Keskustelu musliminaisten huivien käytöstä lähtee joskus hieman väärille raiteille, ainakin näin rasistin mielestä. Millaisia argumentteja kannattaa käyttää?
Monesti tässä huiviasiassa huivikieltoa, joka tarkoittaa lähinnä kasvot kokonaan peittävää burkaa ja niqabia, perustellaan mm. naisten vapaudella tai vapaudettomuudella. Tätä perustelua rasistin ei kannata käyttää.
Ensinnäkin rasistille on aivan yhdentekevää pukeutuuko musliminainen säkkiin vapaaehtoisesti, puolipakolla tai pakolla. On aivan selvää, että länsimaalainen käännynnäinen tekee sen vapaaehtoisesti, mutta somalinainen taas ei uskalla riisua säkkiä, vaikka saattaisi haluta.
Muslimisäkkien käyttö aiheuttaa ympäristölleen kehitysmaaefektin. Järki valuu taivaan tuuliin. Kun länsimaalainen ihminen on käynyt kuussa, ja valmistelee seuraavaa matkaa Marsiin, tiede on sadassa vuodessa tehnyt jättiharppauksen, sähkötekniikka on aivan uusissa ulottuvuuksissa ja kvanttifysiikan ilmiöt ovat yhä lähempänä ratkaisua, niin säkkiämmä edustaa islamilaista kulttuuria, jossa miesten kikkelit kääritään, naisten pillut pilkotaan ja jengi mölyää allahu akbaria kuin aivovammaiset vajakit.
Säkkiämmän kulttuuri haluaa vetäistä kurkun auki meiltä vääräuskoisilta ja ripustaa irtopäämme lyhtypylväisiin varoituksena muille, että ei pidä uhmata allahia.
Siis kirjaimellisesti kun länsimaalaiset miettivät seuraavaa Marsin matkaa, niin islamilaiset ”tiedemiehet” pohtivat, että kummalta puolelta kamelia on parempi nousta kamelin selkään.
Jokainen varmaan tietää mistä puhutaan. Miksi meidän muka pitäisi ”hyväksyä” vajakkien vajakkitavat ja vajakkipukeutumisäännöt? Silpokoot alapäitään kotimaissaan, mutta miksi se kehitysmaaefekti pitää hyväksyä täällä?

Muslimien ottaminen omien kansalaisten rakentamaan maahan on yhtä järjetöntä ja mahdotonta perustella, kuin että ottaa kovassa myrskyssä veneen pohjasta tapin ja heittää sen menemään. Sama lopputulos ja kun enemmistö tekee tälläisiä valintoja, niin on aivan luonnollista että ollaan tuhontiellä.
.
Tuon kokonaisjärjettömyyden takana lienee joukko erillisten hyötyjien osajärkevyyksiä.
Niitä riittää alkaen ihmissalakuljetuksesta ja alistuskulttuurin lähetystyöstä aina kotouttamisteollisuuden ”yritystukiin” ja keppostelun oikeusavustamiseen asti.
MaTu-business on joka vuosi Suomaassakin MILJARDItason business. Veronmaksajien rahaa lapiodaan MaTu-busineksesta hyötyvien taskuun melkolailla nolla työpanoksella.
Poliitikot, puuhajärjestöt, käännöspalvelut, oikeusapu, kunnat, MaTu:ista hyötyvä liike-elämä, poliittisten puolueiden vuokratalofirmat (mm. Kepun nuorisosäätiö ja komukoiden Lumo), jne. tekevät jokainen vuositasolla kymmeniä miljoonia rahaa MaTu:jen rahtaamisella.
Noista ei tarvitse säästää, kun raha ei riitä veronmaksaja vaan maksaa lisää ja veronmaksajan omat palvelut poistuu ja niiden hinnat nousee.
Onneksi kahvi ei ollut vielä valmista, kun tuon luin. Pohjatappivertaus osuu naulan kantaan.
Lähtee max 5 hengen veneellä, lastattuna sadalla muslimilla myrskyyn seilaamaan ja heittää tapin menemään. Sinänsä kaunis vertauskuva, sääli vaan että siinä menee vene ja veneen omistajakin mukana.
Eikö Libyan vai oliko se Tunisian rannikkovartiosto kokeillut upottaa kk:lla jotain ”kansalaisjärjestön” matujen meritaksia aluevesillään. Tähtäsivät aivan liian ylös, kun purkki jäi kellumaan.
