Husu Hussein on kirjoittanut pari päivää sosiaalisessa mediassa eräästä somalialaisesta, joka karkoitettiin eilen Somaliaan. Myös turvapaikka-aktivistit ovat olleet liikkeellä.
Kysymys on 26-vuotiaasta somalimiehestä, joka tuli Suomeen vuonna 2015. Sen jälkeen mies on avioitunut Suomen kansalaisuuden saaneen naisen kanssa ja ollut töissä viime vuodesta lähtien rakennusalalla tehden 40-50 tunnin työviikkoja 11 euron tuntipalkalla vuokratyöfirman listoilla. Kaiken kaikkiaan mies vaikuttaa mukavalta ja harmittomalta mieheltä, mutta Maahanmuuttovirasto oli toista mieltä.
Nyt Husu purkaa tuntojaan:
Mitä jäi eilisen tapahtumista mieleen? Sitä, että kaikki te pakolaisten ja maahanmuuttajien vastustajia olette töissä…
Publicerat av Husu Hussein Torsdag 19 september 2019
Husua ja turvapaikka-aktivisteja luonnollisesti harmittaa. Molemmat haluaisivat Suomeen mahdollisimman paljon afrikkalaisia. Husu siksi, että kukapa ei haluaisi elää maanmiestensä kanssa, turvapaikka-aktivistien motiiveja en tässä nyt ala avaamaan.
Husu kysyy, että millainen pakolainen kelpaa suomalaisille?
Voin hieman avata asiaa Husulle. Suomalaisille kelpaa esimerkiksi nuoret naiset ja lapset. Myös vanhuksia, vammaisia ja sairaita voisi mahdollisesti ottaa vastaan. Ja muutenkin kaikkein haavoittuvimmimmassa asemassa olevat ovat näin länsimaisen näkökulman mukaan niitä, joita voisimme auttaa. Näitä ryhmiä nyt vaan ei ole näkynyt hoodeilla.
Sen sijaan maahan lonnii nuoria raavaita miehiä, joiden pitäisi olla laittamassa Somalian asioita kuntoon. Husu väittää nyt kuitenkin, että nämä miehet pitävät Suomea yllä ja ovat paikkaamassa Suomen työvoimapulaa. He elättävät suomalaisia työttömiä, joiden verorahoilla maahanmuuton vastustajat muutenkin elävät.
Tosiasia kuitenkin on, että Suomi ei tarvitse somalialaisia työntekijöitä, mutta Somalia tarvitsee heitä sitäkin enemmän. Somalia tarvii nyt karkoitetun nuorukaisen kaltaisia rakennusalan ammattilaisia, jotka nostavat Somalian infran kuntoon. Kuka Somalian nostaa jaloilleen jos eivät somalialaiset itse?
Husu on nyt muutenkin sellainen pelle jota ei voi ottaa vakavissaan.
Mitä enemmän husun kaltaisia matupellehermanneja sitä enemmän persujen kannatus kasvaa.
Husu voi kernaasti olla Suomessa, koska hänen poliittisesta toiminnastaan on maallemme hyötyä. Se voi todellakin auttaa parantamaan poliittisia voimasuhteita kannaltamme edullisempaan suuntaan.
Husu ei ansaitse huomiota enempää kuin kasa paskaa, mutta on jotakin kansalaiset vielä tehtävissä:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4360?fbclid=IwAR3Pl2oF1I3QzHpuLenneLzHvHLclMFvQJW6OS3xyxT1aB77b1Kd00lhcqc
Kusessa ollaan.
Mitä pitäisi tapahtua, että talvisodan henki saataisiin takaisin?
Tämä kansalaisaloite on perusteellisen ja pitkän ammattilaisten avustuksella suoritetun valmistelun tulos.
Tämä kansalaisaloite pitäisi saada raivokkaaseen levitykseen.
Aikaa vajaa puolitoista kuukautta, 30 000 nimeä puuttuu.
Onko tämä kansa valmis sukupuuttoon kädettömyyttään ja laiskuuttaan, vai saadaanko näytönpaikka?
