Turvapaikka-aktivisti läksytti presidentti Niinistöä

Refugees_from_Syria_to_Sweden_05

Suomessa on syntynyt mielenkiintoinen keskustelu presidentti Sauli Niinistön Ylen Ykkösaamussa antamastaan lausunnosta. Niinistö kertoi, että maalaisjärjellä ajateltuna kaikkein heikommassa asemassa ovat tytöt. Niinistö viittasi 2015 invaasioon, jossa tulijoiden joukossa ei paljon näkynyt tyttöjä.

Lausunto on tietenkin suututtanut turvapaikka-aktivistien piirit ja esimerkiksi Uusi Suomi on antanut kovan luokan turvapaikka-aktivisti Erna Bodströmille palstatilaa, joissa Bodström oikoo Niinistön lausuntoja:
– Kyllä tyttölapsiakin näkyi jos vaan halusi pitää silmänsä auki.
Artikkelissa Bodström esitellään jonakin maahanmuuton tutkijana, mutta tosiasiassa hän on turvapaikka-aktivisti. Hän kuuluu kaikkiin Rasmus–, Refugees Hospitality– ja Stop Deportation-ryhmiin ja vaatii jatkuvasti hyvin näkyvästi Suomea lisäämään kehitysmaista tulleiden tulijoiden määrää.
Bodström siis vastaa Niinistölle, että tyttöjäkin näkyi, jos vaan piti silmät auki. Bodström pyytää Niinistöä lopettamaan misinformaation levittämisen.
 
Refugees_from_Syria
 
Luultavasti minulla on enemmän kokemusta tästä asiasta kuin Bodströmillä. Nimittäin vietin koko syksyn 2015 Tukholman keskusrautatieasemalla katsomassa lähes jokaisen Tukholmasta pohjoiseen lähtevän ilta- ja yöjunan. Tämä reitti oli siis Suomeen tulleiden tulijoiden ainoa reitti, ja käytännössä lähes kaikki 2015 Suomeen tulleet turvapaikanhakijat ovat joitakin yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta tulleet Tukholman keskusaseman eli T-Centralin kautta. Ja siten myös minun valvovan silmän alta.
Kukaan toinen suomalainen ei ole käytännössä nähnyt sitä Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden määrää konkreettisesti kuin minä.
Mitäpä silmäni sitten ovat nähneet?
Bodströmin väite, että siellä joukossa oli tyttöjä, on puhdasta potaskaa. Tai siis tietenkin tyttölapsia tuli vanhempiensa mukana. Mutta mitään yksin liikkeellä olleita tyttöjä ei ollut kuten tuli nuoria aikuisia miehiä. Yhtään ainoaa yksintullutta teinityttöä ei Suomeen ole satavarmasti tullut.
Tukholmasta lähti joka ilta kaksi junalastillista tulijoita, jotka matkasivat ensin Luulajaan ja sieltä seuraavana päivänä edelleen bussille 120 km matkan Tornioon.
Näissä junakuljetuksissa oli kaksi kaavaa: Aikaisemmin illalla lähteneeseen junaan nousi lähinnä nuoria ja vanhempia miehiä. Esimerkiksi suurimmissa ryppäissä, joissa juniin nousi jopa 500 tulijaa niin lapsia oli yksittäisiä. Nämäkään lapset eivät olleet mitään yksinmatkaajia vaan perheensä mukana liikenteessä isän ja äidin kanssa. Perheitä saattoi siis olla isoimmissa ryppäissä max 5-10.
Myöhemmässä yöjunassa oli usein sitten enemmän lapsiperheitä. Esimerkiksi vanhemmat ja pari nuorempaa lasta. Mutta yöjunissakaan ei ollut mitään yksin liikkeellä olevia teinityttöjä. Teinityttöjä saattoi olla, mutta he olivat liikkeellä vanhempiensa kanssa.
Väite, että Suomeen olisi tullut yksinäisiä nuoria tyttöjä on täysin huuhaata. Sille ei ole mitään katetta ja asiantuntija Erna Bodström puhtaasti vääristelee asiaa oman agendansa mukaiseksi.
Kannattaa ymmärtää, että Bodströmin motiivi on siloittaa mielikuvaa Kreikasta Suomeen tuotavista ”alaikäisistä”. Emme tiedän vielä minkänäköistä partalasta sieltä saapuu loppuelämänkestävän ilmaisen ylläpidon piiriin, mutta satavarmasti sieltä tulee 100 prosenttisesti nuoria aikuisia miehiä, jotka esittävät jotain 14-15-vuotiasta. Eikä joukossa ei ole yhtään ainoaa tyttöä.

