Tilanne Kankaanpäässä alkaa lämpenemään raiskausten takia

hZD3nVM_2pux3kclK3sy

Tilanne Kankaanpään kaupungissa on lämpenemään päin viikolla ilmitulleiden lapsiraiskausten takia. Voi hyvällä syyllä sanoa, että nyt liikutaan melko räjähdysherkällä alueella.

Vihjeen mukaan ihmiset eivät enää aio ohittaa asioita pelkällä kuittauksella yksittäistapauksesta. Pahimpia kuumakalleja ollaan toistaiseksi pystytty pitämään kiinni. Mutta kyse ei ole enää yksittäisistä vihaisista ihmisistä vaan myös vanhempikin porukka hakkaa nyrkkiä pöytään. Lisäksi uudet turvapaikanhakijat, jotka ovat saaneet Kankaanpäästä kuntapaikan, saattavat olla viimeinen pisara kaupunkilaisille.
Jos vertaa Oulua ja viime syksynä ilmitulleita raiskauksia Kankaanpäähän niin tilanne on hieman eri. Kankaanpään tapauksessa asioita ei voi ohittaa enää kuittaamalla teot yksittäistapauksiksi tai väittämällä suomalaistenkin raiskaavan. Ero on siinä, että Oulu on iso kaupunki ja asiat “hukkuvat” helpommin kaupungille. Kun taas Kankaanpää on pieni kaupunki ja ihmiset tuntevat toisensa paremmin. Yhteisöllisyys on lujempaa kuin isoissa kaupungeissa. Nyt ollaan sitten hypitty ihmisten silmille niin perusteellisesti, että…
Voi vain ihmetellä ja kysyä, että kuinka pitkälle valtiovalta ja turvapaikka-aktivistit aikovat puolustaa kolmansista maista tulleita miehiä ja heidän tekosiaan? Voi vain ihmetellä, että kuinka pitkälle he uskaltavat jatkaa ennenkuin ihmisten mitta tulee täyteen.

Subscribe
Notify of
guest
48 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Jessejii
Jessejii
10.8.2019 03:07

Että kuinkako pitkään, sinä mietit?
Aivan loppuun asti. Totinen turvapaikka-aktivisti puolustaa “mukavia poikia” siihen asti kun vetävät viimeisen kerran henkeä, vaikka se sitte tapahtuisi “mukavien poikien” toimesta hirttolavalla.
Kun ei kerran ole järkeä siunaantunut niin nämä menevät 100% tunteella. Unelma.

Heppu Korhonen
Heppu Korhonen
10.8.2019 05:47
Vastaa...  Jessejii

Kommunisteillakin on unelma.
Sekin muodostuu paljosta kauniita asioita ja kauniita sanoja, unelmia, joiden takana todellisuus muodostuu äärimmäiseksi pahuudeksi.
Tuota tunteella elämisellä luotua valhetta ei ilmeisesti tuhoa mikään maailmasta, vaikka se hirveyksissään ylittää natsien teot. Aina unelma vain pullahtaa esille.
Tämän päivän kommunisti on ottanut suojakuorekseen globalismin. Lopulta senkin hävittyä siivoamme taas raunioita, mitään oppimatta.

Valtsu
Valtsu
10.8.2019 07:09
Vastaa...  Heppu Korhonen

Noinhan se menee. Anni Sinnemäki on hyvä esimerkki. Ensin kannatellaan Neuvostoliittoa, ja sen kaaduttua pikku pioneeri alkaa tukemaan wahhabilaista jättimoskeijaa. Mutta siellä vaan maanpetturi porskuttaa korkeassa virassa.

T
T
10.8.2019 09:33
Vastaa...  Heppu Korhonen

Kommunismi on tunteisiin perustuva huijaus, jonka perimmäinen tavoite on mahdollistaa valtaanpääsy sitä ajaville tahoille. Tämä ymmärrettiin jo yli 100v sitten Eläinten vallankumous -nimisessä teoksessa.
Kommunismi tiivistettynä: Pullaa, pumpernikkeliä ja pumpulia luvataan kaikille, kunhan koko väestö luovuttaa oikeutensa ja varallisuutensa valtiolle, eli poliittiselle eliitille.
Ja todellisuus………..Mitenhän monta miljoonaa kuollutta oli pelkästään Ukrainan holodomorissa…Väärinajattelijat tapettiin kätevästi nälkään.