Mikäli olet sitämieltä, että sisuamme ei vielä ole ulkoistettu planeetalta, ryhdy taisteluun, pommita tätä aloitetta aivan kaikkialle, mihin ikinä keksitkään, näytetään ettei meitä ole vielä pyyhitty planeetalta.
Äkkiä ei tule mieleen, miten Suomi nousee huumehörhöilyllä. Narkkarit asioista päättämään?
Eli lisää vihreitä perseelle läpsijöitä ja sukupuoli oletettuja eduskuntaan?
Suosittelisin sinullekkin työn tekemistä, verojenmaksua ja kannabiksen työntämistä aunukseesi.
Olette aivan oikeassa. Husua ei tule uhkailla/muuten pyrkiä vaientamaan. Hänestä ei kannata ilmoittaa poliisille. Häntä ei saa lyödä, eikä edes katsoa pahasti. Husu on paras kansansa puolestapuhuja. Hän nostattaa miälettömän vihan somalimuslimeja kohtaan, siihen ei yhtäkään rasistia kaivata väliin. Tietenkin levitätte sen twiittejä ja muuta suoltamaansa paskaa ja kaveripiirissä voi haaveilla mitä hyvänsä, mutta muuten sen täytyy antaa temmeltää kukkona tunkiolla, tuo kusee asiansa aina vaan paremmin kannaltamme.
Ja näistä voi aivan hyvin keskustella avoimesti, sillä vaikka onkin somalien älykkäin tapaus, on se niin vitun vajaa, ettei tajua taktikointiamme, vaikka sen suoraan hänelle itselleen ilmoitamme.
Lopuksi vielä husuterveiset: jos sulla Husu on lattialämmitys kylppärissä, ota siitä lattiakaivosta kansi pois, väännä torttu sinne ja sulla on aamupuuro lämmitettynä, kun heräät “töihin”. Töitähän somali ei tee, sen elämisen aina muut maksavat.
Korjaus edelliseen: Jokuhan Somaliassa kätensä likaa, siitä ei päästä mihinkään. Tämä saattaa toisinaan nähdä nälkääkin ja olla oikeasti hätyytelty milloin kenenkin toimesta. Tämä somali ei koskaan päädy Suomeen, sillä ei ole varaa tulla tänne asti. Kaikki kynnelle kyenneet ovat jotain hienohelmoja, niistä aniharva maallistuu ja kotoutuu sen verran, että tarttuu toimeen. Taksikuskina olen luotettavilta tahoilta kuullut kahteen otteeseen noita työskentelevän ja yksi oli vuoden intissä, vaikkei ole pakko! Heille nostan hattua, jos tapaan. Kaljan tarjoan, jos on varaa.
Tämä husu hussein on täysi pelle ja pelkästään tämän tollon takia en voisi äänestää rinteen sakkia koskaan en ikinä.
Sossussa iso osa ………….. naisista taitaa olla “yksinhuoltajia”, mutta siltikin saavat säännöllisin väliajoin lapsen, jotka kaikki näyttävät isältään.
MIKSI KELA SALLII TÄMÄN???????????????????????????????????????????????????????????????????????????
No jos somalin seurasta ja elinikäisestä täysyksinäisyydestä pitää valita niin ei ole kovin vaikeaa valita ainakaan minulle se yksinäisyys. Kaikenkaikkiaan surullinen tapaus tuo Husu Suomelle. Eliitti rakastaa ja palkitsee koska suojaväri
ja suomalaisvastainen toiminta. Mutta tosiaankaan ei kannata sen kummemmin provosoitua, on kuin pieni lapsi kiukuttelisi vanhempiaan ja samalla elättäjiään vastaan.
Husu lisää PS:n suosiota pelkällä olemassaolollaan. Pitää toivoa että hän tekisi mahdollisimman paljon tweettejä.