Sitä en muista, mutta sen muistan että Saudi-Arabian rajajoukot ampuivat joitain vuosia sitten siekailematta Punaiseen Mereen vähän yli 200 etiooppia, jotka yrittivät tunkeutua maahan vesitse.
Oli siinä joukossa varmasti jokunen somalikin, jotka päätyivät ruokkimaan Punaisen Meren eliökuntaa.
Eikä siitä seurannut paljon mitään.
Paavo, OIKEIN HYVÄ kirjoitus, danke.
Ja HIENO kuva, jätesäkki & nainen ! Toisella tavaraa SAHATTU, kummalla ? Mitä sannooo suvakit ? Punapeukaloooo ?
Laitoin sulle virhreän klo 21.28 peli oli 1-1
Danke, CCCP tai somalian 2 jalka pökäle painoi PUNAA.
Olisi aika saada kansalle luvut maahanmuutonkuluista tulomaittain ja edustus rikostilastoissa. Yksi tärkein työ olisi käydä oma historia läpi ja tehdä lista henkilöistä ja puolueista jotka ovat tuhonneet Suomen yhteiskuntarauhan ja talouden omalla vahingollisella agendallaan.
Kiina ei olisi nyt matkalla maailman johtavaksi valtioksi jos siellä olisi vallinnut länsimainen demokratia.
Uiguurijengit puukottelisi ja separatistiliikkeet ammuskelisi pitkin ja poikin.
Yhdysvallat nousi maailman johtavaksi valtioksi juuri siksi, että siellä ihmiset olivat mahdollisimman vapaita. Ovat edelleen vapaita ainakin muodollisesti, vaikka vasemmistoliberaalit ovat pyrkineet sitä vapautta kaventamaan.
Kiina tulee kompastumaan kommunistisen puolueen yksivaltiuden vuoksi. Siihen lakkaa taloudellinen nousu joksikin aikaa. Jos siellä syntyy USA:n tapainen vapaus ihmsille, alkaa sen nousu uudestaan.
Uiguurijengit eivät kapinoisi, jos uiguureja ei sorrettaisi ja laitettaisi pakkotöihin uudelleenkoulutettaviksi kommunistisen puolueen hirmuvallan vuoksi. Eikä olisi separatistiliikkeitäkään, jos politiikka muuttuisi ja ei-kiinalaisille kansoille annettaisiin vähintään autonomia. Kapinointi johtuu juuri kommunistisen puolueen toiminnasta.
Ei me mitään kaunisteltuja virallisia lukuja enää tarvita, koko kansa jo tietää totuuden. Jopa vasemmisto, mutta hehän eivät sitä ikinä tunnusta. Ei edes silloin kun sattuu omaan nilkkaan. Olisi ensinnäkin korkea aika saada kansalle valtamediaa joka ei olisi vasemmiston alaisuudessa toimivaa propagandaa. Aidolle demokratialle olisi käyttöä, vasemmistoliberaalin totalitarisimin tilalle.
”miksi se kehitysmaaefekti pitää hyväksyä täällä?”
Tämä kysymys pitäisi esittää poliitikoille ja musupositiiville 24/7/365.
Tosin järkevää vastausta ei koskaan tulla saamaan, valitettavasti.
ehkä espoolaiset marimekkohameiset suvakit haluavat täyttää ”kaupunkinsa” näillä mustilla muumimammoilla ym hattivateilla
Westend uimarannalle somalit grillaamaan KOIRIA & KISSOJA sekä opettelemaan uimista klo 21 – 06. ArabiNeeeeeeeeeekerit teretulemast. VeeeeSSä äkkiSYVÄÄÄÄÄ. T. AsugasyhTistyyys
”Miksi sinä kannatat länsimaiden islamisaatiota?” ja ”Miksi sinä kannatat länsimaiden täyttämistä Afrikkalaisilla?” ovat kysymyksiä joista vasemmistohenkiset lapsuuden/nuoruuden ystäväni eivät pidä ollenkaan, sillä niihin ei heti voi vastata itkupotkuraivareilla. He ovat ystäviäni vuosien takaa, siksi en ole heitä hylännyt. Kai minä jotenkin naiivisti toivon että he joskus vielä muuttuisivat takaisin omiksi itsekseen. Tuon hysteerisen vasemmistofasismin alla oli joskus oikeasti järkeviä ihmisiä. Lähinnä minua on huvittanut katsella heidän muuttumistaan, sillä muistan todella hyvin kuinka hekin nuorina mielellään kertoilivat neekerivitsejä ja käyttivät ”vitun homo”-lausetta hyvinkin aktiivisesti. Jossain vaiheessa vain heihin alkoi uppoamaan valtamedian propaganda, ehkäpä elämässä oli jokin tyhjiö mikä piti täyttää jotenkin, kuulumalla johonkin ”hienoon” kerhoon. Olemalla ”parempi” kuin muut, tavalliset ja tylsät ihmiset. Olen myöskin huomannut että he, suvakit, eivät minua enää suvaitse ollenkaan samalla tavalla kuten minä heitä suvaitsen. Vasemmistoideologia on hyvin orjuuttava ja myrkyllinen, aivoja saastuttava tuholainen.
