Uusoululaiselle 3 v 4 kk kovaa lapsiraiskauksesta

Oulun käräjäoikeus tuomitsi tänään vuonna 1.1.1990 syntyneen Afganistanin kansalaisen Javad Mirzadin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 3 vuoden 4 kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Teko tapahtui viime vuoden elokuun alussa. Mirzad oli tutustunut 13-vuotiaaseen lapseen ja ollut tämän kanssa sukupuoliyhteydessä sekä tehnyt muitakin seksuaalisia tekoja lapselle. Oikeuden mukaan teko aiheutti lapselle erityistä vahinkoa tämän iän ja kehitystason vuoksi.
Teko katsottiin törkeäksi, koska afgaani oli tekoaikaan 28-vuotias ja sukupuoliyhteydet ovat aiheuttaneet tytölle kipua. Afgaani oli myös läpsinyt tyttöä ja purrut rinnoista, joista oli aiheutunut tytölle kipua.
Mirzad kiisti teon, mutta myönsi suudelleen tyttöä. Lisäksi hän kertoo luulleensa tyttöä ainakin 16-vuotiaaksi.
Mirzad tuomittiin maksamaan korvauksia tytölle yhteensä 19 000 euroa. Mirzadin puolustusasianajaja kuittasi hommasta 5 857,58 euroa.
Miten Javad Mirzadin tuomio etenee? Ensikertalaisena hän istuu puolet eli 1 vuoden ja 8 kuukautta. Hänet otettiin kiini viime vuoden marraskuun lopulla eli hän on vapaana ensi vuoden heinäkuun lopulla. Ensimmäisiä vankilomia Mirzad pääsee viettämään kun tuomiosta on istuttu 2/3 eli lomille lomps joskus kuluvan vuoden lopulla.
Kannattaa huomata miehen syntymäaika, 1.1.