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
11.8.2019 03:21
Vastaa...  T

T En kyllä pysty samaistumaan Neuvostokansalainen talonpoikaan, joka on omalla työllään (ja vähän toistenkin) saanut itselleen mukavan torpan, kivasti maata ja ehkä hienoisen kasan rupliakin. Yhtenä päivänä annat ne kaikki vapaaehtoisesti valtiolle toivoen jääväsi henkiin, ehkä liian myöhään. Naapuri empi, se fakin kulakki, kyläkapitalisti ja vietiin yöllä jonnekin auton äänestä päätellen. Parempi elää kurjuudessa, toivoa kuitenkin on 70 vuoden päästä sanoisi jälkiviisastelija.
Vielä vähemmän aion asettua ukrainalaisen asemaan, jolta vietiin siemenvilja Ameriikkaan. Perheesi näkee nälkää ja sinua kidutetaan, kunnes paljastat viljakätkösi sijainnin, vaikka sitä ei olisikaan.
Silti kommareista ei puhuta, että semmoinen ei kuulu sivistyneeseen maailmaan, että ne pitäisi eristää yhteiskunnasta, että ei koskaan enää. Saavat kehitellä jatkossakin saatanallisia raakuuksiaan aivan rauhassa.

Tommi Rautio
Tommi Rautio
10.8.2019 09:33
Vastaa...  Heppu Korhonen

Olet kyllä käsittänyt ihan vääri ton kommunismi jutun.
Se on pelkkää utopiaa ja todellisuudessa ne on sosialisteja.

Valltsu
Valltsu
10.8.2019 07:00

Mukava nähdä, että röyhkeiden kehitysmaamuslimien sikailut herättävät vastareaktion.

Pottunokka
Pottunokka
10.8.2019 10:52
Vastaa...  Valltsu

Se kunnon vastareaktio olisi pitänyt syntyä jo silloin kun puolustusvoimat kantoivat sotarikollisten yms kasseja. Näky oli niin irvokas että puuttui vain se että olisivat vielä kumartaneet. Kyllä se jo silloin tiedettiin mitä paskasakkia ruotsin mulkut tänne ohjasi.

Taas äimän käkenä
Taas äimän käkenä
10.8.2019 11:43
Vastaa...  Pottunokka

2015 sanottiin että ruotsalaiset vetivät Sipilän lehmänkauppojen takia paskaputken välille Haparanda-Tornio.
Kovasti vaadittiin että putken päässä olisi tiiviisti suljettu paskasäiliö mutta eihän se kelvannut, nyt on koko Suomi saastutettu ja mädätetty matupaskalla päättäjien takia.

Muori
Muori
10.8.2019 16:03
Vastaa...  Pottunokka

Kyllä se vastareaktio syntyikin, mutta mitäs teet muuta kuin kihiset kiukusta omassa pirtissäsi. Ei meillä silloin 2015 ollut mitään foorumia, missä olisi voinut jakaa ajatuksiaan toisten kanssa. Kyllähän meidän suut pyritään tukkimaan. Kiitos teille, jotka annatte mahdollisuuden tähän.

Anonymous
Anonymous
13.8.2019 09:48
Vastaa...  Muori

Kyllä sellainen foorumi on ollut jo kymmenkunta vuotta: Hommaforum.org.

Aikki.
Aikki.
10.8.2019 07:03

Nyrkki olisi pitänyt lyödä pöytään, jo 2015 kun raiskaajia alkoi tulla maahamme. Miten ihmeessä isänmaalliset suomalaiset ovat sallineet maahanmuuttoa puolustavien kommunistien nousta valtaan. Niitä on valtamedia täys tuomassa agendaansa esille. Myös viihdealan nämä samat kommunistit ovat vallanneet. Normaali ihminen ei pysty enää katsoa Yleä vaikka joutuu maksamaan veroa tuosta aivopesulaitoksesta. Eilinen jälkiviisaat oli rappion huippu. Jälkiviisaissa syyttävä sormi osoitti Trumpiin kouluampumisista puhuttaessa. Jopa Halla-aho mainittiin samassa yhteydessä, kuin Breiviik. Kuinka alas Yle vielä vajoaa, paskaa jauhaessaan.

sensuuri jyllää
sensuuri jyllää
10.8.2019 10:10
Vastaa...  Aikki.

