Filipstad, onko kuoleva kaupunki?

Kuvakaappaus 2019-08-30 18-48-48.png

Filipstadin kaupunki on ollut viime aikoina medioissa esillä eräänlaisena maahanmuutosta johtuvana katastrofikaupunkina. Asia ei ole kuitenkaan mikään uusi. Filipstad on ollut ensimmäisen kerran tapetilla samasta asiasta ainakin jo 2015. Ongelmaan ei ole haluttu vuosien aikana puuttua ja nyt kaupungin tila on… on mitä on.

Filipstadin ongelmat alkoivat olla näkyvissä ilman selvännäkijätaipumuksiakin jo joskus 2015 kesä-syksyn aikana. Elettiin monikulttuurisuushulluuden syvintä aikaa. 00-10 lukujen vaihteesta jonnekin 2016 vuoden loppupuolelle ovat olleet Ruotsin historian pahinta psykoosiaikaa. Kun siis puhutaan monikulttuurisuudesta.

Filipstadista lanseerattiin jonkinlaista turvapaikkamaahanmuuton esikuvaa, vähän kuin uutena nokiana. Hiipuva maaseutukaupunki, jonne maahanmuutto, tarkastiottaen turvapaikkamaahanmuutto toisi virtaa ja zäpinää. Se oli mitä haluttiin todistaa, ja sen eteen tehtiin kaikki.

Ja sitähän se oli.

10 000 asukkaan pikkukaupungissa oli jo vuoden 2015 alkupuoliskolla kolme jättimäistä vastaanottokeskusta. Niissä majaili parhaimmillaan 2 500 – 3 000 kolmansista maista tullutta turvapaikanhakijaa. Suomalainen voi kuvitella mielessään miltä tuntuisi jos Huittisiin, Iihin, Kiteelle tai Hämeenkyröön tuotaisiin yhtäkkiä tuollainen määrä tulijoita. Ruotsalaisille se ei ollut ongelma. Se oli voimavara.

 

Uusi nokia

Vuoden 2015 aikana aloittivat paskamediat uuden rallin. Rallin nimi oli ”ne ovat pätevöittäjiä”. Filipstad oli siihen mennessä ollut muuttotappiokunta. Ei mitenkään paha, mutta sellainen tiedättekö hieman nuutunut maaseutupitäjä. Turvapaikanhakijoiden myötä pyörä keksittiin uudelleen.

Nimittäin, kylään tuli muutama tuhat uutta asukasta, joilla jokaisella oli lompakossa mukavasti kruunuja. Ja rahat tulivat kaupungin ulkopuolelta, olletikin, että  Maahanmuuttoviraston kassasta. Kaupungin talous lähti hurjaan nousuun. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kioskien ja kauppojen yms palveluntuottajien kassaan alkoi virrata ennennäkemättömiä määriä rahaa.

Kylän siihen asti alikäytössä ollut motellihotelli muuttui kultakaivokseksi. Hotellissa oli aiemmin asunut kesäisin joitakin yksittäisiä turisteja, talvisin ei ketään. Hotellikiinteistö oli ollut iso kuluerä. Taikaiskusta se muuttui rahaa takovaksi ja ihmisiä työllistäväksi masiinaksi.

Hotellin jokainen huone asutettiin tulijoilla ja heille maksettiin maahanmuuttoviraston toimesta kolme lämmintä ateriaa päivässä. Tanssi-ilta lauantaiksi. Muutos oli radikaali. Kun siihen mennessä hotellia pyöritettiin kesäisin vähän kuin talkoovoimin niin nyt se muuttui ympärivuotiseksi zykkiväksi elämänkeskukseksi. Hotelli pystyi palkkaamaan uusia työntekijöitä palvelemaan kunniakansalaisia. Heille tarjottiin kolme lämmintä ateriaa päivässä. Kokkeja, tarjoilijoita, siivoojia ja vaikka mitä. Kun siis siihen asti tyhjänä ollut kuluerä muuttui tuottavaksi toimitilaksi niin kylästä löytyi tuskin yhtään eriävää mielipidettä. Ja lauantaisin se aamiaisten määrä; jo sillä ravintolapuoli teki voittoa sen mitä se oli aiemmin yhtenä vuotena myynyt.

Niin ikään kylän osa-aikataksit alkoivat ajamaan nyt kokopäiväajoa. Kun siihen asti taksit olivat lähinnä niinkuin maaseutupitäjissä yleensä, eli postasivat jonkun muun toimen ohessa, josko kyytiläisiä sattuisi soittamaan niin nyt taksareista tuli kokopäiväisiä autoilijoita. Lisäksi alalle tuli useita uusia taksifirmoja ja autojen ajo-osuudet nousivat muutamasta prosentista liki sataan. Tulijoita kuskattiin pitkinä taksiletkoina milloin maahanmuuttoviraston pääkallopaikalle maakunnan pääkaupunkiin 70 km päähän Karlstadiin, milloin minnekin iltamiin.

Parturit saivat muutama tuhat uutta asiakasta, joiden ananasta piti muotoilla ja vaateliikkeet pukivat uudet, hienostipukeutuvat miehet. Grillikioskit tilasivat rekkalasteittain kebab-hamburilaisia. Kuka sitä nyt ei-halalia tuossa tilanteessa.

