Länsi-Eurooppa lakkaa olemasta 50 vuoden päästä, kun islam on ottanut lopullisesti vallan


Mikään ei voi enää estää Euroopan islamisoitumista. Kehityskulku on mennyt niin pitkälle, että 50 vuoden päästä lähes koko Länsi-Euroopaksi käsitetty alue on muuttunut islamilaiseksi kalifaatiksi.

Maailmanhistoriassa on ollut paljon valtakuntia, jotka ovat nousseet, kukoistaneet ja tuhoutuneet, tai lakanneet muuten vain olemasta. Rooman valtakunta kesti aikansa, on Ottomaanien valtakuntaa ja yksin Suur-Ruotsi on lakannut olemasta sellaisena supervaltiona kuin se oli 1800-luvun alkuun asti.

Myös kansoja on hävinnyt tai ainakin ovat pienentyneet merkittävästi. Islam on jyrännyt alleen ja hävittänyt valloittamiensa alueiden alkuperäiskulttuurin, kuten on myös tehnyt kristinusko. Kristinusko oli pohjoisten kansojen alkuperäiskulttuurin kuolinisku.

Seuraavaksi maailmanhistorian moukarin alle menee Länsi-Eurooppa. Karttaan hahmottelin mustalla ne alueet, jotka 50 vuoden päästä ovat islamilaisten lakien alaisuudessa joko kokonaan, osittain tai on tapahtumassa siirtymä. Valkoihoinen eurooppalainen joutuu keskisessä Euroopassa vähemmistöasemaan aivan valtavasti lisääntyvän kehitysmaalaisväestön edessä. Suomi on rajamaa, jossa maan eteläiset osat ja osa väestöstä tulee olemaan ainakin osittain islamilaisen laintulkinnan alaisuudessa. Suomen pelastaa tai jättää jonkinlaiseksi välimallin maaksi harva asutus, jota on vaikeampi hallita.

Baltian maat ja Puola tulevat tekemään mahdollisesti Ukrainan kanssa jonkinlaisen liittosopimuksen. Riippuen vähän kauanko sota vielä jatkuu, niin Ukraina tulee olemaan Euroopan tulevaisuuden uusi supervaltio. Tarkoittaa sitä, että kun jälleenrakentaminen joskus alkaa, niin silloin liikkuu raha. Ja kun tekniikkaa rakennetaan, se on uutta ja edelläkäypää tekniikkaa.

Balttia-Puola tulee jossain vaiheessa vetämään rajat kiinni Länsi-Eurooppaan, sillä lännellä ei ole tarjota muuta kuin allahu akbaria, insallaa ja bismillaa.

Joitakin maita jätin kartalta pois, sillä niiden suhteen ei oikein osaa sanoa. Kuten Unkari ja Slovakia. Norjan kohtalo on olla vähän samankaltainen rajamaa kuin Suomi. Myös Romania ja Bulgaria ovat arvoitus. Balkanin jätin tietoisesti pois, vaikka siellä islamia on tarjolla jo omasta takaa.


75 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
selkäsauna

Balkanilla ja Itä-Euroopassa kylän miehet kyllä yleensä pistävät äkkiä stopin mustilaisten ja ulkomaalaisten perseilylle.

Ei hyvä heilu

No jaa-a, aika harva sielläkään uskaltaa paikallisten romaniheimojen ja klaanien kanssa lähteä sotasille. Puhumattakaan, että valtaosa noista maista on muutenkin taantuneita kehitysmaita enemmän tai vähemmän.

BORAT

Romanian, Bulgarian maaseutu on kuin meillä 1800-luvulla, hevonen ja aasi tai rattaat. Elokuva BORAT filmattiin Romaniassa. Paljon mustalaisia, taikauskoa ja muuta paskaa. Kaupungeissa suuri huumeongelma, korruptio joka paikassa.