Täytyy harkita “ystävyyttä” Husun kanssa. Tuo lienee juuri semmoinen, jota on helppo yllyttää ja lietsoa yhä rasistisempiin tekoihin, vaikkei se taida kännissä pörrätäkään. Kertoo sille, että Helsingissä oli kysytty nuorukaiselta “ootko somali” ja kyllävastauksen tullessa piesty teholle. Sehän uhkaa jollain intifadalla samoin tein paljastaen todellisen karvansa, uhoaa tappavansa kaikki valkoiset? Valheellisen väittämän perusteella tekee sen?
Tuo siis vallan hypoteettinen tilanne, en ole ryhtymässä, enkä muitakaan kehota. Harkitsen kumminkin joutessani.
P.S. Huomatkaa suojaavat kysymysmerkit, en väitä Husun toimivan noin, ainoastaan aavistelen jotakin.
Kyllä vain mullakin on sellainen tuntuma Hususta ettei itseään kovin hyvin “pysty pitämään aisoissa” varmaankin sekä positiiviseen että negatiiviseen suuntaan, riippuen keltä kysytään. Eli mielenkiintoista mitä tulevaisuus tuo. Toivon siis paljon Husun ja “äääääärioikeiston” kohtaamisia koska vuoropuhelu ja poteroitumisen välttäminen mitä kaikki haluaa eikö vaan : ) Vai meneekö sitten tästä lähtien “miehekkäästi” karkuun piiloon oman klikkinsä perukoille huutelemaan rumia mikä taas vastapuolelta on täysin kiellettyä ja “vihaa”, enpä tiedä.
Husu on hyvinkin tervetullut palaamaan isiensä maille Somaliaan.
Suomessa on selvästi kamalaa ja suomalaisetkin ikäviä ihmisiä.
Se on ihan up yours olla täällä, mutta toivottavasti tulee se bon voyage -tunne!
“HUSU ON VISAS MIES, OSA LUKE, OSA KIRJOTA. VISAS SOMALE MIES. VELÄ KUN HYVA JIHAD SAADA SUOME HYVA KULTURY TAALA!”
HUSU presidentiksi – Somaliaan!
Missä voin allekirjoittaa kannatuskortin?
Afrikkalaiset kuuluvat Afrikkaan samoin kuin me kuulumme tänne pohjoiseen. Asioita voi sekoittaa hieman, mutta kyllä se on aivan selvää, että jos aletaan puhumaan kymmenien tuhansien ihmisten muutosta Afrikasta tänne meille, niin silloin homma sakkaa. Silloin porukassa tulee jo täysiä pommeja mukana. Niitä on meillä nytkin jo ihan liikaa. Persujen maahanmuuttopolitiikka on ainoa oikea tapa rakentaa Suomelle tulevaisuutta.
Jos saisimme itse valita ne afrikkalaiset, jotka tulevat, ilman tarvetta ottaa huomioon mitään humanitaarisia seikkoja, voisimme saada kunnollista väkeä, joiden rikosrekisteri olisi puhdas ja koulutustausta (unohtamatta kulttuuritaustaa) hyvä. Kyllä Afrikassa elää hyviäkin ihmisiä.
Ei missään tapauksessa pitäisi suostua ottamaan vastaan porukkaa, joista ei tiedetä muuta kuin oletettu sukupuoli ja ikä 20:n vuoden tarkkuudella. Tällaisten ihmisten sijoituspaikka ainakin pitäisi olla muualla kuin suomalaisten joukossa.
Kävin eilen stadissa. Olisi kiva ollut tavata Nusu.
Ei mennyt hukkaan tankkaus. Migri ja maahanmuuttopoliisi tekivät työn kuten lain mukaan kuuluu tehdä.
Voisitko Paavo Tajukangas selvittää sen pakkopalautetun somalimiehen raksatyömiehen kulkukortin,
miksi siinä kortin oikeassa alakulmassa lukee VASEMMISTO? Se lienee tarkoittaa Vasemmistoliittoa,
poliittista puoluetta? Mutta miten sellainen logo on rakennustyömaan raksamiehen kulkukortissa?
