Euran taannoista kuolonkolaria tutkitaan nyt tappona


Ostaisitko tältä mieheltä käytetyn mopoauton?
Lounais-Suomen poliisi on jatkanut myös Eurassa 9. heinäkuuta tapahtuneen liikenneonnettomuuden tutkintaa. Onnettomuudessa henkilöauto törmäsi sen edellä ajaneeseen mopoautoon.

Törmäyksen seurauksena mopoauton kyydissä ollut matkustaja menehtyi ja sen kuljettaja loukkaantui vakavasti.

Asian esitutkinnassa on tullut esiin seikkoja, joiden perusteella asian tutkintaa jatketaan epäiltynä tappona, tapon yrityksenä, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi epäillyn aiemmin poliisin vaatimuksesta. Syytteen noston määräpäivä asiassa on 30.9.

Esitutkinnan ollessa kesken poliisi ei tiedota asiasta yksityiskohtaisemmin.

– – –

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että henkilöauton kuljettaja tahallaan kiilasi mopoautoa siten, että se joutui väistämään ojaan, tai mopoauto kiilattiin henkilöauton massalla ojaan tai pientareelle, jossa mopoauto kääntyi katolleen. Mitään motiivia ei ole tullut esille, että miksi autoilija toimi näin. Luultavasti huvittaakseen itseään.

Tie on kuitenkin onnettomuuspaikalla leveä ja suora, joten autoilijalla on reilusti tilaa ohittaa mopoauto.


10 thoughts on “Euran taannoista kuolonkolaria tutkitaan nyt tappona”

  1. Mustasukkaisuus on myös mahdollinen, teinityttöystävä jonkun muun kyydissä tms

  2. Törkeä kuolemantuottamus, 2 vuotta ehdollista ja ankarat nuhteet. Tai no, ei luulla liikoja, ihan tavalliset nuhteet.

  3. Hökarängenin metroasemalla työnsi suomalainen (Suomen kansalainen) nuori nainen 3.7 oikein vauhtia ottaen vanhan mustan miehen raiteille juuri kun juna oli tulossa. Mies lensi kuin leppäkeihäs keskelle raiteita. Sivulliset saivat pysäytettyä junan viime sekunneilla.

    Kuulusteluissa nainen sanoi vain: ”Mitä! Sehän oli musta!”
    Erittäin selvä video tapahtumasta löytyy Expressenistä.
    Monta vuotta kakkua on tulossa.

    1. Olisi toki parempi, että mustat palautettaisiin lähtömaihinsa, kuin että työnnetään junan alle. Ainakin rasismiongelma häviäisi kuin itsestään ja raiskaukset ja monet muutkin rikokset vähenisivät jopa alle puoleen nykyisestä.

      1. Tämä nainen oli noin 40v ja kännissä, tietenkin, as Finns are. Nyt odottaa sitten kosto kun puikulapäät ja muut sompreerot alkavat heitellä suomalaisia turisteja metroraiteille, silloilta alas jne.
        Nainen saa syytteen sekä viharikoksesta että murhayrityksestä, vaihtoehtoisesti törkeästä pahoinpitelystä.

      1. Molemmat ovat kännipäisen tekemiä järjettömiä murhayrityksiä.

      2. Ei ole järjetöntä yrittää puhdistaa maailmaa edes yhdestä nekrusta tai örkistä.
        Molempien siivoaminen pois on ympäristönsuojelua ja puhtaanapitoa.

Comments are closed.