Kylän kaupat ja kioskit kukoistivat. Tuhannet miehet polttivat hillittömät määrät norttia ja ostivat iPhoneihin prepaid-puhelinliittymiä. Niihin taas sadoilla tuhansilla kruunuilla uutta puheaikaa. Kahvia, teetä ja sokeria kuskattiin kaupoista ulos toppakaupalla. Kun vastaanottokeskuksissa järjestettiin kumpaija-iltamat niin kylän kauppias huuti hoosiannaa. Se lihan, marinaadin, siiderin ja kortonkien määrä, mitä myytiin ulos, se iski pahimmastakin rasistisista ilmat pihalle. Kruunuja kirjaimellisesti virtasi kassan.

Paskamediat irvailivat voitonriemuisesti: ”Turvapaikanhakijat nostavat maan uuteen nousuun – Filipstad on siitä oiva esimerkki” ja ”Kuoleva Filipstad sai uutta virtaa turvapaukanhakijoista”. Ajankohtaisohjelmissa kerrottiin iltakaudet Filipstadin olleen todiste siitä, kuinka turvapaikanhakijat nostavat maan nousuun ja rasistit saavat siitä näpeilleen. Lanseerattiin uusia hienoja käsitteitä: ”Kompetensregn”, pätevyyssade. Rakettitutkijoiden virta oli kuin taivaasta tippuvaa sadetta, kompetensregn. Suomennettuna pätevyyssade ei ehkä ihan täysin kuvaa sitä hulluutta mitä tuolloin elettiin, mutta jos vähänkin osaa maistella sanaa kompetensregn niin joutuu psykoosiin.

Mediat lauloivat kuorolaulua kuinka (kehitysmaista) virtaa knowhowta. Syyrian yliopistosta oli kuulemma suora yhteys Ruotsiin. Tekniikan laitos keksi sähkönkin uudestaan kun Lähi-Idästä ja Afrikasta tuli uutta virtaa. Sitä parempaa sähköä. Mitä väliä vaikka koko kolmannessa maailmasssa ei edes tiedetä käsitettä kolmivaihesähkö. Suomessa nauretaan legendaariselle jutulle ”Balkkanilla taivaltaa akateemisten joukot”, Ruotsissa tämä sai aivan omat mittasuhteet. Toreilla ja kaduilla itkettiin avoimesti ja kerrottiin, kuinka kodin ovet ovat avoimia. Sipilän tarjous on pikku juttu verrattuna Ruotsiin.

 

Käärme saapuu paratiisiin

Eriävät mielipiteet tulivat hieman odottamaltomalta taholta. Nimittäin ruotsalaisilta nuorukaisilta. Tähän väliin hieman ohimennen pakko sanoa, että kunkin sukupolven aikuiset eivät todellakaan tee muutosta vaan se tuleva nuoriso.

Ruotsalaiset nuorukaiset ja sotapakolaiset eivät jostain syystä sopineet samaan tilaan. Oli monenlaisia riitoja ja kahnauksia. Niitä yritettiin selvittää aikuismaiseen tapaan kertomalla koulun toimesta filipstadilaisille nuorukaisille rasismista. Ruotsalaisia nuorukaisia varoiteltiin rasismin vaaroista ja valistettiin monikulttuurisuuden kaikkivoipaisuudesta.

Syksyllä 2015 asiat huipentuivat. Varoitukset ja valistukset eivät menneet filipstadilaisille teineille perille. Paikalliset ja kolmansista maista tulleet nuorukaiset ajautuivat ilmisotaan. Konfrontaatio päättyi kylän yläasteen pihalla käytyyn puukkotappeluun. Elettiin aikaa syksyä 2015. Eli aikaa hieman ennen jätti-invaasiota.

Filipstadilaiset nuorukaiset kertoivat mm. Sverigesradion haastattelussa, että he ovat vitun kyllästyneitä ensinnäkin siihen, että tulijat eivät osaa mitään kieltä ja haastavat koko ajan riitaa. Nuorten mielestä tulijat käyttäytyvät ylimielisesti ja rikkovat sekä varastavat paikallisten nuorten tavaroita. Lisäksi nuoret kertoivat, että ovat vitun kyllästyneitä leikkimään jotain sosiaalikomppiksia eli mamukavereita. Nuoret kertoivat, että varsinkin koulussa heidän kaikki toiveet tai asiat jätetään huomiotta.

Nuorten mukaan edes jääkiekkoa ei pysty enää pelaamaan kuten sitä pelataan vaan siihenkin pitää ottaa mukaan joku kehitysmaa-aspekti. Kentälle kuskataan ruskeita nuorukaisia, jotka eivät tiedä jääkiekosta tai luistelusta yhtään mitään. Nuorukaisten mukaan ruotsalaisten pitää sitten ”pelata” jääkiekkoa. Ei pelata vaan ”pelata”, olla pelaavinaan.

– Miksi me emme saa pelata jääkiekkoa keskenämme kuten jääkiekkoa pelataan vaan kentälle kuskataan aikuisten toimesta ruskeita ihmisiä ja odotetaan, että olemme heidän kanssaan kavereita, jolla taas ei ole jääkiekon kanssa mitään tekemistä, ruotsalaiset nuorukaiset kyselivät.