X

Kuulostaa tulevaisuuden euroopalta, lisäksi kaikki juovat kauramaitoa! 😂🤣

12323423434

Juu, sellaisia maita, joita saa näin valkonaamana hävetä.

ilmestyskirjailija Nostoromahdus

Puolasta tulee Euroopan johtava valtio.

Schröder, Merkel ja Scholz ohjasivat Saksan karikkoisille vesille eikä tuo Merzkään vaikuta enää uskaltavan kääntää ruoria ”maassa maan tavalla” suuntaiseen poukamaan.

Se jää AfD;n tehtäväksi parin vaalijytkyn jälkeen. Voi voi niitä tulevia kristalliöitä !

Johan Pomppas

Kun keväällä olin omatoimimatkalla Balkanilla, niin yhden serbialaisen pikkuhotellin serbiväestöön kuuluva omistaja sanoi, että jos amerikkalaiset joukot lähtevät pois Daytonan rauhansopimuksen mukaisista paikoista niin puolen vuoden jälkeen muslimit on ajettu pois, tarkoitti varmaan ainakin Kosovoa.

Qroquius Kad

Jos ja jos ja jos.
Kyllä maailmaan puhetta mahtuu, mutta teot ratkaisevat.
Serbia olisi voinut tehdä tuon hyvissä ajoin ennen Daytonin sopimusta, vaan jäipä tekemättä.

Last edited 1 kuukausi sitten by Qroquius Kad
X

Muistelen että Nato suojeli pyllistelijöitä sodan aikana. 🤔

Johan Pomppas

Tämä loppui rahan puutteeseen. Miloseviczin ensimmäisiä operaatioita tultuaan valtaan Titon jälkeen oli liittovaltion rahojen keskittäminen Belgradiin, ja pakotteista huolimatta saivat kaikkea sotimiseen tarvittavaa niin kauan kuin oli länsivaluuttaa. Sen jälkeen oli pakko luovuttaa.

Nytkin Serbiassa näin yhden muistotilaisuuden Naton pommituksissa kuolleille. Vuosia sitten tuli yhdessä paikassa juttua serbiväestöön kuuluvien kanssa, ja kun sanoin että hyväksyn Naton pommitukset sen jälkeen mitä tapahtui mm Srebreniczassa ja Sarajevon piirityksen aikana, eivät yhtään tykänneet.

Sarajevossa näin kesällä 2001 suuren määrän ruotsalaisia busseja kun pakoon lähtenyttä porukkaa oli tullut katsomaan kotiseutuaan. Tuskin olivat palaamassa.

Matkailu avartaa muutakin kuin kukkaroa.

luke

Niinhän se Bulkarialainen sokea Reetta ennusti että Roomasta tulee Musujen pääkaupunki -40luvulla. Onhan se saanut jotain oikeinkin arvattua. Tietenkin on helppo arvata tai jopa tietää jos asiat menevät siihen suuntaan siihenhän voi käyttää vaikka matemaattista mallinnusta.

Paluumuutto Heti

kyllä tippa tuli linssiin, kun euribor nousi 3:€€N %… kyllä elämisen laatu on
kaikessa normaalissa kovin kapealle ajettu. aivan mielettömiä toimintoja
surutta tungetaan elämistä tuhoamaan. pahat on tekijöiden henget.
enempi koulutusta, sitä mustemmat selitykset. ei itsekkyyden pahuus
ketään auta vapauden valintoihin, päin vastoin alistavat pakolla kaikkea.

ilmestyskirjailija Nostoromahdus

Eurooppalainen suursota ehtii kyllä väliin ennen tuota.

Etelä-Euroopan aavikoituminen yhdistettynä Välimeren satamiljoonaiseen soutukisaan tekee vanhasta mantereesta verikuula-ammuntojen urbaanin seikkailuradan.

Elokuvien ”Mad Max” olisi siinä leikissä pelkkä moponuori.

