Surmattiinko Suomesta karkoitettu mies Mogadishussa?

Turvapaikka-aktivistien piirissä leviää taas juttu, jonka mukaan Suomesta Somaliaan karkoitetty mies murhattiin Al-Shabaab-terrorijärjestönj toimesta. Mies ehti asua karkoituksensa jälkeen vajaan vuoden Somaliassa kunnes joutui henkirikoksen uhriksi Mogadishussa.

Jutussa on kaksi oleellista asiaa, joiden tiimoilta pitää esittää kysymyksiä.

Ensimmäinen on se, että kuinka kauan Suomen katsotaan olevan vastuussa kotimaihinsa palautetuista henkilöistä? Vuoden, viisi vai eliniän? Emme voi tietää surmansa saaneen miehen surman taustoja. Surmatyöllä yritetään syyllistää suomalaisia, ikäänkuin teko olisi suomalaisten vika. Turvapaikka-aktivistit vaativat ympäri somea ”Suomea kantamaan vastuunsa”.

Toinen oleellinen asia tapauksessa on se, että mies oli asunut ennen Suomeen tuloaan pitkiä aikoja Turkissa. Hänellä oli opiskelupaikka ainakin vuodesta 2011 vuoteen 2013, jolloin hän valmistui turkin kielen tulkiksi ja aloitti työskentelyn Somaliassa tulkkina turkkilaisviranomaisten ja Somalian parlamentin välillä. Mies työskenteli hommassa kaksi vuotta, kunnes 2014 sai uhkauksia terrorijärjestöltä ja hän muutti pois kotoaan. 2015 hän ilmaantui Suomeen turvapaikanhakijana.

Jos miehellä oli kerran hyvät suhteet Turkkiin ja turkkilaiset viranomaiset olivat hänen työnantajiaan niin millä ihmeen perusteella mies päätti tulla maailman toiselle puolelle Suomeen turvapaikanhakijana? Mitä tekemistä Suomella on miehen kanssa?

Mies olisi voinut siirtyä Turkkiin ja jatkaa elämäänsä siellä kuten oli aiemmin jo tehnyt. Turkki oli hänelle tuttu maa, hän osasi maan kieltä ja tunsi kulttuurin. Ei olisi ollut mikään temppu lähteä rakentamaan elämää Turkissa. Turkki olisi myöntänyt helposti hänelle oleskeluluvan.

Mutta ei, Suomeen piti päästä. Mitä jotain sellaista Suomi pystyi hänelle tarjoamaan mitä Turkki ei ollut pystyny? No varmaan sitä ilmaista ylläpitoa.

Jos mies on surmattu, josta tosin ei ole mitään muuta näyttöä kuin turvapaikka-aktivistien hillitön rummutus, niin kuka on surmaan syyllinen? Tietenkin surman tekijä. Seuraavana voidaan katsoa eurooppalaisia turvapaikka-aktivisteja, jotka houkuttelevat kolmansien maisten miehiä katteettomilla lupauksilla ja mielikuvilla Eurooppaan.

 

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

27 thoughts on “Surmattiinko Suomesta karkoitettu mies Mogadishussa?

  1. Eli hyvällä omallatunnolla voi taaskin elää se joka ei ole rummuttanut Suomea autuaana maana vaan on päinvastoin halunnut rajat kiinni. Mies olisi kenties silloin tehnytkin sen viisaamman Turkki-valinnan.

    59
    1. Juurikin näin.
      Suvakeilla on taas verta käsissään edellisten hukkumiskuolemien lisäksi.

      26
  2. Taas tätä vihervasemmiston typerää ihmisten syyllistämistä. Eivät ymmärrä että ei suomella ole asian kanssa kerrassaan mitään tekemistä. Koko turvapaikkapolitiikka pitäisi muuttaa. Muuttuuhan se varmasti mutta vikasuuntaan. Meidän tulisi irtisanoutua siellaisista kansainvälisistä sopimuksista jotka vakavasti rajoittavat itsemääräämisoikeutta.