Tämä lausunto oli Sverigesradiossa 2015, mutta on nyttemmin poistettu. Tarkastiottaen ruotsalaiset nuorukaiset siis sanoivat, että jos halutaan voittaa maailmanmestaruus jääkiekossa niin pois sosiaalikiekko. Ruotsalaiset nuorukaiset pitivät esikuvinaan ruotsalaisia vanhan liiton jääkiekkoäijiä kuten Fobba Forsberg, Mats Sundin tai Niklas Lidström. Näistä nuorukaisista piti tulla jääkiekon ”suomentappajia” tai NHL-pelaajia. Ajatelkaa, filipstadilaiset nuorukaiset kokivat elämäntehtäväkseen voittaa Suomi jääkiekossa.

Nuorukaisten esikuvia olivat ne asiat, joista ruotsalaiset nuorukaiset ovat ylpeitä. Mutta ylpeys tapettiin monikulttuurisuuden alttarilla. Haaveentappo.

Moni nuorukainen kertoi haastattelussa aikovansa lähteä vittuun koko kylältä heti kun se oli mahdollista. Koska kertoivat olevansa vitun kyllästyneitä. 

 

Uusi aika

Mitä tapahtui? Tuosta haastattelusta on nyt viitisen vuotta ja ne nuorukaiset ovat todellakin lähteneen vittuun kylältä. Teini-ikäiset yleensä haaveilevat samoista asioista mitä vanhemmat ovat tehneet, mutta Filipstadin nuorukaiset eivät. Heidän haave oli päästä pois. Mutta mihin hekin muka voivat poistua.

Tämän päivän ongelma Filipstadissa ovat mm. se, että kylällä asuu edelleen pari tuhatta kolmansista maista tullutta tulijaa. Heistä, siis 2000 henkilöstä oikeissa töissä käy 2-5 henkilöä. Eli juuri sen verran, mitä yhteen tuollaiseen kylään mahtuu pizzerioita ja niiden työntekijöitä. Jokainen voi kuvitella miten työllistää 2000 uutta henkilöä, jotka eivät osaa kieltä. Heillä ei ole mitään sellaista koulutusta, joka sopisi kylän kaavaan ja ylipäätään tulijat ovat luku- ja kirjoitustaidottomia.

Niin kauan kuin maahnmuuttovirasto maksoi tulijoiden elatuksen koko kunta hyötyi siitä. Kun elatus lopetettiin ja tulijat jäivät kunnan vastuulle, Koko ”elinkeino” loppui kuin seinäään.

Tällä htekellä koko Filipstadin kunnassa ei ole mitään oikaa työtä. Ne työpaikat, jotka ovat, pyörivät pelkästään sotapakolaisten ympärillä, jota valtio maksaa. Eli palvelualat. Mutta mitään ”oikeaa” työtä ei ole tehty enää vuosiin.

Ja ne nuorukaiset, jotka kasvoivat kylällä – niistä kukaan ei ole enää tekemässä mitään kylää hyväksi. He ovat muuttaneet pois.

 

 

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

56 thoughts on “Filipstad, onko kuoleva kaupunki?

  1. Kiitos, Pate, artikkelista! Näinhän se menee Svea-mamman syleillessä koko maailman persereikiä oikein haliotteella ! Jälkeä tulee… Muutaman vuosikymmenen päästä Filipstad muistuttaa Dresdeniä pommitusten jälkeen. Kyllä se siitä…

    117
    1. Ongelmat poistuvat, kun nimi vastaa paremmin paikkakuntalaisia.

      11
      1. Hankalaa.Mohammadabad ja Ahmedabad on jo.Filipabad taas olisi natsismia joka raiskaa rikkaampaa kulttuuria vääräuskoisen nimen eli rasismin kanssa.

        1. Et ymmärrä nykyistä suvaitsevaista ja poliittisesti korrektia ilmastoa.

          Nimeämällä ongelmat toiseksi – NE POISTUVAT/ Aika kyseessä aika hemmetin upea yhtälö ellei jopa Unelma™

          Rikollisuus -> lisää kotoutusta jne.

  2. Kunnon persläpi koko paikka. Ei Suomeen samaa mallia, amen.

    96
    2
  3. Tässä ”ruotsalaisilla” tarkoitettaneen siis etnisiä ruotsalaisia. Perin harmillista ja kovin yllättävää, ettei valistus tehonnut ja saanut ruotsalaisnuoria ottamaan uutta monikulttuurista elämänmenoa omakseen. Olivatko/ovatko muut ryhmät kuitenkin, siis esimerkiksi ruotsalaiset teinitytöt, hyvissä väleissä tulijoiden kanssa?

    51
    1
  4. Tuo artikkeli voidaan 10 – 40 vuoden sisällä korjata muotoon siten, että filipstadin sijaan kirjoitetaan skandinavia.

    80
  5. Jos noin 2500 – 3000 turvapaikanhakijaa muuttaa pikkukaupungin kultakaivokseksi, niin herää heti kysymys, että miksi Ruotsi ei tuolloin ottanut vaikkapa 3 – 4 miljoonaa turvapaikan hakijaa ja sijoitellut ne tasaisesti eri puolille Ruotsia. Ruotsista olisi tuo kuvauksen mukaisesti tullut maailman rikkain valtio.

