Iranilaisen sotapäällikön Qassem Soleimanin murha on otettu ainakin Ruotsissa vastaan tyrmistyneenä ja suruisana. Valtamediat tituleeraavat Soleimania huippupoliitikkona ja huippudiplomaattina, joka oli jeesuksesta seuraava.
Esimerkiksi SVT antoi pääuutislähetyksessään Soleimanista hyvin sympaattisen kuvan rauhanedistäjänä. Jättäen kuitenkin sanomatta, että Soleimani on mm. tanskalaisten sotilaiden tappamisen takana Irakissa 2005 paikkeilla. Lisäksi hän tuki Hizbollahia ja Hamasia. Uutisissa Soleimanin titteliksi olikin laitettu “huippudiplomaatti”. Niin ikään USA:n mukaan Soleimani on useiden amerikkalaisiin kohdistuneiden iskujen käskyjen takana.
Tapaus Soleimani onkin mediakentällä puhdasta propagandapeliä, jossa on olemassa muutama eri koulukunta. On joitakin pieniä vivahde-eroja miten asiaan suhtaudutaan. Yksi taho huutaa tällä hetkellä naama punaisena “siionistien kätyriä”. Tämän koulukunnan mukaan iskun takana ovat mystiset siionistit. Tähän samaan huutoon kuuluu sekavaa mölinää Natosta, pedofiileistä tai vaikkapa vapaamuurareista.
Tästä hieman tolkullisempi koulukunta kritisoi iskua siksi, että sen takana on USA ja Venäjä on sattunut tuomitsemaan iskun. Tässä koulukunnassa on kaksi eri vivahdetta. Eli ne, joiden mielestä Trump on äärimmäisen paha ja Soleimanin murha on siksi kritiikinalainen asia. Kritiikki ei siis kohdistu itse iskuun vaan vain Trumpiin. Tätä siipeä edustaa juuri SVT:n kaltaiset mediat ja yleisesti vasemmistolainen paatos. Ne, jotka päivät pitkät kirjoittelevat tärähtäneitä juttuja Trumpista.
Sitten on se koulukunta, jolla on Venäjäsympatiat ja Soleimanin iskua käytetään kritiikkinä USAa ja Natoa vastaa, koska Venäjä on tuominnut iskun. Tässäkään kyseessä ei ole suora kritiikki Solemanin murhaa kohtaan vaan lähinnä USA-Venäjä-nokittelu.
Mitä asiasta sitten pitää ajatella, mikä on oikea tapa ajatella asiaa? Kukin saa ajatella asiasta mitä haluaa, minulla itsellä ei ole mitään kantaa asiaan. On yhdentekevää ammuttiinko Soleimani vaiko olisiko ammus mennyt ohi. Koska en kannata mitään vallallaolevaa oikeisto- tai vasemmistopolitiikkaa. Lähinnä tärkeää mietittävää on mistä saada seuraavan kuun vuokrarahat ja sen verran kerättyä pulloja, että saa kaupasta leipää.
Medioiden mukaan Soleimanin hautajaisissa on kuollut 30 henkilöä. Ei kerrota ovatko he kuolleet suruun.