Islamilainen lapsiorjuus yleistä Senegalissa


Islamin piirissä orjuutta harjoitetaan vielä melko yleisesti. Esimerkiksi Senegalissa koraanikouluissa on lapsiorjia, jotka pakotetaan kerjäämään. Näillä tuloilla koraanikouluja ylläpidetään.

Yksi Senegalin yleisimmistä orjuuden muodoista on lasten pakottaminen kerjäämään koraanikouluissa. Senegalissa nuoria poikia kutsutaan nimellä ”talibét”, jotka ovat koraanikouluissa kirjoilla. Pojat pakotetaan kaduille kerjäämään, jonka tuotto annetaan kokonaisuudessaan koraanikouluille.

Koraanikoulut eivät sinänsä peri lapsilta maksua opinnoista, ruoasta tai majoituksesta, mutta tällä kerjäämisellä he maksavat ylläpitonsa. Heidän täytyy työskennellä pitkiä päiviä ja luovuttaa saamansa tulot kokonaisuudessaan.

Kerjäämään pakotettuja lapsia pahoinpidellään yleisesti, jos he eivät saavuta heille asetettuja kerjäämiskiintiöitä, tai he joutuvat kerjätessään kohtaamiensa ihmisten hyväksikäytön kohteeksi.

Koraanikouluille ei ole mitään lain vaatimia vaatimuksia tai valvontaa, joten lapset saavat heikkotasoista opetusta, jos saavat ollenkaan ja heillä on sosiaalisesti puutteelliset valmiudet tulevaa elämää varten. Suurin osa lapsista on syrjäisiltä maaseutualueilta ja osa naapurimaista.

Senegalin hallitus on yrittänyt kitkeä tätä orjuuden muotoa, mutta vaikka se ajoittain saadaan pois näkyviltä, islamilaisen uskonnon perusajatukseen kuuluu orjat, joten ilmiötä tuskin voidaan saada loppumaan koskaan.

Paco Diop voisi avata vähän tätä nykypäivän oikeaa orjuuden muotoa hieman enemmän.

Lähteenä: https://www.antislavery.org/what-we-do/senegal/


Subscribe
Notify of
guest
2 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Tare

Mutta siitä huolimatta islamilaista ”kulttuuria” halutaan eurooppaan,suorastaan vaaditaan.

Harry

Sama pian edessä meilläkin?
Lapset ja mummot kadulle kerjäämään ja myymään tyhjiä lasipurkkeja ja tienvarresta poimittuja voikukkia…
Koko saalis käytetään perheen elättämiseen ja jos jollain on vielä töitä…ostetaan Ladaan kolme litraa bensaa työmatkoihin.

20260720_103540