    80
    1. Ottihan se kaikki mitä irti sai ja haaveili vielä lennättävänsä suoratuontina lisää.

      Eikä se luku kauaksi jää. Matut lasketaan hurrilassa jo miljoonissa.

      44
  6. Millaista mahtaakaan olla ruotsalaisten teinityttöjen elämä kylällä, kun joka puolella pyörii kehitysmaa-muslimeja sadoittain?
    Toki Filipstadista vasemmisto sai oivan propaganda-tarinan kultamunien saavuttua kun raha alkoi pyöriä, mutta oliko joku (paitsi vihervasemmisto) oikeasti niin tyhmä, ettei tajunnut sen olevan veronmaksajien rahaa jonka kippaamisen valtio lopettaa tietyn ajan jälkeen, jolloin kylälle jää kirjaimellisesti musta pekka käteen. Kohta ruotsissa säädetään laki, joka kieltää valkoisen väestön poismuuton rikastetuista kunnista, jotta saadaan mamukomppiksia pojista ja patjoja tytöistä jatkossakin, kun töitäkään ei enää ole ja jääkiekko on rasistista.

    91
    1. Kyllä pääosa päättäjistä on juurikin noin tyhmiä, eikä sitä voi valistuksella muuksi muuttaa. Raha tulee seinästä, se ei ole keltään pois. Tajuaisin paremmin, jos raha tulisi EU:lta ja olisi toisilta pois. Mutta otetaan säästötililtä ja laitetaan käyttötilille ja hassataan joutavuuksiin.. ryyppäisivät edes rahansa, kerran sitä aivan säkeittäin liikaa on.

      Sanoisi yksikin kunta, ettei pakolaisia nyt oteta, taikka julistaudutaan itsenäisiksi. Tai jotain. Ei yksinkertaisesti majoita yhtäkään muslimia, kun ei ole sijaa majatalossa, ellei sitten heinillä possujen kaukalon. Jossain vaiheessa se on pakko ja voi se pakko koittaa jo tällä kaudella. Seuraavallekin kaudelle olette pyrkimässä, ettekä aio vieläkään tehdä mitään, odotatte vaan seuraavaa kautta taas. Ja teidäthän ne kyläläiset äänestävät jatkoon, tyhmyyttään kai.

      Viimeinen sytyttää ladon.

      35
      1. ”Sanoisi yksikin kunta, ettei pakolaisia nyt oteta, taikka julistaudutaan itsenäisiksi. ”

        Gotlannin kohdalla itsenäistyminen voisi ehkä olla mahdollista. Mutta voisi tämä toimia toisinkin päin. Riittää, että muualta Ruotsista 60.000 muslimia muuttaa saarelle. Saavat silloin enemmistön ja voivat ottaa saaren äänestämällä haltuunsa. Sitten voivatkin jo itsenäistyä ja saada rahallista tukea vaikkapa jostain arabimaasta. Ehkä 60.000 x 12 x 1000 euroa eli 720 miljoonaa euroa vuodessa riittäisi tueksi. Niin halvalla muslimit saisivat itselleen tukikohdan, josta hallita Itämerta.

      2. Olisikohan Venäjällä tuohon jo jotain sanomista? On se Gotlanti nimittäin heidänkin vinkkelistään kiinnostavalla paikalla…

  7. Suomessa perheet lapsineen tulevat muuttamaan Helsingin, Vantaan ja Espoon ulkopuolelle. Tämän alueen koulut on pilattu neekereillä jotka ahdistelevat tyttöjä ja hakkaavat poikia. Suomalaiset eivät voi tehdä mitään, koska poliisin ja viranomaisten mielestä suomalainen on aina rasisti. Suomalaisten lasten elämä on helvettiä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla yhä useammassa paikassa.

    98
    1. Ei huono vaihtoehto.

      Näin jo meidän ja tuttavaperheessä toimittiin.

      Suosittelen turvallista, mukavaa ja suomalaista aluetta Hki-Tre-Tku kolmion keskellä. Lyhyet matkat joka paikkaan, tilaa, edullinen hintataso, ei matuja!

      Luontokin lähellä ja palvelut pelaa.

      47
      1. (Poistin aidon vihapuheen.)

        Niinhän nämä pakolaiset ovat ihan vähän paskoneet omia asuinseutujaan ja paskovat pikkiriikkisen meidän vastaavia. Ihan minimaalista paskaa lähtee maalle karkuun kaupunkilainen ja tuo hiukkasen paskan ajattelumallinsa mukanaan. Näin paskotaan lopulta koko maailma. Tämä ei ollut syytös ketään kohtaan, vaan noin se menee. Pitää vähän suvaita, kun nuo ovat nyt kuitenkin tuossa ja hei, niin pitäisi naapurinkin, sillä koen olevani uutena asukkaana häntä hieman parempi. Juntti saa opetella tapoja, mutta vieras saa sopivasti siimaa.

