Miten toimia jos sattuu keskelle uusruotsalaista pistoolitaistelua?

4197267-650x.png
Rinkebyn nakkikioskin nurkilla voi tavata aitoja lähiögangstereita ja hyvällä tsäkällä pääsee katsomaan murhaamista. 

Miten tavallisen matkailija-turistin pitäisi toimia, jos sattuu jossain Ruotsin suurkaupungissa tilanteeseen, jossa pääsee paikanpäälle todistamaan ammuntatapahtumaa, pomminviritystä tai vaikkapa huumekauppaa?

Turistille on tietenkin hyvin epätodennäköistä joutua sotatoimien keskelle. Niitä tapahtuu hyvin harvoin turistikohteissa. Mutta jos näin käy, tai jos on liikkeellä lähiössä, ja näkee aitiopaikalta ammuntatapahtuman äärimmäisen tärkeää on toimia oikein. Tilannetajun pitää tulla selkäytimestä. Muuten voi päästä hengestään. Kaikki Ruotsin lähiöampumisten vähäiset sivullisosumat perustuvat siihen, että paikalliset osaavat toimia oikein kun tilanne on päällä.
Perussääntö on yksi on se, että jos et tunne tilanteen taustoja etkä tiedä mistä on kyse ÄLÄ PUUTU  tapahtumaan. Anna henkilöiden ampua toisiaan. Hae vain itsellesi tai seurueellesi suojaa maastoutumalla pensaan, auton tms taakse ja ole näkymätön. Mene maihin, pysy siellä hiljaa ammunnan ajan ja poistu sitten paikalta.
Pistoolitaistelu loppuu yleensä yhtä nopeasti kuin alkaa. Se kestää muutamasta sekunnista korkeintaan kymmeneen sekunttiin. Kun ammunta loppuu niin sitä seuraa auton, moottoripyörän tms hurja kaasuttelu kun tekijät poistuvat paikalta. Älä yritä estää tekijöitä poistumasta paikalta. Niillä on adrenaliinia veressä ja saattavat ampua sivullista, joka estää pakenemisen.

images
Kun ympärillä alkaa liikkua tämännäköisiä jannuja niin kannattaa kiittää herraa, että ei ole velkaa väärälle henkilölle. 
 
Kun tilanne on ohi älä missään nimessä kaiva kameraa esille. Kerää tavarasi sekä seurueesi ja poistu takaviistoon. Älä osoita minkäänlaista mielenkiintoa tapahtuneeseen. Jos kentällä makaa vaikeroiva ja haavoittunut henkilö, jolla on aivot ja suolet asfaltissa, älä mene auttamaan häntä. Ambulanssi on kyllä tulossa paikalle ja hoitaa haavoittuneen. Jos seuraat paikallisten ihmisten toimintaa niin he poistuvat paikalta taakseen katsomatta.
Murhapaikalla on aina sellaisia silmiä, jotka tarkkailevat ihmisiä. Liian innokas auttaja, todistaja tms laitetaan merkille.
Auttamisella sekaannut asiaa, joka ei kuulu sinulle millään tavalla. Liian innokas asioihin puuttuja huomataan. Joilta sitten seuraavassa vaiheessa uhkaillaan paskat housuun. Jatkossa voit olla varma, että jos olet liian avulias ja utelias niin ovesi takana käy vieraita muistuttamassa mitä tarkastiottaen olet nähnyt.
Vanhan rinkebyläinen sanonta kuuluukin: Älä nää mitään, älä kuule mitään äläkä tiedä mistään mitään.
Näillä ohjeilla voikin matkustaa katsomaan menoa ruotsalaisessa ongelmalähiössä eli ghetossa.