Pt-median kommentointi on melko vapaata.
Kannattaa kuitenkin huomata, että väkivaltafantasiaa sisältävät kommentit poistetaan. Ihmisten suora solvaaminen ei ole sallittua, eikä ihmisten yhteistietoja sallita julkaistavan.
Kommentoi mielellään artikkelin aihetta, toki kevyet off-topicit, eli asian vierestä kommentit ovat sallittuja, mutta älä spämmää kymmeniä viestejä aivan asian vierestä. Venäjämielinen propaganda joutuu poistoon, sillä Pt-mediaa ei voi käyttää ryssän propagandan levittämiseen.
Pt-media ei ole mikään sananvapauden sankari, eli jos joku kommentti saattaa täyttää Suomen tai Ruotsin rikoslaissa mainitun rikoksen tunnusmerkistön, niin viesti poistetaan.
Subscribe
Notify of
guest
56 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
joku

Samalla tulee coronavirus ulkomaalaisten mukana.
Maailmalla leviää paniikki ja Italian kaupungeissa joissa on virusta havaittu on twitterissä kuvia tyhjistä kaupan hyllyistä. Jo muutama ulkomaalainen sotalapsi tukkii Suomen terveydenhuollon kriittiset resurssit. Suurin osa lääkkeistä ja niiden komponenteista valmistetaan Kiinassa jossa tehtaat eivät ole käynnistyneet Kiinalaisen uudenvuoden jälkeen.
Useita maita on jo sulkenut rajat Irakiin jossa kuolleisuus ko. tautiin on kova. Koreassa on kohta hätätila ja Japanissa on jo nyt satoja tapauksia.Sääli, että Suomen hallitus ei tee mitään. Ulkomailta tulleet tulevat kuormittamaan Suomen terveydenhuoltoa ja se estää suomalaisilta terveyspalvelut. Ja sairaalaan ei kannata mennä sairastumaan kuin pakon edestä.
Ok, sars ja muut flunssat oli ylireagointia, mutta jos tämä lähtee lapasesta niin parempi varustautua muutaman viikon aikana edes parin viikon safkoilla ja varsinkin lääkkeillä. Jos Kiina ei käynnisty kuukauden sisällä niin tulee ongelmia. Jos nyt on kyse flunssasta, miksi Kiina laittaa 700 miljoonaa ihmistä karanteeniin ja keskeyttää käytännössä maan talouden selkärangan eli tehtaat joka uhkaa romahduttaa Kiinan talouden?
Toivottavasti olen väärässä.

Lomalle lähtömaahan

Tukholman Södersjukhuset on jo sekoamassa potilastulvan takia. Potilaat itkevät, henkilökunta itkee ja on raivoissaan. Potilaita makaa päivähuoneissa ja kuolee käytäville ilman että saavat kipulääkitystä.
https://www.aftonbladet.se/tv/a/307575/patienten-om-krisen-pa-sos-har-aldrig-varit-med-om-det-har
Tähän vielä corona päälle niin se on finito Ruotsin sairaanhoidon kanssa. Ja kaiken muunkin.
Kukaan ei ole kontrolloinut Iranin ja Italian jne lomanviettäporukkaa.

Fatwantarkistaja

Kolme viikkoa on minimi, saa olla enempikin. Huomatkaa myös vesi. Onneksi ei ole pakkasia, mikäli lämmöt katkeaa. Sekin otettava huomioon, että mihin sontii vedentulon lakattua. Ja kynttilät ovat tunnelmallisia.
Vielä ei ole kiire, mutta Italiassa niillä tuntuu paikoin jo olevan. Kannattaa parin päivän kaljarahat ainakin säästää lompakkoon, sillä saa hernekeittoa aivan valtavan kasan (60 senttiä/prk).

Jos epidemia tulee: kuka saa sen viimeisen paikan hengityskoneessa, eläkeläinen vai ananas?