“Normaali ihminen ei pysty enää katsoa Yleä vaikka joutuu maksamaan veroa tuosta aivopesulaitoksesta. Eilinen jälkiviisaat oli rappion huippu.”
Aivan samat ajatukset itsellä. Satuin katsomaan eilen “jälkiviisastelijoita” taas pitkästä aikaa – jonkun aikaa. Oli vaikeaa pidätellä oksennusta, niin paksua puppua suolsivat. Sinne valitaankin enää kaikkein sekopäisin porukka ja tuntuu, että entiset jäsenet (jos sellaisia on) vain parantavat tahtia paikkansa säilyttääkseen. Ritva Santavuoren kohtaloa kavahdetaan. Santavuori ei suinkaan ole ainoa – Yle ja muukin media on siivonnut kaikki mediapersoonat lähetyksistä ja tilalla on joku puolijauhoinen typykkä tms. Nykyäänhän mediapooli sanelee kaiken ja sen mukaista on jälki. Ylen verorahoitteisuus on saatava nurin. Tosin muutkin mediat rahoitetaan yhteisestä poolista ja näin taataan “oikeanlainen puhe”. Meillä on valtiosensuuri kaikessa tiedottamisessa. Aivan kuten neukkulassa aikanaan, tahtipuokkoja vain ohjaa kansanvihollinen, läntinen eu-kommunismi, jota taas ylimpänä ohjailee maailmanlaajuinen pankkiirimafia rahantekokoneineen. Tälle meidät on alistettu, orjan asemaan. Sananvapaudesta ei ole tietoakaan!

Aikki.
Aikki.
10.8.2019 11:47

Ritva Santavuori poistettiin Jälkiviisaista, koska mainitsi Obaman isoäidin olevan negroidi . Se oli totuus, mitä Yle ei hyväksynyt. Sen jälkeen jälkiviisaat on huonontunut globalisaatiokannattajien vuoksi. Kun Husu “negroidi” haukkui kaikki perussuomalaiset perussuomalaisäänestäjiä myöten rasisteiksi, se ei aiheuttanut Ylessä minkäänlaista kuohuntaa . Husu vältti syytteet kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan, koska perussuomalaiset eivät kuulemma ole kansanryhmä. Tämä tutkinnan tulos antaa meille oikeuden sanoa mitä haluamme Hususta ja hänen kavereista, sillä eivät hekään ole mikään kansanryhmä poliisin päätöksestä päätellen.

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
11.8.2019 04:00
Vastaa...  Aikki.

Aikki Hususta ei saa sanoa pahaa, somaleista puhumattakaan. SDP:stäpä saa, rikoksesta ei saa syyttää. Kysyjän ei saa antaa johdatellakaan. Täytyy pysyä Husun jalanjäljillä ja hyvä tulee. Hypoteettinen tilanne, jossa olet suorassa Ylen haastattelussa:
Toimittaja: -Olette väittäneet kaikkien SDP:läisten olevan pedofiileja, oletteko sekaisin tuollaista väittäessänne?
Sinä: -En ole sekaisin.
T: -Eihän puolue tee kenestäkään pedofiilia.
S: -Kyllä muuten tekee, kannattajista ja äänestäjistä myös.
T: -Väitätte kaikkien puolueen kansanedustajien, jäsenten, äänestäjien ja kannattajien olevan pedofiileja, voitteko todistaa tuota millään tapaa?
S: -Kaipaat todisteita? Katso teidän historia ja miten olette tulleet valituksi Suomen toiseksi suurimakx puolueeksi? Yes i said it.
T: -Onko siis myös Abdirahim “Husu” Hussein pedofiili?
S: -En tiedä, kysykää häneltä.
T: -Hän on SDP:läinen kunnallispoliitikko.
S: -Niin on, entä sitten?
T: -Juurihan kaikki SDP:läiset olivat pedofiileja?
S: -Sinäpä sen sanoit, niin muuten ovat!
T: -Eli Husu on pedofiili?
S: -Sinä sen sanoit, en minä. Onko sinulla Johanna Vehkoon tarkkuuttamaa faktaa asiasta?
T: -Miten Johanna Vehkoo tähän nyt liittyy?
S: -Hänellä on faktat hallussaan, täytyyhän hänen faktoittaa väitteenne Husun pedofiilisista taipumuksista, joihin äsken viittasitte.
T: -Haistakaa nyt jo vittu!
S: -Liittyykö sihen prosessiin Vehkoo millään tapaa?
T: -No ei liity…
S: -Kiitos.

