
Ruotsin Radion P4:n mukaan yhä useampi afgaani palautetaan takaisin kotiin. Pakkopalautusten määrä on moninkertaistunut sitten vuodesta 2016 alkaen.
Tosin edelleenkään ei puhuta mistään isoista määristä eli sellaisista, joilla olisi jotain vaikutusta mihinkään. Vuonna 2016 palautettiin 24 laitonta afgaania kun viime vuonna palautuksia oli 151 henkeä. Kuluvan vuoden aikana palautetuksi on saatu huhtikuun loppuu mennessä hieman vajaa 100 laitonta afgaania.
Samaan aikaan vapaaehtoisesti palaavat ovat vähentyneet lähes olemattomiin. Kun vuonna 2016 vapaaehtoisesti palasi kotiin yli 800 afgaania niin kuluvan vuoden aikana vain 50 on saatu houkuteltua kotimatkalle.
Pakkopalautettavien määrä ei siis ole mitenkään erityinen vaikka se on noussut muutamalla kymmenellä parin vuoden aikana. Kun ottaa huomioon sen, että Ruotsin hallitus hyväksyi “tammikuun sopimuksella” ns. afgaanilain eli koululain, jonka perusteella maahan saa jäädä noin 10 000 afgaania niin tähän verrattuna muutaman kymmenen palautettavaa ei ole mitään.