Suomessa arviolta 77 % naisista ja 70 % miehistä saa elämänsä aikana jonkin mielenterveyden, käyttäytymisen tai neurokehityksen häiriön diagnoosin.
https://www.sttinfo.fi/tiedote/71288378/mielenterveyden-hairiot-koskettavat-valtaosaa-suomalaisista?lang=fi
Ei ne perkele mihinkään muutu. Rakastavat onanoida omaa suvaitsevaisuuttaan ja ovat irrallaan todellisuudesta. Jätä ne paskat.
Muutoin..ehkä asian siwustakin..siis,olen sitä mieltä että kaikkien muslimiämmien iästä riippumatta..pillut pitäisi viimeistään raja asemilla ommella paksulla pikilangalla umpeen..
Johonkin nurkkaan voisi muodon vuoksi jättää kullin mentävän kolon.
Täystikkaus ja sitten suoraan takaisin kotimaahan.
Kiitos. Erinomainen kirjoitus/kannanotto. Suoraa puhetta.
Niin tuhoaa aseistatukaa
Väestökello.fi
Tätä voisi verrata siihen että laitetaan käärmeitä samaan suljettuun tilaan hiirien kanssa. Hiiret juoksevat aikansa karkuun mutta huonostihan siinä lopulta käy hiirille ja miten käy käärmeille kun hiiret on syöty, no ne kuolevat nälkään.
käärmylät pistelee ewääksi
kaltaisensa matelijat. tietysti…
Niin jäätävän hyvä vertaus, että se kuuluisi lisätä Raamattuun, ellei ole jo siellä.
Ei se oli profetia ja yllä kerrottu nopeutuu. Euroopassa asutaan savi majoissa 150 vuoden päästä.
Täh? Eikös siellä suljetussa tilassa ole seinällä ilmaista hiiriautomaattia??????!!! RASISMIA!!!!!!
Kuvituskuvassa vasemmalla on moderni diversiteettiä ja suvaitsevaisuutta kannattava vapaa nainen. Oikealla on ummehtunut menneisyyteen jämähtänyt rasisti.
Väestöt sekoittuvat, liudentuvat, mutta eivät palatalisoidu. Ihmisseos huononee. Ehkäpä myös kvanttifysiikkaa etc. tiede häviää kokonaan.
Onhan meilläkin ryssä tuossa naapurissa, joka on hyödyntänyt länsimaista tiedettä, mutta on itse antanut siihen omaansa perin vähän. Oma lukunsa on Afrikka ja Lähi-itä…
Ilman ruskean kullin pauloissa olevia kevytkenkäisiä, itsetuhoisia ja tyhmiä naisia geenilätäkössä ei olisi helvetisti paskaa.
murjaanien parhaat ideat sisältävät
tuhon ihmisyydelle hyvyyden elämän
perustuksena, ymmärryksen ja taivaallisen
vapaan tahdon rakennuksena.
Noin lähtökohtaisesti valtion ei pitäisi puuttua ihmisten pukeutumiseen.
No ehkä perustellusti voi vaatia, ettei peitä kasvojaan esimerkiksi opetustilanteessa tai viranomaisten kanssa asioidessa.
Mutta toki kun tavoite kumminkin on päästä kokonaan eroon kehitysmaalaisista onnenonkijoista, niin kiusa se on pienikin kiusa tämä burkakielto.
Jätesäkit on täytetty jätteillä, parempi kun silvottuja hirvityksiä ei näytetä ihmisille !
Samaa sarjaa ovat julkisilla paikoilla sossun kustantamiin puhelimiin rääkyvät ja partavedessä kylvenneet arabineekerit. Ei minkäänlaisia taitoja tai edes halua yrittää käyttäytyä sivistyneessä yhteiskunnassa. Suoraan verrattavissa kylähulluihin ja häirikköspurguihin. Se ei ole kulttuurieroa vaan mielenvikaisuutta ja tarkoituksenmukaista häiriökäyttäytymistä. Varmaankin liittyy siihen että on pakonomainen, turhauttava tarve tulla huomatuksi edes joskus kun on samannäköinen, samanniminen ja samanhajuinen kuin miljardi muuta älyvammaista.
