Tutkimus: Ruotsin kirjastot muuttuneet entistä monikulttuurisimmaksi paikoiksi
SVT:n uutiset kertoo siitä, mistä Pt-media on kirjoittanut jo vuosia. Nimittäin kirjastojen muuttumisesta lukupaikasta kolmansista maista tulleiden miesten runkkaus- ja mölyhuoneeksi. Kulttuuri- ja mainosalan ammattiliitto DIK teki hiljattain kyselytutkimuksen kirjastoihin ja tulos oli karmenapuoleinen: sosiaaliset ongelmat ja väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet merkittävästi. Useimmissa kirjastoissa katsottiin, että kehitys on mennyt vain huonompaan suuntaan. Erilaiset riidat, tappelut ja muut väkivaltaisuudet sekä aggressiivisuus kirjastohenkilökuntaa kohtaan on lisääntynyt. Myös muita kirjastovierailijoita häiriköidään. Naispuolisia kirjastovirkailijoita häiritään seksuaalisesti. Naiset kertovat, että kirjastoihin tulee miehiä, jotka katsovat kännyköillään pornoa ja sitten runkkaavat aivan julkisesti ja esittelevät silpokikkeleitään kirjastotädeille. Joka kuudes kirjastotäti kertoo joutuneensa tällaisten seksuaalisten ahdistelujen kohteeksi. Eräs kirjastotäti kertoo SVT:n artikkelissa: – Monet haluavat erityiskohtelua, ilmaisia vessakäyntejä, lainasakkojen unohtamisia, kuvittelevat, että laina-ajat ovat kuinka pitkiä herra itse haluaa ja muutenkin he tulevat hyvin herkästi aggressiivisiksi. Lainaus SVT:stä loppuu. Itse lopetin Tukholmassa kirjastokäynnit joskus 2014, koska Kista Gallerian kirjasto muuttui nopealla tahdilla juuri yllämainitun kaltaiseksi paikaksi. Kolmansista maista tulleiden miesten ja nuorukaisten laumat tulevat kirjastoon viettämään aikaa. Tarkoituksena ei siis ole lukea vaan seurustella. Kymmenien miesten lauma lyöttäytyy johonkin nurkkaan mölyämään. Porukalla voi olla mukanaan pizzaa ja muita eväitä. Jätteet heitellään tietenkin lattioille. Naisille huudellaan hävyttömyyksiä ja kun oikein on reippaan vapautunut tunnelma voidaan tosiaankin kaivaa kikkelit esille ja vertailla niitä. Toisaalla nuoriso voi aloittaa kirjasodan. Heille kirjat ovat heiteltävää tavaraa, ei sanoja sisältäviä sivuja. Yhteen aikaan kerjäläisiä nukkui pitkin kirjaston käytäviä ja he käyttivät vessoja suihkuinaan ja vaatteenpesupaikkoinaan. Nurkkauksiin ja soppiin tehtiin pesiä, jonne leviteltiin patjoja. Kun tällaista menoa katselee vähän aikaan, voimatta puuttua siihen mitenkään, silloin ihminen yksinkertaisesti lopettaa kirjastossa käynnin. Vertailun vuoksi Tallinnan kirjasto on kyllä aivan toista luokkaa. Mikä ihana hiljaisuus eikä huutavia sotapakolaisia näy missään.
Kopioi ja liitä tämä koodi WordPress-sivustollesi luodaksesi upotteen
Kopioi ja liitä tämä koodi sivustollesi luodaksesi upotteen