    69
    1. Niin. Samaa mieltä siitä, että kun nyt vauhtiin on päästy, niin antaa mennä vain. Eli syylistämisessä. Valtamedian journalismi on niin tarkoituksen hakuista. Esim. Ohisalon kohdalla isoilla otsikoilla että ” en anna periksi natseille” tms. Ja seuraavana päivänä tai pari päivää myöhemmin tämä. Ja täytyy kysyä ihan todella, onko joillekin epäselvää se , että ideologia on hyökätä virheiden ideoligian mukaan suoraan sanoen valkoista miestä sekä suomalaisia perinteitä kohtaan. Väitän että tämä ns feminismi, mitä he vakuuttavat monikulttuurisuuden lisäksi nousee sekä tulee heitä vastaan. Toivottavasti. Ja se tulee. Kauhea on luotto siihen , että iltasanomia lukemalla voivat ns aivopestä niin paljon kuin mahdollista. Ok. Ovat siinä jo ns onnistuneet.

      39
      1. Jotkut ovat valittaneet siitä, kun näitä nostetaan julkisuuteen turhia ihmisiä. No nyt ne äänestivät ministerin sellaisesta. Akka näkee ***tana tonttuja nurkissaan ja tekee politiikkaa sen perusteella. Mielisairaalaan se kuuluisi, mutta päättää teidän asioistanne seuraavat 4 vuotta. Mikä voisikaan mennä pieleen? Kannattaa jatkossakin äänestää ulkonäön perusteella.

  3. Nyt pitää nähkääs kerätä sympatioita ja säälipisteitä ihan saatanasti sillä seuraava turvapaikanvalehteluinvaasio alkaa ihan just. Ei nyt mennä pilaamaan hyvää satua faktoilla tai totuuksilla hei !

    65
  4. Niin siis… Sompun paikka on sen kotimaassa eikä elättinä Suomessa tai töihin – ansaiten elantonsa itse – voi tietysti mennä minne vaan ja moneen maahan on tervetullutkin. Jos kotimaassaan pääsee hengestään, niin mitä se meille kuuluu? Ei maailmalla uutisoita Suomessa hengestään päässeistä.

    Jos ei liittynyt kotimaassaan joukkoihin, jotka ”siivoavat” maan terroristeisteista, niin sitten on turha valittaa. Oliko surman syy, että perusti viinakaupan, solvasi valtakoneistoa, oliko erimieltä (=vihapuhui) tai sattuiko vaan mussuttamaan väärälle jampalle esim. autoa pysäköidessään. Eihän syystä ole kerrottu mitään… Vai ajoiko peräti puuhun tai rotkoon hasapöllyssä ja kuoli ihan omasta syystä tai onko kaveri edes kuollut?

    Ei siis aiheuta yhtään mitään toimenpiteitä. Kaikki kuitenkin joskus kuolevat, niin lopputulos olisi kuitenkin ollut sama (jos kaveri edes on kuollut?)

    43
  5. ”Turvapaikka-aktivistit vaativat ympäri somea ”Suomea kantamaan vastuunsa”.

    Turvapaikka-aktivistit olisivat voineet kantaa itse vastuunsa rahoittamalla miehen elämän jossain lomakohteessa, vaikka loistohotellissa Dubaissa. Jokainen aktivisti voisi pistää kuukaudessa syrjään vaikkapa sata euroa. Tuhat aktivistia voisi silloin lahjoittaa 100.000 euroa kuukaudessa, joka kuukausi toistaiseksi eli loputtomiin. Sillä eläisi jo aika hyvin.

    Toinen konsti olisi, että aktivistit perustaisivat joukko-osaston, aseistaisivat sen ja lähettäisivät Somaliaan suojelemaan suojeluntarpeessa olevia. Sotilaiksi ja tukihenkilöiksi rekrytoitaisiin aktivisteja.