Duunari
Duunari
10.8.2019 11:28
Vastaa...  Aikki.

“Miten ihmeessä isänmaalliset suomalaiset ovat sallineet maahanmuuttoa puolustavien kommunistien nousta valtaan” Hyvinkin helposti Rinne höynäytti Suomen eläkeläisiä valehtelemalla lisärahasta. SATASELLA KUUSSA lahjottiin eläkeläiset jotka hanakasti tarttuivat syöttiin ja sankoin joukoin äänestivät TAAS demareita. Samat eläkeläiset jotka nyt inisevät ja kitisevät kun ei sitä hunttia näy eikä kuulu ja heiltä leikataan vieläkin enemmän palveluita kuin ennen. Samat eläkeläiset paheksuvat kun vasemmiston muslimit raiskaavat ja murhaavat heidän lapsenlapsiaan. Samat eläkeläiset ei ihan hyvällä katsele kun vasemmiston muslimit sieppaavat mummojen laukkuja jossa viimeisetkin eläkkeen roppeet. KIITOS, ELÄKELÄISET, KIITOS!! Se mikä tässä, ja teissä, eniten vituttaa että te äänestätte TASAN SAMALLA LAILLA ensi vaaleissa!!!! SAATANAN IDIOOTIT. Nyt sitten kärsitään ja KUNNOLLA 4 vuotta ennenkuin teidän mokailut saadaan kuriin.

Vaalikarja on kurimuksensa ansainnut
Vaalikarja on kurimuksensa ansainnut
10.8.2019 11:48
Vastaa...  Duunari

Juuri näin.
Kyllä ammattipoliitikot tietää miten yksinkertaista vaalikarjaa höynäytetään.
Ei tarvitse kuin vähän hymyillä ja kertoa joku uudelleen naamioitu vanha valhe, ja taas tulee ääniä. Niillä on mainostoimistojen ammattilaiset neuvomassa miten tyhmää kuluttajakarjaa pystyy huijaamaan kerta toisensa jälkeen.
Vielä tänäkin päivänä on äänestäjiä joita pystyy huijaamaan jo pelkästään sillä että vain pukeutuu hyvin.

Aikki.
Aikki.
10.8.2019 11:56
Vastaa...  Duunari

Minä en kuulu tähän eläkeläisporukkaan, sillä en ole koskaan äänestänyt demareita. Satanen ei minua houkutellut vaikka eläkkeeni on pieni . 69 vuotias on nähnyt vuosien aikana sen, ettei oman eduntavoittelija demariin voi luottaa. Työpaikallani oli demareita, jotka välttelivät työntekoa ja käyttivät mahdollisen paljon työkaveriaan hyväksi.

Duunari
Duunari
10.8.2019 12:16
Vastaa...  Duunari

Tähän voisi myös lisätä että kannatan ajatusta siitä että kun on saavuttanut eläkeiän, ei saa enää äänestää. Aivot eivät enää silloin pelaa järkevästi. Siihen ikään mennessä kuuluu olla omat asiat järjestyksessä jumalauta. Ja äänestämisikä pitäisi nostaa 25 vuoteen jolloin toivon mukaan teinien ja varhaisaikuisten pelleilyt ovat toivon mukaan laantuneet ja omassa toiminassa on edes jotain tolkkua, sillä nuoret äänestävät tasan tarkkaan ihan päin helvettiä koska diiba ja daaba ja se on coolia olla eri mieltä vanhempien kanssa ja se on punk ja jääkarhut näkee tiiätsä nälkää, not cool määän!!! Ja eläkeläiset, juu ne samat jotka ovat työllään ja veroillaan Suomea elättäneet, tekevät ihan älyttömiä päätöksiä jotka eivät auta tulevia sukupolvia paskaakaan. Äänestetään vain ja ainoastaan niin että saadaan sata euroo lisää joka tungetaan peliautomaatteihin, jonka tuotot RAY antaa maahan vilpillä tunkeutuneille valehtelijamuslimeille. Se on kuulkaas nyt vaan niin että ainoastaan vastuuntuntoiset ja aikuisia, järkeviä päätöksiä tekevät ihmiset saavat äänestää. Ja samaan syssyyn lakimuutos että Suomen kansalaisuutta voi hakea ainoastaan jos on Suomessa vakituisesti asunut ja vakituisesti työskennellyt yhtäjaksoisesti 15 vuotta. Onhan se nyt vitun saatanan helvetti että maassa loisivat sossuapinat saavat kansalaisuuden ja mahdollisuuden vaikuttaa ihan helvetin heppoisesti niinkuin nykyään. Tottakai sossumuslimi äänestää niin että saadaan enemmän sossumuslimeita ja enemmän sossurahaa saatana! Niin tekisit sinäkin. Vittu nyt vituttaa niin ettei veri kierrä..