        P.S. Itse kuulun myös tuohon isäni opettajiin. 90-luvun rasismi oli kuitenkin parempaa tähän päivään verrattuna, silloin sentään vedettiin lättyyn ihan ihonvärin perusteella, nyt ollaan niin maailmankansalaista ja suvaitsevaista, pthyi! Isäni opettaja, koska neuvoin isääni pärjäämään naapurin ylisuojelevan koran kanssa, puukko olisi ollut lopullinen ratkaisu siihenkin vaivaan.

      2. Hyvinkää on vielä fliplabad vyöhykkeellä mutta Riksussa niitä ei enää näy kuin harvoin ja silloinkin ovat niitä kunnollisia tulijoita, jotka käyvät töissä.

  8. Itku pitkästä ilosta vai miten se menikään 🙂
    Avatkaa sydämenne, lompakkonne ja haaranne, ja me avaamme kurkkunne.

    73
  9. ”Turvapaikan hakijat nostavat maan uuteen nousuun”…Täällä Suomessa Husu ”Ku Kluk Kla” Hussein johtaa marssia nousuun, maksavathan zomalit jo veroja eniten Suomessa.

    47
  10. Swedupettereiden kujanjuoksu on vuosikymmenten vastuustaluistamisen lopputulos.

    28
  11. ”Ananasta piti muotoilla”, hahaa! Twelve Points!

    Järkyttävää miten poliitikot saavat läpi vaikka minkälaisia humpuukeja ja kansa senkun seuraa perässä ja myhäilee (”myser”) ja ovat onnellisia kun saavat olla mukana uudessa, ihanassa trendissä. Aivopesu on turruttanut kyvyn nähdä asioita pitemmällä tähtäimellä ja lamauttanut terveen järjen ja itsesuojeluvaiston kokonaan.

    Filipstad on ”tullut kaapista” epäonnistujana. Mitkähän kunnat ovat seuraavaksi vuorossa? No, satsaahan nyt Ruotsi sentään extraa puolustusvoimiinsa, 5 miljardia kr per vuosi mutta vasta vuodesta 2022 ja vain vuoteen 2025. Hupaisan pieniä summia verrattuna maahanmuuton ja integration kuluttamiin satoihin miljardeihin kruunuihin.

    39
  12. Tosi mielenkiintoinen aihe. Mutta miten se tasa-arvo? Välillä voisi käyttää veesanan sijaan jotain miehistä versiota, mitä heitä on lerpakkeita. Tai keski-ikäinen täti-ihminen on vain eksynyt väärälle sivustolle ;). Pitää palata ruotuun ja keskittyä vain hyvien sukkaohjeiden etsimiseen netistä.

    12
    1. Tuo v-sanahan taisi olla suomennos lähdehenkilöiden käyttämästä sanasta. Mitä taas tulee voimasanoihin niin H’’’’tti voisi olla parempi sukupuoleton sana kuin v sana..

    2. Mitään tasa-arvoa.. siitä puhe, mistä puute, tässä tapauksessa onneksi. Jos olisi puutetta lerppakullista, menisin torin laitaan sitä etsimään. Onneksi siis on siitä puute, eikun miten se kaikki nyt oikein menikään?

      Olisi tuota vähempikin riittänyt, jos totta puhutaan. Yksi menettelee hyvin. Muuten tekstin olisi voinut luetuttaa äitimuorilla, mutta se pitäisi tulostaa kaupungintalolla ja tussilla sensuroida, eikä se silloin enää edusta vapaata mediaa.

      5
      2
  13. Tämän artikkelin jälkeen, moni muukin kunta on tullut esiin ko. asiassa.
    https://archive.fo/pv06R
    Asiasta toiseen kun luin STV lehdestä, jossa eräässä koulussa oppilas pahoinpiteli pari yli 60 naisopettajaa sairaalakuntoon, niin rehtorin mielestä se oli työtapaturma ja oli väärin kutsua poliisit, vaan Ruotsin työympäristöviraston pitää tutkia asia.
    https://www.svt.se/nyheter/lokalt/smaland/en-av-lararna-fortfarande-kvar-pa-sjukhus
    Näin päästään näköjään eroon pahoinpitelyistä, mutta toisaalta työtapaturmat ja -kuolemat lisääntyy. Tekniikka ja talous lehti jo taannoin kertoi. Ruotsissa kuolee 30% enemmän työtapaturmissa työntekijämäärään nähden kuin Suomessa. Myös jossain lehdessä oli Ruotsin liikennekuolemat on lisääntyneet myös samaa suuruusluokkaa. sanallakaan ei mainittu, että nämä johtuisi monikulttuurista.

    29
    1. Nyrkin törmäys naamaan on äkillinen ja tulee ulkoapäin eli toisen ihmisen olkapäästä. Kyllä tuo aivan selvältä tapaturmalta vaikuttaa: äkillinen, ulkoinen tekijä aiheuttanut.

  14. Erinomainen artikkeli. Kiitos. Jos saa toivoa niin tämäntyyppinen suuntaus on parempi kuin autogrillitilastot.

    20
    1. Tämä on sellaista tietoa, jota ihmiset tarvitsevat eniten. Se on sitä mitä mamuttelulla saadaan käytännön tasolla.

      31
  15. Hyvä esimerkki siitä, että tuo mamukaveri-teeskentely ei toimi, vaikka kuinka suvakit huiskisivat leimakirveillään. Valehtelu on suvakkien luonteenpiirre ja se näkyy kaikkialla, missä ei uskota heidän unelmaansa.

