Tukholman käräjäoikeus vangitsi perjantaina päivällä 35-vuotiaan ruotsalaisen miehen epäiltynä Östermalmin 13.1. maanantaina tehdystä pommi-iskusta.
Gyllenstiernsgatanilla viime viikon maanantaina aamuyöstä räjäytetty pommi tuhosi kerrostalon. Kymmeniä huoneistoja on täysin remonttikunnossa ja koko rappukäytävään on edessä täysremontti. Ikkunoita rikkoutui monen sadan metrin säteellä. Räjähdyksen voimasta kertoo se, että lähistöllä olleet autot siirtyivät useita metrejä.
Teon motiivia on arvailtu. Aiemmin linja oli se, että pommi oli suunnattu todistajansuojeluohjelmassa käytettyyn turva-asuntoon. Poliisi ei kuitenkaan ole vahvistanut motiivia suuntaan tai toiseen. Iltapäivälehti Expressenin mukaan asuntoa olisi käytetty Östermalmin “yläluokan” huumevälitysasuntona ja pommi olisi jonkinlainen reviirin merkkaus. Voi olla.
Joka tapauksessa tietojen mukaan Husbyn ja Kistan tiistaiset pommit liittyvät jotenkin asiaan. Joko kyseessä on turva-asunto ja todistajan pelottelu tai sitten juttu liittyy huumevelkoihin. Nimittäin Husbyn pommin sanotaan olleen muistutus henkilölle, jolla oli isoja huumevelkoja.
Yhtä kaikki käräjäoikeus vangitsi asiasta epäiltynä 35-vuotiaan William Karlssonin. Hän on johtava henkilö Bandidoksen sivuhaaran Support team X Stockholmin piirissä. Miehellä on rankka rikostausta murhan yrityksistä monenmoisiin pahoinpitelyihin ja kaikkiin rikoslaissa mainittuihin rikoksiin. Epäilty on siis kantaruotsalainen, ei maahantulija. Mies kiistää teon.