Tiistaina vietettiin kaikenkaikkiaan surullista päivää Ruotsissa. Kuutisenkymmentä afgaania lennätetään yön aikana Märstan säilöönottoyksiköstä kotiin Kabuliin. Suurin osa ikänsä valehdelleita ”yksintulleita” eli laittomia afgaaneja.
Märstan säilöönottoyksikön ulkopuolella on ollut aamusta asti märiseviä batiikkinoitia kynttilöidensä ja plaattiensa kanssa huutamassa ”Stop Deportation”, ”Afganistan ei ole turvallinen”, ”Antakaa heidän jäädä” ja sen sellaista. Ympäri maata on järjestetty turvapaikka-aktivistien kynttilämanifesteja, joissa kyyneleet ovat virranneet vuolaasti. Itkun määrällä ei ole rajaa.
Poliisi on vartioimassa Märstan säilöönottoa useilla partioilla ja joitakin erikoistoimia on järjestetty, sillä viikonlopun aikana selvisi, että säilöönottopuolelle oli saatu salakuljetettua erialaisa työkaluja, joilla laittomien afgaanien epäiltiin ruuvailevan ikkunoita tai ovia auki ja mahdollisesti karkaavan säilöstä. Poliisi on vartioinut säilöä siksi yötäpäivää.
Lopulta poliisi sai iltahämärissä matkaan kaksi bussilastillista laittomia afgaaneja, jotka vietiin Arlandaan muutaman kilometrin päähän odottamaan lentokoneen tankkausta ja nousua.
Voiko kauniimpaa näkyä olla kun kaksi täyttä bussilastillista afgaaneita matkalla lentokentälle kunnon poliisisaattueessa. Ihan herkistyy.
Toivottavasti lapsukaisille on annettu pitkän lennon ajaksi pillimehua ja banaania matkaevääksi.