Ruotsin islamistit ovat liittoutuneet Ruotsin vallankumouksellisten kommunistinuorten kanssa. Molemmat ovat ainakin mukana samoissa mielenosoituksissa.
Filmi on joka lauantaisesta Tukholman keskustan valtauksesta, joka on jatkunut jo ainakin vuoden. Lauantaisin Tukholman keskustaan kokoontuu muutama tuhat islamistia osoittamaan tukeaan Palestiinan puolesta ja huutamaan iskulauseita ruotsalaisia vastaan.
Viime aikoina, ainakin jostakin viime kesästä asti joukossa on marssinut myös ruotsalainen Vallankumouksellinen kommunistinen nuorisojaosto RKU (Revolutionär Kommunistisk Ungdom). RKU:n päämäärä on kommunistinen vallankumous. Sen mukaan kapitalismi on tullut tiensä päähän ja yhteiskunta tulee muuttumaan kommunistiseksi pitkässä juoksussa.

Pitkä juoksu ja pitkä juoksu. Kommunistit ovat nyt selvästi tajunneet, että islamistien siivellä pääsee ainakin melko varmemmin vallankumouksessaan eteenpäin kuin ilman islamisteja. Tai sitten islamistit ovat tajunneet, että ruotsalaisia kommunisteilla voi ehkä ratsastaa ainakin jonkin matkaa. Molempi parempi.
Islamistit ottavat toki näennäisiksi liittolaisikseen sellaisiksi pyrkivät vääräuskoiset;
nehän ovat kaikki islamistien silmissä Hyödyllisiä Idiootteja jotka lahdataan islamilaisessa vallankumouksessa ensimmäisten joukossa.
Länsimaiset kommunistit puolestaan olivat jo Leninin silmissä Hyödyllisiä Idiootteja, joita hyödynnetään oman maansa luhistamisessa kommunistiseen vallankumoukseen ja sitten lahdataan ensimmäisinä Epäluotettavina Aineksina.
Nämä ruotsalaiset vallankumouslarppaajat ovat höperötyttösiä, jotka ovat uskoneet kaiken mitä yliopistossa on opetettu (siellä ei opetettu Leninin sanoja Hyödyllisistä Idiooteista) ja sen päälle vielä rakastavat sokeasti muslimimiestä.
Siniristi loppumme, Juice
Pohjoismaaperäinen vinobiologisten partnerisuhteiden lobbaus vähentää pottunokkaista syntyvyyttä ja kasvattaa siten epäsuorasti migrimatujen väestönosuutta.
Pakko sanoa, kun sinulla aina pelkästään tyttöset hampaissa, että näkyi tuolla marssilla ihan ruotsalaisia miehiäkin. Katso tarkemmin.
Minä lasken ne poikaoletetut samaan sukupuoleen tyttöjen kanssa.
Kuten olen marille monen kertaan sanonut, ei sillä ole merkitystä mitä on jalkojen välissä vaan mitä on korvien välissä.
Tuosta ”tyttö”-jutusta tulee mieleen nykyisin lobattu kuvitelma, jossa oletetaan naisten pystyvän miltei jokaisella osa-alueella samaan kuin miehet keskimäärin.
Ikään kuin tyttöjen harteille olisi asetettu tavoite olla jonkinlainen ”mies” (jopa partnerin valintaa myöten)
Naisilla on kuitenkin miehiin verrattuna ylivoimainen fyysinen kyky: he tuottavat uusia ihmisiä.
Ilman sitä tämä alaston apina kuolisi sukupuuttoon noin sadassa vuodessa.
Kaikki mitä länsimaisella naisella on, on länsimaisen miehen lahjoittamaa.
Se kaikki voidaan ottaa pois, ja nykymenolla otetaankin.
Ottaja on muslimimies.
Sen jälkeen ei parinvalinta eikä lisääntyminen ole enää länsimaisen naisen itsensä valittavissa.
Muslimimies sanelee sen.
Nuo nyt on tuollaisia säälittäviä mielenterveyspotilaita. Jos kakki alkaisi oikeasti lentää tuulettimeen ja poliisi ei olisi noita suojelemassa niin ne kaivautuisivat rotan lailla jonnekkin piiloon.
