Botkyrkan kunta kustansi gangstereille reissun New Yorkiin


Tukholman eteläpuolella sijaitseva Botkyrkan kunta on kyllä surullinen tapaus mitä tulee maahanmuutto- ja gangsteriasioihin. Luultavasti suurin osa kunnan virkamiehistä on enempi tai vähempi ostettu jengien leipiin. Toiminta ainakin muistuttaa sellaista.

Pari vuotta sitten kunta joutui kovan kohun keskelle, sillä kunnan useat nuorisotilat muuttuivat jengirikollisten olohuoneiksi ja huumekätköjen piilopaikoiksi. Tavalliset nuoret katosivat tiloista ja luultavasti olisivat saaneet turpaan, jos olisivat epäonnekseen yrittäneet mennä ”pelaamaan biljardia” tiloihin.

On erilaisia arveluja, että mitä oikein tapahtui. Joidenkin mukaan nuorisotyöntekijät kun osa heistä on itsekin maahanmuuttajataustaisia, niin katsoivat läpi sormien, pientä korvausta vastaan, että mitä nuorisotiloilla puuhaillaan. Ruotsalaiset sosiaalityöntekijät taas ovat niin uuvatteja, että tuskin edes huomasivat mitään.

Kun asia tuli ilmi, niin Botkyrkan ”matriarkka” Ebba Östlinin päätöksellä nuorisotilat lyötiin poliisin avustuksella kiinni. Tästä taas seurasi, että Östlin (joka on siis ruotsalainen) leimattiin rasistiksi ja savustettiin kunnan toimista pois. Itsessään tämä oli jo tapa, jonka ei pitäisi kuulua länsimaisiin kunnanvaltuustoihin. Savustuksen takana oli Botkyrkan kovamaineiset jengit, joiden ohjailtavina on kunnanisiä monella tasolla.

Gangsterit veronmaksajien sponsoroimina New Yorkiin lomalle

Vähän tuon kohun jälkeen Botkyrka kulttuuri- ja vapaa-ajan osasto puuhasteli omiin nimiinsä kaikenlaista. Tämä tuli ilmi nyt keväällä. Nimittäin vapaa-ajan johtaja hääräsi projektia, jolla pyrittiin kitkemään jengirikollisuutta. Ja mitenkä sitä jengirikollisuutta yritettiin kitkeä? No, vapaa-ajan johtaja maksoi seitsemälle gangsterille rennon riehareissun New Yorkiin. Matkan kustannukset n. 360 000 kruunua eli 35 000 euroa.

Sinänsähän tämä ei ole mitenkään uutta. Turvapaikkaruljanssin hulluina vuosina lähes kunnan kuin kunnan joku virkamies ihastui ja rakastui gangsteripalleroihin niin paljon, että veronmaksajien piikkiin kustannettiin mitä milloinkin, luksusasunnoista kylpyläreissuihin. Taikasanoina käytettiin ”jengiytymisen ehkäiseminen”, tai ehkä vielä taikasanampi, ”kotouttaminen”.

 

Voi vain arvailla, että millaisia kekkereitä suomalaiset sosiaaliviranomaiset maksavat omille palleroilleen. Jotenkin minulla on sellainen kutina, että varsinkin Espoossa ja Vantaalla, joissa kehuskellaan maahanmuuttajien määrillä, voi olla vaikka minkälaista kultapossujen puuhakerhoa veronmaksajien rahoilla kultapalleroille.

 


19 thoughts on “Botkyrkan kunta kustansi gangstereille reissun New Yorkiin”

  1. Takuuvarmasti Epsoossa ja Vandaalla (ainakin) puuhastellaan noiden saatanan kullipalleroiden kanssa jne piikkiin jne…

  2. Jos riehareissun perusajatuksena oli kotouttaminen New Yorkiin ja siihen sisältyi vain menolippu niin ei hullumpi idea.

    1. New York on ilmoittanut olevansa ”sanctuary city” johon kaikki maailman Kansat ovat tervetulleita.

  3. Kauankohan saadaan vielä odottaa että Suomessa paljastuu ensimmäinen keissi jossa nuorukais-jengi on lahjonut/kiristänyt tai saanut muutoin oman miehensä johonkin valtuustoon ja sen avulla pyöritetään jotain jengin päämajaa ”nuorisotilana” veronmaksajien rahoilla.

    1. Johan naispuoliset vanginvartijat ovat alkaneet matuganstereiden ja joukkoraiskaajien vankilapatjoiksi ja huumemuuleiksi.
      Eiköhän se sama ilmiö ole valloillaan myös kuntatasolla. Kukaan ei vaan viitsi raisminatsimölinän vuoksi tehdä asialle yhtikäs mitään.

      1. Tasosta riippumatta, velttous valtaa mielen, kun pelataan toisten rahoilla

    2. Ei tarvitse lahjoa, kiristää eikä uhkailla.
      Touhu pyörii pulleroiden omasta vapaasta tahdosta, sokeasta rakkaudesta ihania pikku suklaasimmupalleroitaan kohtaan.

    3. Suomessa vihervasemmisto edustajat perustavat kymmeniä Somali yms yhdistyksiä ja sitten riistävät suomalaisten veronmaksajien pöydästä viimeisenkin leivän murusen kehis yhdistysten miljoonabudjettien rahoittamiseksi.

      Ja Suomen kansa jopa vieläpä ihan kiittää.

    1. Lähdin polkupyöräkauppaan.

      Terveisin: Sale

  4. espoossa ainakin on näitä tyttöjen talo-tuokioita, jolloin pojat ei pääse rakennukseen.

    näin me kotoutamme suomessa syntyneitä suomalaislapsia joiden vanhemmat on kotoisin kivikaudelta

  5. Onpas taas kultturellia. Rikkautta ja ihania ruuantekohetkiä.

    1. Mukavat uudet kivat naapuruus-suhteet ja kivat pelihetket ovat ihquja🤣

  6. Islamilainen Sharialaki on yhdessä asiassa 100% oikeassa.

    ”Kansat jotka valitsevat naisia johtajikseen, eivät tule menestymään”.

    1. Espanjan kuningatar Isabella teki historiaa ja lähetti Kolumbuksen Amerikkaan, tai oikeastaan etsimään kauppareittiä Intiaan, mutta mitä sillä on väliä. Elisabeth oli kymmeniä vuosia Englannin kuningatar. Venäjällä oli Katariina Suuri.
      Muinaista Egyptiä hallitsi menestyksekkäästi Kleopatra mutta tuskin tiesit, että 1400 vuotta häntä ennen hallitsi yhtä menestyksekkäästi naisfaarao Hapshepsut. Virossa ja Tanskassa ovat todelliset voimanaiset pääministereinä, ihan vain muutaman esimerkin mainitakseni historiasta sekä nykyajasta.

      Niin, ja Ruotsissa on ollut pääasiassa vain miespuolisia pääministereinä.

  7. Hulluudelle ja idioottimaisuudelle ei vain Ruotsissa tule loppua. Perseilyä perseilyn perään valvovilta viranomaisilta.

  8. Matujen määrän kasvu maassa johtaa korruption kasvuun ja lopulta kehitysmaiden tapoihin, kun niitä on tarpeeksi virkamiehistössä ja politiikassa. Hyvää matkaa kehitysmaaksi, Ruotsi.

  9. Matugangstereilta puuttuu kiitollisuudentunne. Niille on turha järjestää yhteiskunnan varoin kalliita erikoispalveluita.

Comments are closed.