Ruotsin islamistien tavoite: moskeija jokaiseen ruotsalaiseen kuntaan


Ruotsin islamisteilla on meneillään kunnianhimoinen projekti; jokaiseen Ruotsin kuntaan moskeija.

Toki käytännössä jo jokaisessa Tukholmasta etelään olevassa kaupungissa on yhdestä useampaan moskeijaan, mutta tällä uudella kampanjalla islamistit haluavat erityisesti merkata reviiriä.

Projekti on nimetty hienosti ”Vi mår bra” eli voimme hyvin. Projekti on ollut yleisessä tiedossa jo muutaman vuoden, mutta jostain syystä kukaan ei jaksa välittää asiasta mitään. Viime aikoina se on ottanut taas kierroksia.

Hankkeen taustalla on Ruotsissa asuvia islamisteja, jotka ovat tunnettuja Ruotsi-vihamielisistä asenteistaan ja mukana on useiden moskeijoiden imaameja, joilla tiedetään olevan yhteyksiä radikaaleihin islamilaisten maiden islamilaisiin ryhmittymiin.

Rakenteilla olevia moskeijoita rahoitetaan ihan avoimesti islamistien tahoilta, kuten esimerkiksi juuri nyt meneillään olevaa Tukholman Skärholmenin moskeijaa, joka ollee valmis lähivuosina.

Islamistien toimintatapa on ollut hiljaisuudessa levittäytyä lisää ja tätä levittäytymisen sanomaa julistetaan edelleen jo valmistuneissa moskeijoissa. Instagramista löytyy näiden huuliveikkojen tili ja muutaman filmin perustella nousee kylmät väreet, että miten tällaiset voivat häärätä aivan vapaasti.

Liitän alkuun ja loppuun pari filmiä. Vaikka ei osaisikaan ruotsia, tai filmeillä puhuttavaa arabiaa, niin kannattaa katsoa filmit. Miesten elekieli kertoo kaiken, Ruotsi tullaan valloittamaan.


38 thoughts on “Ruotsin islamistien tavoite: moskeija jokaiseen ruotsalaiseen kuntaan”

  1. Islamisaatio on vain punaniskarasistinatsipersujen salaliittoteoria. Islamilla ja moskeijoilla ei ole mitään tekemistä islamisaation tai islamin kanssa.
    Näin vihervasemmisto mm tällä härmässä meille natseille on kertonut, YLE:n kompatessa.

    1. ”JOKA NIEMEN NOKKAAN, SAARELMAAN, KEIJAN TAHTOISIN NOSTATTAA!”🎶🎵
      Seuraavaksi Suomessa, Turussa jo hyvällä alulla.

    2. Suomessa on kuntia jotka maksavat jopa 10.000€ syntyvistä lapsista,
      koskee Suomen tuntien myös islamistien lapsia koska muuten rasismi.
      JÄRKYTTÄVÄÄ!

      Jos synnyskone vääntää 10 kakaraa on tuotto 100.000€ sille perheelle…
      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011218644.html

      1. Seula, EI SAVUNAHKOJA ko kuntiin, VAIN VALKONAHKOJA ! ! ! Grillissä istuneet AAVIKOLLE & VIIDAKKOON !

    1. Sama kohtalo suomalaisille. Satiaisten lisääntymistä ei voi estää. Tuet, etuudet ja löyhemmin noudatettava laki = lisääntymiskyvykkyys tappiin. Kantasuomalaisilla tämä on juurikin päinvastoin. Väkimäärän lisääntyminen tarkoittaa lisää ohjeistettuja äänestäjiä ja virat/hallinto joutuu vieraslajien käsiin.

    2. Onk kukaan nähnyt aaalllaaahh luonnossa-pörräämässa Tensta Centrum ? Kun musulmaanit sanoo, hiilikellariPEIKKO kaikkialla-näkee kaiken, paitsi bacon popsimista, siankylki grillausta o aladob valmistus.