Suomessa onneksi pakkanen vielä paukkuu ja kohmettaa kilahtajien liipasinsormet.

Unelmointia

Ei sellaista tulla näkemään. Eurooppa on erittäin woke vielä tässäkin vaiheessa, ja menee aivan liian kauan aikaa ennen kuin se menee pois enemmistön muodista. Silloin on jo paskat housuissa ja syvällä. Eurooppa vain muuttuu puoli-Eurabiaksi pikku hiljaa – ja miltä se sitten näyttää lopulta, sen vain elävä näkee sitten.

ilmestyskirjailija Nostoromahdus

Kyllä kipu, nälkä ja jano saavat wokejenginkin vielä anomaan apua äärioikeistolta.

Sami

Wokettajat eivät koskaan myönnä olevansa väärässä.

Vaikka Jihadisti leikkaisi Wokettaja päätä irti veitsellä, on se Wokettajan mielestä ”äärioikeiston” vika, kun ”äärioikeisto” ajoi Palleron noin epätoivoiseen tekoon, vaikka Pallero vain rakasti.

ilmestyskirjailija Nostoromahdus

Wokettajien todellinen kova ydin saattaa olla varsin pieni.
Valtaosa lienee laumaeläimiä kuten ”taistolaisnuoret” 1960-luvulla ja tulevat järkiinsä viimeistään ensimmäisen kokemansa matukepposen myötä. Toivottavasti.

Kulttuurista rikkauttahan se vain

Suomessa woke nainen yritti myydä minulle naisten juoksukengät urheiluliikkeessä. Suomessa kannattaa välttää / kiertää ihmisiä, joilla on siniset hiukset ja Rapalan uistin huulessa ja tatuointeja. Onneks ei tarvii olla enää Suomessa, vaikka hyvä maa olikin joskus.

Mauno I Suuri

No miksi kansa sitten ei pane wokettajia kuriin???

Unelmointia

Siinä kohtaa on jo kaukaa liian myöhäistä. Kello tikittää jo nyt selviä säveliä ja ns. ”oikeiston” kannatus on jäänyt pahasti junnaamaan paikoilleen. Eikä Saksan uusi mamukriittinen vasemmistopuoluekaan paljoa houkuttele uusia äänestäjiä, vaikka on mahtava konsepti, ainakin omasta mielestä.

Terhomatti Hämeenkorpi

kyllä vitun hyvin kirjoitit oikein ! Minä olen onneksi pois pelistä jo siinä vaiheessa, mutta voi jälkeentulijoita… !

kalsarikännit

Tästä asiasta olen pitänyt keskustellua yllä kohta 20 vuotta. Ei ole uponnut kansaan. Uppoaisiko nyt.

No, minä olen ollut jo kremaotrion luukulla monta kertaa. Joten ei muuta kuin jaksuhaleja niille jotka täälä vielä taapertavat 20 vuoden päästä.

232392390

Kyllä se vähän on ajan kanssa uponnut, mutta siinä on jokin kummallinen 30% katto mitä se ei näytä ylittävän oikein missään päin länttä.

Ketään ei kiinnosta

Pienempikin joukko vihaisia keskiajan hengessä toimivia fanaattisia etnisiä desantteja pystyy kyllä pitämään Suomea pelossa ja nuhteessa – etenkin kun vahvin osa lännestä on menetetty niiden vihaisille tukijoille.

Nuutti

Islam on Euroopalle sama kuin etanadynamiitti betonirakenteelle. Hitaasti murtaa Eurooppalaisen yhteiskuntarakenteen. Mutta kuka on ujuttanut islamin Euroopan rakenteisiin, sitäpä ei käy sanominen suoraan. Mutta sanotaan niin että, omat koirat ovat purreet Euroopan kansoja bärseeseen.

ilmestyskirjailija Nostoromahdus

Saksan luisuun vaikuttaneet entiset kommunistit Angela Merkel ja Olof Scholz toimivat teoissaan (matuvirta, kaasuputki, ydinvoima) ja tekemättömyyksissään (Taurus-ohjukset) kuin DDR:n koston enkeleinä.

rtellinen

Ryssän koston enkeleitä ne olivat. Naurattaa kuinka viimeiseen asti vältellään sanomasta totuutta joka mollottaa vuoren korkuisena naaman edessä.

