksytyksi. Ei siitä kärähdä. Saapahan ope pitää työnsä kun ei ole rasisti.

Sakari Rajamäki

Ennen kurssia sanottiin, että kurssin joutuu kokonaan uusimaan jos sinne tulee myöhässä. Ope katto kuitekin haittiksen myöhästymistä läpi sormien. Myöhemmin selvis, että haittis oli käynyt välillä muualla ku opetus oli päällä(en oikein saanut selvää hänen selityksestään. Kun selvisi, että haittis ei saanut yhtään oikein testissä. ope sano, että jos uusinta ei mene läpi joudut suorittamaan kurssin uudestaan. Ennen koetta ope sano, että jos joku ei pääse läpi testin saa uusia saman tien. Haittiksen lisäks 18 oppilaasta vain yksi osallistuja ei läpässy kurssia heti ja silläkin oli vain yksi virhe liikaa.

Sakari Rajamäki

Muuten ope ehdotti haittikselle, että jos hän ei osaa riittävästi Suomea testin voi suoritaa engalnniksi. Aikaisemmin ope oli kertunut, että jos ei ole yhteistä kieltä se on työturvallisuusritki, eivät kaikki suomalaisetkaan osaa kunnolla enkkua. Mamuilta ei siis vaadita kunnollista suomen kielen taitoa, vaikkase on selvä työturvallisuus riski. Tiedän kokemuksesta, että työmailla on paljon ulkomaalaisia työntekijöitä, jotka eivät osaa edes englantia. Yleensä he puhuvat Venäjää.

Yrjö

NykyKokoomus on Suomen tuho. Täysin kontallaan USAhan ja EUn mallioppilas. Kokoomuksella USAn ja EUn vaatimukset ohittavat Suomalaisten asiat. Ja Vihreät on oikeasti salainen Kokoomuksen puisto-osasto.

S. Purgu

EU:sta hakee turvapaikkaa ennätysmäärä sitten 2015–2016 (iltalehti.fi)

Kohta ei enää kannata liikkua stadissa iltaisin viittä pienemmissä ryhmissä.

Anonyymi

Tekstissä tuli ilmi se oleellinen; kun työolot ja palkka ovat kahdallaan, tekijät löytyvät omien työttömiemme joukosta. Kun maahanmuuttaja tekee pienipalkkaista työtä, hän huomaa pian, että saman rahan saa sosiaaliapuna työttömänä. Näin saadaan meille kaksinkertainen työttömyys, sosiaalimenot nousevat tappiin ja yhteiskunta köyhtyy köyhtymistään. Sitä avittaa jo nyt inflaatio, joka tekee elämästä kalliimpaa joka päivä.

Kookomus vasemmistoa sinisissä lahjapapereissa

Kokkari riistäjä saa kuitenkin lähteneen tilalle uuden jota riistää.
Tosin kokkaririistäjä on typerys, koska verot tulevat nousemaan tässä yhtälössä ellei kokkare kierrä niitäkin.

Sakari Rajamäki

Eikös postissa ole tällainen kierre menossa. Ja persuthan on tutkinut sitä, että työperäisten mamujen työllisyysaste laskee selvästi maassa vietettyjen vuosien aikana. https://www.suomenuutiset.fi/tyoperaisesta-maahanmuutosta-harhaanjohtavia-tilastotietoja-tyollisyyskaan-takaa-maahanmuuttajan-positiivista-vaikutusta-julkiselle-taloudelle/

Peeäss

Onko tuo vkk:n äänestäminen joku sisäinen vitsi tuossa äänestyksessä, jota en ymmärrä?

Siellähän puoluejohto fanittaa Kremliä?

Sam Colt

Joku anonisti nojaa äänestysnappiin ja sekoittaa laskennan.

Ihme että VKK-ssa kuitenkin luetaan Pt-mediaa!
Heillä ei liene omaa tiedotusvälinettä, jos ei lasketa Pravdaa.

Qroquius Kad

Turtapääläiset googlettavat koko ajan itseään ja aina kun löytävät jostain osuman, tulevat sinne julistamaan vallan kuuluvan Kremlille.
Siitä tuossa äänestystuloksessakin on kyse.

Prozac

Onkohan niin, että pikkupuolueita perustavat ne, jotka eivät siinä “emäpuolueessa” näe etenemisen mahdollisuuksia?

JFK

“Onko tuo vkk:n äänestäminen joku sisäinen vitsi tuossa äänestyksessä”

Paavon gallup on varmasti demokraattisempi ja luotettavampi, kuin mikään valtamedian rahoittama, joten ei ole vitsi. Häpeä edes vihjata muuta.

