Mitä islamisaatio tarkoittaa kirjaimellisesti? Esimerkiksi sitä, että yhteiskunta ei pysty loppupelissä puolustautumaan islamisteilta. Sama asia kuin antaisi psykopaatin työntää pommin omaan suuhunsa eikä kykene puolustautumaan, koska onhan psykollakin ihmisoikeudet.
Viime keväänä haettiin turvallisuuspoliisi SÄPO:n toimesta koppiin useita islamisteja, joista tunnetuin Gävlessä vaikuttava Abo Raad sekä tämän poika. Abo Raad tunnetaan ns. Gävleimaamina ja ollut otsikoissa vuodesta toiseen. Lähinnä siksi, että mies on profiloitunut kovan luoka isis-kannattajana. Hänen kerrotaan värvänneen Gävlen moskeijassa, ja kiertueilla naapurimoskeijoissa nuorukaisia isikseen, samoin hänen kerrotaan keränneen rahaa isiksen taskuun. Abo Raad on toisin sanoen melko avoin isis-support. Vaikka hän sen julkisesti on kiistänyt, on tietoja tippunut toista kautta vähän sieltä sun täältä, joten asiasta ei ole epäilystä.
Abo Raad, tämän poika sekä kolme muuta imaamia ovat siis olleet vangittuna keväästä asti. Heitä vastaan ei ole aloitettu mitään rikostutkintaa eikä syytteitä ole nostettu. Kiinniotto on tapahtunut kansallisen turvallisuuden nimissä eli he ovat olleet ns. turvasäilössä. Vähän samaan tapaan kuin esimerkiksi Talvisodan alla tietyt kovan luokan kommunistit haettiin turvasäilöön, koska heidän pelättiin toimivan suoraan Neuvostoliiton hyväksi. Abo Raad joukkueineen tiedettiin harjoittavan taustalla kaikenlaista pientä mukavaa vääräuskoisten päänmenoksi. Jos nyt ei ihan terrori-iskuja, mutta jotain sinnepäin. Vihaa ruotsalaisia kohtaan ja sen sellaista.
Nyt viimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut seuraavaa: Suojelupoliisi suositti viisikkoa karkoitettavaksi ja Maahanmuuttovirasto tekikin suosituksen perusteella karkoituspäätöksen. Asia eteni ihan hallitustasolle. SÄPO:n suosituksesta myös hallitus päätti, että viisikko karkoitetaan Ruotsista kansallisen turvallisuuden nimissä. Tässä jopa painotetaan Abo Raadin olevan militantin islamilaisen siiven Ruotsin johtaja. Myös ruotsalainen terrorismin tutkija Magnus Ranstorp on sanonut useaan otteeseen, että Abo Raadilla on hyvät ja tiiviit yhteydet ääri-islamilaisen liikehdinnän suuntaan ja hänet pitää heittää ulos maasta.
Kaikki ovat yhtä mieltä, että Abo Raad joukkoineen on turvallisuusriski Ruotsille, hallitusta myöen. Mutta, sen sijaan, että Abo Raad istuisi putkassa pamputettavana ja odottamassa pakkopalautusta kotiin, hänet päästettiin nyt loppuviikosta vapaaksi. Kuten myös muu joukkio. Koska miehiä kohtaan heidän kotimaissaan on ”uhkakuva” niin karkoitusta ei voida laittaa täytäntöön. Ainoa vaihtoehto on tietenkin vain se, että he saavat jäädä Ruotsiin. He saavat jatkaa moskeijoissa harjoittamaansa vihaa vääräuskoisia kohtaan, ja vielä vääräuskoisten veronmaksajien rahoilla.
Joku kumma tekee Abo Raadista todellisen kultamunan, jota pitää suojella kuin kukkaa neitosen kämmenellä. Mies syntyi 1965 Irakissa ja on sunnimuslimi, olletikin, että Irak on enemmistöltään shiioja. Hän muutti Saudi-Arabiaan 1991, josta muutti Ruotsiin pakoon sotaa, vainoa ja kidusta vuonna 1996. Hänellä on Ruotsissa elinikäinen oleskelulupa, mutta kansalaisuutta hän ei ole saanut kahdesta yritykstä huolimatta 2002 ja 2008. Siksi, että hänen katsotaan olevan ”liian radikaali”.
Nyt Abo Raad on ruotslaisten muslimien marttyyri. Kesällä järjestettiin monenlaista kinkeriä ja pikamiekkaria, joissa vaadittiin viisikkoa vapaaksi. ”Älkää koskeko imaameihimme!”. Uusruotsalaisilla muslimeilla on vankkumaton tuki Abo Raadille ja vangitseminen nähtiinkin muslimien taholta jonkinlaisena epäoikeudenmukaisuutena. Tästä syystä Abo Raad sai marttyyrin leiman. Ja nyt kun hänet päästettiin vapaaksi hänet nähdään jonakin allahin lähettiläänä.
Asiasta kertoo myös SVT:n uutiset. Kannattaa katsoa 1,35 kestävä videoklippi Abo Raadin kotiinpaluujuhlasta, vaikka ei osaisikaan ruotsia. Filmiltä tunnelmoituu se ajatus, mitä muslimit – etenkin islamilaisista maista tänne muuttaneet – ovat.
EDIT: Sen verran korjattu, että Irak on shiiamuslimienemmistöinen, ei sunni.