Ruotsin muslimit haluavat islamilaisista juhlapäivistä samanarvoisen kuin joulu


Tänä jouluna Ruotsin isot mediat ovat erityisesti tuoneet esille muslimien näkökantoja eurooppalaiseen joulun viettoon.

Esimerkiksi yleisradioyhtiö SVT kertoo somaliaano Khadra Abyanista, jota harmittaa, kun Ruotsissa vietetään joulua, mutta muslimien suuret juhlat jäävät taka-alalle. Tämä onkin tärkeä ja hyvä havainto, ja yhteiskunnan pitää siihen puuttua.

– Joulu on vanha juhla, jonka kaikki tuntevat Ruotsissa, mutta muut suuret juhlat, kuten id al-fitr, jota vietetään ramadanin jälkeen, ei ole kovinkaan monen tuntema. Ja tämä on kurjaa, Abyan kertoo yleisradiouutisille ja toteaa:

– Koska olemme monikulttuurinen maa, olisi kivaa, jos kaikki tietäisivät toistensa juhlapäivät ja niitä juhlittaisiin yhdessä.

Fakta: Ramadan ja sitä seuraava id al-fitr on islamin suurin juhla, jota voidaan verrata kristityn maailman joulun viettoon.

 


29 thoughts on “Ruotsin muslimit haluavat islamilaisista juhlapäivistä samanarvoisen kuin joulu”

  1. Islam=perseestä. Musulmaanit=perseestä.Kameli&vuohiväki=perseestä.

  2. Joo kyllähän ne ansaitsee verisen juhlapäivän, mutta miksi se pitäisi olla kristityissä maissa?
    Voivat mennä sinne kotimaahansa juhlimaan ihan niin paljon kuin haluavat.

    1. Koska ne ovat valloitusretkellä.
      Niin Ruotsissa kuin täälläkin.
      Ja hyvinpä etenee.

  3. Puikulaapää voi lampsia sandaalit kipinää lyöden sinne Afrikkaan viettämään niitä juhliaan.Eikä niillä toisin kun mokoma lampaanottaja väittää edes ole mitään isoja juhlia meille. Maassa maan tavalla tai kotimaan Kelaan.Jutussa väitetään” faktana ” noiden juhlien olevan jouluun verrattavia. Noilla ei ole mitään sivistykseen ja eurooppalaisuuteen verrattavaa..ei ole ollut,eikä tule.Mites voi verrata joulua johonkin piilossa suoritettavaan taatelin pureskeluun? Vain pienaivoisuudesta versoavaa runsasta perskarvan kasvua leukaperiin voidaan pitää ählyille saavutuksena.Ja ananaskampaus.

  4. Ei kiinnosta tunteakaan  id al-fitr -juhlaa. Ei ole tärkeä, eikä ruotsalainen tai suomalainen perinne. Islam ei kuulu Pohjolaan. Paljonko islamilaisissa maissa kunnioitetaan joulua?

    1. juhlikoot vaikka joka päivä, kunhan ei käy meidän verorahoilla, paska malmö kun maksaa kaikki ihme uskontojen juhlat. svennut ja tom of finland on jo menetetty näille epeleille.

  5. Eurooppalaiset juhlapyhät keskittyvät auringon ympärille joka luo elämää, muslimit taas palvovat kuuta eli kuollutta möhkälettä taivaalla, sekä yötä ja pimeyttä.
    Somaliaano tuossa varmaan tarkoitti, että ruotsalaisten pitäisi apinoida muslimeita, leikkiä jotain paastoa ja samaan aikaan osoittaa sitä rispektiä. Muslimithan loukkaantuvat verisesti jos niille toivottaa jouluja, mutta ehkä vielä enemmän ärsyttää, kun eurooppalaiset eivät edes tiedä mitään muslimien keksityistä juhlapäivistä.

    1. OK, yes fine. But really? Whos got the guts to pull trigger?

    2. Suomessa on jo 1,6 miljoonaa yksityisomistuksessa olevaa ampuma-asetta.
      Osaavia käyttäjiäkin niille olisi, kun taannoin jaettiin 900 000 reserviläiskirjettä.

      Niin että kuinkahan paljon niitä aseita vielä pitäisi olla, kun nykyisiäkään ei käytetä kuin radalla ja metsällä?
      Ehkäpä niiden aseiden pitäisikin olla Jumalan Miekkoja, joita arkkienkeli Mikael Gabriel kävisi jakamassa käsiin?

  6. Niin no tietenkin. Alkavathan ählämit olla enemmistö naapurissamme kalifaatissa. Hyvällä tuurilla sallivat kuitenkin joulun vieton. Ei tietenkään julkisesti mutta aatto hämärässä saa hiljaa joululaulun luikauttaa, jos vain allah ei kuule.

