
Kuluvan viikon aikana toistettiin taas urbaania legendaa naisten eurosta, joka on pienempi kuin miesten. Onko väitteessä mitään perää?
Tilastokeskuksen mukaan vaikuttaa tosiaan siltä, että naisten palkka on pienempi. Vuoden 2024 tilastojen mukaan miesten kuukausipalkka oli 3 888 euroa ja naisten 3 376 euroa.

Väite pitää tilastollisesti paikkansa, mutta sen tulkinnassa on tärkeä ero: Se, että naiset ansaitsevat keskimäärin vähemmän kuin miehet, ei tarkoita, että naiselle maksettaisiin samasta työstä vähemmän kuin miehelle.
Miksi naisten keskipalkat ovat pienempiä?
Tilastoissa ei oteta ollenkaan huomioon ammattien erilaisuutta; naiset työskentelevät useammin esimerkiksi hoiva- ja kasvatusaloilla, miehet tekniikan ja teollisuuden aloilla. Toimialojen palkkatasoja ei oteta huomioon; eri aloilla maksetaan erilaisia palkkoja. Myös työnantajien väliset erot: samankaltaisesta työstä voidaan maksaa eri yrityksissä erilaista palkkaa. Miehet ovat myös yliedustettuja johtaja-ammateissa.
Mutta jos verrataan perustilanteeseen; samanikäiset mies ja nainen käyvät saman koulun, pääsevät samoihin työtehtäviin saman työehtosopimuksen piiriin. Onko miehen palkka isompi? Ei tietenkään ole.
Näin ollen puhuttaessa naisen pienemmästä palkasta, pitäisi kysyä puhutaanko kaikkien palkansaajien keskimääräisestä palkkaerosta vai samanarvoisesta työstä maksettavasta palkasta. Ne mittaavat eri asioita.
Miten asevelvollisuus vaikuttaa?

Monesti jää täysin huomiotta, että itse asiassa se on mies, joka kokee todellista sukupuolierottelua työuran alkuvaiheessa. Sen vaikutus pitäisi huomioida, jos halutaan arvioida miesten ja naisten työurien ja elinkaaren ansioiden eroja mahdollisimman kattavasti.
Esimerkiksi 19-vuotias mies ja nainen valmistuvat samasta oppilaitoksesta. Nainen voi siirtyä heti jatko-opintoihin tai työelämään. Mies suorittaa ensin 347 päivän varusmiespalveluksen.
Miehen kohdalla seurauksena on vuoden viivästys tutkinnon suorittamisessa, vuoden viivästys kokoaikaisen työn aloittamisessa, vuoden viivästys työkokemuksen ja palkankorotusten kertymisessä, menetetyt palkkatulot palveluksen ajalta ja menetetyt mahdollisuudet säästää ja sijoittaa ansiotuloja.
Toki palvelus voi kestää vain palvelus kestää 165 päivää, mutta joka tapauksessa asevelvollisuus asettaa miehille taloudellisen rasitteen, jota palkkaeromittaukset eivät ota huomioon. Eivätkä ne kyllä edes mittaa sitä.
Mutta oletetaan vielä realistinen perusoletus: mieheltä jää armeija-aikana tienaamatta 12 kk palkka, oletetaan vaikka 3 000 e/ kk. Vuodessa häneltä jää tienaamatta 36 000 euroa, jonka nainen voi tienata. Menetetty palkka vaikuttaa myös eläkekertymään. Jos miehellä ja naisella on sama palkka, niin mies ei saa naista ikinä ”kiinni” maksetuissa palkoissa. Parhaimmillaankin siinä voi mennä useita vuosia, mutta normaalisti – jos palkkaeroa on – 10–20 vuotta.