Sontimista voit jatkaa ihan normaalisti tavalliseen vessaan kunhan laitat vesikanisterin pytyn viereen ja itse huuhtelet pökäleen alas. Kunnalla on vedenhakupaikat.
Kannattaa hommata kaikenkokoisia kanistereita 10-25 litraa. Jos asut talossa on 800-1000 litran muovinen, häkitetty, europallilla seisova vesitankki hyvä turva pakkasettomina aikoina.

ike

Tämä hallitus ei tee mitään koska sen käsityskyky on riittämätön. Se kyllä yrittää kaikkensa että tuota eksoottisten tautien sairaanhoitoa täytysi suomessa laajentaa, ja rajusti.

Amalia

Migri itse totesi jälkikäteen, että n.30-40% oli 2015 tulijoista sotilaskarkureita ja muita asiattomia hyväkuntoisia nuoria miehiä, jotka olivat lähteneet seikkailemaan ilmaisen rahan perässä.

Kankkulaan

Miten Ruotsin hallitus torjuu coronaa? Antoi juuri 40 miljoonaa kruunua vanhusten ja lasten rahoista WHOlle keharimaihin jaettavaksi:
https://www.expressen.se/nyheter/oro-for-global-pandemi-mystiskt-utbrott-i-italien/

Ei aukea

Kyllä tyttöjäkin näkyi…hmm… Tarkoittaako Bodström kenties Oululaisia tyttöjä, joita on raiskailtu tulijoiden toimesta vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?
Bodströmmin logiikka ei aukene nyt minulle.

Korjattu

Ei tarkoittanut Oululaisia tyttöjä.

pöh

Näkihän ne siellä Rautatieaseman mielenosoituksessakin ”täällä on naisia ja lapsia” , joskaan kukaan ei nähnyt muita naisia kuin niitä karvakäsien perässä juoksevia aktivisteja, lapsista puhumattakaan..

Mikä pykii?

Mitä samaa oli Osama bin Ladenissa ja 500 euron setelillä? Kumpikin on ollut olemassa, mut kakaan ei ole nähnyt.

Anonymous

Se on parempi ettei kukaan naekaan 500 e setelia, silla jos maksaa marketissa niin myyja luulee sita silti vaarennetyksi vaikka tyontelee sen tarkistusmyllyn lapi useita kertoja. Myyja ei saata mitenkaan uskoa etta tammoinenkin seteli on olemassa ja soittaa katiskan.

Fatwantarkistaja

20 kpl näin kerrallaan suuria seteleitä. Autokaupoista piti käydä perimysjärjestys läpi. Väkivaltaa ei tilanteessa käytetty.

Anonymous

No ei sieltä tosissaan naisia, paljoa tainnut tullakaan. En tiedä mistä tämä aktivisti keksi tällaisen taksijutun.

Voittajat pukeutukaa luotiliiveihin kun liberaali demokraatit kunnioitavat demokratiaa

MTVuutiset.fi ovat sosialisimi vasemmistolaisessa kiimassa
ovathan he yhteistyökumppaneita CNN kanssa
Bernie Sanders jyrää esivaaleissa, mutta voisiko radikaali sosialisti haastaa Donald Trumpin? ”Moni varmasti kokee, ettei kerta kaikkiaan voi äänestää häntä”
MTVuutiset.fi
Hillary Clinton blasts Sanders in new documentary:* Nobody likes him*
miksei nyt valtamedia suomessa hermostu
kun heidän 100 v lemikkiä suosikki vanhusta arvostelaan toisen ex suosikin suulla
ehkä siksi kun valtamedia on radikalisoitunut vielä ennemän VASEMMALLE
KUN Hillary Clinton Oli heidän suosikki papukaijjansa jota kohdeltiin muka aina väärin
chapter 2
Muistutus kuinka Bernie Sandersin kannatajat kunnioitivat demokratiaa pahimmiilaan
hävityään vaalit vuonna 2020
Suspected Congressional Shooter Had Made Anti-Trump Statements | NBC Nightly News
https://www.youtube.com/watch?v=najBk0TS564

Hillary Clinton blasts Sanders in new documentary:* Nobody likes him* Voisi kyllä kysyä kuka Hilarysta tykkää. Täysin korruptoitunut ja erittäin epämiellyttävästi alaisiaan kohtaan käyttäytyvä ihminen. Kommentteja voi lukea jopa hänen käytöksestään henkivartioitaan kohtaan. Ei niitä suomen valtamedia kyllä julkaise.

