Huhtikuun lopussa Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden antama vapauttava päätös on puhuttanut monia. Käräjäoikeus jätti tuomitsematta Abdigani Wasugen törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Wasuge myönsi itse seksuaalisen hyväksikäytön. Hänen oman kertomansa mukaan hän työnsi ensin sormensa tytön alapäähän ja sen jälkeen yhtyi tyttöön elimellisesti. Tyttö oli 5-vuotias ja Wasuge oli houkutellut tytön metsään seksileikkeihin.
Wasuge siis myönsi yhtyneensä tyttöön, mutta kiisti raiskauksen. Wasugen mukaan, tai pikemminkin Wasugen puolustusasianajajan mukaan afrikaano ei käyttänyt tyttöä seksuaalisesti hyväkseen eikä varsinkaan tytön avutonta tilaa. Puolustusasianajajan mukaan tilanteeseen ajauduttiin. Puolustus painotti, että Wasuge ei ole henkiseltä tasoltaan ikäisensä tasolla.
Oikeudessa teko toteennäytettiin, mutta Wasuge jätettiin tuomitsematta ja hänet passitettiin pakkohoitoon.
Miten Wasugen hoito etenee? Wasuge on kehitysvammainen, joten häntä tuskin sijoitetaan esimerkiksi Kuopion Niuvanniemen vankimielisairaalaan. Luultavasti hänet sijoitetaan johonkin suljettuun mielisairaalaan, josta ajan kanssa tulee pääsemään johonkin hoitokotiin.