Norjan yleisradioyhtiö NRK:n mukaan maan turvallisuuspoliisi PST otti kiinni torstaiaamuna 16-vuotiaan ulkomaalaisen nuorukaisen epäiltynä terrori-iskun suunnittelusta Norjaan.
Tieto nuorukaisen terrori-iskusuunnitelmista tuli syyttäjän tietoon keskiviikkona. Sen jälkeen nuorukainen paikannettiin nopeasti ja hänet otettiin kiinni torstaiaamuna. Tieto terrori-iskusta tuli PST:n tiedusteluosastolta. Asian katsottiin olevan kiireellinen ja sen verran akuutti, että viranomaiset toimivat nopeasti.
Nuorukainen vangittiin tänään Oslon käräjäoikeuden päätöksellä.
NRK:n mukaa muut perheenjäsenet eivät ole tietoisia pojan terrorisuunnitelmista.
Viranomaiset kuitenkin uskovat, että nuorukainen oli suunnittelemassa ja toteuttamassa terrori-iskua jossain päin Osloa. Viranomaisten mukaan on tulossa lisää pidätyksiä.
Lisäksi syyttäjän mukaan nuorukainen on harjoittanut sellaista toimintaa, joka on rikoslaissa rangaistavaa. Tämän tarkempaa tietoa tästä toiminnasta ei anneta.
Asianajajan mukaan nuorukainen kiistää syyllistyneensä mihinkään ja vaatii päästä vapaaksi.
Ulkomaalaistaustaisten lasten radikalisoituminen on puhuttanut Norjassa pitkään. Turvallisuuspoliisi PST:n edustaja kertoi hiljattain NRK TV2:n ajankohtaisohjelmassa, että heillä on näyttöä, että jola 13-14-vuotiaat lapset ovat radikalisoitumassa.
Lisäys: Tietojen mukaan nuorukainen on tullut Norjaan perheenyhdistämisohjelmalla ja on syyrialainen.

Aika tankata lentokone, ja lennättää juniori- ja muut terot takaisin sinne paskastaniin mistä ovat tulleetkin.
Kun Irakiin ei saa palautussopimusta eikä vastentahtoista palautusta, niin voisiko lentokone vain pudottaa vastentahtoisesti palautettavat sinne laskeutumatta? Jos olisivat maksaneet sakkonsa ja korvauksensa niin saisivat laskuvarjon.
Älä unta näe.
Eiköhän tässä ole nyt vaan kyse siitä, että löyhän kaveriporukan piirissä on tullut mieleen erilaisia kepposteluideoita, joille kohtelias ja kaikin puolin kunnollinen nuorukainen on altistunut.
Altistumisen syynä ovat varmasti olleet rasistisen koulujärjestelmän kohtuuttomat vaatimukset (luku-, kirjoitus-, laskutaito yms.), rakenteellinen rasismi sun muut.
Aiheen vierestä, mutta tsemppiä pihallaolijalle pornmestarivaaleihin. Suomen pääkaupunkiseudulle (ja muualle) pitää saada samanlaista moniarvoista erilaisuutta.
Jep, ja lisäksi on tainnut sikäläisestä kela gold kortista mennä luottoraja umpeen. Kyllä se pistää harmittamaan.
Ei ole syytä unohtaa myös norjalaista lähiörakentamisen ankeuttta.
Kyllä tämäkin katkeruus, mikä nuorukaista vaivaa näinkin paljon, on ilman muuta rasistien syytä…
Tässäpä olisi seurakuntanuori Turkuun, jonne ”Ei natseja ollenkaan!!!”
Hauska uutinen Ruotsista:
TV4 ilmoittaa Ruotsin kirkkopaloihion syylliseksi ”äääääääärrrrrrioikeiston!!!”
Ei kannata aliarvioida Ruotsin äärioikeistoa, sillä se on niin tolloa porukkaa, että saattaa jossain juutalaiskiimassa tuikata kirkonkin tuleen. Tai jos porukka saa jotain ”liperaalit sitä ja tätä”- ajatuksia, niin yhtä potentiaalinen uhka se on kuin umpitollot muslimit
Eihän niitä kirkkoja nyt polttaa kannata,voi siellä olla jollain mummolla kivaakin. Itse erosin kirkosta jo 90-luvulla kun kirkko alkoi muuttua punavihreäksi puolueeksi.Päätin että sen väristen puolueiden jäsenmaksuja minä en maksa.
MUT SE TEKEE TÖRKEEN SIISTII SAFKAA !!!!!!!
on ollu varmaan pikkasen paskaa puuroa?