Mies oli töissä Horn Afrika-nimisessä vuokratyöfirmassa, että se selittää paljon asiaa…
Vai Horny Africa?
Tuntuu että sekä Husu että Jantteri ilmentävät samaa kiihkoilua mikä näyttäisi olevan ominaista lämpimämmistä maista tulleille. Toisella näistä on sentään asiaa.
Jos lähdettäisiin kotipuoleen kiihkoilemaan.
Edelleen soamlien ja romanien osuus työtätekevistä on promillen sadasosan luokkaa maassaolevien määrästä, joten sillä panoksella ei juuri ole merkitystä.
Somaleilla on vielä tämä klaani järjestelmä, jota rahoitetaan suomesta saatavalla sosiaaliturvalla, samaan tapaan kuin kurdit rahoittavat omassa maassaan olevia “kapinallisia” eli terroristeja.
Ne jotka oikeasti tarvitsisivat turvapaikkaa eivät pääse maista pois, koska heillä ei ole tupotulkulla dollareita rikollisen toiminnana seurauksena.
Sapluuna on aivan sama kuin aikoinaan chilestä tuli “pakolaisia”, siinäkään porukassa ei ollut muita kuin näitä hyväosaisia, joilla oikeasti alkoi maa polttamaan jalkojen alla kaikkein kolttosten vuoksi,
Sinisilmäisyyden ja tyhmyyden huipentuma on se, että nämä turvapaikanhakijat ja pakolaiset (minkä sitten syyksi ovat väittäneetkään), käyvät lähtömaassa lomailemassa kuukausikaupalla vuosittain, minne se uhka nyt hävisi yhtäkkiä?
Sapluuna on kaikkea muuta kuin sama. Chilestä tuli myös naisia ja lapsia, heidät otettiin maahan kiintiöpakolaisina joten eivät tarvinneet salakuljettajien apua ja ennen kaikkea, suurin osa palasi takaisin Chileen kun oikeistodiktatuuri päättyi. Kuinkahan monta somalia on palannut vapaaehtoisesti ja pysyvästi Somaliaan, 0, 1?
Epäilen 0,1 lukemaasi.
Itse tiedän vain yhden somalin varmuudella, joka on palannut ja sekin Somalimaahan.
TV:stä tuli meinaani pari vuotta takaperin dokumentti, jossa seurattiin yhtä palannutta somalia, joka oli sarjaraiskaillut Suomessa ja useiden vakavien rikosten jälkeen demla vihdoin päätti karkottaa moniunelman maasta pois.
Husu on hyödyllinen idiootti. Husun älyvapaiden lausahduksien jälkeen moni somali on saanut Suomesta lähteä ja Husun toilailuiden sekä rasististen möläytyksien jälkeen somaleilla on vaikeampaa saada Suomesta sossupakolaisstatusta. Myöskin Husun yhtä mänttipää rotusisko joka jäi tukihuijauksista kiinni on tehnyt Somaleille suomessa pelkkää hallaa. Me tarvitsemme muutaman hyödyllisen tyhmän somali-idiootin sabotoimaan omiensa säätöjä, kyllä me ne kestetään. Saadaan kunnon naurut kahvitaukohuoneissa kun luetaan mitä noi ruskeat pellet ovat taas avautuneet. Lentokoneita Somaliaan tankataan joka päivä =)
Voisiko vielä saada loppukevennykseksi Husun treenikuvan salilta?
Niin se kun rasistit olivat kannoillaan ja kävi salilla ottamassa selfien. Siitä lähin ovatkin rasistit pysyneet loitolla, eivät uskalla enää käydä porukalla päälle. Ainoa Husukuva, jonka enää koskaan haluan nähdä. Sen jälkeen tuo voi hipsiä himaansa tökkimään tikulla einestänsä.
” teillä ei ole kännyköitä koska olette työttömiä ja Suomesta eilen käännytetty Najeebin kaltaisten nuorten miesten/naisten veroilla elätte täällä. Ette ikinä olleet rakastuneita ja olette aika yksinäisiä raukkoja.”