  2. Jos kaikki ruotsalaiset katoaisivat huomenna, niin tulisiko sinne joku näiden visioima islamilainen onnela? vai loppuisiko sähkö ja vesi seinästä

    1. Sähö saattaisi kasvaa puissa ja beduiinit raijaisivat vesistöä kameleilla + matoilla pörräten & imaaaamit etusorkkiaan hieroen.

      1. Aaaalllaaahh ja Imaaaam Basgahim gytgevä kaaabel puihin, 220v saabu ilman & kanssa joga MUSULMAN kammari, AAA Allaaah njet lähetä lasgu, sähö vanha varastettu varasto. ALLLaaah suuri, bainaa 190kg, porsas-swine.

    2. Ei pidä aliarvioida.

      Kyllä nuo ovat kouluttautuneet vuosikymmenien kuluessa eri aloille ja osaavat kyllä pyörittää infraa mutta yhteiskunnan ulkonäkö ei ole välttämättä länsimaista liberaalisosialismia.

      1. Ei kyse ole välttämättä osaamisesta. Jos ruotsalainen (jo nyt heiveröinen) väkivaltamonopoli katoaa, niin alkaa sunnit vs.shiiat vs.syyrian kristityt ja turkkiaanot vs.kurdit ja somalit vs.eritreaanot-ottelu. Koita siinä sitten pyörittää jotain infraa jos kaikki paikat pistetään p*skaksi eikä mitään korjata enää.

  3. Huolestuttavaa. 30 vuotta, niin ne jotka silloin elävät, elävät jo jossain toisessa todellisuudessa, kuin tämä sukupolvi.

  4. Tätäkään pätkää et näe ns. vastuullisesta valtamediastamme.

    1. Valta”media”. Ai hevosen PERSE ! Hyssyttely-PeittelyKANAVA !

  5. Ählämisaation uhka on todellinen.
    Ympäriweisatut ammottavat tykinpiiput suoltavat uusia ammuksia hurrien niskaan.

    Hurråå swedustania.

    1. Kuva kertoo, mustat jätesäkit punkevat räppänöistään uusia riesoja ja 14v pakistanparta yöpaitaimaami huolehtii, ettei tuotteet lopu. Ja lisänä somalian Lyllertäjät plopsauttelevat tuoreita puikulapäitä & hörökorvia + etuhammaspeikkoja samaan tahtiin, niin voi voi svealand. Kung Carloksen valtakunta on STOR-Rinkeby. Halleluja !

    2. RUOTSALAISET EIVÄT PÄRJÄÄ MUSLIMIEN KANSSA, se on kylmä totuus.
      Mokutus, suvakismi ja lainsäädöntö hyydyttävät viimeisenkin vastarinnan.

      Järkevää olisi että Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti perustaisivat yhteisen anti-islamisaatioliittouman jonka tarkoituksena olisi palauttaa maat siihen vanhaan hyvään malliin kun massamaahanmuutto oli täysin tuntematon ilmiö.

  6. Ihan realistinen tavoite muslimeilla. Ainakaan täydellisen femakoituneet ruotsalaiset ei pane vastaan, se on varma. Ainoa ruotsia raakalaismaisesti ja armottomasti uhkaava vihollinen on V.Putin.

  7. Muslimit eivät sopeudu mihinkään muuhun kulttuuriin, mutta he vaativat muiden kulttuurien ihmisiä sopeutumaan heidän uskomuksiinsa. Vain suvakkityperykset eivät tätä käsitä ennen kuin heidän kehojaan lyhennetään pään mitalla.

    1. Onhan suwakkien päitä katkottu jo vaikka kuinka monta sekä meillä että muualla mutta mielipiteet eivät ole silti muuttuneet miksikään!

      1. Yxinkertainen vastaus: Suvakit 100 % TOLLOJA, itse huomaavat saman asian, kun PASKAVARVAS huitaisee sapelilla kaulan poikki. Alllaaah mugawa.

  8. Ruotsi on pian vahvasti ehdolla pohjoismaiden aidoksi muslimi valtioksi.Myös muslimien lait tulevat kumomaan aiemmat lait.

