Helsingissä tukimielenosoitus Aleksi Navalnyin puolesta


Helsingin Kampissa pidettiin eilen tukimielenosoitus venäläisen oppositiopoliitikon Aleksi Navalnyin puolesta. Paikalla oli satakunta ihmistä eikä poliisin tarvinnut puuttua tapahtumaan millään lailla.

Aleksi Navalnyi on tullut tunnetuksi siitä, että hän on paljastellut venäläisten johtohahmopolitiikkojen korruptiota. Kun puhutaan Venäjästä, niin tällainen on hengenvaarallista. Erilaisia toimittajia pakenee Venäjältä usein, sillä kun he sattuvat kirjoittamaan liian avoimesti, niin henki on löyhässä. Tunnetuin murhattu venäläistä korruptiota ja Tsetsenian sodan kauhuja paljastanut toimittaja on Anna Politkovskaya.

Myös Aleksi Navalnyi yritettiin murhata myrkyttämällä. Nyt Navalnyi on vangittuna – lähinnä kai siksi, että hän on oppositiopersoona ja vastustaa Putinin toimia.

Se mikä on mielenkiintoista on se, että Suomessa tietyt venäjämieliset piirit ovat asiassa Putinin ja Kremlin puolella. Navalnyin mielestä Putin lähipiireineen on roistoja.

Toisaalta monilla on jäänyt huomaamatta mikä mies Navalnyi oikeasti on. Hän on hyvin kansallismielinen henkilö, kannattaa tiukkaa maahanmuuttoa ja yleisesti on hyvin venäjämielinen. Hän myös tukee Venäjän harjoittamaa Ukrainan Krimin miehitystä eikä tykkää erityisen paljon länsimaalaisista.

Pitäisikö asiassa olla Putinin vai Navalnyin puolella? Onneksi en ole niin ryssämielinen, että ottaisin asiaa kantaa.


59 thoughts on “Helsingissä tukimielenosoitus Aleksi Navalnyin puolesta”

  1. Aidosti kansallismielisen suomalaisen on oltava aina ja kaikkialla Imperialistista Roistovaltio Ryssää vastaan, sillä Imperialistisen Roistovaltio Ryssän kaikki intressit ovat aina ja kaikkialla Suomen kansakunnan ja valtakunnan edun vastaisia!

  2. Hyvä huomio oli, että poliisi antoi mielenosoituksen edetä vaikka korona. Kun Suomalaiset osoittavat mieltä vapauden ja sananvapauden puolesta, poliisi oli heti paikalla hajoittamassa mielenilmausta.

    Ainakin Suomalainen poliisi on valinnut puolensa.

    1. Serkkuni on vanhempi rikosylikomisario ja hän on puolensa valinnut, nimittäin puolen joka tukee kantasuomalaista ajattelutapaa ja tervettä kunnioitusta isänmaatamme kohtaan jota hänen mielestään vihervasemmiston hörhöt eivät meiltä kykene kieltämään, kunnon vanhanliiton polliisi…

  3. Navalny tietää maan lait ja itse on kuoppansa kaivanut. Ja ihan itse se sen syömälakonkin alotti. Ei siis uhriutumispisteitä täältä. Lusisi vaan nyt sen tuomionsa joka on paljon lyhyempi kuin Horodorkovskilla. Joka sekin sentään selvisi hengissä armahdukseen asti.

    Kuka muuten muistaa miksi Hodorkovksi vangittiin ja tuomittiin? Mitä se teki sellaista että joutui vankilaan? Se meinasi myydä Venäjän maaperällä olevat öljykentät amerikkalaisille. Se olisi ollut kestämätön paikka jos jenkit olis tulleet pumppaamaan öljyä Venäjän maaperälle. No, linnaanhan tuollaisesta joutuu.

    Muuten… myydä luonnonrkkaudet ulkomaalaisille pilkkahintaan… Miten Suomen kaivosteollisuus ja ”kansanedustajat”?.

