Ukrainassa ei ole paljon tietoa mitä tapahtuu Venäjän miehittämillä alueilla. Hersonin alueella miehitetylle alueelle jääneestä Oleshkystä kuitenkin tiedetään, että siellä tuhansia ihmisiä on nälkäkuoleman partaalla.
Ennen täysimittaista sotaa Oleshkyssä asui 24 000 ihmistä. Kun Venäjä onnistui miehittämään Dnepr-joen eteläpuolisen alueen, niin osa ehti pakenemaan, osa kuitenkin jäi syystä tai toisesta. Ne jotka jäivät, jäivät loukkuun. Nykyään kaupungissa arvioidaan asuvan 2 000 ihmistä, joukossa myös lapsia.
Ongelmia on monia. Kun Venäjä räjäytti Nova Kakhovkan padon, niin kaupunki jäi veden alle. Venäjä ei antanut rauhaa kerätä ruumiita. Tilanne on vain pahentunut. Venäjä käyttää jäljelle jääneitä kaupunkilaisia droneharjoittelun kohteena. Kuka tahansa missä tahansa saattaa joutua droneiskun kohteeksi.

Alueelle ei ole järjestetty venäläisten toimesta minkäänlaista huoltoa; antaa niiden kuolla sinne. Ei ole sähköä, kaasua eikä ruokaa tai lääkkeitä ole ollut saatavilla kuukausiin. Ukraina on yrittänyt jatkuvasti saada asukkaat evakuoiduksi, mutta Venäjä ei välitä tällaisista asioista.
Asukkaillekin pakeneminen on melko mahdotonta. Kaupunki on miehitetyllä alueella Dnepr-joen etelärannalla. Maat pitkin on melko mahdotonta päästä mihinkään suuntaan, tai selvitä hengissä matkasta. Myöskään joen yli on melko mahdotonta päästä. Teitä ei voi käyttää, sillä ne on miinoitettu.
Luultavasti tilanne on samankaltainen kaikilla miehitetyillä alueilla sinne jääneiden ukrainalaisten osalta. Oleshkystä on jonkin verran tietoa, mutta syrjäisimmiltä alueilta ei mitään.