XRAY
XRAY
10.8.2019 16:19
Vastaa...  Duunari

RAY:ta ei ole ollut muutamaan vuoteen, se sulautettiin VEIKKAUS yhtiöön.

Muori
Muori
10.8.2019 16:28
Vastaa...  Duunari

Älä tee samaa virhettä kuin Husu, eli niputat kaikki eläkeläiset demareiden äänestäjiksi, aivan kuin Husu kaikki Perussuomalaiset rasisteksi. Eivät kaikki vanhat ihmiset ole dementikkoja. Tuntuu pahalta tuollainen viha ja nollaaminen vanhuksia kohtaa. Katson, että minulla 74v. on oikeus kritisoida sitä, mitä tässä maassa tapahtuu. Lopetin työnteon 69-vuotiaana ja haluan sanoa, että ei elämä siihen lopu, eikä järki sumene vaikka jääkin eläkkeelle. Joskus toivoisi, että ei olisi tarvinnut nähdä tätä aikaa, jolloin Suomi tuhotaan.

Katri
Katri
10.8.2019 16:56
Vastaa...  Muori

Mielestäni on aivan perusteltua sanoa että eläkeläiset nostivat Rinteen valtaan. “Joskus toivoisin ei olisi tarvinnut nähdä tätä aikaa jolloin Suomi tuhotaan” no itse en lähtisi siitä että mitä minä nyt näen kun tässä tulevassa paljon pahemmassa kurjuudessa kuin pitkiin aikoihin joutuu moni tuleva sukupolvi nyt elämään. Ja toivon kovasti että olen väärässä.

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
11.8.2019 04:28
Vastaa...  Katri

Toivon itse, että kärvistelemme velkarahalla oman elämämme loppuun veroja pikkuisen kiristellen. Viimeistään lapsenlapsenne ovat.. kusessa. Suvakkeja ne ovat kuitenkin, kaikkitietäviä sekarotuisia älykääpiöitä. Pedattiin niille sontiaisille ihan hieno elämä, maksakoot ne miljoonamatujen loikoilun vaikka jollain kolhoosilla, fakin kommarit.
Koston kun tekee etukäteen, sen voi tehdä perusteellisesti.
P.S. Sekoitin hieman huumoria mukaan, sori siitä.

Katri
Katri
10.8.2019 16:18
Vastaa...  Duunari

Kiitos että otat tämän eläkeläisasian esille, etkä näköjään saa kovinkaan paljon kritiikkiä, päinvastoin kuin minä varsinkin ennen vaaleja. Tuo iso ikäluokka on harvinaisen itsekäs, poikkeuksia tietysti on. Sanoin lapselleni että minua saa sitten kunnolla halveksia ja mitätöidä jos eläkeiässä en paskaakaan välitä tulevista sukupolvista ja äänestän “satanen sulle ja Afrikka tänne” – kieroilijoita. Valitettavasti omat vanhemmat tekivät juuri niin. Minun puolestani muhametit hoitakootkin heidät sitten köyhän maan vanhainkodissa, itselleni ja lapselle haluaisin kuitenkin turvallista elämää, jossa suomalaiset vanhustyöntekijät saavat jopa palkkaa kun kaikki valtion rahat eivät ole menneet kehitysmaan ihmisille.

Pentti
Pentti
10.8.2019 22:23
Vastaa...  Duunari

Duunari syyttelee väärää porukkaa. Eläkkeelle jääneet ihmiset ovat maailmaa nähneet ja näkevät valheiden läpi. Se on ikävä kyllä sanottava, että vanhemmat ihmiset äänestävät samaa porukkaa, mitä ovat aina äänestäneet. Eihän demarit mitään suurta vaalivoittoa saaneet. Se, että olivat suurin puolue (+1 ) edustaja enemmän kuin persut, osoittaa sen, ettei kannattajasiirtymää juurikaan demareille tullut. Demarit olivat olleet oppositiossa ja työväestöä oli kyykytetty Sipilän toimesta. Työväestö kosti kyykyttämisen. Eivät eläkeläiset ole syypäitä demarien voittoon, vaan työväestö. Harva eläkeläinen uskoi vappusataseen.