  4. Navalnyi on globalistien sylikoira. Huomaa kaikessa, mm. lehtien kirjoittelussa. Raiskaajamatut on 10+, Navalnyi on 10+, Navalnyi mielenosoitukset on 10+, BLM on 10+, Antifa on 9+, Suomalaiset mielenosoitukset on 4- ja vastuuttomia koronalinkoja.Ei kukaan Venäjällä tiedä kuka Navalnyi edes on.
    Tarkoitus on näyttää että Venäjällä ei ole sananvapautta ja mielenosoitusoikeutta, vaikka todellisuudessa meillä totalitaristessa Eu:ssa sitä ei ole. Vähän kuin neuvostoliitossa sanottiin että lännessä kaikki on pahaa ja meillä on hyvää.

    1. Navalnyi juuri ei ole mikään klopalisti vaan päinvastoin.

      1. Ei ole globalisti, mutta on ehkä kansallismielisyydestään huolimatta Putinia vastustavien länsimaiden johtajien hyödyllinen hölmö, jota käytetään lietsomaan Venäjällä levottomuuksia. Tavoitteena on kaataa Putin ja siinä kelpaa avuksi jokseenkin kuka tahansa ja mikä keino tahansa.
        (Tämä ei ole kannanotto siihen, pitääkö äijä kaataa vai ei)

      2. Niin, aika turha ottaa mitään kantaa ryssälän sisäisiin asioihin, sillä koko maa on yksi iso propagandatuutti ja kaikki tieto mitä sieltä tulee, voi olla tosiasiassa mitä tahansa.

      3. Samaa mieltä, Paavo vaan ei pidä näköjään mielipiteistäni. Taidan lopettaa kirjoittamisen kun Paavo taisi loukkaantua, joten anteeksi Paavo sillä tämä ei ollut henkilöönkäyvää vaan ainoastaan oma mielipiteeni kun olen kumminkin joutunut leipäni eteen seikkaillut ympäri tellusta ja tietämykseni perustuu monelta mantereelta ja olen myös asunut silloisessa neuvostoliitossakin pitkiä aikoja. Kommunismi ei minuun tarttunut vaan unkarilainen lääkäri tarttui ja heterona olen naimisissa tämän kanssa sillä on hieno homma omistaa oma lääkäri jolle vaivojani voin kitistä…

      4. Ai mitä tarkoitat? En nyt ihan ymmärrä…

      5. Teoreettisesti helikopterin ei pitäisi lentää ollenkaan mutta sain vaimoni houkuteltua kyytiin näinkin huonolla ilmalla ja lensihän se vispilä moitteettomasti, tosin vaimoni oli kauhusta kankea. Minä ymmärrän…

      6. Tarkoitan notta henkilönä olen varsin epäpoliittinen ja en ole kiinnostunut pätkääkään nykyhallituksesta, lukuunottamatta sitä notta vihervasemmisto ei kuulu suosikkilistoilleni senkin takia että ajavat malmin historiallisen lentokentän alasajamista missä myös kopterini on parkissa sillointällöin. Näiden kommareiden agenda on rakennuttaa asuntoja partavauvoille malmille ja sitähän me lentämistä harrastavat valkoiset lihaa syövät heteromiehet ja naiset vastustamme… Perkele perikään kommarit…

      7. Ei ehkä globalisti vaan provokaattori jonka räyhäämistä länsi tukee rahallisesti aiheuttaen sekasortoa itäisessä naapurissamme ja huom.en ole venäjämielinen mutten myöskään hyväksy lännen vaikutusyrityksiä venäjän politiikkaan joka lienee täysin heidän oma asiansa… Lähteet kirjoitukselleni saapi helposti eri maiden valtamedioilta.

      8. Navalnyi on ihan oikea natsi ja fasisti joka kannattaa suur-venäjää (sisältää myös suomen) sekä kutsuu venäjälle pyrkiviä ählämeitä torakoiksi.

  5. Korruptoitunut oligarkki Navalnyi on itsekin. Ihmettelen miksi Suomessa osoitetaan mieltä Navalnyin vapauttamisen puolesta. Navalnyi on itse sanonut, että Suomi kuuluu Venäjälle ja tarvittaessa Suomi pitää vallata vaikka sodan ja kansanmurhan kautta. Hullumpi tuo ukko on kuin Zhirinovski.

