Tukholman alamaailmassa kuohuu. Etenkin Järvan alueella. Rinkebyn gangsterin aluilla on kirjaimellisesti kusi sukassa. Kutsu paratiisiin voi tulla millä hetkellä tahansa. Ja yleensä kutsu tulee päähän ammutuilla luodeilla aivojen valuessa kylmään Pohjolan asfalttiin.
Porukkaa on listytty niin oikealta kuin vasemmaltakin ja juuri tällä hetkellä, alkaen jostakin kesästä alkaen kuolemanpelko on noussut gangsterien keskuudessa siinä määrin kovanpuoleiseksi, että poliisin ”loikkariohjelmaan” on kuuleman mukaan tunkua. Murhia tapahtuu nimittäin sen verran kovaan tahtiin, että jokainen ”piireissä” oleva on konkreettinen seuraava kohde.
Nykytilanteeseen johtaneet tapahtumat ovat mielenkiintoinen tapahtumasarja, josta voisi kirjoittaa elokuvan. Sen verran mielenkiintoisia ovat käänteet, kuten myös sivuhaarat ja sivuhaaran sivuhaarat, Mutta yritetään pitäytyä päähaarassa.
Rinkebyläisten pikkugangsterien elämä muuttui astetta kovemmaksi kesällä 2015 tehdyn valuuttapankin ryöstön tiimoilta. 22. heinäkuuta ryöstettiin Täbyssä sijaitseva Forexin rahanvaihtopiste, jonka jälkeen allah on hylännyt etupäässä somaliasta kotoisin olevat gangsterit. Joukossa toki on myös Lähi-idän porukkaa, mutta pääroolia näyttelevät afrikaanot. Forexiin rynnättiin aamulla kello 10 aikaan neljän nuorukaisen voimin suuren maailman tyyliin. Pankista saatiin joitakin satoja tuhansia kruunuja (10 000 euroa) saalista. Iltaan mennessä poliisi otti yhden epäillyn kiinni.
Tarkasti ei tiedetä mikä ryöstössä meni pieleen. Oliko saaliinjaossa liikaa osallistujia vaiko lähtikö joku kiristämään toista tai jotain? Vai eivätkö afrikkalaiset yksinkertaisesti osanneet laskea seteleitä?
Jotain kuitenkin tapahtui, sillä seuraavan päivän iltana 23. heinäkuuta ammuttiin Rinkebyn kupeessa sijaitsevassa metsälämpäreessä hengiltä Ismail Aden-niminen nuorukainen. Seuraavana päivän iltana paukutettiin Bromman OK-huoltoaseman pihalla hengiltä Maslah Warsame-niminen nuorukainen. Jälkimmäinen oli 16-vuotias, Ismailin ikä ei tule esille, mutta on luultavasti samoja ikiä.Â
Tutkimuksissa tuli esille, että samainen kopla oli tehnyt kultasepän liikkeen ryöstön aiemmin toukokuussa Kista Galleriassa. Tästä ryöstöstä tuomittiin muuan Farhan Abdikarim Mohamud. Hengiltäammuttu Warsame oli niin ikään epäiltyjen listalla, mutta hänen osaltaan ryöstötutkimukset loppuivat murhaan, koska hän ei pysty vastaamaan esitettyihin kysymyksiin kuin meedion välityksellä. Sivudetaljeena mainittakoot, että Mohamud oli mukana 2014 suurta julkisuutta saaneessa raiskauksessa.
Sen jälkeen oli hetken rauhallista. Kunnes joulukussa 2016 paukutettiin Rinkebyssä täpötäydessä kahvilassa kaksi nuorukaista hengiltä. Kaksi tekijää saapui kahvilaan ja ampui molempien kohteiden päähän lippaalliset AK47-rynnäkkökiväärillä. Aivot löpsähtivät täpötäyden kahvilan kaakelilattialle, eikä teolla ollut yhtään silminnäkijää. Eikä poliisillä tähänkään päivään mennessä kiinniottoja. Toinen kohteista oli Faysal Aden, eli aiemmin ammutun Ismailin veli.
Seuraavaksi tähän samaan kuvioon liittyy tammikuun alussa 2018 ammuttu nuorukainen. Hänet paukutettiin hengiltä rinkebyläisessä autotallissa ja parin päivän päästä tästä suurta huomiota herättänyt pizzeriamurha. Tässä kaksi henkilöä saapui pizzeriaan ja nuorukaisen aivot ammuttiin pizzatäytteeksi (kuva yllä). Pizzeriamurhasta tuomittiin nuhteluihin 17-vuotias nuorukainen.
