Ruotsin hallitus määräsi komitean tutkimaan voisiko lailla mahdollisesti kieltää ihmisiä kuulumasta rasistisiin järjestöihin. Tämä nähdään Ruotsin tämän hetken suurimpana ongelmana.
Hallitus kertoo lehdistötiedotteessaan, että organisoitu rasismi on suuri uhka yhteiskunnalle, joka pitää ottaa sillä vakavuudella. Ongelmaa halutaan nyt parantaa tutkimalla mahdollisuuksia kieltää kuuluminen rasistisiin järjestöihin ja kieltää rasistiset järjestöt itsessään.
– Rasistiset organisaatiot levittävät rasistisia lausuntoja, jotka leviävät mediassa, internetissä ja sosiaalisessa mediassa esimerkiksi erilaisten mielenosoitusten yhteydessä. Kyse on esimerkiksi antisemitismi ja afrofobia. Myös white-power-liike on suuri uhka yksittäisille ihmisille, tiedotteessa kerrotaan.
(Ruotsissa puhutaan vit makt-miljööstä eli white power, koska suomeksi sille ei ole oikein mitään hyvää suomennosta. Tällä tarkoitetaan kuitenkin vain ja ainostaan Ruotsin Vastarintaliikettä. Toim.huom.)
Hallitus kartoittaa myös miten rasististen järjestöjen toimintaa voitaisiin estää myös ulkomailta käsin. Kaiken kaikkiaan hallituksessa ollaan sitä mieltä, että rasismiin pitää suhtautua erityisellä vakavuudella.