    1. Kunkku Carlos kiskoo Gebardihattua syvemmälle päähän, SILLffia neuloo verhokangas kaapuja ja ottavat KamelCenter ratsastustunteja, hip hej. Ja Steffe RÖV-en pyrkii Tenstaan PUHEmieheksi, kun on vuosien kokemus, trallla laa.

  9. Laittoivat sitten ryhmänsä parasta ruotsia sönköttävän neekerin puhemiehekseen.. Tuosta ei ymmärrä ruotsinkielinen puoltakaan.

  10. Hamesetiä … Siksikö vasemmisto näitä suosii, kun tuntuu ihan transuja olevan … näin länsimaisen silmin 🙂

  11. Ei voi muuta sanoa kuin että karmeaa vääntämistä ja vaivaa ja pohjatonta rahanmenoa koko matutus ja kaikki siihen liittyvä!

    Tämän iranilaisen ukon tarina alkoi kun hänen äitinsä(!) 30 vuotta(!) sitten änkesi itsensä Ruotsiin ja alkoi vaatimaan poikansa saamista myöskin Ruotsiin. Lapsi on nykyään jo keski-ikänen äijä (näyttää viiskymppiseltä) ja on asunut Ruotsissa vasta viimeiset 7 vuotta. Nyt hänet ja perheensä aiotaan ulostaa eikä asylantista voi enää vaihtaa työmuuttajaksi tai päinvastoin (”spårbyte”). Ukko on jonkinlainen hitsuri autokorjaamossa.

    https://www.svt.se/nyheter/lokalt/smaland/familjen-hotas-av-utvisning-sparbytes-lagen-forandrar-allt

  12. Ihmettelen kyllä eikö maan tilanne yhtään Kallea ja Silviää hätkäytä. Päinvastoin ollaan polvillaan jonkun musulmaamin kuollessa

    1. Kyllä se varmasti hätkähdyttää mutta mitään eivät voi tehdä koska perustuslaki sitoo kädet. Ja ovat jo kahdeksankymppisiä. Monarkia on muutenkin Ruotsin vihervassareiden silmätikkuna. Sossujen puolueohjelmassa luki vuosikymmeniä että monarkia pitää lopettaa.

  13. Sehän kuuluu jokaisen islamismin edistäjän vakiounelmaan.
    Tämä näkyy jo kotimaisessakin keskustelukulttuurissa, aletaan väkeä haalimaan tekemään lapsia huonon syntyvyyden vuoksi ja kun ei ole peppujen pesijöitä tarpeeksi, niin niitä vanhuksille haussa. Mutta kun eikä tulijat ole olleet suureksi osaksi partaisia poikia, niin ihan on taqiyyaakin tunnetulla trollilla tässä:
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/18952527/kaislikkoon-vene-on-jaanyt-viikate-myos-ruostumaan—porukka-lahti-latomaan
    Tuossa joku outo hiippari karvahatussaan selittelee politiikkaongelmiaan ja tuskansa lähdettä ikuisesti moittii, eli persuja.
    Jos Suomen tulevaisuus on tuollaisten suomi24-työntekijöiden käsissä, se on menetetty jo.
    Ruotsin tiellä Suomi on ollut jo kauan.

    1. Niin, eipä sieltä ole naisia suomipoiille ollut saatavilla, pelkkiä mulkullisia vaan.
      Niistä sitten apu linkin öyhöttäjän mielestä se ratkaisu syntyvyyteen???

  14. Onhan tuo tavoite ole aivan kohtuullinen koska se heijastelee väestödemografian suhdelukuja.

    Eikös se omat ja valtion rahat sekoittanut ministeri Mona Sahlinkin ilmoittanut että mitä sitten jos islamisaatio tapahtuu. Pitää vain opetella uimaan.

  15. Moskejat on muslimeille kuin navetta maitotilalle. Muslimit on enne tulevasta helvetistä ja Helvetistä. Koraani on 100% valhe. Muslimimi ei saa mitään tervettä aikaisiksi.

Comments are closed.