Anonyymi

Eurooppa valloitetaan naisen kohdun kautta. Englannissa lähes puolet vastasyntyneistä saa nimen Mohammed ja Suomenkin väkiluku lisääntyy vain maahanmuuton ”ansiosta”. Toisaalta siihenn ei edes tulisi pyrkiä; kyllä täällä pärjättäisiin vähemmälläkin väellä ja nimenomaan omalla porukalla.

Sami

Brittiläinen 90%:sti kulttuurimarxisteja ja Britannian kehitysmaalaistamista äänestänyt 350 ihmisen syrjäinen maalaiskylä on ”pöyristynyt” koska kylään sijoitetaan 1250 kpl Kehiksiä. 😆

https://youtube.com/shorts/gYbxPwDIeUM?is=tJjgCyJ_Qdb8r68G

Brittihallinnon mielestä nyt on maaseudun aika ”kantaa vastuunsa” vapaasti maahan tulevista kehiksistä.

Kulttuurimarxisteja ja kehitysmaalaistamista itse äänestänyt kunta haluaa nyt perustaa oman autonomisen itsehallintoalueen ilman Kehiksiä. 🙃

https://youtu.be/hqs7eO1XKWU?is=5g82VbxH0mGFS0nu

Last edited 1 kuukausi sitten by Sami
Moderaatti

Siellähän onkin ollut jo medioissa puhetta siitä kuinka maaseutu ”on liian valkoista”, ja kuka enää jaksaa esittää yllättynyttä kun nuo alkavat puhdistamaan niitäkin seutuja liiasta valkoisuudesta?

Anonyymi

Valkoisuus katsotaan näköjään negatiiviseksi asiaksi ja kun se kohdistuu ihmisiin, niin sehän on rasismia!

Moderaatti

No sehän on, paitsi vasemmistolaisessa maailmankatsomuksessa, jossa ”vain valkoinen voi olla rasisti”. Tästä perusoletuksesta kaikki vasemmistolainen ”antirasismi” lähtee.

Tapio Suhonen

Noh, Malmin toreilla ja Itäkeskuksessa joka toinen vastaan tulija, arkipäivinä on neekeri tai lähi-itäläinen. Jokunen eläkeläinen seassa. Missä siis veronmaksajat lähi tulevaisuudessa?

Anonyymi

Rahat otetaan muualta maasta aivan kuin meilläkin pääkaupunkiseutu tekee.

Tapio Suhonen

Kanske detta!

Moonman

Jos Puola nyt ei anna periksi niin siitä tulee uusi supervaltio. Väestö on yhtenäistä eikä siellä häärää puikoissa ”oligarkkeja” tai muita kansainvälisiä tahoja, kuten Ukrainassa. Kartassa on eräs kohta, joka ei välttämättä ole mustaa, nimittäin itä-Saksa. Joissain väestövaihtoa käsittelevissä kartoissa siellä oli nähtävissä vielä joitain täysin saksalaisia alueita ja siellä äänestetään rankasti AFD:tä (ikään kuin väestönvaihdon voisi torjua äänestämällä kädenlämpöistä oppositiota, mutta asenne on oikea).

Qroquius Kad

Kun Puola ja Baltian maat muodostavat Ukrainan kanssa Intermariumin, voihan olla että entisen DDR:n alueen osavaltiot eroavat islamisoituneesta Liittotasavallasta samalla tavoin kuin liittyivät DDR:n kadotessa historian roskatynnyriin, liittyäkseen Itämereltä Mustalle merelle ulottuvaan liittokuntaan.
Hyvä olisi, kun saisivat vielä Pohjanmeren sataman;
Intermariumista tulisi Trimarium.