Voittajat pukeutukaa luotiliiveihin kun liberaali demokraatit kunnioitavat demokratiaa

Rebublikaanit katselevat näitä demareiden vaaliväittelyitä yhtä huvituneina
kuin Benny Hill Showta Tai Muppet Showta
the Democratic debate 21.2.2020
729 542 näyttökertaa
https://www.youtube.com/watch?v=LQS6oR6wgfo

Ai se on vielakin tuo Geraldo elossa…

Voittajat pukeutuukaa
Ohisalon laskelmoitu hyveheilutus-Oikeamedia

https://oikeamedia.com/o1-132406
en tiedä kuinka tiiviit välit suomen valtamedian toimittajilla on mari ohisaloon ja vihreisiin
kun he luovat tätä ilmasto hysteriaansa suunnatuna juuri lapsiin ja nuoriin
tämä yhtälö on ilmeinen
ja oikeasti en tiedä
onko tämä joku suuniteltu strategia
valtamedian ja vihreiden kiero peli jolla aivopestään nuoria äänestämään vihreitä
Vihreiden puheenjohtajalta Maria Ohisalolta uudet ilmastoesitykset:
**16-vuotiaille** äänioikeus
ja*** hallituksen kanssa samaan pöytään päättämään ilmastotoimista**
Ohisalo teki ehdotuksen puoluevaltuuskunnan kokouksessa lauantaina.22.2.2020
näiden kshden asian yhten sovitaminen
mitä valtamedia tekee ja mitä mari ohisalo ehdotaa
ovat jotenkin liian läheisessä yhteydessä toisiinsa
eli se vVLTAMEDIAN YLEN LUOMA LAPSIIN NUORIIN SUUNATTI
ILMASTO PANIIKKI JA
JA VIHREIDEN Maria Ohisalon ehdotukset sen valtamedian *vihreän* hysterian perään
**16-vuotiaille** äänioikeus
ja*** hallituksen kanssa samaan pöytään päättämään ilmastotoimista**
kuulostaa liian herkuliselta ollaakseen sattuma

ike

Tästäkin ihmisten jo tulisi ymmärtää että tuo vihreä puolue sekä Ohisalo ovat erittäin vaarallisia suomen kehitykselle. Kuka voi vakavissaan ehdottaa että lapsille, jotka eivät vielä ole kouluaan lopettaneet, annettaisiin äänioikeus. Siinä kyllä nyt käytetään vähintäänkin kyseenalaisia keinoja, eikä edes hävetä. Se on vähän sama kuin tuon pakolaispolitiikan kanssa. Äänestäjiä yritetään saada keinoja kaihtamatta. Mieluummin sellaisia joilla tuo ymmärrys ei oikein ole kehittynyt.

Anonymous

Ehkä. Ja äänioikeus pois kun täytää 70 vuotta, sen jälkeen järki ei toimi ja tietolähteenä on pitkälti vain tv ja sieltä yle.

ike

Nimettömälle: Olen aika lähellä 70. Eräs lääkäri sanoi että jos epäilee dementiaa niin se vaatii sen verran että sitä ei ole. Olen siis ottanut opikseni ja ensitöikseni aamulla epäilen, kaikkea, ja päivä kyllä sujuu hyvin. Ja tiedoksi YLE:n uutisiin olen oppinut suhtautumaan kriitisesti jo poikasena, nelikymppisenä. Olen siis osasyynä maan ahdinkoon. Ensisijaiset tietolähteet ovat kyllä muut. Teillä nuorilla on helppoa, meidän piti vielä opiskella kieliä. Nyt Google hoitaa. Tosin haluan vielä nostaa yhden kanavan tietolähteenä joka vielä menee ylitse YLE:n ja se on You-Tube, mutta tulee häviämään koska tämä poliitinen korrektius on ottanut väliaikaisen ylivallan. En tiedä mitä jatkossa tulee mutta poliitinen eliitti ei pääse helpolla. Kukaan ei tietenkää toivo äärimmäistä ratkaisua mutta jos vallan anastus kansalta jatkuu, historia on osoittanut että jossakin vaiheessa räjähtää.

