Uppsalassa lisää autopaloja – jo kolmas palorypäs tälle päivälle

Kuvakaappaus 2019-10-27 21-58-28.png

Päivän aikana Uppsalassa on sytytetty lisää autoja tuleen. Aikaisempien palojen tapaan tälläkin kertaa sytytettiin useita autoja kerralla tuleen, sillä erotuksella, että nyt autot olivat parkkipaikalla.

Palopaikka on samalla alueella kuin aikaisemmatkin palot eli Gränbyn- Lötenin esikaupunkialuetta. Parkkipaikalla tuikattiin useita autoja tuleen, mitään tarkkoja lukumääriä ei ole toistaiseksi kerrottu, mutta joissakin yhteyksissä on kerrottu puolestakymmenestä autosta. Aiemmin päivän aikana kerrotaan palaneen ainakin 18 autoa.
Nyt viimeisimmässä palossa syttykaava oli sama kuin aiemminkin. Nuorukaiset valelivat autoihin bensaa ja tuikkasivat ne tulee.
Muuan Uppsalassa asuva henkilö kertoo Pt-medialle, että kaupungissa on koko päivän huutanut hälytysajoneuvot. Henkilö asuu muutaman kilometrin päässä palopaikalta ja kertoo, että ollessaan päiväkävelyllä Gränbyn suunalla poliisi oli sulkenut useita katuja eristysnauhoilla ja risteyksissä oli poliisiautoja.
Paloalue rajautuu siis Gränby-Lötenin alueelle (kartta yllä). Gränbysä oli kesän aikana monenlaisia väkivaltaisuuksia, mutta mitenkään erityisesti alue ei ole profiloitunut ongelmaisena alueena. Siellä on kerrostalojen lisäksi pientaloasutusta.
Poliisilla ei ole toistaiseksi mitään konkreettista keitä palojen takana on, kiinniottoja ei ole tehty. Myöskään alamaailman asiantuntija ei osaa sanoa mitään, sillä mitään erityisiä huhuja asiasta ei ole liikkeellä.
Alla videonäkymää aiemmasta puolenpäivän aikaan sytytetystä palosta. Tunnelma kuin sotatoimialueella.
[wpvideo fbLfMPoM]  
Toinen video päivän palopaikoilta:
[wpvideo OIjuCctk]

Subscribe
Notify of
guest
10 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
PastoriNikulainen
PastoriNikulainen
27.10.2019 22:16

Normipäivä ruotsintyyliin. Ei tänne samaa perseilyä, kiitos.
Amen.

Anonymous
Anonymous
28.10.2019 02:57

Pelkään pahoin että saattaa tulla tännekin. Johan täälläkin on autoja palanut epämääräisesti pari kertaa.

Heja Sverige
Heja Sverige
27.10.2019 23:03

Ruotsin poliisi on ruotsalaista logiikkaa mukaillen käytännöllisesti katsoen selvittänyt autopalojen historian. Ruotsin tekstiteevee nimittäin kertoo että poliisin mukaan autopaloilla on mahdollisia yhteyksiä keskenään.

Anonymous
Anonymous
27.10.2019 23:38
Vastaa...  Heja Sverige

Jep. Vielä kun sherlokit myöntävät että kyllä. Vituiksi on ruotsi mennyt. Ja lisää on tilauksessa.

Kaapo Värkkilä
Kaapo Värkkilä
27.10.2019 23:53

Paavo, lukase tämä itänaapurin uutinen Ruotsista, ajatuksella. Ei mulla muuta. https://www.rt.com/op-ed/471946-sweden-grenade-attacks-immigration/

Los6666
Los6666
27.10.2019 23:59

ehanaa multikullttyyriä <3 no, ei mee kauan ku suomessa samaa paskaa lähi-idän/islmamin tyyliin

John MacMunne
John MacMunne
28.10.2019 07:32
Vastaa...  Los6666

HEMLIGHETEN! (Siis lähinnä kehitysmaalaisille.)

Rahaa ei tosta ainakaan tuu
Rahaa ei tosta ainakaan tuu
28.10.2019 12:30

Mitäköhän Uppsalan ekonomi tästä tuumaa.

M
M
28.10.2019 22:15

Kyllä Ruotsi on aina Ruotsi! On se ihanaa että elämässä on jotain johon luottaa.