Tuosta Täbyn ryöstöstä on nyt siis reilut 4 vuotta. Viimeisin murha, joka liittyy tapahtumaan on Kööpenhaminassa viime kesäkuun lopussa hengiltä ammutut kaksi somalia. Kööpenhaminassa trio somaleita, jotka olivat liikkeellä autolla, ällytettiin ansaan ja kaksi heistä paukutettiin hengiltä rynnäkkökivääreillä. Alla kuvassa toinen uhreista tutkii Renaultin takaripustuksia.
Täbyn ryöstön ja sen jälkipelin jälkeen somalijengi jakautui kahdeksi eri jengiksi, joita kutsutaan Shottaziksi ja toinen on kastettu Kuolemanpartioksi. Näiden tarkoitus on tällä hetkellä tappaa toisiaan. Jengeihin liittyy uusia jäseniä, mutta toisaalta pyrkimys jengistä eroon on suuri, sillä koston kohde voi olla kuka tahansa jengin jäsen. Toisinsanoen jo kuuluminen näihin jengeihin takaa melko varman pääsyn paratiisiin. Molempiin jengeihin kuuluu muutama kymmenen jäsentä, joista joku kymmenkunta sisäpiiriä ja loput löyhempää porukkaa.
Yksi halukas loikkari oli Kööpenhaminassa ammuttu yllä kuvassa autoa tutkiva herra. Hän oli ilmoittautunut poliisin loikkariohjelmaan. Se on erään säätiön alaisuudessa pyörivä ohjelma, jossa nuoria hampin alkuja yritetään halata ja pullakahvittaa hyviksi ihmisiksi. Jos siis ovat haluavinaan alkaa tavallisiksi ihmisiksi. Franky ei kuitenkaan päässyt syystä tai toisesta loikkariohjelmaan. Vaikka olisi päässyt ei se olisi enää estänyt hänen murhaamistaan.
Nyt uusimmaksi trendiksi murhahommissa ovat nousseet pommit. Käsikranaatteja tai muita pomminviritelmiä viritellään paikkoihin, joissa kohteen arvellaan olevan. Tai kohteen sukulaisten rappukäytäviin. Eikä se ole niin markan päälle, vaikka siinä lähtee sivullisiakin taivaaseen. Kuka välittää?
Tukholmassa on ollut nyt viimeisten kuukausien aikana useita, nyt puhutaan jo kymmenistä, räjähdyksistä, mutta niistä ollaan hiljaa. Valtamedia ei osaa oikein puhua asioista. Zöörnälistin plantut ovat kadottaneet sen työn ytimen, jollainen Aftonbladetissakin on ollut joitakin vuosikymmeniä sitten. Eli otetaan selvää mitä tapahtuu ja kirjoitetaan siitä.
Yhtä kaikki huvittava piirre gangsterijengeissä on se, että ensin siellä leikitään kovaa gangsteria. Kun pää ei kestä vauhtia ja pistoolin piippu alkaa ilmestymään unessa otsalle, silloin käännytään poliisin puoleen. Joka siihen asti on ollut sika.
VERONMAKSAJA! Pyydän laittamaan kellon soimaan tuntia aiemmaksi, jotta loikkariohjelman kassaan saadaan rahaa!
Seurataan mielenkiinnolla tapahtumia. Jouluun mennessä, nyt kun illat ovat pimeitä, saadaan nauttia kymmenistä uusista räjähdyksistä ja murhista. Alamaailman huhun mukaan jotkut gangsterit ovat menettäneet hermonsa ja paenneet jonnekin, ei tietoa minne. Monet eivät kestä enää painetta ja se yhdistettynä unettomuuteen sekä kokaiinin vetoon aiheuttaa pahoja harjoja ja skitsoja. Tällaiset tyypit ovat vaarallisia jo ympäristöllekin, sillä mikä tahansa harhakuvitelma saa heidät vetämään aseet esille.
Mutta se on sitä monikultuurisuutta. Tunnelmallista syksyä. Jos joku kysyy lähdettä tähän juttuun niin voi kertoa eteenpäin: Pt-media ja pääpiru Paavo.