Man in Wisconsin

Jos Suomi menee pk seudulta katki, olsiko järkeä että loput eli suurin osa Suomesta liittyisi mukaan. Näin saataisiin vahva Itämeri – Mustanmeren Akseli. Kaiken kukkuraksi se muodostaisi huomattavan vahvan pohjois-eteläsuuntaisen turvallisuusvyöhykkeen ryssänperkelettä vastaan koska siitähän muodostuisi yksi yhtenäinen poliittinen ja erittäin vahva sotilaallinen blokki, jumalauta, uusi eurooppalainen suurvalta.Mukaan tulisi Perämeri nyt ainakin. Millä nimellä sitä liittoa kutsuisi? Quadrinarium? Myös Tetranarium toimii, mutta minusta Quadrinarium kuulostaa paremmalta.

Last edited 1 kuukausi sitten by Man in Wisconsin
Man in Wisconsin

Muokkaustoiminto rikki.

Niin, siis Tetranarium tai Tetrarium käsittäisi 4 merialuetta, elikkäs mun kaavailuissa ne meret olisi Perämeri, Pohjanmeri, Mustameri ja Suomenlahti koska tällaisessa liitossa me otettais ja vallattaisiin Ahvenanmaa eräänlaiseksi etuvartioasemaksi niin ryssiä kuin etelä-suomen mantereen musuja vastaan.

Qroquius Kad

Intermarium eli merienvälinen ulottuu siis Itämereltä Mustalle merelle, ja Perämeri on vain yksi Itämeren osista.
Quadromarium saataisiin aikaan saamalla mukaan Pohjanmeren ja Välimeren satamia tai vaihtoehtoisesti luomalla Pohjois-Suomesta yhteys Jäämerelle tai Norjanmerelle.

Last edited 1 kuukausi sitten by Qroquius Kad
Man in Wisconsin

Joo totta. Mä vedin sen vähän suurpiirteisesti mutta entäs jos otetaan Slovenia messiin? Niillähän on rannikkoviivaa Välimerellä joten siinähän se olisi.
Taitavat olla vielä kohtuu tolkun kansaa, ei niitä Balkanin niemimaan rosmokansoja vaan enemmänkin Keski-Eurooppaan orientoitunut kansakunta. Tietty pitää ensin kysyä niiltä itseltään mitä ne haluaa.

Toi sun idea on sinänsä mielenkiintoinen sillä jonkinlainen jako tässä vielä tulee. Se ei tapahdu ensi viikolla eikä ensi vuonna vaan pitää katsoa pitkälle tulevaisuuteen, mutta sieltä se tulee.

Täällä trumppilassa kun nyt kohta pari vuosikymmentä on vierähtänyt niin ekaa kertaa on alkanut kuulua tietyiltä tahoilta juttua, että eräiden osavaltioiden pitäisi julistautua itsenäiseksi. Tietty me puhutaan tässä demariosavaltioista. Siinähän huutelevat, se ei tule onnistumaan sillä liittovaltiolla on viimeinen sana vaikka osavaltion laki itsessään antaakin lähinnä teknisesti mahdollisuuden hakea itsenäisyyttä mutta sen myöntää liittovaltio. Eikä se sitä käytännössä myöntäisi yhdellekään osavaltiolle.
Mut siis tää on näiden suvakkiosavaltioiden houreilua.