On syytä havaita, että VKK on ainoa, joka vastustaa tätä ylen johtamaa propagandahyökkäystä. Siksi ehkä hyvät pisteeet. Luulisi, että älykäs ihminen laittaisi edes jotakin kritiikkifiltteriä päälle ylen ja muun paskamedian vyörytyksen edessä, mutta havaintojen perusteella asia ei ole niin. Todella hämmästyttävää. Älykkäät ihmiset retardoituvat pissislegionaan…. Mahtaa olla ylpeä olo….

umelo

Turtiaislaiset ja vapaudenliittolaiset luulevat, että he pärjäävät oikeissa vaaleissakin, kun tänne kelpaavat tehtaillut äänetkin. Olisinpa melko synkeissä seurassa, jos noiden äänten takana olisi eri yksilö.

Qroquius Kad

Kyllä minä uskon noiden äänten olevan jokaisen turtapääläiseltä annetuksi.
Ero on siinä, että ensi eduskuntavaaleissa PS saa tässä PT-vaalissa annetun äänimäärän tuhatkertaisena, mutta Valta Kuuluu Kremlille saa tuon saman määrän kuin täälläkin.

jorma

Joo, kyllähän se kuvassa oleva petturi orpo avasi 2015 portit 30 000 matulle, eikä pekka hoo.

Ohmygod

Silloinen ulkoministeri Timo Soini oli juuri kumartuneena rukoilemaan Mekkaan päin, eikä voinut nähdä mitä tapahtui.

Qroquius Kad

Kyllä näki, mutta kelpo katolilaisena kävi rippituolissa pyytämässä ja saamassa kaiken papilta anteeksi.

Runtiti-pou

Soini halusi ulkoministerin salkun, jotta ei tarvitsisi osallistua matujuttuihin. Muiden päätöksiä ei vastustettu yhtään

Esko Kaukonen

Hyvä kirjoitus. Ruotsissa päätös haittamaahanmuuton rajoittamisesta ei ehkä olisi syntynyt ilman ruotsidemokraatteja. Vaalituloksen perusteella ruotsidemokraatit luultavasti vaikuttivat paljon hallitusohjelmaan

seant

Yksi suuri sisäänheittäjä on posti sen kertoo 2018 vastuullisuusraportti sivu 13.
“Sanomalehtien jakaminen on monelle ensimmäinen askel suomalaiseen työelämään. Posti palkkasi pelkästään pääkaupunkiseudulla varhaisjakeluun vuonna 2018 noin 1 950 henkilöä, joista maahanmuuttajia oli 85 prosenttia.” 
Tämä juuri osoittaa, että n. 1800 siirtyy ilmeisesti työmarkkinatuen piiriin, koska sen edellytys on vajaa 5000 euron tulot kuuden kuukauden aikana.

Kalle

Niin, Kokoomus ja sen puisto-osasto Vihreät ja sen duunarisiipi SDP.

Äänestäjien hämäämiseksi

Sammoo paskhoo vain eri paketissa.

Qroquius Kad

Eihän vaan viherkommunistit ja huorapuolueensa KaKo ja Kekkuli.

Dickie

Millä rahoilla kokkareet kuvittelevat, että ihmiset ostavat heidän tavaroitaan tai palvelujaan, kun Suomi on matkalla monenmuotoiseen konkkaan? Hyvä jos uskaltaa talosta poistua täh, ettei raiskata tai ryöstetä

Tapio

Rakennusalalla ei pääkaupunkiseudulla juuri suomenkieltä kuule puhuttavan ja syytä voi katsella esim. rakennusalan tessiä. Ammattimies 15,30 €/h työajan lyhennysraha arkipyhäkorvaukset +7,7%, lomakorvaus +18,5%, sairausajan korvaus alkaen 14 vrk, työvaatetus kaksi kertaa vuodessa ja jalkineet kerran vuodessa. Lisäksi tulevat myös työterveyshuollon maksut ja tapaturmavakuutus 5,5% palkasta.

Ulkomainen työvoiman tarjoajalta ei vaadita näitä velvoitteita vaan saavat toimia oman maansa lainsäädännön mukaisesti. On selvää, että kotimainen työvoima ei ole kilpailukykyistä jos verrataan ulkomaisiin työvoiman tarjoajiin.

Hyvä esimerkki on Finnair joka ulkoistaa lentoemäntien ja stuerttien tehtävät.

