Kriminologian professori perää Oikeusasiamiehen tutkintaa Malmön suuroperaatiosta

Skärmbild (51)

Malmön poliisin viime viikkoinen suuroperaatio on aiheuttanut naureskelua, mutta tulosten perusteella poliisin operaatio oli loppujen lopuksi hyvin suunniteltu ja kovan luokan ammattigangstereille tehtiin muutama mukava ansa.

Suurinta kummastelua aiheutti se, että poliisi varoitti etukäteen julkisuudessa, että ongelma-alueille tullaan tekemään ratsioita. Poliisi kertoi julkisuuteen, että he tulevat tekemään etsintöjä mm. niiden gangstereiden tiloissa, joilla on päällä puhelinkuuntelu. Tällaista etukäteisvaroitusta kummasteltiin, mutta nyt poliisi kertoo, että sen tarkoitus olikin saada gangsterit liikkeelle ja vaihtamaan ase- ja huumekätköjen jemmapaikkaa.
Operaatio johtikin siihen, että aseita saatiin takavarikkoon ennätysmäärä. Kaiken kaikkiaan operaation aikana tehtiin seuraavaa:
Rosengård, Nydala/Hermodsdal ja Holma/Kroksbäck-lähiöistä takavarikoitiin kolmen päivän aikana 39 asetta, kilo räjähteitä ja ”iso määrä ammuksia” ja iso määrä huumeita. Lisäksi poliisi ratsasi 2 000 autoa, kotietsintöjä tehtiin 729, 12 henkilöä otettiin kiinni huumausainerikoksista, 41 rikosilmoitusta, ulosottomies takavarikoi muutaman auton ja vajaa 70 tuhatta kruunua käteistä ja lisäksi kaksi pommiliigan jäsentä pidätettiin.
Operaatio on saanut myös eriäviä mielipiteitä. Muuan kriminologian professori kertoo Sydsvenkanissa, että Oikeusasiamiehen pitää tutkia oliko poliisilla tosiasiassa perusteita tuollaisen jättimäiseen operaatioon.

Pt-median kommentointi on melko vapaata.
Kannattaa kuitenkin huomata, että väkivaltafantasiaa sisältävät kommentit poistetaan. Ihmisten suora solvaaminen ei ole sallittua, eikä ihmisten yhteistietoja sallita julkaistavan.
Kommentoi mielellään artikkelin aihetta, toki kevyet off-topicit, eli asian vierestä kommentit ovat sallittuja, mutta älä spämmää kymmeniä viestejä aivan asian vierestä. Venäjämielinen propaganda joutuu poistoon, sillä Pt-mediaa ei voi käyttää ryssän propagandan levittämiseen.
Pt-media ei ole mikään sananvapauden sankari, eli jos joku kommentti saattaa täyttää Suomen tai Ruotsin rikoslaissa mainitun rikoksen tunnusmerkistön, niin viesti poistetaan.
Subscribe
Notify of
guest
25 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
pöh

Syrjintäähän tuo on kun operaatio tehtiin monikulttuurisella alueella, eikä jossain kantaruotsalaisten eläkeläisten asuinalueella..

Goobeli

Oikeassa olet!!! Bergule, millaista järkyttävää rasismia Svedu-pellet kohdistavat paskasakkiin ja ongelma ghettoihin.
Aseet on jaettava takaisin, patruunoita jokaiseen aseeseen 10000 kpl mukaan korvauksena rasismista. Lisäksi vielä muutama laatikko käsikranaatteja paikallisiin moskeijoihin korvauksena rikastuneiden alueiden vainoamisesta. Tämä auttaisi syrjäytymisen ehkäisyssä, kun mutukat saisivat tutut kotoisat kotiseutujensa olot ghettoihinsa. Samoin svedu-apinat pääsisvät siinä sivussa nauttimaan taas vanhasta kunnon rikkaasta monikulttuurisesta menosta.

Suomi Finland

Syrjintää todellakin. Mutta tässä tapahtui se kaikkein pahin mahdollinen rasismi ja sadismi, mitä 3. maailman ganstoille voidaan tehdä. Heitä nöyryytettiin jekuttamalla ja heidän rispektinsä sai pahan kolauksen. Rispektin viemisen kieltää jo YK:n peruskirjakin. Tästä hyvästä Ruotsi joutuu ottamaan heti 500.000 kehitysmaalaista lisää, eikä tässä nyt oikein muuta voida, kuin miettiä, miten hyvittää asia nöyryytetyille ganstoille. Ihmisoikeusvaltuutettu on yhteydessä.

Patriootti

Voisivat samalla laittaa ton kommari proffan sinne neekereitten sekaan sössöttämään!
Sentään JOTAIN hurrit yrittävät, mutta turha on enää pyristellä, kun paskat on jo houssa!

Anonymous

Voi sentään. Nyt on kunniakansalaisten mielet pahoitettu. Ja proffallakin yöunet meni. Kyllähän se laittaa vituttamaan, kun rikastajilta viedään työvälineet.

Valtsu

Oikein! Saatanan pullantuputtajat linnaan, ettei Ahmedilla paino nouse!

Suomi Finland

Ruotsista on ollut tullut poliisipartio. Nyt täytyy huolellisesti selvittää, onko poliisi todellakin mennyt liian pitkälle.
Jos poliisin asiakirjoista tarkastuksissa löytyy peräkkäin kaksi s kirjainta, on syytä harkita koko poliisilaitoksen lakkauttamista. Natsismin nousua ei pidä sallia. Tilalle voidaan sitten muodostaa shiia ja sunni militiat valvomaan järjestystä.