    34
  16. Vaan mikäs Filipstadilla on ongelmana? Rasismi, fasismi ja sen sellainen. Jävla nazister. Mera muslimernas. Multikulturalism är rikedom. (Lähde: Google kääntäjä) Siis lisää pakolaisia kylään ja kaikki kääntyy jälleen hyväksi, ei ole noin vaikeaa tajuta. Ja jos oma pikku natsi lähti homona jääkiekkonsa perässä, ota aito afgaani sen rotan tilalle. Ei takuulla ole Wayne Gretzkyä, Otakar Janeckyä ja Teemu Selännettä huoneen seinillä julisteissa. Siellä on Abu Mannan, Abu Bakr al-Baghdadi ja Ibrahim Shkupolli seinässä. Kaikki kunnon miehiä, uskon miehiä, kunnian miehiä. H**ranpenikat ja äpärät saatu viimein siivottu nurkista veke, nyt saa oikein kunnolla pätevyyskaatosadetta siihen tilalle ja oikeita ihmisiä. Vaan mistäs otat? Kilpailu on armotonta ja Italiaan on pitkä matka.

    17
  17. Onko Suomella jo oma Filipstad? Kyllähän varsinkin 2015 näitä insinöörejä työnnettiin pitkin maita ja mantuja, mutta kovin moni ei tainnut jäädä landelle loisimaan vaan siirtyivät heti tilaisuuden tullen kaupunkeihin.

    Kaupungit ovatkin sitten paremmalla mallilla. Pääkaupunkiseudulla ja Turussa on ylitetty jo 40% rikastuspisteet osalla alueista. Mikäli kuljetaan muun maailman jalanjäljissä, alkaa Helsingin ja Turun keskustat ränsistyä ja vuosikymmenessä niistä tulee gettoja. Muutosta ei voi välttää (vuodelta 2016!):
    http://fi.opasnet.org/fi/Maahanmuutto_ja_asuinalueiden_etninen_segregaatio

    Paavo: mitenkäs Ruotsissa tuo liikkuminen? Eikö Filipstadista haluta stokikseen ja mikä estää muuttoliikkeen? Eikö vieraan kunnan fatta toivotakaan tervetulleeksi?

    16
  18. Kysymys: miksi mamut jäävät sinne?
    meillä he lähtevät heti Helsinkiin. Ilmeisesti asuntopula hidastaa.ja estää saman Ruotsissa. Ehkä mamuja on myös kotoisista luomassa ala Lieksa eikä siksi tarvi heti muuttaa

    11
    1. Ruotsin hallitusohjelma sanoo: ”Tärkeää on myös alueellinen tasa-arvo.
      – Asumisen ja elämisen täytyy olla mahdollista koko Ruotsissa, Löfven sanoi.”
      Aluksi ohjelmassa oli sanottu pyritään estämään ns. no-go-alueita, siten että muuttajien asumista ei tueta.
      Tietenkin suuri asuntopula isoissa kaupungeissa.
      Suomessa pitäisi olla ehdottomasti sääntö, vuokra-asunnon saantia ja sen tukemista ei anneta muuta kuin sellaisille muuttajille, joilla on työ. tai opiskelupaikka

      15
    2. Kyllä ne muuttaisi suurkaupunkeihin, mutta kun ei ole asuntoja. Tukholmasta ei saa vuokra-asuntoa käytännössä mitenkään.

      12
      1. Paitsi jos on oma haaremi mukana (vrt. Nackan sulttaani).

        13
  19. Pellotkin jäisi kyntämättä ilman maahanmuuttajia, sanoi suvakki sanoo:

    Kun huorat ja varkaat johtavat maata, lopputulos on Filipstad.

    28
  20. Helvetin esikartanoksi on kaupunki muuttunut, Ylen uutisointi asiasta on jäänyt taka-alalle, kunhan palailevat ( kaikki 20 ) Gretan Atlantin ylipurjehduksen tiimoilta, ehkä sitten…ehkä sitten…

