Palataan vielä Yle-kohuun, jossa Ylen vuorovaikuttelupäällikkö Sami Koivisto lähti takasuoralla laukalle ja alkoi panikoimaan.

Koivisto kertoi kohun jälkeen Iltalehden toimittajalle, että asiallinen kritiikki on tervetullutta, mutta asiaton ei. Koivisto tarkoitti tällä tietenkin sitä, että kaikki kritiikki, joka koskee hänen toimiaan Ylessä, on asiatonta.

Koivisto itse kiistää hänen oman kritiikkinsä liittyvän millään tavalla poliittisiin kantoihin, kyse on journalistin vapaudesta kirjoittaa tai olla kirjoittamatta mistä haluaa tai ei halua.

Koivisto jatkaa Iltalehdessä:

– On tärkeää, että kaikki poliittiset kannat saavat näkyvyyttä ja journalismiin liittyvä keskustelu saa liikkua sen rinnalla vapaasti. On tärkeää muistaa journalismin rooli demokratiassa, ja pitää nämä asiat erillään. Journalismin rooli viime kädessä on olla vallan vahtikoira. Mediassa työskentelevillä pitää olla myös vapaus tuoda esiin näkemyksiään ilman, että niitä leimataan poliittisiksi kannanotoiksi, mitä ne eivät minun kohdallanikaan todellakaan ole.

– – –

Jos pikkuisen purkaa tuota lausuntoa, joka on mielestäni omalla tavallaan hyvä lausunto, niin media ei ole ollut pitkiin aikoihin, ja tuskin koskaan ollutkaan mikään vallan vahtikoira. On olemassa medioita, jotka ovat kriittisiä vallanpitäjän kotkotuksia kohtaan, mutta mitään yleispätevää kaavaa ei ole, että kaikki mediat olisivat vallan vahtikoiria.

Toiseksi, yleisradion tehtävä ei ole olla vallan vahtikoira, vaan kertoa uutisia tapahtumista. Koivisto sanoo, että mediaväellä pitää olla vapaus tuoda näkemyksiään esiin, mutta yleisradion tehtävä ei ole tuoda esiin omia näkemyksiään.

Tässä pitää todellakin erottaa toisistaan yleisradio ja vapaarahotteiset yksityiset mediayhtiöt. Yksityiset mediatalot saavat kirjoittaa aivan mitä haluavat. Niiden toimintaa ohjaa vain ja ainoastaan osakeyhtiön perusperiaate, jonka mukaan yhtiön pitää tuottaa voittoa. Osakeyhtiö voi tuottaa voittoa tekemällä monia eri asioita. Mediatalojen tehtävä on tehdä sellaisia otsikoita, jotka ovat mahdollisimman raflaavia, josta seuraa, että someväki jakaa artikkelia mahdollisimman paljon, josta seuraa, että artikkeli saa paljon näkyvyyttä, josta seuraa, että näkyvyys tuottaa taloon mainosrahaa.

Yleisradiolla lähtökohta on eri, sillä sen toimittajien ei tarvitse miettiä raflaavia otsikoita ja rahantekoa. Rahahan tulee yleisradioon veronmaksajilta automaattisesti, riippumatta millaisia artikkeleita kirjoittaa. Näin ollen yleisradiossa pitäisi keskittyä pelkästään siihen, että kerrotaan ”kuka, mitä, missä tai milloin”. Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että kun Yle järjestää presidenttihaastattelun, niin toimittajan pitäisi keskittyä kysymään samoja kysymyksiä kaikilta ehdokkailta, eikä pyrkiä tuomaan esille Haavistoa tai Stubbia edullisesti ja Halla-ahoa epäedullisesti. Tällainen vaalipaneeli voisi ehkä olla hieman kuivahko, mutta sellaista se journalismi nyt vaan on.

Tämä tarkoittaisi myös sitä, että jos uutisissa aiotaan käsitellä turvapaikkamaahanmuuttoa, niin toimitukseen ei pitäisi taluttaa kaikkien tuntemia turvapaikka-aktivisteja väärinkertomaan kansainvälisistä laeista, joiden mukaan jonkun maan on ihan pakko ottaa miljoona kehitysmaalaista elätiksi. Tai jos tällainen hyypiö päästetään kertomaan tätä kantaa asiasta, niin silloin studioon pitäisi raahata joku umpirasisti kertomaan päinvastaisia ajatuksia.

– – –

Käytännössähän Ylen toiminta jatkuu tulevaisuudessakin samanlaisena, sillä enpä usko, että koko Ylen toimittajakunnalle, tai ainakaan pahimmille vasemmistolaisille annetaan potkuja.