Suomen Kansa Ensin-puolue kertoo tuoreessa tiedotteessaan, että Marco de Wit on erotettu puolueesta.
– Suomen Kansa Ensin puolueen perustajiin kuulunut ja alkuaikojen puheenjohtajana toiminut Geurt Marco de Wit ei ole enää SKE puolueen jäsen. Eri tavoin häiriköinyt, väkivaltaista käytöstä esittänyt ja poliisien kanssa moneen kertaan yhteen ottanut sekä pahennusta herättänyt puolueen ex-puheenjohtaja de Wit on erotettu puolueesta, kertoo puoluesihteeri Ari Lindström tiedotteessaan.
– Jäsenistö on valinnut jäsenkokouksessaan huhtikuun lopussa 2019
Jyväskyläläisen Riikka Salmen puolueen puheenjohtajaksi.
Lindström painottaa, että Suomen Kansa Ensin on kansallismielinen puolue joka ajaa aina ensisijaisesti suomalaisten etua kaikissa poliitisissa kysymyksissä.
– Puolue mm. vastustaa haittamaahanmuuttoa, mutta ei ole poliisi- eikä viranomaisvastainen, vaikka haluaakin tiukempaa ja läpinäkyvämpää
viranomaisvalvontaa Suomeen.
EDIT: Yritin tavoittaa Marco de Wittiä lausuntoa varten, mutta hän ei ole vastannut viesteihin.