Suomenkin vihervasemmistolaisessa genressä pidetään sellaisia jotka eivät käy terapiassa epäilyttävinä.
Kenraali Ehnroot ilmoitti juuri syntyneen poikansa samantien 21 vuoden päästä alkavalle kadettikurssille. Hutimaisa ilmoittanee tulevan lapsensa heti syntymän jälkeen terapiaan.
Wanhaan hywään aicaan aatelispojat saatettiin merkitä jonkin rykmentin henkilökuntaan ja kaksivuotiaina, jolloin sotilasuran varsinaisesti alkaessa oli takana jo toistakymmentä palvelusvuotta.
En tiedä minkä ikäisenä Karl Adolf Brakel oli kirjattu Porin Rykmenttiin, mutta hän oli varsinainen siviilikarkuri:
oli vasta 14-vuotias kersantti kun kantoi Porrassalmen taistelussa otsaan haavoittuneen Döbelnin pois tulituksesta selässään.
Nythän eivät 17-vuotiaat ole päässeet enää aikoihin vapaaehtoisina inttiin.
Mitähän Brakelista sanottaisiin?
Noin se menee, surullista.
Islamilaisten mielestä islam ja kommunismi eivät sovi yhteen.
https://islamqa.info/en/answers/166104/the-ideology-of-communism
Loppupeleissä kommunisteille käy huonosti.
Suomalaiset ovat kommunisteja ja hullusti tosiaan taitaa käydä
No ei nyt kyllä ihan kaikki.
Ei mölyä ilman apinoita.
Kommarit ei ymmärrä että vihollisen vihollinen ei välttämättä ole ystävä. Huonosti käy.
Veli Qroquius tuossa jo sanoikin sen, mitä mun piti sanoa, mutta lisään vielä: Kommarit meni, murjaanit tulee !!!
Eikös tässä ennemminkin ole käynyt niin, että hörhöt ovat yhdistäneet voimansa? Kohta meillä seurataa perässä ja vasemmistonuorten puheenjohtaja on jopa aseellisen väkivallan kannalla. Muslimit ja kommunistit voivat ottaa kolmanneksi pyöräksi vielä Koneen säätiön tukemat Elokapinan anarkistit, niin johan alkaa tapahtua!
Vaikea on ymmärtää, miksi rauhallisten maiden annetaan ajautua täydelliseen kaaokseen.
Tuo ajautuminen johtuu siitä, että arvona on ”antaa kaikkien kukkien kukkia”.
Siperian jättiputki se vasta komea kukka onkin, mutta myrkyllinen ja erittäin elinvoimaisena pirun työläs hävittää
Ainahan nuo ovat palestiinalaisten puolella olleet ja siinä ihan oikealla asialla
Ne, joiden kuvittelet olevan palestiinalaisia, ovat vain Palestiinassa asuvia arabeja. Ovat samaa porukkaa kuin Jordanian arabit, vaikka Jordania ei heitä maahansa halua laskea, koska ne ovat Jordanian mielestä ongelmallisia.
Ei ole olemassa mitään palestiinalaista kansaa. Arafat keksi aikoinaan ryhtyä nimittämään Palestiinassa asuvia arabeja palestiinalaisiksi, jotta hänellä olisi poliittisesti sopiva nimitys heille ja jotta hänellä olisi kokonainen kansa taistelun syynä.
Palestiinan arabit ovat yli 90 prosenttisesti vuosikymmenten aikana saapuneita siirtolaisia, jotka hakeutuivat alueelle sitä myöten kuin juutalaiset toivat alueelle vaurautta ja sitä myöten mahdollisuuksia. Vain pienen pieni osa Palestiinan arabeista on asunut siellä varsin kauan, mutta juutalaisia alueella on ollut tuhansia vuosia. Siellä ei ole koskaan ollut mitään arabivaltiota, vielä vähemmän ”palestiinalaisten” valtiota, mutta juutalaisilla on ollut siellä kuningaskuntia. Palestiinan aluetta, jossa nyt elelevät, kutsuttiin aiemmin historiassa Juudeaksi, eikä sillä alueella ole arabihistoriaa nimeksikään.