Husu pökäle on tullut valmiiseen pöytään, maahan jossa suomalaiset on useamman sukupolven kärsinyt ja maksanut hengellään siitä että Suomi on sellainen tänäpäivänä että pökäleetkin voi tulla tänne loisimaan.
Mutta kiitollisuudessaan sitten haukkuu suomalaisia jatkuvasti.
Ellei Husu ole vielä ehtinyt tattumaan aiheeseen, olisi aika “syöttää lapaan” sille jutun juurta. Se pitäisi saada kertomaan meille, kuinka maahanmuuttajat taistelivat “meille” itsenäisyyden ja samaan aikaan rasistit joivat olutta televisiota katsellen. Itsenäisyyspäivä olisi oiva ajankohta nostaa somppujen kansallistunnetta sankartarinoilla.
Jos alentus vasikoimaan,voisin kertoo stooreja mitä pikkupää duunaili työskennellessään Viking linella aikoinaan.(tai yritti työskennellä)
No älä nyt ihmeessä kerro kun jo melkein aloitit
Kerro vaan. Me ei kerrota kenellekään.
” Te maahanmuuton vastustajat olette töissä likaisissa vaatteissa” No kun ihminen tekee töitä niin siinä vaatteet likaantuu. ” Teillä ei ole kännyköitä , kun olette työttömiä ” Hmm… Miten jo 30 vuotta Suomessa asuneilla työttömillä somaleilla sitten on kännykät . Husu ei tiedä mitä suomalaiset ovat, työttömiä vai likaisissa vaatteissa olevia duunareita . Husu tuskin on koskaan tehnyt töitä, siitä huolimatta hänellä on kännykkä ja hänen edustamilla laiskoilla Afrikan mustalaisilla on veronmaksajien rahoilla maksetut kännykät. Minua naurattaa Husun yksinkertaisuus.
Muistettava on, että Husu on maansa ehdotonta eliittiä. ÄO luultavasti jotain 90 pojoa. Omilleen tuo on ylivertaisen älykäs, suomalainen joutuu jo teeskentelemään olevansa tasavertainen, siis keskimääräinen suomalainen joutuu.
(2011 ostin kännykän. Työttömänä. 39€ maksoin. Olipa hurja summa.)
Ruotsi on saamassa muslimipuolueen, https://partietnyans.se/
Siitä tulee Ruotsin suurin puolue viimeistään kun nyt syntyvät saavat äänioikeuden, maahanmuutto ja perheenyhdistämiset jatkuvat samaan tahtiin ja suvakitkin konverteeraavat ja liittyvät mukaan.
Imaamit muistuttavat tietenkin joka perjantai että puolueeseen liittyminen on pakollista.
Husun pitäisi perustaa muslimipuolue Suomeen.
Lööperin seuraajaksi 2021 kaavaillaan Ardalan Shekarabia. Kenestä Suomessa Arvo Pohjan perintöprinssi? Hususta?
Jos keskustelun osapuolten välillä on suunnaton ero älykkyysosamäärässä niin keskustelua täytyy käydä aina tyhmemmän osapuolen ehdoilla. Husun ja somalien kanssa se on aina tällaista että jutut ovat samalla tasolla kuin jollain yläasteen koulukiusaajalla: “Oot tyhmä, likainen, köyhä ja sulla ei oo puhelinta nönnnönnöö”. Vaikka jokainen Suomessa asuva somali olisi töissä huomenna, niin ei heitä silti kaivattaisi tänne lisääntymään ja rakentelemaan rinnakkaisyhteiskuntaansa.
Näin. Asiantuntijan kiihkoton, faktapitoinen näkemys. Arvostan.
Kuka Somalian nostaa jaloilleen jos eivät somalialaiset itse?
Jospa ne suomalaiset työttömät joita hususyöpaskaa elättää?
Afrikkalaisesta näkökulmasta suomalainen jengiytymisosaaminen lienee tosiaan alhaisella tasolla, eli Husu olkoon oikeutettu loihelausumaansa.