Aikki.
Aikki.
11.8.2019 07:38
Vastaa...  Pentti

Totta ! Minäkin olen äänestänyt perussuomalaisia SMP ajoista alkaen.

Duunari
Duunari
11.8.2019 10:18
Vastaa...  Pentti

Tulipas sieltä paksua tuubaa. Kunnon laput silmillä töhnää. Ensin väität että eläkeläiset näkevät valheiden läpi ja heti perään surkuttelet että äänestävät samoja valehtelijoita kuten aina. Työväestö tosiaan kosti Sipilälle, äänestämällä perussuomalaisia. Pysyn kannassani että demareiden niukka voitto perustui tasan siihen että sai rahaa lupaamalla juuri eläkeläiset jonottamaan uurnille. Köyhät, vanhat ja ihan helvetin helposti hämättävät eläkeläiset tekivät ahneudessaan emämunauksen ja siksi ollaan tässä helvetin paskassa vielä muutama vuosi. Köyhiä eläkeläisiä on maassamme perkeleesti, ja heillä on valtaa. Ikävä kyllä köyhyys ja vitutus suistaa ihmisen tekemään hyvinkin itsekkäitä päätöksiä. Köyhät eläkeläiset eivät tule IKINÄ tässä maassa äänestämään niin että seuravalla sukupolvella olisi asiat hyvin. “Minä minä minä ja haistakaa te muut vittu”-asenne jyllää ja demareita äänestetään! Kovasti köyhä demari yllättyy kun tulee se oma vuoro olla apua tarvitseva VANHUS ja syötäväksi saa homeisen paahtoleivän palasen viikossa ja kotiapulaisena häärää muslimi joka pöllii tavaraa ja välillä vähäsen mulullakin tökkäsee. Samaan aikaan demarit syytää fyrkkaa maahan kuulumattomille minkä ehtii. Suomen ja SUOMALAISTEN, meitä ei ole montaa, ainut pelastus on perussuomalaiset. Onhan se ihan vitun perseestä että ainut puolue joka osoittaa edes jonkinlaista isänmaallisutta ja ylpeyttä suomalaisuuden vaalimisesta haukutaan ja verrataan liikkeeseen joka murhasi miljoonia juutalaisia. Onhan se ihan vitun perseestä että suomesta löytyy vain YKSI puolue jota kiinnostaa Suomi ja suomalaiset eikä oman vitun edun tavoittelu tai globalistien perseennuoleminen! SAATANA! Nyt taas vituttaa niin ettei veri kierrä.

aaa
aaa
10.8.2019 14:03
Vastaa...  Aikki.

valveutuneita isänmaallisia suomalaisia on suhteellisen vähän. suurinta osaa ei kiinnosta mitä ympärillä tapahtuu, kunhan on viihdykettä ja mukavuuksia niin se riittää. sen vuoksi on mädättäjät päässeet valtaan.

Puolueeton
Puolueeton
10.8.2019 08:33

Kun juttelin po asiasta ruotsalaisen kanssa, hän sanoi, onneksi maahaamuuttajissa on yksi hyvä piirre, tappavat toisiaan.

T
T
10.8.2019 10:35
Vastaa...  Puolueeton

Ruotsalaiset kaappinuivia?

joku
joku
10.8.2019 08:36

On oikeutettua kostaa lastenraiskaajille.
Poliisi ei suojele suomalaisia lapsia. Ainoa mitä poliisi tekee, on suomenkielisten poliittisten mielipiteiden vainoaminen.

Kuopan pohjalta voitten sitten yrittää huudella...
Kuopan pohjalta voitten sitten yrittää huudella...
10.8.2019 08:59

Saatanan pöhköt!
Teillä on Ruotsin koko maailman ihmettelemä huono esimerkki nokkanne edessä ja silti annatte tehdä presiis samoin!

PastoriNikulainen
PastoriNikulainen
10.8.2019 11:25
Vastaa...  KV87

Näytät tämän suvakille ja korvien välissä tuhisee yhä pelkkä tuulI.
Järkyuttävä on Euroopan kohtalo. Kiitokset globalisteille sun muille ihmispedoille.
Enneuneni mukaan 2068 kaikki Suomalaiset on mestattu ja maan nimi jokin suomalia.

Aikki.
Aikki.
10.8.2019 12:02

Enneunesi saattaa toteutua, mutta paljon aikaisemmin.

