Erään isislapsen tarina

22790934-logo

Ruotsissa valtamedia tapaa kiepauttaa uutisensa merkilliseksi kiljumäskiksi. Yleinen tapa on vedättää säälillä.

Suurimmissa medioissa alkoi joskus viime keväänä liikkua säälitarina 3-vuotiaasta Norasta, joka on isislapsi. Lapsi oli sittemin kadonnut jonnekin Syyriaan sen jälkeen kun lapsen isältä ammuttiin pää paratiisiin ja äidin kohtalo on hieman epäselvä. Voi olla elossa, joka kadotti lapsen pommituksissa, mutta voi yhtä hyvin olla kuollut.

Nyt alkaa sitten se tarinankerronta. Noran äidin Saran kerrotaan olevan perusvenssoni, tuiki tavallinen ruotsalainen tyttö, jolla oli tatuointeja ja lävistyksiä. Tarinankerronta antaa ymmärtää, että Sara on sellainen Carola Häqqvistin tapainen sinisilmäinen vaaleanruskeatukkainen nainen, niinkuin ruotsalaiset naiset nyt tunnetaan. Sara haaveili perheestä ja vakituisesta työstä. Sitten astui kohtalo peliin. Sara koki itsensä hyväksikäytetyksi. Ei selviä miksi ja millä tavalla, mutta koki kuitenkin.

Nyt Sara yhtäkkiä alkoi radikalisoitua ja sitten yksi kaunis päivä hän päätti lähteä Syyriaan. Syyriaan lähdettiin 2013. Isiksessä Sara avioitui ja sai lapsen Noran.

Oliko Sara siis ruotsalainen tyttö? Ei tietenkään. Ei ruotsalaiset tytöt islamiradikalisoidu rinkebyläisissä moskeijoissa ja lähde siltä istumalta isikseen tappohommiin. Ja mene siellä avioon arabiaanon kanssa. Ei tietenkään. Eikä naisen nimi ole Sara, eikä lapsen nimi Nora vaan Asha ja Fatina. Mediat nyt vaan halusivat myydä säälipisteitä, saattaahan isossa maassa olla jokunen pökilö, joka uskoo jutun radikalisoituneesta sinisilmästä.

Noh, tarinankerronta jatkuu. Saran Tukholmassa asuva sisko Lina kertoo, että Sara aivopestiin. Linankaan nimi ei tietenkään ole ruotsalainen Lina vaan joku Farrah-Ayisha tai jotain sinnepäin. Linan mukaan Sara ei olisi ikinä lähtenyt tappohommiin ilman aivojen pesaisua. Lähti kuitenkin. AinLinan mukaan näihin aikoihin kun Saran aivoja pestiin niin nainen alkoi pukeutua peittävämmin ja lopulta kulki kaupungilla täyssäkitettynä.

Jossain vaiheessa Sara soitteli Syyriasta, että haluaa ”kotiin Ruotsiin”. Tyttö oli itkenyt puhelimessa ja kertonut, että pelkää pommeja. Yksi lapsikin oli kuollut vain muutaman kuukauden ikäisenä.

Saralta jäi siis yksi lapsi, jonka Saran elossa oleva Ruotsissa asuva sisko haluaa Ruotsiin. Lapsen kohtalosta ei ole aivan täyttä varmuutta. Lapsi voi olla elossa, mutta kukaan ei oikein tiedä missä hän on. Veronmaksajien rahaa yhteen aavikolla syntyneen lapsen etsintään on poltettu paljon. Ja lapsi on edelleen kateissa.

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

13 thoughts on “Erään isislapsen tarina

  1. Tyypillistä eliitin toimittajan satua. Yhä harvempi uskoo valtamediaa. PT on yksi joka tarjoaa paremman näkymän Ruotsin tilanteeseen kuin Hesari ja sen kymmenet toimittajat. Hieno homma!

    106
    1. Lopulta kun rahaa on poltettu paljon eikä 3-vuotiasta Noraa ole löytynyt, todetaan ettei raha mennyt hukkaan.
      Löytyi monta sataa Noran kaltaista lasta, jotka on nyt pikaisesti tuotava Ruotsiin.
      Tulos on niin hyvä ettei Noran tarvitse olla olemassakaan.

      66
      1
  2. Juu täälläkin kohta pirkko, helena, liisa, kristiina yms itkevät median tukemana. ”En tiennyt mihin lähdin ”.

    56
  3. Jos ihka oikean ei-taustaisen ruotsalaistytön aivopesu olisikin totta, niin mitä se kertoisi muslimeista yleisesti: nehän ovat kaikki aivopestyjä joka tapauksessa – ja ainoa oikea johtopäätös olisi tietenkin boikotoida moista hulluutta kaikin tavoin.

    38
  4. Hyvin brittipoliisi ampui sen Lobdon Bridgen pommiliivimiehen, Best Goressa videota. Suomen Poliisinkin on hyvä katsoa se opiksi niin oppii tappamaan eikä vaan haavoittamaan kuten vielä nyt….

    26
    1. Pommiliivimies ammutaan varmuuden vuoksi, vaikka yleisö olisi jo taltuttanut. Niin kauan kun pommi on päällä, ei ole varaa neuvotella siitä räjäytetäänkö sitä pommia vai jätetäänkö räjäyttämättä. Muuten voi tulla sivullisia kuolleita. Kyllä poliisi teki aivan oikein kun ampui miehen välittömästi hengiltä.

      Suvakit: jos mies olisi halunnut elää, hän ei olisi sekoillut pommien kanssa. Eli ihan hyvä vaan ettei Suomen edustaja päässyt ennen poliisin ampumaa laukausta kertomaan turvapaikan mahdollisuudesta. Jos ihminen ei itse piittaa omistakaan ihmisoikeuksista tippaakaan, niin mitäpä häntä siihen pakottamaan.

      33
    2. Sellainenkin idea on olemassa, että valituille siiviileille annetaan aseet ja lupa käyttää niitä ilman pelkoa rangaistuksesta.
      Luvan saisi vain hyvin tiukkojen ehtojen toteutuessa. Jos asiasta vihjaiseekaan jollekin niin lupa perutaan.
      Tieto siitä että lähellä voi olla tuollainen henkilö, saa joukkomurhaajaan harkitsemaan. Vaikka murhaaja aloittaisikin tekonsa, se loppuisi lyhyeen.
      Ehkä London bridgellä oli sellainen?

      18
    3. Ainakin Helsingin poliisi olisi pyrkinyt säästämään raukan hengen hinnalla millä hyvänsä.Muuten sisiäminsterimme olisi vienyt asian oikeuteen ja vaatinut moniosaajan ampujalle elinkautista ja omaisille miljoonakorvauksia.

      29
  5. ”Veronmaksajien rahaa…lapsen etsintään on poltettu paljon.”

    Siis miten? Missä tuota lasta on etsitty? Kuka on etsinyt? Miten veronmaksajien raha on reititetty etsijälle?

    1. Olisiko ministerit käyneet leiriltä kyselemässä halukkaita terroristeja. Kaikki kolmivuotiaat, käsi ylös nyt.

  6. Muistetaan kuitenkin että islamilla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa, ei edes islamin kanssa.

    13

Comments are closed.