    19
  21. Sama juttu Ruotsin jokaisessa kunnassa, kun se valtion 2 vuotta maksama tuki loppuu niin joka kunta on helvetin kusessa kun joutuu omasta pussistaan elättämään sossuilemaan tulleita ylimielisiä vittuilijamuslimeita. Kuntien kuningasideanahan oli että sen kahden vuoden aikana kaikki pakolaiset kuitenkin muuttavat tuppukylistä pois suurkaupunkien multikultihälinään missä viihtyvät omiensa seurassa vallan mainiosti. Noh sehän meni totaalisen vituiksi, siitä yksinkertaisesta syystä että Ruotsin kaikki suurkaupungit ovat täpösen täynnä. Asuntoja ei ole. Nyt ollaan sitten tässä tilanteessa että kunta toisensa jälkeen menee konkurssiin ja on täynnä helvetin vittuuntuneita sossumuslimeita jotka ovat vähän niinkuin jääneet ”loukkuun” unisiin tylsiin pikkukaupunkeihin. Tästä seuraa totaalinen kaaos, tietysti. Eli näin, Ruotsi, onko nyt hyvä? NYT ne rahat sitten ovat loppumaisillaan, kirstun pohja näkyy jo. Tästä tulee Ruotsalaisille ankaria veronkorotuksia ja hampaiden kiristelyä kun pitää omasta pussista ihan konkreettisesti elättää kylillä loisivia mukapakolaisia joita ei kiinnosta mikään muu kuin nussiminen ja siiderin lipitys. Ruotsi todellakin on kauhuesimerkki siitä mitä EXTREME-SUVAKISMI tekee. Koko maa on tuhottu. KOKO MAA ON TUHOTTU! Ikuisiksi ajoiksi. Ja mitä hirveintä: maa tuhottiin ja vallattiin rauhanomaisesti ja siihen käytettiin sossurahoja. Miettikää kuinka tehokasta: Muslimit valloittivat koko maan kansalaisten omilla rahoilla eikä kansa tehnyt mitään, HALAILIVAT vaan! Valloitusta oikein kerjättiin vuosikymmenet.. kaivettiin verta nenästä. VITTUMITÄPASKAA! Suomi voi vielä pelastua, mutta siihen tarvitaan kansan tekoja, sillä poliitikot vallassa tällä hetkellä ovat samalla kurssilla kuin Ruotsi. Mitä siis kansan tekoja? Olkaa sossumuslimeille VITTUMAISIA, älkää alistuko. Älkää nuolko sossumuslimin persettä. Älkää pelätkö rasistikorttia, se on sossumuslimin ainoa ase. Kun sossumuslimi ei viihdy eikä sossumuslimi koe saavansa ansaitsematonta kunnioitusta niin sossumuslimi lähtee pois, ei kitisemättä eikä varastamatta eikä raiskaamatta, mutta lopulta lähtee pois. Tehokkain maastamuuttohan tapahtuisi jos sossumuslimeilta otettaisiin syy tännetuloon pois: sossurahat. Sitä ei tämä eduskunta uskalla, mutta seuraava uskaltaa! Sitä odotellessa. Kansalaiset: NOUSKAA VITTUILUBARRIKAADEILLE !

    36
  22. Joka vuosi tulee Thaimaasta Ruotsiin 6000-8000 marjanpoimijaa, pientä ja laihaa äijänkäppyrää (yleensä), jotka hiki hyttyshatussa painavat duunia metsissä aamusta iltaan. Jokaisen poimijan on poimittava vähintään 30kg päivässä jotta matka tuottaisi voittoa.

    Samanaikaisesti makaa VOKeissa ja hotelleissa ja kunnan antamissa asunnoissa tuhansia partajätkiä ananas tyytymättömyydestä tutisten. Miksei heitä pakoteta työhön? Miksi siellä SFI- kielikurssilla saa loikoilla vuosikausia oppimatta mitään?

    En ole koskaan kuullut että thaimaalaiset marjanpoimivat olisivat raiskanneet jonkun tai radikalisoituneet kesken marjanpoiminnan ja lähteneet kylälle murhaamaan ihmisiä.

    49
    1. ”Miksei heitä pakoteta työhön?” Koska rasismi. Sitäpaitsi, yksikään mihinkään maahan saapunut muslimi ei sinne TÖIHIN ole tullut. On luvattu loppuiän kestävä loisiminen sekä kuninkaallinen kohtelu. Loputonta blondipimppiäkin on luvattu, ja sitäkin vaaditaan. Arvojärjestyksessä korkeimmalla on muslimi, ja siinä se arvojärjestys sitten olikin. Kaikki muut paitsi muslimit ovat orjia, arvotonta ihmispaskaa joiden kuuluu palvella muslimeita. Kun tämän jokainen länsimaalainen oppii ja omaksuu niin ei tule ongelmia.

      35
  23. Onko katastrofikaupunki oikea nimitys Filipstadille? Sehän on viherkommunismieutanasian mukainen mallikaupunki!!!

    21
    1. Kyllä. On kovin ristiriitaista puhua konkurssikypsästä kaupungista, kun samaan aikaan puhutaan ”kompetensregn” pätevyyssateesta.

      No, älkää huolehtiko. Vasemmistolaiset keksivät aina uuden valheen: Syy on tietenkin rasistisissa työnantajissa jotka eivät suostu palkaamaan työnhakijaa jonka nimi on Ahmed.

      Kas näin, vasemmisto taas loputtomilla totuuksillaan ratkaisi tilanteen. Ongelmana olivatkin valkoiset ruotsalaiset jälleen kerran. Eli ei muuta kuin alistumaan oikeutetulle sekä ymmärrettävälle väkivallalle sekä maksamaan entistä korkeampaa veroprosenttia. Se olkoon hinta teidän rasismistanne!

      22
  24. Eihän se nyt mikään ”kuoleva kaupunki” ole, päinvastoin!
    Siellä takuuvarmasti sosiaalitoimi tekee samaa, kuin Suomessa: esim. somppupirttiviljelijän kaikki neljä ”yksinhuoltajaa” asuvat suloisessa sovussa kerrostalon samassa kerroksessa. Islamin Hijra: jihad maahanmuuton ja syntyvyyden kautta.
    Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?