Anonymous
Anonymous
10.8.2019 11:40
Vastaa...  KV87

Jos ja kun tuollaiset riehumiset ovat arkipäivää täällä, pitäisi vastuussa olevat “unelma” idiootit sekä petturit viedä tuollaisen keskelle. Potku perseelle ja jättää kysymään itseltään että oliko tämä unelma?

T
T
10.8.2019 09:52

Vielä tarkentava kysymys: Olivatko ilmitulleiden kulttuurillisten yksittäistapausten suorittajat matuja?

Muori
Muori
10.8.2019 17:00
Vastaa...  T

Sama matu raiskasi kai saman tytön kolmena päivänä, juhannuksen pyhinä. Oli saanut jo aikaisemmin EHDOLLISEN tuomion lapsen raiskauksesta. Oikeuslaitoksemme pedofiilt suojelevat toisiaan, eihän korppi korpin silmää noki.

Sirpa-Tuula
Sirpa-Tuula
10.8.2019 11:19

SENKIN TAKAPAJUISET NATSIRASISTIT!!!!! “RAISKAUS”, ELI SPONTAANI RAKASTELU ON ERITYISESTI VIATTOMIEN JA SEKSIKKÄIDEN MUSLIMIEN NAUTTIMA ERITYISOIKEUS JA VELVOLLISUUS!!!!!! HÄVETTÄÄ OLLA SUOMALAINEN!!!!!!!!!

Kullervo Nurmi
Kullervo Nurmi
10.8.2019 16:36
Vastaa...  Sirpa-Tuula

Sirpa-Tuula, ei täällä ole pakko olla! Painelet vain johonkin muslimimaahan.

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
11.8.2019 04:45
Vastaa...  Kullervo Nurmi

Kullervo ei muutu kehariksi, vaikka muuttaisi afgaanien maahan Iraniin. Ruotsinafgaani kyllä muuttuu suomalaiseksi, kunhan muistaa kiljaista taikasanat: whazzup, where is my money, i want my money! Afganistaninsuomalainen joutuu häpeämään ikänsä, afgaanisuomalainen ei koskaan.

Anonymous
Anonymous
10.8.2019 12:43

Taas yksi suvakkien maskotti jäänyt kiinni housut kintuissa… https://www.kankaanpaanseutu.fi/a/cadf77e0-273c-4552-8fdd-a6aa0f4fec32

Koomikko Riippakivi
Koomikko Riippakivi
14.8.2019 12:29
Vastaa...  Anonymous

Geelitukan facebook profiili Waleed Cbr ja yllättäen paljon nuoria tyttöjä kavereina 🙄
Mikä helvetti suomalaisia teinityttöjä vaivaa? Joka paikassa oikein hakeudutaan näiden raiskaajien lähelle. kyllä kaikille yläkouluikäisille pitää olla nyt jo selvää millaisia nuo ählyt/neekerit ovat, niin paljon on näitä juttuja ollut mediassa.

Anonymous
Anonymous
10.8.2019 13:47

Oikein! Katukastraatio näille karvaranteille jotka ei osaa käyttäytyä!

Ei käytöstä vaan ulos
Ei käytöstä vaan ulos
10.8.2019 14:55
Vastaa...  Anonymous

Ei kun ulos vaan!

Kuka on ”HYVIN”- maaottelu
Kuka on ”HYVIN”- maaottelu
10.8.2019 14:58

Malmössä ammuttiin juuri ja Jöötteporissa löytyi pommintekoainekset asunnosta.
Suomalaiset haluavat tätä samaa. Ennen ei olla tyytyväisiä ennenkuin Suomi on yhtä ”hyvä” kuin Ruotsi!

Myhäilisi viiksiinsä?
Myhäilisi viiksiinsä?
10.8.2019 17:41

Kansallissosialistit olivat erittäin muslimimyönteisiä juutalaisvastaisuutensa takia. Jerusalemin suurmuftin yhteistyön Saksan kanssa tuntevat kaikki. Kristinuskon vastaisessa SS:ssä oli islamilaisia divisioonia, joiden yksiköissä oli imaamit ja mullahit.

Patu
Patu
11.8.2019 07:41

Vasemmistolaisuuss tuhoaa yhteiskuntia. Erityisesti pitää muistaa että kaikki sdp:tä äänestäneet on äärinatseja ja kaikki ählämimurhaajat on niiden vastuulla.