    1. ”Navalnyi on itse sanonut, että Suomi kuuluu Venäjälle ja tarvittaessa Suomi pitää vallata vaikka sodan ja kansanmurhan kautta.”

      Onko sinulla linkkiä tähän?

      1. Oliko siinä miekkarissa mukana kaljuuntuvia kokoomuslaisia mädättäjiä?

      2. Etsivä löytää ja kysyjälle vastataan, jos taidat saksaa, ranskaa taikka vain englantia niin laita netti tulille ja lue valtamedian lehtiä niin ei väärästä informaatiosta voine ketään syyttää sillä kyllä sieltä löytyy Navalnyin fasistiset lausunnot…

    2. Joo, itsekin kaipaisin hiukan todisteita siitä että tyyppi olisi noin Suomesta sanonut?

      1. Kommentoin hieno homma nimimerkillä tätä asiaa, lue se niin joudut näkemään hieman vaivaa lukemalla artikkelit saksaksi, ranskaksi ja englanniksi. Löydät kyllä lehtien nimet ja artikkelit joissa käsitellään tapaus Navalnya…

  6. Hyvä kun tämä miekkari oli näin pian sen miekkarin jälkeen, jossa kytät sikaili urakalla. Ei pitäisi jäädä kenellekään kaksoisstandardit epäselväksi.

      1. Tarkoitti varmaan sellaista, että konservatiiveja ja kansallismielisiä koskee eri säännöt kuin punaviherkommunisteja.

      2. Oletko noin tyhmä vai leikitkö vain ääliötä. Mielummin yhdessä ryssien kanssa Nato-negr*oja ja globalisteja vastaan vielö kun voidaan välttää Ruotsin tie. Länsi oli 30 vuotta sitten hyvä, nyt mätä. Ajat muuttuu.

      3. Meikäläinen muuten kannattaa Natoa.

      4. Joe Biden kutsui Norjan Ernan ja Tanskan Metten ilmastokonferenssiin vaan eipä kutsunut Suomen Sannaa eikä Ruotsin Stefania. Miksi ei?

        Vaikka Steeffani yrittää olla humanitaaris-feministisen miljö-maailmanvaltio numero kakkosen päällikkö?

        No siksi etteivät Suomi ja Ruotsi kuulu NATOon, eivät ole yhtä tärkeitä ja kiinnostavia.

      5. Se on hieno homma, mutta kriisitilanteen tullessa olemme se maa joka joutuupi puun ja kuoren väliin, tuleepi kusiset paikat ja natosta emme saa mitään hyötyä vaan ainoastaan olemme maksumiehinä maamme lopullisesta tuhosta…

      6. Emme tietenkään saa NATOsta mitään kun emme siihen kuulu, toisin kuin Viro ja muut järkimaat.

      7. Mää kannatan Natoa ihan siksi, että ryssän kätyreitä vituttaisi.

  7. Suomessa kannattaisi muistaa suhteellisuudentaju ja pitää kuono ummessa venäläisten tekemisistä.
    Tapahtui mitä vain niin Venäjä ei tuosta mihinkään katoa, tulemme aina olemaan naapureita ja on syytä pitää suhteet kunnossa.

    Nyt voi joku olla sitä mieltä että voimme kukkoilla koska kuulumme Unioniin,
    tilanne voi koska tahansa muuttua ja olemme omillamme.

    1. Ja tuon lisäksi nää vasemmisto debiilit tuskin edes tietävät asioiden oikeita tolia Venäjällä. Koska en itsekään tiedä kunnolla, en ota voimakkaasti kantaa edes lounaspöytäkeskustelussa.

    2. Ryssät ulos suomesta samalla potkulla somalien kanssa. Sieltähän ne ensimmäiset somaliressukatkin suomeen saapui. Suvakkimielisairautta levittävien suomalais kgb-politrukkien aukaistessa suomen kaikki luukut ”rikkaudelle”. Ihan niinkuin kostona neuvostoliittolaisen ”rauhanvaltion” näennäistä romahtamisesta.