Husu on somali, eikä tykkää Suomesta tai suomalaisista – silti se kuitenkin haluaa notkua Suomessa, eikä halua mennä takaisin kotimaahansa Somaliaan. Perin outoa. Mutta arvaan, ettei Husu kykene kuvittelemaan minkälaiseksi Suomi muuttuisi, jos täällä olisi pelkkiä somaleita.
onko tässä husun poika?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000193340.html
Ehdottomasti. Toivottavasti tahti vain kiihtyy kohti kuntavaaleja. Joku isänmaallinen taho voisi kustantaa näitä laatutviittejä Helsingin Sanomien kanteen.
Eskilstunassa on ollut 19 tapausta joissa polkupyörällä ajanut ”hyvin tummaihoinen” mies on lyönyt ja sylkenyt ihmisiä naamaan, enimmäkseen naisia mutta myös paria miestä. Saatiin kiinni ja osoittautui sompuksi.
Kun ÄO on matala, ei osaa etsiä itsestään syytä tyytymättömyyteensä. Ilmeisesti koki, että ruotsalaiset sabotoivat hänen menestymisensä mahdollisuuksia ja ruotsalaiset painavat häntä alas. Kun sitten niitä ruotsalaisia on joka paikassa, niin vihaksihan se pistää. Pahoja ne ruotsalaiset ovat, koska imaaminkin niin opettaa. Sylkijäsomppu siis katsoo olevansa uhri ja sylkeminen on hänen tapansa puolustautua ja ilmaista paheksuntansa ruotsalaisia kohtaan.
Meistä ei koskaan tule niin yksinäisiä, että tarvitsisimme hu(p)su:n kaltaisia somaliasta, seuraksemme.
Karkotetulla kävi hyvä tuuri. Pääsi maailman parhaiden ihmisten maahan eli Somaliaan asumaan. Ei pitäisi olla Husulla valittamista.
Ruudinkeksijällä taas kehitysmaa-mopot keulii.
Höllää kaasua husu ja aseta jalat maahan.
Sinne ne hällä nääs kuuluvat. Amen.
Jos Husun mielestä suomalaiset ovat yksinäisiä raukkoja niin suomalaisten mielestä somalit ovat raiskaavia rikollisloisia.
Pillikintut taas asialla toukokuussakin kun neljä miestä raiskasi naisen Rinkebyssä:
https://www.expressen.se/nyheter/krim/man-fangade-pa-bild-efter-misstankt-gruppvaldtakt/
Mies kriittisessa tilassa Rinkebyn viimeöisen puukotuksen jäljiltä. Kännykästä oli kysymys. (Expressen)
Lieneekö tekijöinä taas pillikintut ”jotka rakastavat eivätkä ole yksin”?
Nyt Husu jakaa elämänkertaansa Facebookissa. Elämänkertaa!? Husu?!
Tulen aina pahalle tuulelle, kun näen uutisia Husseinista tai alTaeesta. Molemmat ylimielisiä turhia paskoja meidän elätettävänä.
Ehkä PT-mediankaan pitäisi noille osoittaa niin paljon huomiota. Meillä nuivilla on heistä jo mielipide ja suvaitsevaisiin ei totuus tehoa.
Syö paskaa ja kuole! Kaikki Husua äänestäneet ovat loisivia terroristeja jotka joukkoraiskaavat valkoisia lapsia.
Hustleri haukkuu Suomalaisia…hmmm…
Kertoo paljon, minkälaista kunniatonta… …väkeä tuokin käikäles edustaa.
Siis kelatkaa.
Hussukka sai kai “turvapaikan” keskuudestamme muinoin ja nyt haukkuu sen antajia 6-0.
Ja näitäkö pitäisi tänne pohjolaan ottaa vielä lissöö? No fucking way for ever!
Ei nää tänne integroidu, vaikka kuin jöpöttäisivät kuin tatti paskassa kantisten seassa.
Amen.