Israelin kansalaisista noin 20 prosenttia on arabeja. He eivät halua olla missään tekemisissä noiden ns. ”palestiinalaisten” kanssa. Heillä on oma puolue parlamentissa ja he viihtyvät oikein hyvin kotimaassaan. Eivät missään tapauksessa halua muuttaa muualle, vaikka voisivat vapaasti muuttaa mihin huvittaa.
Gazaa on hallinnut Hamas jo kauan kovilla otteilla, diktatuurisesti. Eipä Länsirannankaan johto ole muuta kuin demokratian hylännyt hallinto. Eräs gazalainen vanhempi nainen, joka on nähnyt Gazan elinolosuhteet vuosikymmenten ajan sanoi, että Israelin miehitys aikoinaan oli gazalaisille parempi kuin Hamasin valta.
Demokratia on ihan perseestä
Olet siis sitä mieltä, että kansalaisilla ei ole mitään asiaa päättää ja valita, ketkä heitä johtavat? Kannattanet jonkin sorttista diktatuuria tai halunnet diktaattoriksi.
Demokratia toimii siten kuin kansalaiset äänestävät. Se, että kansalaiset eivät äänestä jonkun tai joidenkin haluamalla tavalla, ei tarkoita, että demokratia ei toimi.
Jos on sitä mieltä, että itsellä on paremmat mielipiteet ja niiden tulee johtaa maata, sivuuttaa kansalaisten oikeuden valita johtajansa ja tahtoo itse päättää kansalaisten puolesta eli kumota demokratian.
Jos katsoo siihen, että poliitikot eivät toteuta kansan tahtoa, ei se johdu demokratian heikkoudesta, vaan siitä, että kansalaiset eivät halunneet valita sellaisia, jotka toteuttavat kansan tahtoa. Vaaleissa valitut ovat kuitenkin kansan valitsemia, tekivät he sitten mitä tahansa fiksua tai tyhmää.
Tottakai kommarit viihtyy sossumuslimien seurassa, heillähän on sama unelma: Loputon loisiminen muitten kustannuksella. Sama juttu Antifan kanssa: yksikään ei ole mistään natseista, palestiinasta tai ilmastosta tai mistään muusta oheispaskasta kiinnostunut pätkääkään, ainut mikä aidosti kiinnostaa on ”kansalaispalkka”, eli loisiminen muitten kustannuksella. Muslimit ja vasemmistonuoret voisivat periaatteessa perustaa Sossupummit-puolueen mutta siinä on se huono puoli että silloin jonkun pitäisi oikeasti tehdä jotain työnkaltaista hommaa eduskunnassakin jos sinne päästään päättämään puolueen jäsenten loisimisoikeuksista.
Pedofiilikalifaatin saa aina pystyttää, vaan koetapa mennä kirjastoon tulkitsemaan Nalle Puhia, olet fasisti ja hätätilalait astuvat voimaan.
Bonuksena transuneekeri hyppii pöydällä ja huutaa naamaasi rasismista.
Vasemmisto on aina ollut käsittämätöntä sakkia. Kaikilla lienee vielä jokseenkin hyvin muistissa miten Saksan Punainen Armeijakunta kävi harjoittelemassa PLO:n taisteluleireillä ja miten kommunistit yhdistivät voimansa islamistien kanssa länsimielistä shaahia vastaan punamustassa vallankumouksessa Iranissa. Mitään ei olla opittu, päin vastoin. Nyt muslimit ovat sosiologisen uusmarxilaisen uhrihierarkiajaottelunsa mukaan vasemmiston suurimpia ”liittolaisia” taistelussa valkoista rotua ja rakenteellisesti syrjivää valkoisuutta vastaan. I shit you not. Tällä kertaa vasemmisto vain ikävä kyllä tulee voittamaan, tai oikeastaan on jo nyt voittanut; yleisin nimi monissa euroopan maissa nykyisin syntyvillä lapsilla alkaa olemaan järjestään Mohammed.
