Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän hieman ennen kello yhtä torstain vastaisena yönä Lahden Saksalaan. Ilmoituksen mukaan Vanhanradankadulla seilaavasta traktorista. Partio tapasi kyseisen traktorin omakotitalon pihasta ja sen ohjaamossa oli mies.
Partio puhallutti kuljettajana toimineen 1980-luvulla syntyneen miehen seulonta-alkometrillä, jonka tulos oli 0,87 mg/l. Lisäksi miehelle tehty huumepikatesti oli positiivinen.
Oma-alotteinen urakoitsija kertoi poliisipartiolle ottaneensa traktorin käyttöön Jokimaalta. Partio löysi traktorin anastuspaikan ja reitin, jota pitkin mies oli ajellut. Mies oli kolhinut anastuspaikalla muuta omaisuutta ja ajoreitille oli jäänyt tielana. Traktorilla oli törmätty myös liikennemerkkiin, joka oli katkennut. Miehen epäillään yrittäneen ottaa käyttöön toistakin traktoria.
Kuljettaja otetiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, huumausaineen käyttörikokseen sekä moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen ja sen yritykseen.

Iltasanomat: ”Oulun lastenpsykiatrisella ennätystäyttä”.
Mitä muuta voi odottaa Euroopan lastenraiskauskulttuuripääkaupungilta?
Tuon voi tulkita niin että odotushuoneissa on tunkua koska siellä istuu iso kasa muslimimiehiä lapsia lääppimässä.
Kuinka nämä muutetaan ymmärrettävään muotoon eli PROMILLEIKSI? ”Partio puhallutti kuljettajana toimineen 1980-luvulla syntyneen miehen seulonta-alkometrillä, jonka tulos oli 0,87 mg/l.”
En löytänyt näin äkkiseltään muuntokaavaa, mutta 0,5 promillea on yhtä kuin 0,22 milligrammaa hengitysilmalitrassa ja 1,2 promillea yhtä kuin 0,53 mg/l.
Traktorilla on kiva ajella. Pikkupoikana pohjanmaalla sain ajaa traktoria isovanhempien tilalla. Esim perunapellolla. Ja kun aitoa paskaa levitettiin silloin. Isompana sitten serkkujen kanssa ajettiin pienessä sievässä sama peli rannalta järveen. Senkin jälkeen toimi hyvin. Ja tansseihin mentiin traktorilla peräkärryn ollessa täynnä täydessä tällingissä olevia neitosia. Oi niitä aikoja.
Oliko vielä aito maalaistrio eli mies, hanuri ja jakkara esiintymässä?
No ihan rehellinen pohjanmaalainen meno. Moneen kertaan toistettu. Jos käy kateeksi, niin ei kuin kokeilemaan. Erilaista, kuin metron meno, missä pelkää joutua rikastetuksi. Tai ihan vain olemalla suvakki, mikä hyväksyy joukko raiskauksen. Kuten on seudulla.
Olen ajanut traktoria 6-vuotiaasta asti. Samoin osaan ajella muillakin työkoneilla kuten kurottajalla, metsäkoneella ja kaivinkoneella. Tuossa pihallakin on myös oma nelivetoinen traktori, jolla on hyvä tehdä talvella lumitöitä. Tiedän myös itse tapauksen jossa 802 Valmetti oli mennyt järveen, koska käsijarru ei pitänyt. Samoin eräät nuoret upottivat jäihin aikoinaan yhden New Hollandin. Kumpikin näistä saatiin vielä toimivaksi järvireissun jäljiltä.
Konekuskeja henkeen ja vereen noi lahtelaiset vapaa-ajallakin kun viimeksi ajettiin pyöräkuormaajalla upon sillalta alas.