Hirtettyjä nukkeja muutaman kunnantalon ulko-ovella

Kuvakaappaus - 2019-11-15 14-59-07.png

Ruotsissa tehtiin viime yönä muutama hieman erilainen rikos. Nimittäin muutaman kunnantalon ulkopuollelle oli ripustettu hirttoköyteen nukke ihan kuin se olisi oikea ihminen. Rintaan oli niitattu joku lappu, jossa jotain tekstiä, mutta poliisi ei halua julkistaa mitä lapuissa luki.

Ainakin Ronnebyssä, Skurupissa ja Båstadissa löysivät kunnan työntekijät aamutuimaan hirtetyn nuken työpaikkansa ulko-oven kupeesta. Nuket olivat ihmisen kokoisia ja nukkejen rintaan oli jätetty lappu. Poliisi ei ole kertonut sen tarkemmin mitä viesteissä lukee, mutta vihjailee, että kyse on ”valkoisen ylivallan” ajama asia. Luultavasti kyseessä on siis Ruotsin Vastarintaliikkeen performanssi. Tosin Nordfrontin sivuilla ei asiasta ole mainintaa.

Myös suojelupoliisi SÄPO on asiassa mukana ja sen kerrotaan seuraavan tilannetta. Yllä ainoa kuva mikä asiasta löytyy ja sekin on pikselöity, jotta kukaan ei vain saisi tietää mitä lapussa lukee. Asiaa tutkitaan laittomana uhkauksena.

Mielenkiintoista asiassa on se, että kaikissa näissä kolmessa kunnassa Sverigedemokraattien asema on kovanpuoleinen. SD on ylivoimaisesti eniten äänestetty puolue, jokaisessa kunnassa yli 30 % kannatus. Oliko teko siis suunnattu Sverigedemokraatteja kohtaan?

 

 

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

20 thoughts on “Hirtettyjä nukkeja muutaman kunnantalon ulko-ovella

  1. Jos muuta ei tapahdu, muuta ei tapahdu. Kuvassa nukella valkoiset kasvot. Repikää selityksiä.

    41
  2. Ettei vaan ruottissakin se Kuk Kluk Klan tule ja näyttä kaapi paika.

    69
    1. Ei. Siellä on Cuck Kuk Klan.

      Jonka perustaja ja Ikuinen Presidentti on nimeltään Reinfeldt.

      40
    2. Kuten Kaleva meitä on opettanut, suomalaisten geneettinen ominaispiirre ajaa meidät sen sijaan Glug Glug Klaaniin.

      17
  3. joo luin tämän aamulla friatid….tä.. heti olivat että ääri oikeisto, mutta tuntuu että ei ollut. kellot soi heti…miksi oikeisto kunnissa olisi protestia oikeiston puolelta? tämä on joko vassareiden tekoa tai provokaatiota. yritetään saada oikeistoa alas…ja miksi ei voi näyttää mitä lapuissa luki.. kyllä tulee vielä netissä esille, joku kerkes varmaan lukee tekstin….,ruotsissahan on tosi polpo myös ja ihan vensteri meininkiä….sama kuin hölmölässä, aina yritetään että ääri ja ääri oikeisto, ihmeellistä kitinää……

    52
    1. Noiden ripustaja voi olla kuka vaan. Paljon uskottavammin ripustaja löytyy ihan muualta kuin äärioikealta. Haisee vahvasti lavastukselta, jotta luotaisiin vähän sopivaa tunnelmaa poliittiseen peliin.

      48
    2. Kyllä se on Vastarintaliikkeen tekoja. Sillä on noilla paikkakunnilla hyvin aktiivista toimintaa ja tuontapaisia juttuja on ollut ennenkin.

      12
      2
      1. Vastarintaliike sekoilee ja harhailee. On aika hölmöä ainakin Sverige Demokraatteja vastustaa, mikä sentään on Ruotsin puolueista tähän mennessä ainut, joka on kartalla maan tilanteesta. Mutta sillä perusteella, mitä vastarintaliikkeestä muutenkin kerrotaan, ei kait muuta voi odottaa. He lietsovat vihaa kansan keskuuteen ylen määrin ja heikentävät isänmaallisten kasvumahdollisuuksia ääriajattelullaan, mikä usein syyttä menee Ruotsissa Sverigedemokraattien piikkiin. He yrittävät vaatia SD:a olemaan äärimielipiteissä samaa mieltä liikkeensä kanssa, mikä ei toteutuessaan toisi muuta kuin tappion.

        4
        2
        1. Njaa En osaa sitä sanoa, osuiko analyysisi oikeaan, mutta kuvailusi osuu prikulleen yksiin erään kotimaisen puolueen kanssa. Ei onneksi enää, mutta edellisen puheenjohtajan aikana kyllä. Tämä kyseinen puheenjohtaja solvasi, sätti ja haukkui Perussuomalaisia puolet ajastaan, muita puolueita tuskin mainitsi ollenkaan, jopa kehui niitä. Sillä tavalla se homma meni puihin. Vastarintaliikke on yksi hailee sinänsä, ellei aio edes puolueeksi ja on tarkoituskin pitää pienenä. Kyllä maailmaan ulinaa mahtuu.

  4. Ei tunnu kyllä loogiselta että vastarinta oliasi tuon takana eivät ainakaan sillä kannatusta lisää ampuisivat jalkaansa. veikkaisin provokaatiota täytyy olla kova paikka Sd kannatus jotain vastustajien on pakko tehdä. Tiedossa lienee muutakin mustamaalausta .

    17
    1. Ei Vastarintaliike Ruotsissa tule paljon kannatusta saamaan. Ruotsalaiset ovat aivan liian rikkaita ja hyvinvoivia siihen. Vastarintaliike on vallankumousliike, joka aktivoituu vain olojen heikentyessä sisällissodan tasolle. Ja sisällissotaan mennään yleensä jonkinlaisessa taloudellisessa kurjuudessa. Riskiä kasvattaa merkittävästi vähäinen jalostusaste eli riippuvuus kulutus- ja bulkkitavaraviennistä. Heikompi ja toiseksi merkittävin yhteys sisällissotariskiin on miesten koulutusasteella eli vähäinen miesten osallistuminen toisen asteen koulutukseen lisää hieman riskiä. Toisen asteen koulutukseen osallistumisaste on Ruotsissa 99 prosenttia. Toistaiseksi Vastarintaliike on lähinnä nuorten miesten urheilu- ja harrastuskerho. Siksi onkin kummallista, että harmittoman kerhotoiminnan tutkimiseen ja estämiseen käytetään niin paljon rahaa.

      14
  5. Isänmaallinen puolue kasvaa ja niitä kohtaan muka vastarinta käy, mitä vielä, onko vaikka viejä ite jiisus, sekin kuulostaa uskottavammalta.

    9
    1
  6. ”Rintaan oli niitattu joku lappu, jossa jotain tekstiä, mutta poliisi ei halua julkistaa mitä lapuissa luki.”

    Vahvistamattoman huhun mukaan lapuissa on lukenut ”Husu was here”.

    19
  7. Selkeästi tuomittava äärirasiistinen teko valkoista valtaa kohtaan vielä vähemmistöltä.
    20 vuoden kuluttua tuolla on roikkunut jo ties minkä väristä yönkulkijaa narunhötkyjänä.
    Sitä odotellessa…

Comments are closed.