Yhdyssvalloissa tehtiin eillisen päivän aikana kaksi suurta joukkoampumista, joissa on kuollut ja haavoittunut kymmeniä ihmisiä.
Texasissa El Pason kaupungissa ampuja avasi tulen Wamlmart- tavaratalon parkkipaikalla. Klo 11.00 aikaan paikallista aikaa sattuneessa tapahtumassa ampuja ampui automaattiasella kymmeniä laukauksia. CNN:n mukaan El Pason poliisipäällikkö Greg Allenin mukaan 20 henkilöä on kuollut ja 26 loukkaantunut.
Poliisi on ottanut kiinni 21-vuotiaan Dallasista kotoisin olevan nuorukaisen epäiltynä teosta. Poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa, että ei voida laskea pois, että tekijöitä olisi useampia. Tekoa tutkitaan viharikoksena ja sisäisenä terrorismina. Poliisin mukaan ampuja oli tehnyt jonkinlaisen somepäivityksen ampumista edellisenä päivänä, josta teon motiivi saattaa tulla esille.
Toinen ampuminen tapahtui Ohiossa Daytonan kaupungissa. Ampuja avasi tulen Ned Peppers-nimisen ravintolan ulkopuolella, Dayton247now-lehden mukaan pitkäpiippuisella aseella.
Ampumisessa kuoli yhdeksän ihmistä ja 16 loukkaantui. Poliisi ampui tekijän paikanpäällä. Poliisin mukaan on mahdollista, että teossa on osallisena muitakin tekijöitä. Ampujaa ei ole vielä tunnistettu.