PS:n Tavio: Lisää tukea lapsiperheille

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ehdottaa lapsivähennyksen palauttamista Suomeen.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio toivoo Suomen perhepolitiikkaan suunnanmuutosta ja vaatii pääministeri Rinteen hallitusta palauttamaan verotukseen lapsivähennyksen. Lapsivähennys poistui käytöstä vuoden 2018 alussa.

Tavio näkee mahdollisuuksia paljon nykyistä kunnianhimoisempaan perhepolitiikkaan, jossa valtio todella kannustaa lastentekoon.

– Lapsilisää voitaisiin korottaa jo ensimmäisestä lapsesta. Vähintään kahden lapsen perhe voisi saada valtion tukeman lainan. Kolme lasta synnyttäneet naiset voisi vapauttaa kokonaan tuloverosta, Tavio pohtii.

Lapsivähennystä maksettiin aiemmin 50 euroa per lapsi, jos lapsella oli kaksi huoltajaa. Yksinhuoltajat saivat 100 euroa lasta kohden.

Ville Tavio, kansanedustaja (ps.)

KOMMENTOINTIOHJEET

Jos haluat kommentoida, niin rekisteröidy Disqusiin ohjeiden mukaan. Se on minuutin kertahomma, ja jatkossa voit kommentoida ihan vapaasti rekisteröimälläsi nimimerkillä Pt-mediassa ja sadoilla muillakin nettisivuilla. Kommentoida voi ilman rekisteröitymistäkin, mutta silloin kommentti menee moderointiin. Koska kukaan ei seuraa kommentointipalstaa reaaliajassa, niin kommentin hyväksyntään voi mennä pitkä aika.

Kommentointi on vapaata, mutta käytä asiallista kieltä. Älä solvaa, uhkaile tai muutenkaan käytä asiatonta kieltä toisista ihmisistä, ihmisryhmistä, uskonnoista, seksuaalisista suuntautumisista tms.

Pt-media ei kerää mitään tietoja rekisteröitymisistä, eikä näe rekisteröityjän tietoja.