Holmströmin pakina: Ihmisen itsepetos

Jo ”varhaiskypsässä iässä” rupesin ahmimaan kirjoja. Aluksi lajittelematonta kaunokirjallisuutta, lähinnä mitä vanhempani lainasivat kirjastosta. Nyt jälkeenpäin muistan, että monet kirjat kertoivat toisesta maailmansodasta yleisesti ja juutalaisten ahdingosta erityisesti. Sain pian ikävän tunteen valheellisesta yksisilmäisyydestä. Ihmiset kuvattiin mustavalkoisesti, läpeensä joko hyvinä tai pahoina hahmoina – kirjat olivat eräänlaista poliittista tendenssikirjallisuutta, vaikka en siinä iässä tuollaisia käsitteitä ymmärtänyt.

Vähän samaan tapaan suhtauduin valtionkirkon tekopyhyyteen. Tuolloin ihminen saattoi erota kirkosta kunhan oli täyttänyt 15 ja jompikumpi vanhemmista antoi suostumuksensa. Niinpä pyysin isääni allekirjoittamaan lomakkeen ja erosin kirkosta 15 vuoden ja yhden päivän vanhana.

70- ja 80-luvulla suomalaiset kommunistit saivat minut näkemään punaista kahdessakin mielessä. Eivätkö he todellakaan nähneet kuinka valheellinen Neuvostoliiton propaganda oli? Eivätkö tajunneet aatteensa järjettömyyttä?

Sama itsepetos jatkuu nykypäivänä, nyt uudessa muodossa. Yhteiskuntaa vääristää punavihreiden poliittisesti korrekti hölynpöly ja todellisuuden kieltävä arvopohja. Ja jälleen kerran harhaluulot perustuvat vakaumukseen omasta maailmaa parantavasta hyvyydestä.

Totuus on tekevä teidät vapaiksi. Vaan on se merkillistä kuinka ihmiset eivät halua tai kykene elämään vapaudessa. Sen sijaan he ummistavat silmänsä ja tunnustautuvat valheeseen eivätkä tosiasioihin, uskontoon hengellisyyden sijasta, ideologiaan mieluummin kuin arkijärkeen.

Rune Holmström

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments