Sebastian Tynkkynen Ceutalla: Tuhansia laittomia läpsyttelee paikan päällä


Perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen päätti lähteä Ceutaan katsomaan mikä on tilanne. Tynkkysen raportti vain vahvisti sitä, että valtakunnanmediat kirjoittavat asiasta jopa suoranaista valhetta.

Valtakunnanmedioiden mukaan tilanne on palautunut normaaliksi, mutta Tynkkysen mukaan normaalia on pikemminkin se, että Ceutalla oleskelee laittomia saapujia. Joidenkin arvion mukaan heitä on 10 000- 15 000.

Jo aiemmin on tullut esille, että laittomien kehitysmaalaisten myötä Ceuta on muuttunut ihmiskaatopaikaksi, jossa öisin hiippailevat hahmot varastelevat kaiken, mikä irti lähtee, ihmisiä yritetään ryöstää ja naisia ahdistellaan.

Valtakunnanmediat kirjoittavat oikeasti pelkkää disinformaatiota.


Subscribe
Notify of
guest
3 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
kalsarikännit

Piti sinne lähteä veronmaksajien rahoilla pönöttämän ja kertomaan se mikä on jo yleisessä tiedossa. Kertoisi edes miten aikoo muuttaa tilannetta.

Valtakunnan medioiden mukaaan tilanne voi olla normaali. Mutta kun lukee eurooppalaisia medioita niin tilanne ei ole rauhoittunut.

miika

Sitten kun saadaan tätä uimarengasheimoa tänne suomeen EU:n taakanjaon ansiosta, niin media alkaa todennäköisesti käyttämään niistä nimitystä ceutalaiset ja ne on erityis, erityis asemassa.
Ne voisi ensi alkuun majoittaa hotelli Campiin, ennen kuin niile löydetään jonkinlainen kartano hoitajineen ja järvimaisemineen jonkin suuremman kaupungin liepeeltä.
Meille melkein kuin lottovoitto ja niille se on 7 oikein, mutta perheenyhdistämisen kautta meidänkin on mahdollista tuplata voitto osuutemme.
Ei tässä voi käydä kuin hyvin.

K J

Kunhan Suomi ei ala taas kustantaa tätä invaasiota velanotolla pidennetyllä takuulla.

Sitten valiomedia kertoo kuinka auttavainen kansa Pohjolassa on. Täältä saa asuntoja ja auton vaarallisten aineiden kuljetuskorttiin, jos nuolenpääkirjoituksella kirjoitetussa paperissa on tekoälyllä luotu hymiö missä on rekka-auton kuva.

Samalla keinolla pääsee ammattisotilaat tänne että saa aseenkantoluvan.