    Ruotsista tulee aikanaan ählypaskastania. Nämä ovat loogisia askelia ählystämiseen.

  7. Olishan se komeeta kun rekka täräyttäisi id al-fitr
    juhlijoita noin niinku vastavuoroisen monikulttuurin juhlinnan merkiksi.
    Eihän rauhan uskonnon väki sellasesta pillastuis?
    Hahhahhaa..

  8. Eli muslimit eivät halua osallistua joulunviettoon millään tavalla, paitsi kun haluavat sossusta joululahjoja ja joulukarkkeja lapsilleen. Mutta muslimit haluavat että ei-muslimit osallistuisivat jokaiseen heidän juhlaansa. Asia selvä. Tämän nimi on suvaitsemattomuus ja islamisaatio. Tiedättekös että meillä on ihan kohta maailmanlaajuiset veriset sisällissodat, muslimit vastaan me kaikki. Tämän voi estää lopettamalla muslimeille sossurahojen maksamiset. Ilman sossurahaa muslimi kuolee, joten muslimi lähtee pois. Kyllä, muslimi varastaa, tappaa ja raiskaa ennenkuin lähtee, mutta niinhän muslimi nytkin tekee. Mitä voit itse tehdä? Älä osta muslimipizzaa tai käytä mitään palvelua joka tuottaa muslimille rahaa. Näytä myös muslimille avoimesti halveksuntasi.

    1. Kyllä juurikin näin. Jättää ählypitsat ja kepapit ostamatta. On käyttämätt voltteja ja foodoroita.
      Välttää olemasta ählämien kanssa misään tekemisissä. Eläminen ilman ählämeitä on himpun verran miellyttävämpää. Ähläm on aina ikävä kokemus.

  9. Galluppien mukaan saatamme saada presidentin vävyksi shamaanin. Vähän niinku Norjassa.

    1. No sehän se olisi aivan PERSEESTÄ, kun hiusteknikko kampaa dresitentin kuontaloa, ne naisset, apu, seura ja juoruasema 7yötäpäivää paukuttaisivat kanssikkuvaa, tukkateknikko tekee temppujaan iltavuorossa bjuolissolleen beggalle.kresitendille. Ai että, lehtet uzbekintan + uganta hytkyisivät, vai PERSEESTÄ. Halleluja x 7.

  10. TYHMIÄ, AIVOPESTYJÄ, YLIMIELISIÄ, SIVISTYMÄTTÖMIÄ, AGGRESSIIVISIA MOUKKIA. RAHANAHNEITA JA RIKOLLISIA. EIVÄT SOVI NORMAALIIN, SIVISTYNEESEEN YHTEISKUNTAAN. JO PELKKÄ PUHETYYLI, OLEMUS JA KÄYTÖS OVAT ÄLLÖTTÄVIÄ! AIHEUTTAVAT TYÖYHTEISÖSSÄ PELKKIÄ RIITOJA JA KONFLIKTEJA.

      1. Lindemannit ei aiheuta riitoja työyhteisössä.

      2. Minullepa työkkäri työnsi Lindemannin väkisin työharjoitteluun. Valmistelin hyvin henkilökunnan olemaan ystävällisiä ja auttavaisia. Vaan eipä tullut Lindemanni enää seuraavana päivänä. Eikä ikuna.

        Rouva Nekku sensijaan sanoi jo tutustumiskäynnillä että tämmöistä työtä en halua edes kokeilla, on aivan liian apeaa.

  11. Mitähän päässä on vinksalla että suosii tuota hullu järjestelmää, kuin paavin valtaa keskiajalla, tappaminen sallitaan uskonnon nimissä.Niin ja hyvänlainen kidutus ennen kuolemaa.Ja kansa katsomaan.

    1. Muslimiksi syntyvälle ei ole vaihtoehtoa, uskonluopiot kuuluu tappaa siinä rauhanuskonnossa.
      Pohjoismaissa taas pullerot suosivat näitä palleroita, kun ne ovat niin ihanan eksoottisia kaikkine outoine ajatuksineen ja tapoineen.

  12. Jos ruotsalaiset antavat periksi ja muslimien juhlapäivistä tulee samanarvoisia kuin joulusta, niin seuraava muslimien vaatimus on joulun epävirallistaminen.

    Muslimeille tulisi sanoa, että voivat muuttaa muslmimaahan, jossa virallisestikin vietetään muslimien juhlapäiviä.

    En jaksa uskoa, että ruotsalaiset pitävät pintansa. Heidän toimintatapansa on antaa toistuvasti pieniä myönnytyksiä kunnes ovat menettäneet kaiken. Toimintatapa pitäisi kääntää päinvastaiseksi. Tulisi vaatia muslimeilta myönnytyksiä ja nakertaa heidän ideologiansa perusteita.

Comments are closed.