Uppsalan poliisi kehoittaa naisia suureen varovaisuuteen viime päivien raiskaustapausten tiimoilta. Varokaa puistoja ja kujia, poliisi kehoittaa mm. SVT:n pääuutisissa.
Neljän raiskausta ja raiskauksen yritystä muutaman päivän sisällä on saanut ihmiset varovaisiksi. Poliisi kehoittaa naisia suureen varovaisuuteen.
– Naisten ei pidä lopettaa liikkumista ulkosalla, mutta yksin ei pidä liikkua. Lisäksi pitää kulkea valaistuja katuja pitkin ja välttää pieniä kapeita pimeitä sivukujia ja puistoja.
Poliisin mukaan raiskaaja tai raiskaajat etsivät yksin liikkuvia naisia. Siksi poliisi kehoittaakin naisia kulkemaan mieluummin auto- tm kyydillä tai kulkemaan isompina ryhminä. Niin ikään kehoitetaan käyttämään hyväksyttyjä liikennöintiyhtiöitä, jos liikkuu julkisilla.
Pääuutisten mukaan poliisi tutkii tällä hetkellä tekoja neljänä erillisenä tapahtumana eikä usko sarjaraiskaajaan. Tosin tilanteet muuttuvat eikä tämän hetkinen tutkintalinja ole kiveen hakattu.
Uppsalan keskustassa on ollut jo vuosia suuria häiriöitä afgaanitaustaisista yksintulleista, jotka ahdistelevat systemaattisesti nuoria naisia.