En väitä että Vanhan testamentin kertomukset olisivat kirjaimellisesti totta, mutta onhan niissä usein syvää symboliikkaa. Jos ajatellaan ihmisen ilmestymistä maan päälle, ensimmäisessä Mooseksen kirjassa on peräti kaksi luomiskertomusta. Jälkimmäisessä Jumala luo eläimet, oletettavasti sukupuolisiksi pareiksi, mutta ihmisen eli miehen hän sen sijaan muovaa yksittäiseksi olennoksi. Vasta huomattuaan että mies tuntee itsensä yksinäiseksi, Jumala keksii luoda hänelle kumppanin, naisen. Tässähän ei ole paljoakaan järkeä, mutta pointtini on, että tarinan kirjoittivat miehet, jotka mielsivät itsensä luomakunnan huipentumaksi ja keskipisteeksi. Minä!
Pikkuhiljaa ihmiset rupesivat järjestäytymään sukukunniksi tai heimoiksi. Lähtökohtaisesti se oma klaani oli muita ylempänä, yksinkertaisesti koska Minä oli osa joukkoa. Muut olivat hädin tuskin ihmisiä. Kun aikaa kului, väki rupesi keskittymään kyliin ja kaupunkeihin ja muodostamaan kansoja. Sama ajatus tässäkin: se oma kansa oli se arvokkain. Koska Minä.
Ajan mittaan ihminen alkoi muodostamaan imperiumeja, kuten kreikkalaisen maailman tai Rooman valtakunnan. Ulkopuoliset ihmiset nähtiin luusereina ja barbaareina.
Hypätään Eurooppaan ja keskiajan loppua kohdin. Toisaalta kansallisvaltiot alkoivat kehittymään (jossa Minä määrittelee valtion statuksen), toisaalta jotkut tiedemiehet esittivät kummallisia ajatuksia. Väittivät että Maapallo ei olisikaan kaikkeuden keskipiste. Törkeyden huippu – enkö Minä ja Minun asuinpaikka muka ole Jumalan luoma keskus! Tosiasiat kuitenkin voittivat itsekeskeisyyden ja ajan mittaan Minän oli myönnettävä että Maa kiertää aurinkoa, aurinko ei suinkaan kierrä juuri Minun ympäri.
Vuosien mittaan kansallisvaltioiden rinnalle kehittyi laajoja kulttuuripiirejä, joille Minät saattoivat rakentaa ylemmyyden tunteensa – tässä tapauksessa tosin täysin perustellusti. Länsimaisuus. Valkoihoisuus. Kristillisyys.
Nykyaikaan siirryttäessä tiede puolestaan jakoi aina vaan uusia iskuja itsekeskeiselle maailmankatsomukselle. Minun aurinkokunta ei suinkaan ole avaruuden keskus, vaan pelkkä hiekanjyvänen Linnunradassa. Kohta pian paljastui että Linnunratakin on pieni galaksi ziljoonien joukossa. Ja nykyään spekuloivat jopa multiversumista, missä oma maailmankaikkeutemme olisi pelkkä mitättömyys käsittämättömässä kokonaisuudessa.
Siinä itsekeskeisyyden historia yhdessä hujauksessa. Mutta riippumatta kehityksen suunnasta, arjen elämässä Minä elää ja voi hyvin. Kahdeksan miljardin merkityksettömän muurahaisen joukossa valtaosa luulee olevansa muita ylempänä, erikoistapauksia.
* * *
Loppukevennykseksi kertomus joka havainnollistaa kaiken tiedon ja kehityksen turhuuden.
Aikoinaan jouduin kohteliaisuussyistä juomaan parit kaljat silloisen lankoni kanssa. Kaksikymppinen kundi, yhtä ylimielinen kuin yksinkertainen – nämä ominaisuudet kun tahtovat korreloida keskenään.
Skool, ja kohta päästiin sitten aiheeseen eli äidinkieleeni. Mies ei nähtävästi tiennyt mitä tarkoittaa suomenruotsalainen vaan oletti että olin muuttanut Ruotsista Suomeen. Näin ollen sain heti alkuun osakseni kevyttä hurrittelua.
Pakkohan minun oli lähteä vastahyökkäykseen, eikä tästä vähälahjaisesta tyypistä ollut vastusta. Antoi minun johtaa keskustelua ja astui jokaiseen miinaan.
”Meinaat siis että jokaikinen ruotsalainen on luuseri ja nyhverö, varsinkin sinuun verrattuna?”
”Hah! No tajuuthan sä itekin!” lankomies naureskeli itsetyytyväisenä.
”Vai niin? Ja sinä helsinkiläisenä olet varmaankin sitä mieltä että kaikki muut suomalaiset on juntteja.”
”Niinhän ne onkin, hehee!”
”Ja ite ku olet Jakomäestä, niin kaikki muut helsinkiläiset on sit vähän hölmöjä verrattuna.”
Tässä vaiheessa lanko rupesi kutistumaan baaripöydän takana.
”Kyllä vaan.”
”No näin kun jatketaan ihmisten jaottelua, niin jäljelle jää lopulta ainoastaan sinä. Kaikkien muiden yläpuolelle.”
”Nii-i.”
”No kerrohan nyt mitä erikoisen erinomaista sinussa sit on.”
Rune Holmström