Tyhmät nuoret, aivopestyt. Kyllä sitä on nuorena höynäytettävissä ties mihin kun jo koulussa on aivopesty sopivalle pohjalle… Juurikin siksi nämä nuoret eivät ymmärrä islamista kuin sen kiiltokuvan jonka koulut heille ovat vahanneet ja ihannoivat siksi äbäläwäbäliä.
Vihervasemmisto haluaisi antaa äänioikeuden 16-vuotiaille! Taivas varjelkoon! Pikemminkin sitä voitaisiin korottaa, koska ihmisen aivot kehittyvät 25-vuotiaaksi asti. Nykyään ”yksin” tulleiden maahanmuuttajienkin hyysääminen jatkuu tuohon ikään asti, kun suomalaisen nuoren edellytetään olevan vastuussa itsestään 18-vuotiaana. Hmm…
Tämä kuvaa hyvin sitä tyhmyyden tasoa joka vaaditaan kommunistiksi ryhtymiseen.
🇺🇦 Diasporan presidentti:
Zelenskin tukikokoukset ulkomailla ovat kiehtovia, mutta miksi sellaisia ei ole Ukrainassa?
Ei ainuttakaan?
Kun siellä on sota, toljake…korjaan Toljakov.
Miksipä eivät tulisi toimeen, kun on osunut yhteinen projekti.
Siionistikansa suorittaa hidasta kansanmurhaa maansa alkuperäisväestön keskuudessa ja toisesta suupielestä rallattaa holokaustiloitsuja. Kyllähän senkin toiminnan tuomita siinä missä islamistihulluudenkin.
Sinänsähän islamistien ja kommunistien perusideologia kieltää ja kumoaa toisensa, mutta veisaahan ne Putin ja Trumpkin tällä haavaa yhteistä virttä, joten asiat ovat niikuin ne kulloinkin sovitaan – tai ei sovita.
Kumpikin porukka ei siedä kristittyjä eikä Israelia. Se ainakin yhteistä. Järkevää ei olisi veljeillä muslimien kanssa. Mutta eihän kommunisteilla järkeä olekaan. Ruotsista tullut pikku Palestiina. No jospa palestiinalaiset saivatkin lopulta oman maansa (mitä heillä koskaan ollutkaan) Ruotsista!
Toedätkö, mitä mieltä juutalaiset ovat kristityistä?
Tiedämme.
”Israeli minister Ben-Gvir defends ”spitting on Christians” in Jerusalem as an old Jewish tradition”
https://www.youtube.com/shorts/FT8COKNaDJE
https://www.youtube.com/watch?v=z581dbGqr08
jne.
Merkittävin ero muslimeihin on, että toisin kuin ne eivät juutalaiset yleensä puukottele tai räjäyttele satunnaisia ohikulkijoita.
No entäs järjestäytyneempi väkivalta. Esim. juuri muslimien maahantuonti.
Kommunisteillä on nykyisin turvallinen olo karjua kuolemaa iipoille ja kaikille jotka tulevat toimeen omillaan. Me omillaan toimeentulevat turvaamme noiden loisten elämän ja vapauden huutaa meidän kuolemaa.
Mielestäni noiden suojelu pitäisi lopettaa. Antaa karjua ja ottaa vastaan sitä mitä tulee.
Yleinen turvallisuus on tähän asti ollut kiinni omillaan toimeen tulevien osuudesta yhteiskunnassa.
Jos pahasti keikahtaa kurjuuden puolelle, niin sielläpä sitten karjutaan oikeuksiensa ja omaisuuksien tasaamisen puolesta suurin joukoin.
Kommunistien huuto voipi olla asiallinen viesti yllätyksestä nurkan takana etenkin jos huuto on kovaa.
Islamistien siivellä pääsee ainakin melko varmasti eroon päästään tai muuten hengestään. Taas erinomainen esimerkki, kuinka helvetin tyhmää porukkaa punaviherkommunistit ovat.
Näistäkin tulee vielä hankaluuksia, molemmat fanaattisia tappajia aatteen takia ja siksi ykseys ja tavat. Entäs ruokatavat, haiseeko kaalisoppa vai voimakkaat mausteet.
Samaa mieltä äärivasemmistolaiset sekä pyllistelijät on samanlaisia, valmiita tappamaan. Jopa vauhkoontuneen lauman oikeutuksella.