    Maksajat voivat toki loppua…

    18
  25. Kiitokset tästä. Nyt tuli sellaista journalismia, josta hesarin Maria Pettersson voisi ottaa mallia.

    19
    1. Pt ei ole valtiollinen toimija eikä siten voi sensuroida yhtään mitään.

      10
      1
    2. Olen havainnut saan ilmiön Hommaforumilla. Kyseessä ei liene Homman ihmissensori. Ovat antaneet työn Bad Behavior algoritmille, jonka epäilen silloin tällöin satunnaisesti poistavan kommentteja. Algoritmin ohjelmoijan ideana on siis suututtaa kommentoijia ja aiheuttaa epäsopua. Mistään hyväntekeväisyydestä ei ole kyse.

      2
      1
    3. E-uttalandet är avlägsnad på grund av ’Tekniskt fel’?

  26. ”Opinion Live”- ohjelmassa keskusteltiin Filipstadin tilanteesta ja mukana oli Bengtsforsin kunnan edustaja:

    https://www.svtplay.se/video/23206502/opinion-live/opinion-live-sasong-8-29-aug-22-00 (näkyy koko maailmassa)

    Bengtsfors ja Hässleholm ovat kuntia jotka myös ovat matutuksella pilattuja eli
    ENSIN VALTIO ANTAA MATUJA JA RAHAA, SITTEN RAHAT LOPPUVAT, VALTIO HÄIPYY JA MATUT JÄÄVÄT KUNNAN/ASUKKAIDEN KUKATIES ELINIKÄISEKSI RIESAKSI.

    Filistadissa on rikollisuus noussut 92% matujen ansiosta, ei tosin ilmoitettu minkälaisista alkuluvuista on lähdetty.

    10
  27. Ehkä 50:n vuoden päästä meillä suomalaisilla on naapurimaana KALIFAATTI jossa kantaruotsalaisten vähemmistö elää ilman mitään oikeuksia. Silloin hekin viimeistään pakenevat jollei heitä ole tapettu.

    10
    1. Kantaruotsalaisia ei voi tappaa liikaa. Jos niin käy, millä kalifaatti tulee toimeen noinkin pohjoisessa?

      10
    1. Ei ole ollenkaan poissuljettua, että turvapaikanhakijoiden joukossa on jokunen ahkera, koulutettu ja hyvinkäyttäytyväkin. Asiat voivat myös pysyä sillä mallilla -> jos tulijoita on vähän ja lisää ei lappaa sisään jatkuvasti.

      Kokonaiskuva on kuitenkin täysin kamala ja kaikki menee pieleen, jos turvapaikanhakijoita otetaan jatkuvasti lisää ja lisää kuten maailmalla tilanne vaatisi. Ja kouluttamattomien ihmisten kanssa haasteet ovat tuntuvia. Olipa sellaisia sitten miten paljon tahansa.

      Täytyy myös ottaa huomioon, että seuraava sukupolvi maahanmuuttajia tärveltyy pikkuganstereiksi, jos alueet pääsevät ghettoutumaan kuten Ruotsissa ja paikoin jo Suomessakin. Toisten lasten ryöstely ja pahoinpitely ei kertakaikkiaan ole hyväksyttävää, eikä omia nuoria kansalaisia saa sellaiselle kohtelulle altistaa moraaliposeerauksen nimissä.

      Mikä lienee Kyyjärven tilanne nyt? Tuo juttu on vanha.

  28. Samantapainen kokeilu on ollut suomessa ns.persreikä k 3alue Lieksa, tuonne alettiin rahdata afrikan sarvesta somppuja yhteiskuntakokeiluna jo 90luvulla ,olot oli suostuisat työhön joutumisen riski lähes olematon,töpseli oli otettu seinästä jo 70luvulla . Somput viihtyivät ja nussivat ahkerasti keskenään ja hakevat lajikumppaneittaan,näitä kädellisiä sukulaisiin valtion varoin somppulasta lisää ,20 vuoden kehityksessä tiedetään varmuudella tapaus jossa naiset oli ostaneet (kelan) varoilla auton ja saattoivat ajella väliin joutavia, alueelle muuttaa jopa joitain Pk seudun somppuja ehkä jengiläisiä khattin jakelua ja kasvatusta varten ,paikkalliset lähteen pois mutta sektori k 3 persreikä kiinostaan suunattomasti Joensuun yliopiston väkeä ja tuolta tehdään tutkimusmatkoja ja haetaan humustelukokemusta ja suvakki koulutuksen harjoituspaikkaa ,paikalliset on nyt aivan vtun täystuota ,kokopäivätoimista somppuilua kylän noin vuoteen 57 pysähtynyt kehitys olisi ollut kultuuriperintö kohde ja jopa vetonaula ennenpitkää matkailulle ,niin somppukokeilu tuhosi senkin ja nyt elätään elättien kanssa elätteinä, joita yliopiston suvakit käy äimistelemässä ia antrobologian laitos .Joitain somppuja on yrittänyt ajaa autoa työkseen ns savannikortilla ,mutta tuo ei onnistu kukaan ei uskalla mennä kyytiin ja somput itse pelkää ajaa pimeällä maaseudulla ,koska pimeyteen voi eksyä kuten ruotsin oheinen malli kertoo sekin .

Comments are closed.