Sakari Rajamäki

“Rakennusalalla ei pääkaupunkiseudulla juuri suomenkieltä kuule puhuttavan”

Itse työskentelen pääosin pääkaupunkiseudun rakennuksilla ja sanon, että tuo on liioittelua. Arvioisin, että puolet rakentajista on suomalaisia. Keskimäärin työnantaja todelliset kustannukset työntekijästä saadaan ku kerrotaan palkka 1.75. Eiköhän tuo luku saada ku siihen lasketaan mainitsemasi asiat ja lisäätään vielä tellit ja lellit.

Eikä paljon tuota pienemmällä palkalla perheellinen tule toimeen pk-seudulla. Vaikka maahan on virrannut ulkomaalaista halpatyövoimaa asuntejen hinnat ovat vain jatkaneet nousuaan. Uskollan sanoa, että asuntojen korkeat hinnat johtuvat pääosin muista asioista kuin rakentajien palkoista. Tonttien hinnoista?

Jerry Cotton

Asumistuista ja siitä, että väkeä rahdataan lisää. Usein töissäkäyvällä ei ole varaa samaan kuin tulijoilla. Lisäksi maksetaan extraa siitä, että alue on rauhallinen. Kierre on jatkunut pitkään. Lopulta tulee raja vastaan ja veikkaan monen muuttavan maasta. Itseasiassa noin tapahtuu jo nyt.

Prozac

Kokoomus ratsastaa useilla rattailla. Imuroi kaikilta muilta puolueilta ääniä paitsi rkp:lta.imo.

Kukavaan

Kokoomuslaiset samoin kuin RKP:n kannattajat pystyvät varakkaina välttelemään haitallisen maahanmuuton haittoja, joten he eivät koe tarpeelliseksi vastustaa vihamielisten muukalaisten invaasiota. Poissa silmistä, poissa mielistä. Saavat hyvänolon tunteen, kun kaatavat invaasiopaskan köyhempien alueille.

Vihreiden äänestäjät ovat kaiken avun ulkopuolella. Vihreä voi inhota somaleja, mutta silti äänestää somalien maahantuonnin edistäjää eli vihreitä.

Siis ampuvat omaan jalkaan. Sattuu niin perkeleesti. Mikä ratkaisuksi. Ampuvat toiseenkin jalkaan.

Entä persut. Sitä miettii, että mitenkähän ne pettävät äänestäjänsä 2023.

Qroquius Kad

Paremminkin pitäisi kysyä miten äänestäjät pettävät PS:n?
Äänestämällä viherkommunistien huorapuolueita vai jättämällä äänestämättä?

Runtiti-pou

Persujen sijaan kannattaa äänestää Sinimustia. He eivät syö sanojaan, kuten PS kaikki sanansa

Rossano

En ole enkä tule olemaan Kokoomuksen kannattaja mutta tämä on selvästi kantaa ottavaa journalismia ja kyseessä o n kirjoittajan mielipide.

Qroquius Kad

Kuten kommentitkin.

Hela Matuhoito pois

Suomen Kokoomus mokuttaa mutta Ruotsin Kokoomus eli Moderaterna EI enää mokuta.

(Reinfeldtin jälkeen tullut Moderaattien Anna Kinberg Batra yritti aloittaa jo silloin kelkan kääntämisen mutta sai niin kovat haukut että joutui eroamaan. Ei ollut tarpeeksi tuffi)

MattiS

En kutsuisi yli kymmentä tuhatta hsittamaahanmuuttajaa, eli pakolaista, pieneksi määräksi per vuosi. Suurin osa jää tänne kuitenkin loisimaan tavalla tai toisella. Kymmenessä vuodessa se tarkoittaa noin sataa tuhatta loisijaa ei-toivotuista maista. Määrä on järkyttävä. Siihen päälle ne työperustein tulleet jotka tekevät työtä just sen verran että pääsee Kela-kerhoon loppuiäkseen. Siihen voipi tietysti lisätä vielä lapsentekotalkoot, jota voi harjoittaa niin paljon kuin vehkeistä lähtee, me rasistit ne katujengipaaperot kuitenkin elätämme.

Sakari Rajamäki

Eise todellakaan ole sitä ku otetaan huomioon, että täällä ollessaan heidän määränsä lisääntyy korkean syntyvyyden ansiosta ja vastaavasti suomalaisten määrä kaiken aikaa peinenee

Runtiti-pou

Jos kokoomus olisi ollut pääministeripuolue, olisi maassa pakkorokotuslaki. Siis muillekin kuin hoitsuille. Tai ainakin tällaista oppositiopolitiikkaa puolue teki. Sillä saa siis Suomessa pisteet!