Oulun käräjäoikeudessa alkoi istunto vuonna 1996 syntynyttä Nahom Hagosia vastaan. Syyte koskee Oulun Toppilassa tapahtunutta raiskausta vuoden 2023 huhtikuussa.
Mies kiistää raiskauksen, mutta ei itse yhdyntää. Hänen mukaansa teko tapahtui yhteisymmärryksessä. Teko tapahtui Oulun Toppilassa huhtikuussa 2023.
Hagos on oululaisten lempiafrikaano. Vuonna 2020 hänet tuomittiin 4,5 vuoden ehdottomaan vankeuteen raiskattuaan pyykkituvassa 85-vuotiaan naisen. Raiskaus tapahtui 2019. Hagos pääsi vapaaksi tammikuussa 2022 istuttuaan tuomiosta puolet.
Alaheijari vaati taas uutta hoitoa kesäkuussa 2023, jolloin Hagos raiskasi itselleen tuntemattoman 26-vuotiaan naisen. Tässäkin tapauksessa Hagos pahoinpiteli naista suostumaan sukupuolinussintaan. Myös 85-vuotiaan tapauksessa mies pahoinpiteli naista. Tästä vuoden 2023 tapauksesta oikeus katsoi teon kolmen vuoden vankeuden arvoiseksi, josta nyt joutui istumaan 2/3 eli kaksi vuotta ja kuukausi ”pohjia”.
Nyt viimeisin tapaus on siis vielä käsittelyssä, josta tuomio annetaan myöhemmin. Koska Hagos istuu tällä hetkellä vankilassa, niin siellä lieneen muitakin tuomioita taustalla.
Seurataan tilannetta.

Saastainen neekeri.
Ja saastainen tuomari.
Ko. eritreaano taisi olla ihan ns. paremman väen (virkamiesten) valitsema kiintiöpakolainen. Väitettä tukee se, että ensimmäinen vanhuksen ullatuslempiminen tapahtui Oulun kaupungin omistamassa vuokrakasarmissa ja tarkemmin siellä pyykkituvassa.
Lieneekö ihan Italiaan saakka lennetty valitsemaan tuo voimavara kansalaisten taakaksi?
Sivistysvaltion lainsäädäntö olisi varmaankin sallinut esimerkiksi jalkapohjiin pamputtamisen viimeistään toisen raiskauksen jälkeen.
Ilmeisesti rikolliselle ei kuitenkaan tuotettu vaikeasta kävelystä jäävää ja ennalta ehkäisevää muistijälkeä.
murjaani millä pää täynnä kusta ja paskaa!!
Ovatko Suomen vankilaolot riittävän kurjat, jotta niillä olisi mainitun kaltaista eläimellistä rikollisuutta ennalta ehkäisevä vaikutus ?
Mitäs arvelisit?
Tuostakin rikoksesta jokainen mokuttaja tuomiolle. Tuomiosta päättää raiskatun lähipiirin rasistisin ja ääääärioikeistolaisin henkilö.
Jalokivet tulisi nipsauttaa.
Kyllä nyt tulee niin paljon paljousalennusta, että etiooppi pääsee varmaan saamapuolelle.
Ulos maasta ei tietenkään saa?
Koska jakamattomat ihmisoikeudet kansainväliset sopimukset ja……………….ihmisyyskin welvoittaa.
Lehdestä luin…
Ei lukenut mitään tästä keissistä?
Onko vika lukutaidossani vaiko julkaisussa?
Kuvaavaa on, että, kun Osmo Soinninnivaaran tekstiä sai kommentoida Iltiksessä, niin pyykkitupaneekerin edesottamuksia ei.
Arabien arvioidaan vieneen 600- – 1900-lukujen välillä, tuhannenkolmensadan vuoden kuluessa maihinsa noin 10 – 18 miljoonaa neekeriä orjiksi. Silti niistä ei ole jäänyt noiden maiden populaatioihin minkäänlaista geneettistä jälkeä – arabit näet ruunivat koirasneekerit oletuksena ja rutiininomaisesti.
Kaiketi heillä oli hyvät ja harkitut perusteet toiminnalleen.
Näissä tapauksissa pitäisi jo julkaista tuomarienkin nimet kuvineen! Jos joku on tollanen saastanen neekeri joka ei aiheuta yhteiskunnalle haittaa ainoastaan vankilassa, niin on jo oikeastaan tuomarin syy että likane neekerihurtta on päässy edelleen raiskaamaan uudestaan ja uudestaan!!!
Olen jyrkästi sitä mieltä, että oikeuslaitoksen pitäisi nyt tehdä oma koskemattomuus-tiktok tanssivideo.
Ehdottomasti. No-no-square toimi edelliselläkin kerralla varsin hyvin. Sillä saatiin tehokkaasti koko Suomi ja varsinkin Oulu häpäistyä ja naurunalaiseksi.
Siinä tapahtui tekninen virhe kun se oli englanniksi vedetty, varmaankin hittilistojen takia. Olen 100% varma että yhtäkään raiskausta ei olisi tapahtunut jos siitä olisi tehty 50 eri versiota riittävän monella eri arabineekerikielellä. Oli se sen verran tuimaa kamaa.
”Turvapaikanhakijoiden motiivien epäily on rasismia.”
Vieläko kokoomuksen johtaja petteri on samaa mieltä.
Pellemaailma. Miten voi olla mahdollista? Eletään pahkasian sivuja.
Pahkasika oli sentään älykäs ja hauska.
Tuo kartta on loistava. Saisipa kartan koko euroopasta jossa näkyisi pinni jokaiselle kulttuurin rikastumiselle vaikka viimeisen 30 vuoden ajalta. Karttaa voisi zoomailla ja katsella kuinka rikasta ja millaisia hassutteluhetkiä missä ja milloin on koettu.
Jokaisen pinnin kohdalla kerrottaisiin tietysti tapahtumasta lyhyt kuvaus. Kuka rikastutti kulttuuria ja kuinka. Millaisia seuraamuksia rikasrumisesta tuli yms.
Luonnollisesti olisi hienoa, jos näitä rukasrumistapahtumia voisi suodattaa mm. tyypin, ajankohdan ja seuraamusten mukaan.
Tuntisin oloni paljon rikkaammaksi kun tämän rukkausen saisi näin paljon käsinkosketeltavammaksi. Ehkä voisi mennä jopa pidemmälle ja tehdä siitä eräänlainen virtuaalimaailma jossa voi vierailla paikan päällä vrlasien kanssa.
Tässäpä Nahom Hagos esittää kunnioittavan ja arvostavan tervehdyksensä häntä palvelevalle Suomen kansalle:
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=2039894#p2039894
Ja iloisia oomme me kaikki!
vittu mikä vesipää.
toivottavasti joutuu elämään pelossa loppuiän, ellei häkki heilu kotimaahan lennätyksen jälkeen. toivon jälkimäistä, mutta toivossa on hyvä elää.
vanha paskamainen sanonta….
Näin on haluttu ja tätä on äänestetty. Ei voi ottaa pelkkiä rusinoita vaan pulla on syötävä kokonaisuudessaan.
Osaltaan vastuussa on jokainen joka ei ole äänestänyt tätä vastaan.
Unelma vävy johonkin suvakkiperheeseen. Panee talossa ja puutarhassa.