Kristianstadissa hyvin merkillinen väkivaltatapaus

Kristianstadissa tapahtui tänään joitan kummallista, josta ei toistaiseksi ole päästy ihan perille, että mitä oikeastaan tapahtui. Viisi henkilöä joka tapauksessa vietiin sairaalaan.

Poliisi sai hälytyksen klo 11.30 aikaan, että Kristianstadin keskustassa kaksi alastonta miestä oli liikkeellä jonkinlaisten lyöntiastaloiden kanssa. Miehet olivat tietojen mukaan olleet ensin kerrostalon huoneistossa, mutta siirtyneet sieltä talon katolle.
Poliisi yritti nyt ottaa henkilöitä kiinni ja kaksikko saatiinkiin kiinni. Tässä yhteydessä yksi poliisimies sai vammoja. Tapahtumapaikalta vietiin neljä henkilöä loukkaantuneena sairaalaan. Plus poliisi, eli yhteensä viisi.
Tapahtumien kulku on jotakuinkin seuraava: Huoneiston asukkaat oleskelivat huoneistossa kun kuulivat jonkinlaisen mätkähdyksen toisessa huoneessa. Kun asukkaat alkoivat tutkimaan mistä ääni kuului niin viereisestä huoneesta löydettiin loukkaantunut ja verinen mies ilman vaatteita. Koska huoneiston ikkunan kautta ei pääse maatasosta niin luultavaa on, että mies heivautti itsensä sisälle katon kautta.
Mies kertoi asukkaille, että oli joutunut kidutuksen uhriksi ja pääsi pakenemaan.
Poliisi aloitti etsinnät ja löysi yhden alastoman miehen lisää. Tällä hetkellä tämä on kaikki mitä asiasta saa irti.
Seurataan tilannetta jos homma muuttuu vieläkin mielenkiintoisemmaksi.
POLISEN