    3. Eu on kaapattu o.v.kuusisten työkaluksi, joten eu-apuja on turha odotella. Teko-venäjän vastaista merkityksetöntä teatteria kylläkin.

  8. Tuosta jätkästä hohkataan lännen mediassa niin paljon, että luultavasti on lännen sätkynukke. Joten onko se nyt sitten ihme, että jätkä lensi heti vankilaan kun astui Venäjälle. Tämä ei nyt tarkoita, etteikö Venäjän meiningissä olisi parantamisen varaa, mutta tuskinpa mihinkään maahan ehdoin tahdoin halutaan ulkopuolisessa ohjauksessa olevaa johtajaa paitsi ehkä Suomeen.

    1. Näin se vaan on, Navalnyi saa rahoituksensa lännestä, tämän voi tarkistaa kaikki jotka osaavat näpytellä kirjaimia näppiksellä, lännen tuki on tälle provokaattorien porukoille elintärkeää ja myös länsi kuvittelee siitä hyötyvänsä. Navalnyi on pohjimmiltaan täysi kansallissosialisti sanan germaanimerkityksessä ja lähteiden kysyjille vastaan notta tiedot saapi helposti netistä ja vieläpä luotettavista sivustoilta kun vaan viitsii etsiä sillä etsivä löytää vastaukset kysymyksiinsä…

      1. Voi olla, mutta väitteille pitäisi yrittää edes keksiä perusteluja muutenkin kuin toteamalla, että ota itse selvää.

      2. Siksi juurikin haluan vaivata epäileviä Tuomaita ottamaan lähteet selville itse koska epäilevät Tuomaat eivät epäilemistään lopeta ennenkuin lukevat luotettavista lähteistä nämä tiedot, toki ulkomaan kielillä. Itselläni on ne lähteet joten vaivautukoon vastarannankiisket lueskelemaan ja suomentamaan kyseiset artikkelit ihan itse, olisin kyllä voinut viitata lähdeaineistoni mutta kuten kirjoitin niin Navalnyin mielipidekirjoitukset löytyvät kyllä ihan pienellä vaivannäöllä ynnä kielitaidoilla…

  9. Navalnyi pyysi selliinsä koraania, ei raamattua.
    Sätkäpaperiksiko pyysi ? Tuskin.
    Tämäkin oli laskelmoitu temppu ja tarkoituksena saada Venäjän musulmaanien myötämielisyys taakseen ja enemmän mädätysporukkaa mielenosoituksiin ja maa kohti kaaosta.
    Navalnyi olisi valtaan päästyään vain uusi roisto pitkässä jatkumossa.
    Rahojen jakoporukka vain vaihtuisi mutta kansaa se ei auta pätkän vertaa eikä Suomea sitäkään vähää. Ryge on ryge ja iso ryge on paha ryge. Paras ryge on kuallu ryge.

    1. Liekö tuo koraanijuttukaan ihan totta.
      Navalni-uutiset tulevat saman putintorven kautta.

    2. Tuo herra Uljanov kuvailee suvakkien viestintäpolitiikkaa.

  10. ”Paikalla oli satakunta ihmistä eikä poliisin tarvinnut puuttua tapahtumaan millään lailla.” Ei olisi tarvinnut puuttua myöskään täysin rauhanomaiseen Kansallismielisten #KADULLE -kokoontumiseen, mutta koska kansallismielisten agenda on valtamedian ja vihervasemmiston mielestä väärä, niin koppi heilui, mellakkapoliisit pullisteli, panssarimersut jylisi ja poliisihevoset hirnui! Näin se vaan on nyt poijjaat ja naiset! Toivottavasti Suomi palaa siihen mitä se oli vielä 80-luvulla. Ei palaa itsestään, vaan täytyy äänestää oikein. Esim. sisäministerinä(poliisin ylin johtaja) ei missään nimessä saisi olla kiilusilmäinen vihreä!