Last edited 1 kuukausi sitten by Man in Wisconsin
Sami

4 – 9 vuotta

X

Harva asutus ei pelasta, päinvastoin yksittäiset kohteet pystyy eliminoimaan helpommin. Porukka joka niihin iskee on motivoitunutta tappamaan. Mallin iskuihin näkee etelä afrikasta, miten valkoisten farmareiden kimppuun käytiin/käydään.
Mieleen tulee kun katsoo yliopistoväen aivopesemän nuorison kommunismin sekä islamismin tukemista että jospa pitäisikin äänestää sdp tä. Laittaisi bensaa liekkeihin ja kiihdyttäisi/nopeuttaisi pyllistelyn valtaan pääsyä sekä maan konkurssia. Hitaampi muutos voi olla vielä tuhoisampaa. 🤔 Onhan demarit niitä ”hyviä tyyppejä” kuten Sanna (jonka kuvia on taas ruvennut näkymään eri julkaisuissa) ja muut heikäläiset kehuivat. 😂

318ci

Jos asuu haja-asutusalueella, on tarpeen miettiä puolustusta. Jollakin ilveellä roistot pitää torjua ja poistaa. Ideaalia olisi, että asukkaat yhteisvoimin hoitaisivat alueen valvonnan ja uhkan neutraloimisen.

X

Brittien tilanne on mielenkiintoinen, ryssä uhkaa sotimisella. Mikäli niin käy niin kuka lähtee sotimaan ryssää vastaan, upouudet ylpeät kumivene matkailijatko? Eppäillä tuota hieman soppii. 😂

rtellinen

Pelkkää teatteria tuo ryssän ja kgb-brittihallinnon välinen ”sanasota”. Ryssä rakentaa alibia itselleen molemmin puolin.

X

Onhan ryssän tovereilla vahva valta myös Briteissä joo, mielenkiintoista nähdä miten etenee. Jos etenee..onko tarkoitus vaan kääntää huomiota.. 🤷‍♂️

lurppa

Islam ei valloita eurooppaa koska Jumala ohjelmoi hallitsijat hyökkäämään uskontoja vastaan. Siinä menee islam ja kirkot.

Korpilaki

Itse uskon sodan puhdistavaan voimaan.
Tunnelmat kantaväestön keskuudessa kiristyy päivä päivältä, puukotus puukotukselta, raiskaus raiskaukselta.
Mamujen kriittinen massa sodalle on jo saavutettu, nyt puuttuu enää kantaväestön kriittisen vitutusrajan saavuttaminen joka lähestyy hitaasti mutta varmasti.
Rumaa siitä tulee mutta niinhän se sota aina on.

Uskossa on hyvä elellä

Briteissä joukkoraiskataan joku jokainen päivä kun sosiaalista mediaa seuraa, puukkoa saa useampi – ja ties mitä kaikkea päälle. Ja sielläkin on aika kiikun kaakun, että tuleeko löytymään riittävää muutosvoimaa. Ihmiset ovat ihan transsissa ja hyvässä valtamediauskossa. Sotia saadaan odotella siihen asti kun minkäänlaista tehokasta, jonkinlaisen väkijoukon kannattamaa järjestäymistä joku edes miettii jossakin, siihen tulee menemään pitkä aika.

Anonyymi

Saksan poliisin tilastot kertovat karua kieltään. Pelkästään Berliinissä tehtiin vuonna 2024 yli 1200 raiskausta, 123 joukkoraiskausta ja tekijöistä yli 38% ulkomaalaisia.

rtellinen

Ja 60% raiskaajista saksan kansalaisuuden saanutta etelän pökälettä.

Mauno I Suuri

Se on lakannut jo olemasta. Lakkaaminen johtuu siitä, että valta on Israelilla

X

Jep. 😂🤣

rtellinen

Valta on neuvostotiedustelun perillisillä. Sosialistisella internationaalilla. Kyseinen porukka on liitossa islamin kanssa. Venäjä saa kostonsa ja vapaat kädet oman muslimiväestön suhteen, kiina taloudellisen mahti-aseman ja islam länsimaat kalifaatikseen. Kolmiliitto, jossa länsimaalaisella vasemmistolla on palvelijan rooli.

X

Ryssä on syvällä meidän(kin) yhteiskunnassa. Jeesaavat islamin tulemista, hyödyllisten hölmöjen avulla.