Minua loukkaa suunnattomasti nähdä huivipäitä/kaapuja ympäristössäni, koska huivilla/kaavulla viestitetään kotimaani kulttuurille vihamielisiä arvoja, samalla tavoin kuin muslimeitakin loukkaavat ristinkuvat ja joulun toivottaminen. Lisäksi näen että kulttuurini jota he vihaavat on objektiivisesti parempi, koska sillä on rakennettu toimiva yhteiskunta jollaiseen he eivät pysty. En kuitenkaan voi valittaa ja nostaa ulinakonserttia loukkaantumisestani kuten vasemmistolaiset, koska ketään ei kiinnosta.
Joltain korkea-arvoiselta imaamilta tai mullahilta kysyttiin jossain ohjelmassa, että voisiko ensimmäinen ihminen marsissa olla muslimi. Imaami sanoi ettei missään nimessä, koska muslimi ei saa vaarantaa henkeään turhaan ja sellainen matka olisi ilmeisen vaarallinen. Kommentti jäi ihmetyttämään koska jokaisessa muslimimaassa kaikkien henki on jatkuvasti ilmeisen löyhässä. Mutta kommentti kuvaa hyvin muslimin sisäänpäin kääntynyttä mieltä verrattuna länsimaisen ihmisen faustiseen ajatteluun, joka on mahdollistanut kaikki tutkimusmatkat historiassa viikinkiretkistä Amerikan löytämiseen jne.
Myös KD ja persuhihhulit lailla kielletyksi, jos järjettömyys epäeurooppalaista
Kävelevä kompostori kertoo mulle pukeutumisellaan, että se repii multa pään irti ja keittää vauvani säästöliekillä, koska hän nauttii kiduttamisesta. Muuten olisi vitullinen voimavara, muttei sillä ole. Näitä tarttee lennättää Gazasta yksityiskoneella, muualta ei ole tällä hetkellä saatavilla laadukasta työvoimaa.
Ellei lapsesi päiväkodissa ole ammattimaista keittäjätärtä, olet sairas rasisti.
B Peräprutku oppaaksi, ON kokemusta.
Islam on saatanasta, siinäpä se
Mistä juontaa se Orpon musulikuume? Onko hän velkasuhteessa äänestäneitä turun musuliveljiä kohtaan.
Kyllä siellä Kokoomuksessa orastaa jo terveitä ajatuksia julkisuuteen esim. Tere Sammallahden äskeiset tubeesiintymiset. Orpo pitäisi saada sivuraiteelle. Tunnin junan sijaan 10 vuoden pässijunaan.
PS johtoon ja tervehdytetty Kokoomus tukipuolueeksi ensi kaudelle.
Orpon musukume taitaa johtua Orvon emännästä. Rouvalla taitaa olla jonkinlainen vokkausbisnes, katsos.
Orpo saa vähän sormella koettaa kunhan hankkii rouvalle kannattavaa vokattavaa.
Hyvä vastaus mutta ei taida riittää. Aivan kuin Orpo ei uskaltaisi pettää jotain sopimusta jonka alkuperä saattaa olla jossain 2015- 2016? Pelkää jos kaulukseen tulee nirhaumia.
KAikki europoliitikot ovat tuollaisia. Määräykset otetaan utulta taholta eli ei ole kyse pelkästä bisneksestä
tURPOn akka kauhoo RAHHHOOO, rakki räksyttääää ja somalit sikiääääää, kaek hyvin turgKUSE.
Perussuomalaisten varapuheenjohtajan Teemu Keskisarjan puheista alkaneen kohun päätteeksi hallituspuolueet sopivat sanktiomenettelystä. Eduskuntaryhmä voidaan velvoittaa antamaan kansanedustajalle sanktio, jos ryhmien puheenjohtajat toteavat yksimielisesti, että hallituksen rasisminvastaista yhdenvertaisuustiedonantoa on rikottu. Jokainen ryhmä kuitenkin päättää varsinaisesta sanktiosta itse. Keskisarjaa ei takautuvasti rangaista.
Jos ryhmäjohtajien kesken yksimielisyyteen ei päästä, asia voi siirtyä hallituspuolueiden puheenjohtajien käsiteltäväksi.