Sosiaalisessa mediassa on naureskeltu sosiaalidemokraattien Liisa Jaakonsaaren Twitter-päivitykselle, jossa Jaakonsaari kokee maailmantuskaa isiksessä mukana olleiden henkilöiden puolesta.
Suomalaiset lapset ja äidit haettava nopeasti Syyriasta al-Holin kuolemanleiriltä. Valtion perustuslaillinen tehtävä on suojella kansalaisiaan. Miksi tässä vitkutellaan? Rikoksia tehneet oikeuden eteen, mutta ny on pelastettava erityisesti viattomat lapset,
— Liisa Jaakonsaari (@ljaakonsaari) July 11, 2019
Al Holin, myös al Hawliksi kutsutulla leirillä on tällä hetkellä yli 70 000 henkeä vankeina. Suurin osa heistä naisia, joilla mukana lapsia. Homman tekee ongelmalliseksi se, että henkilöiden statusta on vaikea määritellä. He eivät ole oikeastaan sotavankeja, toisaalta he eivät ole tutkintavankejakaan esimerkiksi rikosasiassa epäiltynä.
Se kuitenkin tiedetään, että suurin osa naisista pakeni isiksen viimeisistä tukikohdista viime vuoden lopun ja kuluvan vuoden kevään aikana. Naiset ovat siis olleet mukana isiksen toimessa kuka missäkin tehtävässä.
Helsingin Sanomat tietää kertoa, että leirillä on seitsemän ”suomalaista”. Tosiasiassa heistä vain kaksi on varmuudella suomalaisia. Yhden kerrotaan olevan ”kanta-suomalaisen” käännynnäisen tytär, yksi on Ruotsissa ikänsä asunut Suomen kansalainen, mutta taustaisuus viittaa kuitenkin Pohjois-Afrikkaan. Loput kolme ovat somaleja.
Kun tiputellaan somalit pois, joilla ei pitäisi olla mitään tekemistä Suomessa, jää jäljelle neljä. Jos näistä neljästä nyt nuo kaksi sattuvat olemaan ”kantasuomalaisia” (jota tosin vähän epäilen sitäkin) niin mikä tässä nyt on muka sellainen ongelma, että asiasta pitää tehdä kriisi?
Jaakonsaarella ja kumppaneilla on lapsellisen naurettava käsitys, että isiksessä mukana olleet pitää hakea kotiin ja sen jälkeen suorittaa rikostutkinta ollaanko isiksessä tehty rikoksia.
Mitä rikoksia?
Minkä maan rikoslain mukaan asioita tutkitaan?
Jos he ovat oleskelleet Syyriassa niin silloinhan heitä koskee Syyrian rikoslait. Heitä ei voi jo oikeuskäytännön mukaan tutkia Suomen rikoslakien tulkintojen mukaan. Paitsi tietenkin jos pystytään näyttämään toteen joku joukkotuhonta tms sotarikos, jollaisia on Suomenkin laissa. Mutta luultavasti naiset eivät ole kuitenkaan olleet määräävässä asemassa tai painamassa liipasinta. He ovat tienneet mitä tapahtuu, propagoineet isiksen asiaa, mutta eivät ole syyllistyneet mihinkään rikokseen, joista heitä Suomessa voitaisiin rangaista.
Näin ollen AINOA vaihtoehto isis-naisille on se, että jos he pääsevät Suomeen heitä ei voi laittaa vankilaan MISTÄÄN rikoksesta, koska Suomen laissa nyt vaan ei ole sellaista rikosnimikettä, jollaiseen he ovat isiksessä syyllistyneet. Heidät on päästettävä vapaaksi. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole olemassa.
Pientä kiusaa naisille voisi kuitenkin tehdä. He kaikki kulkevat tällä hetkellä säkki päässä eli islamilaisessa sotilasasussa. Jos he ovat viattomia pulmusia, jotka eivät tienneet mistään mitään ja katuvat lähtöään niin heitä voidaan testata. Heitä pitää kehoittaa riisumaan säkki. Jos nainen riisuu säkkinsä, voidaan mahdollisesti ajatella, että taustalla saattoi ollakin tietämättömyyttä. Mutta jos säkki pysyy päässä, sen alla on ihka aito ehta jihadisti.
Toiseksi Jaakonsaari ei käsitä mikä al Holin leiri ylipäätään on. Se on leiri, jonne on otettu vangeiksi isiksestä paenneita henkilöitä sen jälkeen kun Syyrian Demokraattiset Joukot SDF ovat olleet kaatamassa isistä. Ilman SDF:ää isis olisi edelleen voimissaan ja laajenisi.
Maailmanrauhan kannalta on tärkeää, että isiksessä olleet pidetään vangittuina ainakin siihen asti, että tiedetään tarkasti mitä heille tehdään, jos heitä ei haluta ampua kaikkia leirille. Heidän takia ei kannata kokea maailmantuskaa, sen säälin voi jättää sellaisille, jotka sitä tarvitsevat.