Pöh

Jaha, ja kukas sitten päättää aikavälillä 18-50, diktaattoriko?

ike

Niin mikähän tuossa kommentissani oli väärin. Olen todellakin sitä mieltä että jos ei vielä ole koulua lopettanut niin tuon äänestyksen kanssa on vähän niin ja näin. Tämä koskee myös vanhoja ihmisiä, heitä tulisi kuitenkin vähän enemmän kuunnella koska tuo lataushärveli (aivot) ovat kuitenkin aika kauan rekistöreineet dataa. Jos laite menee epäkuntoon niin asia on tietysti vähän erilainen. Haluaisin kuitenkin olettaa että sen korjaamiseen löytyy ”oikea” insinööri eikä joku sattumoisin välimereen paperinsa unohtanut ” yli-insinööri.

Anonymous

Kerrankin Niinistö aiheuttaa edes hiukan suvakeissa negatiivistä värinää sen sijaan että myötäilee tai soutaa ja huopaa suvakki-idioottien kanssa. Koskaan emme tosin unohda Niinistön lausumaa ”ihmisen (elintasopummin) piilotteleminenhän ei ole rikos”…

Anonymous

Onhan se niinkin mutta ei presidentinkaan tartte aina olla kultaisella keskitiella ettei vaan loukkaa toisia. Jos joku asia on pain persetta niin saa sen sanoa suuttuu joku tai ei….

pöh

Presidentin pitäisi edustaa omaa maataan ja kansalaisia, vaikka sisäpolitiikka ei hänelle kuulukaan.
Koko viran voisi kyllä lakkauttaa, varsinkin kun Niinistön seuraajaksi ei ole yhtään vakavasti otettavaa ehdokasta.
Jotain Lipposia ja Haavistoja taas tyrkyllä sinne.

Kilttimies

”…Meillähän on kokemusta muutaman vuoden takaa, jolloin kävi hyvin selväksi, että pojat kyllä jaksoivat tehdä omin päin pitkänkin matkan, mutta tyttöjä ei kovin paljoa näkynyt. Ja lähtökohtaisesti he (tytöt) ovat heikommassa asemassa”, hän kommentoi Ykkösaamussa.”
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö lähestyy selväjärkisyyttä. Ei pitäisi piirtää pirua seinälle, mutta nyt muutama näkyvä keppostelukeissi ja meillähän olisikin nuiva pressa. Ettei vaan Sauli ole jo salanuiva?

Anonymous

Katsoin sen Ykkosaamun myos ja Niinisto yllatti selvajarkisyydellaan. Onko tuulen suunta maailmalla muuttumassa kun han uskalsi jo kritisoida matutulvaa, tosin hyvin varovasti ettei Erna Booodstromm, vai mika vittu sen nimi on, poyristy taas kerran ja saattaa tehda vaikka rikosilmon vihapuheesta.

Fatwantarkistaja

On salanuiva, mutta pyytää taas kohta anteeksi ja palaa suvakiksi. On se noin aiemminkin tehnyt ja pari petoa riitti palauttamaan sen riviin.

KilttimieS

”…pyytää taas kohta anteeksi ja palaa suvakiksi.”
Nämä ovat ihania kielikukkasia nämä palata- joksikin-rakenteet, kun puhutaan henkilön mielen sisällöistä. Musulmaanithan kertovat ihmisen palaavan islamiin, kun tavallinen aivotoiminta häiriintyy ja susta tulee muslimi.
Palaillaan, mutta ei noihin edellä mainittuhin typeryyksiin <3

Mona Misu

Kaikki tietää, ettei tyttölapsia lähetetä matkalle, kun joku turvapaikanhakija raiskais sen siellä.

Petopaikka

Ne vähät tyttölapset jotka sieltä ovat tulleey istuvat äitinsä kanssa vastaanottokeskuksissa huoneissaan ettei heitä raiskattaisi. Tästä kertoi järkyttynyt äiti itse SVT- haastattelussa, itkua vääntäen ja kauhistellen. Miehet olivat kuin petoja heti kimpussa.