Suomi Finland

Kas vain. Automaattinen kirjoituksen tarkastus on tehnyt tenän.
Yksi ollut sana on liikaa ja piti olla poliisivaltio. Noiden apuohjelmien kanssa kirjoittelu vie varmaan enemmän aikaa kuin ilma, jos niitä alkaa itse oikolukemaan ja korjaamaan jokaisen virheen, mitä ne saavat aikaan.

Valtsu

Paavo kirjoitti jutun, miten hänestä tuli rasisti – kehitysmaaälämölöä kuuntelemalla. Tänään on asiakaspalvelussa tullut vitun sekoilevia, huutavia, mitään tajuamattomia kehitysmaalaisia sellainen määrä, että järki menee! Onko Silakat maalittaneet vai mistä tämä vyöry tulee? Vähän on sellainen mielikuva, etten tämän takia kouluja käynyt.

Fatwantarkistaja

Sen takia ainakin työskentelet, että niilä on varaa möykätä. Se on ainoa varma asia.

Teuvo Tärpätti

”Muuan kriminologian professori kertoo Sydsvenkanissa, että Oikeusasiamiehen pitää tutkia oliko poliisilla tosiasiassa perusteita tuollaisen jättimäiseen operaatioon.”
Oikeasti? Nämä jutut saavat aikaan säälin, vitutuksen ja myötähäpeän samanaikaisen tunteen. Vihersuvakkikommunismi saa selvästi aikaan aivojen mätänemisen.

Hähhähhäääääääää

Eihän tästä tule vttuakaan että moniosaajia kohdellaan näin rasistimaisesti! Nyt kaikki silakat, mateet ja muikut kilvan sättimään täysin mlkkua VHM-oletettua.

Yassar Arafat

Tämä kriminologi psykiaateri Janne Flyghed näyttää olevan oikein feministien, feministi. Mahtaa tyyppi kulkea työmaallaan korkokengät, ja verkkosukat raajoihin puettuna. Googlasin tuon tyypin kuvan. On kyllä sen näköinen, että varmaan mielellään istuttaa paria Afgaania polvellaan yhtäaikaa..
Janne Flyghed muistuttaa aikansa paljon Örebron kovanaama poliisi Peter Springare:a. Springare teki selväksi mielipiteensä Ruotsin poliisi johdolle muslimien rikollisuudesta. Springare sai lähteä virastaan. Mutta sai valtavan summan erorahaa jonka Ruotsin valtio maksoi.

Vittuuntunut Stadilainen

Kiitos Pave että teit seurantajutun tästä mielenkiintoisesta tapauksesta.
Jatkossakin kannattaa seurata tämän ja muiden juttujen etenemistä ja jälkiselvittelyjä, jotka niin usein katoavat valtamedian tutkasta kun asiat eivät etenekään edotetulla tavalla. Tapausta seurannut professorin ulina ei kylläkään yllättänyt.

Anonymous

Millaisen kriminalikratian tuo professori haluaisi maahan oikein luoda?

Sam Colt

Professorin ulostulo oli kunnon mainospläjäys. Jos joku matu vahingossa joutuisi käräjiin, tuo proffa tulee juosten paikalle saadakseen runsain valtion varoin puolustaa väärinymmärrettyä.
Toinen – paljon hankalampi seuraus operaatiosta on, että Sverigedemokraateille kertyy lisää kannatusta. Ja kuka sitä tässä haluaa?

seant

Kyllä kohta poliisi maksaa korvauksia, rikollisten häirinnästä, sillä siitä on oikeuden päätös. Jossa poliisi oli liian monta kertaa pysäyttänyt erään rikollisen.
https://www.jk.se/beslut-och-yttranden/2020/01/4886-19-432/

seant

Asiasta toiseen, jossa Venäjän ilmavoimat suorittivat ilmaiskuja auttaessaan SAA-joukkoja. Idlibissä, jossa Syyrian armeijan joukot saivat paljon apua osavaltion itäosassa. Tässä taisi tuhoutua, myös valtamediassa mainittu leipomo.
Videossa kohdasta 14 min alkaen, tuntuu siltä kuin pelattaisiin videopeliä. Tämä osoittaa onko nykyään maajoukoilla mitään virkaan, niin hyvin tuhotaan jokainen suojaan mennyt ajoneuvo.
https://www.almasdarnews.com/article/watch-russian-warplanes-eliminate-jihadist-targets-to-help-propel-syrian-troops-in-idlib/

jippos123

Onko svedustanian umpirasistiselta natsipoliisilta unohtunut pulla ja kahvitarjoilut sotaa ja vainoa paenneille päänkatkojaganstoille?
Pitäähän moisesta ihmisoikeusloukkauksesta kommunistin aukoa päätään.
Eihän siitä mitään tule jos poliisi alkaa haittaamaan keppostelua, geelipäät ahdistuvat.

murre riepunen

Kirmonoloogi taitaapi olla Ala-hassan joukoista, toki silloin onkin ymmärrettävä tuohtumus joka poliisia kohtaan esitetään, saattaa olla viimeinen kerta näin ” suuren ” operaatioon, siihen loppu ratsiat kerta pamauksella.

Anonymous

Poliiseilta pitää ottaa kaikki oikeudet pois. Välittömästi. Sharialaki voimaan, niin proffat, tutkijat ja muu suvakisto saavat, mitä ovat tilanneet.

Nike Lauta

Jos poliisi haluaa toimia tehokkaasti niin juuri etninen profilointi on tehokkainta ja sama pitäisi tehdä myös rajavalvonnassa.

Sellasta

Vaihtamaan kätköjen paikka? Pelkääkö poliisi että aseet pölyyntyy kaapeissa.

Aj aj aj!

Nyt on Musse-setä hyvin vihainen!