    46
    1. Ei heitä kiinnosta, antavat lapsipakolaisten kitua hengiltä. Kammottavia ihmisiä ovat, taas saivat uuden uhrin. Se lelunne oli oikea ihminen, aivan kuten te olette, se on rikki nyt. Houkutelkaa jatkossa vain aitoja terroristeja ja massaraiskaajia, heitä ei onneksi karkoteta, heillä on jakamattomuus.

  6. pt-media, olen itse kysynyt v. 2016 keväällä Migrin turvapaikanhakija-asioiden pomolta eräässä tilaisuudessa tuosta kotimaihinsa palauttamisista. Kysyin sitä, että Suomen palauttaessa lopullisen kielteisen oleskeluluvan saaneen esim. Irakiin, niin onko Suomi vastuussa palautetun elämästä kotimaassaan. Pomo sanoi, että ei ole. Jokainen valtio on omavaltainen ja Suomella ei ole mitään oikeutta vaatia näistä valtioista mitään raportteja HEIDÄN OMAN MAAN KANSALAISISTA.

    Samassa tilaisuudessa eräs ns. yliopistossa opiskeleva suvaitsevaiston aktivisti vaati samaista pomoa ilmoittamaan hänelle, että Suomesta palautettuja seurataan ja katsotaan heidän pääsevän turvallisesti elämästä kiinni. Mutta Migrin pomo vakuutti, että Suomesta ei ole kenelläkään mitään lainvoimaa esim. Irakin hallintoon. Vastaavasti Irakista ei ole mitään valtaa saada tietoja Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista.

    Tavallaan se valtio saa tietää tällaisesta turvapaikkareissusta siinä vaiheessa, kun heidän kansalainen palautetaan kotimaahansa.

    30
  7. Yksi näkökulma asiaan on, että turvapaikanhakijat valehtelevat niin paljon, että vaikea tietää kenen tarinassa on mikään totta. Tällä tavalla turvapaikanhakijat ovat vesittäneet oikeasti turvaa tarvitsevien asian. Kun niitä oikeasti turvapaikkaa tarvitsevia on ehkä pari kolme tuhannesta, on aika vaikeaa tunnistaa niitä.

    Suvakkien mielestä ratkaisu on, että hyväksytään kaikki, koska kyllä ne kaikki jotain tarvitsevat ja valkosen miehen taakka velvoittaa, muu olisi rasismia.

    24
  8. Kuinka paljon maailmalla on sellaisia, joiden turvallisuus on vähän niin ja näin. Meksikossakin on tuhansittain sellaisia, jotka voivat jonkin jengin tähden päästä hengestään. USA:ssakin on sellaisia lukemattomia.

    Jos joku on hengenvaarassa syystä tai toisesta jossain maassa, on sen turvallisuus kyseisen maan hallituksen vastuulla, ei Suomen tai suomalaisten, tai ylipäätänsä muiden maiden.

    Turvapaikka on alunperin tarkoittanut suojaa esim. oma maan hallituksen poliittiselta vainolta, ei miltään jengien uhalta. Jos tuota ei teilannut poliittisista syistä oman maan hallinto, ei hän kuulunut turvapaikkaoikeuden piiriin.

    Toisekseen, jos katsotaan tähän kyseiseen tapaukseen, onko osoitettu, että on teilattu ja jos on, niin miksi?

    Vai onko pelkkä huhupuhe, jonka suvaitsevaiset tai somalit ovat järjestäneet omiin tarpeisiinsa?

    18
  9. Haluaisin tässä kohtaa siteerata Husu Husseinia:”Me elätämme teitä eikä päinvastoin. Vähän rispektiä!”

    17
    1. Ei minua ainakaan ole sompun tarvinnut elättää mutta päinvastoin kylläkin. Somppujen rahat menevät Western Unionin kautta Somppulaan missä kustannetaan Alshaapappia ja ties mitä muita terroristejä.