Mauno I Suuri

Miten Yhdysvallat asemoituu tässä visiossasi??

Tare

Se baba vangan ennustama sota muslimeita vastaan voi olla tosiasia muutaman kymmenen vuoden sisällä.

X

Olisiko wwlll? Kommarit pyllistelijöiden puolella. 🤔

Kakeli

Mitäpä tuosta.
Hui-hai! Samase: ählämi tai ryssä. Tärkeintä, että emme ole rasisteja.

Anonyymi

Ei, mutta osa kansasta on hyväksikäytettyjä hölmöjä, jotka nukkuvat vielä Ruususen unta. Utopioissaan he näkevät kaikkien kansojen kirmailevan niityillä sulassa sovussa ja rakkauden ilmapiirissä kuten uskovaisten vastaavissa kuvaelmissa valitut leijonien ja muiden villipetojen kanssa.

Juha

Tätähän ei iltapaskat ja muu suomaan paskamedia näille tyhmemmille kerro

https://www.zerohedge.com/geopolitical/ceuta-invaders-are-now-eating-cats-and-birds-report

Valottaja

Suomi on vaikea pala pitää ählämin hallussaan: täällä näet on ankara talvi, joka tekee elämästä helvettiä jos sen kanssa ei osaa elää. Ilman valkoista heteromiestä lämmitys sekä sähkön- ja vedensaanti katkeavat, ja muslimivalloittajat hakeutuvat häntä koipien välissä etelämmäs.

Sitten pitää aloittaa tuhotun maan rakentaminen elinkelpoiseksi jälleen ilman ainuttakaan etelän vetelää.

jorma

Kannattaisi jo nyt aloittaa keharivapaiden vyöhykkeiden muodostaminen ja jättää keharit selviytymään itsenäisesti omassa infrastruktuurissaan. Kyllä ne äkkiä aavikolle ja savannille luikkii, kun ongelmat kasaantuvat eikä taikaseinä paina enää rahaa.

Man in Wisconsin

Mä olen samaa mieltä. Mun mielestä tämä on ihan sanomattakin selvää ettei muslimi pärjää Suomen leveysasteilla. Jos edellä mainittu apokalypsi toteutuu, me voidaan jäädyttää ne mulkut ihan vaan pistämällä paskaksi Etelä-Suomen lämpöinfra. Tietysti sitä ennen me katkaistaan sähköt Uudenmaan alueen joka kolkasta ja puhdas vesikin sinne tuli muistaakseni Päijänteeltä, joten laitetaanpa samalla raanat kiinni. Ei tulisi enää sähkö eikä vesi seinästä. Ja eihän niiltä onnistu edes maanviljely. Vihannesten kasvattaminen korkeintaan joten kuten jos vain olisi sitä sähköä. Nälkä, vilu ja vitutus, se tietää sitä että ne nostaa kytkintä.

Last edited 1 kuukausi sitten by Man in Wisconsin
Juha

Juuri tämän takia kannatti muutta pois kehä 3n sisältä jossa kylähulluus oli jo havaittavissa jo 2000 luvun alussa. Marimekkoon tai muumipaitaan pukeutuneet espoolaiset kukkahattutädit olivat kuin alieneita paljasjalkaisen stadilaisen silmissä.. nyt samaa genreä olevat sinihiuksiset tatuoidut läskit ovat korvanneet muumilaaksoon kadonnet. Jo päälle päin näkee näistä emännistä ettei näiden korvien välissä ole mitään… ja näille uskolliset poikalapset nämä jees-miehet tekevät mitä käsketään.. siksi muumilaakso on nyt täyttynymässä hattivateilla ja haisuleilla kun näillä nipsuilla ei ole munaa..

318ci

”Juuri tämän takia kannatti muutta pois kehä 3n sisältä…”

Onneksi olkoon hyvästä päätöksestä.

