Islamilaiset maat vaativat Ruotsia ja Tanskaa kriminalisoimaan koraanin polton


Kuvituskuva.
Islamilaiset kehitysmaat pitävät tänään maanantaina suuren kokouksen, jossa tullaan keskustelemaan Ruotsissa ja Tanskassa järjestetyistä koraanipoltoista. Kokouksessa odotetaan myös vaatimuksia, että koraanin pilkkaaminen pitää Pohjoismaissa säätää rikoslakiin.

Koraanikriisi on astunut askeleen syvempään suuntaan viikonlopun aikana, kun Tanskan Kööpenhaminassa poltettiin ainakin viidessä eri mielenilmauksessa koraaneja. Tilanne katsotaan Tanskassa kriisiytyneen muslimien ja muun väestön välillä siihen pisteeseen, että ulkoministeri kutsui eduskunnan kokoon maanantaiksi keskustelemaan koraanin polttamisista.

Tanskan hallitus katsoo mahdollisuuksia kieltää koraanin polttamiset ainakin toistaiseksi. Myös Ruotsissa tätä vaihtoehtoa tutkitaan. Pääministeri Ulf Kristerssonin mukaan Ruotsilla on tällä hetkellä vakavin turvallisuuspoliittinen tilanne sitten toisen maailmansodan. Molempien maiden turvallisuuspoliisit ovat tuoneet esille huolensa islamilaisen terrorismin takia. Esimerkiksi Göteborgin poliisi kehotti viime viikolla ihmisiä tarkkaavaisuuteen ja välttämään korvakuulokkeita julkisilla paikoilla, jossa on paljon ihmisiä.

– Ota kuulokkeet pois korvilta väkijoukossa, jotta kuulet mitä ympärillä tapahtuu, sanottiin Göteborgin poliisin johdosta.

Koko kriisi perustuu siihen lähtökohtaan, että islamilaisessa maailmassa koraanin pilkkaaminen nähdään niin vakavana tekona, niin tästä saattaa seurata se, että viha laittaa liikkeelle henkilöitä, jotka suunnittelevat ja ovat potentiaalisia toteuttamaan terrori-iskuja. Onhan mm. Hizbollah-järjestö kehottanut muslimeja toimiin. Myös Iran on ilmoittanut, että jos koraanin pilkkaaminen jatkuu Ruotsissa ja Tanskassa, niin nämä maat voidaan katsoa olevan sodassa islamia vastaan.