    1. Koronasalaliitoissa ei ole mitään kansallismielistä. Ei yhtään mitään.

      1. Rokkefellerien operaatio lockstep ei tosiaan ole kansallismielinen

      2. Tänään koronatiedotustilaisuudessa (SVT/TV4) kl. 14-15 sanoi MSBn Svante Werger että Karolinska Instituutin professori Anders Sönnerborg on kirjoittanut kirjan koronaharhaatikoista ja että sen voi ladata ilmaiseksi FHM tai MSB kotisivulta (en muista kumman).

    2. Mielenosoitus vapauden puolesta, helsingin puna-miliisin toteuttama teatraalisen röyhkeä esitys ”vapauden puolesta” mielenosoittajia vastaan, Suomen lipun polkeminen,
      versus
      venäjän hallinnon vastainen navalnyi mielenosoitus, jolle miliisi onkin teatraalisen välinpitämätön.
      => helsingin poliittisen miliisin toteuttama venäjädisinformaatio-operaatio alusta loppuun.

  11. Paavo maksettu oppositio ei sanaakaan juutalaisista huh huh mikä hupiukko

    1. Olen itse juutalainen, tiesitkö sitä?

      1. Joo Bonnierin sukua, suoraan alenevassa polvessa.

  12. Pietarin tiltut taas yllättäen suoltaneet kommenttiosion täyteen kökköä propagandaansa VPN-peukutuksineen.

    1. Kas, hybridikedkuksen BLM polvistujatkin heräsi.

      1. Meikä muuten teki tänään kauppaa hybridikeskuksen kanssa, nimittäin oli hybridikanala.

    2. Kaksi venäjän disinformaattoria. Pietarin tiltut ja naton suvakki kgb-demarit.

    3. Suvakkimielisairauden ryssän löyhkää peitellen. Yhteistyössä pietarin tiltut ja hybridikeskuksen demari-tiltut.

  13. Se on yhtä vaarallista siellä Ruotsissakin kuin täällä Suomessakin ”haastaa” valtapolitiikkoja ja EU:ta, jotka koostuvat punavihreistä kulttuurimarxismia tunnustavista monikulttuurisuuspolitiikan yksisilmäisistä kannattajista.

    Nämä riistävät sananvapauden, kansalaisoikeudet ja vainoavat niitä, jotka uskaltavat arvostella heidän harjoittamaa valheisiin ja salailuun perustuvaa politiikkaa. Olethan itsekin kokenut sen kun SWEB sulki pankkitilisi ilman syytä kuin seinään.

    Venäjästä en tiedä muuta kuin sen, että siiellä ei vallitse kansalaisia kahlitseva ulkonaliikkumiskielto sattuneesta syystä kuoleman maksimoimiseksi kaikilla niillä terveyshaitoilla, jotka siitä on seurauksena. Ehkä se itsemurha on sitten parempi kuin korona, josta parantumis-% Stalinin kannatus-% luokkaa Neuvostojenmaassa aikoinaan. Tänä päivänä samaan yltää Pohjois-Korean kommunistinenpuolue. Ja näistäkin luvuista aito kommunistiseen tapaan ”siippensä saa” ihan ensimmäisestä prosenttiluvuista, sillä olet ”kulkutautivastainen” (vrt. neuvostovastainen).

  14. Onhan tuokin sitä mieltä, että suomi kuuluu venäjään…

    1. Mutta Putin ei ole sitä mieltä? Niinkö?

  15. Kirjoittaessani vastakommentteja Paanasen mielipiteisiin niin totesin notta tämä venäjän ”asiantuntija” ei siedä yhtään kritiikkiä kritisoidessaan venäjän politiikkaa joten Arjan mielipide on se ainoa oikea. En ole todellakaan mikään venäjän politiikan puolustaja vaan joku roti sentään pitää olla itänaapurillemme vittuilussa ja se raja menee siinä notta Paananen jakelee bännereitä ”toisinajattelijoille” vaan minullakin on oikeus vittuilla ja jos herkkähipiäisyys estää mielipiteeni niin maassamme ei ole sananvapautta, olen kritisoinut venäjän valtamediassa Putinia ja kirjoitukseni on julkaistu, silti elän vieläkin…

Comments are closed.