Kolmoskehän sisäpuoli on muuttumassa epämiellyttäväksi. Kannattaa tutustua sen ja teiden Vt25 & Kt55 väliin jäävään alueeseen. Kaikessa hiljaisuudessa sinne nousee uutta suomalaisasutusta.

Palmet

Iso nyrkkeilijäneekeri, Djugårdenin urheiluseuran nyrkkeilyjaoston treenari,
sanoi että JIMMIE ÅKESSON ja GUSTAF KASSELSTRAND (AfS) pitäisi murhata,
”tehdä Palmet”…
https://riks.se/nyheter/dif-stanger-av-boxningstranare-efter-hot-mot-akesson

muuammiäs

”Ukrainasta supervaltio” Näin juuri ayshire lehmän lentävän ikkunani ohi ja vasikka lensi perässä.😂😂😂

John Wick

Joo,siinä kohtaa repesin nauruun,oli pakko tarkistaa onks tää joku vitsi. voe helvettiläine,keikkee sitä näkee

Jippos123

Balkanilla ei musut juhli muualla kuin Albaniassa ja Kosovossa. Kosovossakin Mitrovitsan pohjoispuolelle ei musuilla ole mitään asiaa. Makedoniassa on , varsinkin syrjäseuduilla ja vuoristossa yleisempää nähdä Albaanian räksälippu kuin makemaan virallinen. Ei ne pikku enklaavit kuitenkaan pysty muuta kuin kuihtumaan pois.
Olen ollut paikalla kun Serbian silloinen asevoimien komentaja sanoi KFOR:n kommalle, että jos Albaania meinaa havitella lisää maita makemaasta niin on ihan sama vaikka NATO pommittaa heidät paskaksi niin he lähtevät sotaan.
Serbit ovat ihan ok solttuja. Sääli kun ne ovat putlerin taskussa.

Tuhkarokko

TOIVOKAAMME ETTÄ TUHKAROKKO LEVIÄÄ. Kehiskuukkeleitä ei ole rokotettu…

Rullatonhuuliveikko

kusessa ollaan, vittusaatanasoikoon!!!!!

Juutalainen vapaamuurari

https://www.murkut.org/

Tää on täysi lammas kansa, mitään ei ole enää tehtävissä!! Kun katsoo esim murkut.org uutisten katselu määrät, niin totuus on liian rankka näille paska lampaille eivät halua tietää. Hyvin murkut.orgissa kasattu osa vaihto ehto median uutisista ja ollut toiminnassa jo pitkään! Kai sitä viroon tai johonkin missä ei näy juutalaisten tuomia neekereitä ja muslimeja joka paikassa! Esim kaikki suomen vähäänkään suurimmat kaupungit täysin pilalla! Se kääntö liike mikä pitäisi tehdä on tälle paska sakille aivan liian rankka vaihtoehto!! Kaikki ei valkoiset lailla kiellettävä lisääntymästä ja kaikki neekerit ja muslimit ja muut aasialaiset jotka tulleet 1990 luvun jälkeen palautettava tai kastroitava!! Siis tämä on ihan minimi asia joka olisi pakko tehdä!! 

Sitten nämä äänestävät jotain täysin juutalaisten kontrollissa olevaa perus suomalaisia ja luulevat että joku muuttuu!! 

Hyvästi ja RIP SUOMI JA MUUT VALKOISET LÄNSIMAAT 🙁

Juutalaiset vapaamuurari kätyreineen voittivat aika katsella muuta paikkaa asua!!! Ei jaksa enää tuhlata minuuttiakaan näiden paskojen herättämiseen, tässä niinkuin suurimassa osaa valkoisista kansoista sisäisiä pettureita on liikaa VARSINKIN NAISPUOLISIA ÄÄLIÖITÄ!!

Man in Wisconsin

No ketä sä äänestät ja oletko jo kastroinut itsesi?