      17
  10. Siellähän ne lomailee jopa kuukausia, kotimaassaan Somaliassa. Sinne lähetetään nuoria oppimaan ”oikeille tavoille” kun liikaa länsimaalaistuvat, sillä kotoutuminenhan ei tule kysymykseen, vaikka sekin on suomalaisten vika. Että miten ihmeessä Suomi on vastuussa kenenkään elämästä jossain Somalissa. Valitettavaa on toki että sai raa´asti surmansa, minä en hyväksy väkivaltaa ketään kohtaan, enkä missään…

    16
  11. Olikohan kyseessä siis aito pakolainen? Ainoa kymmenestätuhannesta? Ei sitten osannut sekään puhua totta, kyllähän muuten olisi suojeltu?

  12. mietityttää, että onko suomi myös vastuussa, kun turvapaikanhakija syyllistyy rikoksiin täällä? omasta mielestä logiikan pitäisi toimia molempiin suuntiin! me taidetaan olla myös isosti tappiolla, kun verrataan noiden tekemiä rikoksia täällä ja mitä aihettomomasti turvapaikkaa hakeneille on tapahtunut palautuksen jälkeen.

    1. ”mietityttää, että onko suomi myös vastuussa, kun turvapaikanhakija syyllistyy rikoksiin täällä?”

      Hyvä huomio! Kysymystä voisi lähestyä vertauksen kautta. Jos päiväkodin hoitotäti päästää tarhaan vaarallisia petoja, jotka söisivät lapset, niin hoitotätiä varmasti syytettäisiin. Johtopäätös. Suomi on vastuussa ulkomaalaisten rikollisten tekemistä rikoksista, koska rajalla ei ollut valvontaa. Suomi on vastuussa oleskeluluvan saaneiden Suomessa tekemistä rikoksista.

      Ongelmana suomalaisilla on, että heidän valitsemansa eduskunta on mahdollistanut tuontirikollisuuden. Voisihan sitä tietysti yrittää ryhmäkannetta Migria vastaan. Myös yksittäisiä poliitikkoja voisi haastaa, jos he ovat tietäneet tai heidän olisi pitänyt tietää tuontirikollisuuden mahdollisuudesta.

      1. Tarkistin asiaa. Ryhmäkanne ei tule kymykseen, koska ”Laki antaa mahdollisuuden vain kuluttajien ryhmäkanteeseen elinkeinonharjoittajaa vastaan kuluttaja-asiamiehen toimivallan puitteissa.”

        Olisiko tarpeen laajentaa oikeutta nostaa ryhmäkanteita muissakin yhteyksissä.

    2. Entä jos matuloinen syyllistyy rikoksiin karkoituksen jälkeen karkoituspaikassa? Onko meidän valtiomme syyllinen tapahtumiin ja voidaanko onneton sielu hakea takaisin rakentavan halipusuterapian pariin laulamaan peppu… sekä kuka korvaa vahingot tälle yksilölle.

  13. PT-media: ”Seuraavana voidaan katsoa eurooppalaisia turvapaikka-aktivisteja, jotka houkuttelevat kolmansien maisten miehiä katteettomilla lupauksilla ja mielikuvilla Eurooppaan.”

    Niin. Tämänkin turjaketurhakkeen elämisestä ja sen lopusta olisimme täysin tiedottomia ilman Suomen-mutkaa.
    Ilman espoota olimsimme murheellisesti tuikitietämättömiä tästäkin henkilötragediasta.

    Yritin keksiä kolmannen tavan todeta itsestäänselvyys, mutta ei voi koska jussi.

    Toki kritisoin lainauksen kohtaa ”katteettomat lupaukset ja mielikuvat”.
    Aktivisteille ne on itsestäänselvyyksiä. Siksi aktivistien tulee saada pirunmoinen kunnon selkäsauna, jotta nöyryys ja rispekti sitä kohtaan, että saavat olla erittäin julkisesti täysin mielipuolisen typeriä. Selkäsaunan jälkeen sitten ojan kaivamista ja kaalimaan kitkemistä; ne on ne varmuusvakuudet niitten loppuelättämiseksi.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.