kun Ääri vihreää mielipidevaikutamista pidetään fakta journalismina

Blogi: Olli Pusa, ma 24.02.2020 00:49
Valheita ilmastonmuutoksesta
https://oikeamedia.com/o1-132424
yleensä nämä mamujen hysteeriset puolustelijat ovat juuri myös vihreitä
Toimittajalta: Ahdistaako ilmastonmuutos?
Niin minuakin – siksi etsin 8 tapaa muuttaa ilmastoahdistus ilmastoteoiksi
https://yle.fi/uutiset/3-11177160?origin=rss
tässä rikotaan journalisin sääntöjä surutta
24. Tavanomainen kulttuurikritiikki, poliittinen, taloudellinen tai yhteiskunnallinen arviointi sekä vastaavan muun mielipiteen
**ei kuitenkaan synnytä oikeuitta kannanottoon*
**mitä muutakaan tämä on kuin***ääri vihreän Ylen toimittaja** ***
**mielipidevaikutamista kannanotto ohjeiden kera*
*miten muiden pitäisi elää*
Toimittajalta: Ahdistaako ilmastonmuutos?
Niin minuakin kirjoittaa*** Ylen toimittaja**** Jenni Frilander.
miten näin selkeän politisoituneet henkilöt
voivat toimia ylipäätään ylessä journalisteinä kysymys jouko jokiselle
4. Journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus eikä vaatia tai vastaanottaa etuja, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan.
11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.
JOURNALISTIN OHJEET JA LIITE
joka sisältää tässä lausessa jotain pöyristytävää
* sananvapauden mielipide-vapauden* vastaista* toimintaa *
Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu **jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja** ja mielipiteitä
niin niitä *ei saa itse *muodostaa esim havainoimalla realismia ympärilään vai
saatika kertoa eteenpäin
onko *se vain*liberaali viher vasureiden valtamedian journalistien oikeus
suomessa näköjään on
ja täysin yksipuolisilla näkökannoilaan vielä kaiken kukkuraksi
ja kun mietii miten he mallitavat oman politisen akendansa vastustajia
niin hirvitää tämä suomen sananvapauden rappio tila
ja kukahan siihen on oikeasti syylinen siihen vihapuhen syntyyn
esim kuka siihen provosoi eniten kansalaisia
ettei vain valtamedia ääri vihervasuri feministi suvakki toimitajinen
rikkoen omia säädöksiään surutta ja joka päivä
jos puhutaan vastuulisuudesta puolueetomuudesta
tasapuolisesta journalismista ja niiden hyvien tapojen noudatamisesta
yle
*** Ylen toimittaja**** Jenni Frilander
**Ahdistaako ilmastonmuutos?**
oma komentti
kenelle hän kysymyksensä asetaa
eli naiveile lapsille ja nuorille joita on helpointa aivopestä tähän vihreään akendan ja luoda heihin tätä hysteriaa näillä lööpeillä *Ahdistaako ilmastonmuutos?**Niin minuakin** *vastuulisesti*
*Tämä on epätodellista toimintaa yle*
ääri vihreän nais yle toimittajan ääri mielipiteiden tyrkytystä
kun meillä suomen kansalaisilla on vain oikeus
vastaanottaa tietoja** ja mielipiteitä umpi vihreältä politisoituneelta valtamedialta
joka on kohta suomessa täysin keskitynyt kartelli HS Ostojen takia
4. Journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin
24 yhteiskunnallinen arviointi sekä vastaavan muun mielipiteen
**ei kuitenkaan synnytä oikeuitta kannanottoon*

Turhapaikanhakijat vievät lasten ja vanhusten rahat kunnissa

Ainakin 30% Ruotsin kunnista joutuu huonontamaan vanhustenhoitoa, päiväkotitoimintaa jne. 2020, varsinkin kunnat jotka saivat taakakseen ison joukon turhapaikanhakijoita 2015. Nämä lilluvat suurena menoeränä budgeteissa vuodesta toiseen koska eivät elätä itseään.
Oppositiopuolueet ovat pakottaneet Löfvenin hallituksen antamaan lisää rahaa kunnille mutta se raha ei riitä alkuunkaan korvaamaan kuluja mitä turhapaikanhakijat aiheuttavat:
https://www.expressen.se/nyheter/var-tredje-kommun-skar-ner-pa-valfarden-/

Jupe

Ei niitä tyttölapsia kyllä kovin monta ollut. Taitaa Erna tyttönen itse levittää harhaanjohtavaa tietoa.
Hommalta pongattua :https://hommaforum.org/index.php/topic,55124.msg3153883.html#msg3153883
”Maahanmuuttotutkija Erna Bodström lainaa Maahanmuuttoviraston tilastoja ja toteaa, että Suomeen saapui vuonna 2015 7600 lasta, mikä on kaikista tulijoista liki neljännes. Alaikäisistä yli puolet oli 0-13-vuotiaita ja heistä tyttöjä miltei 20 prosenttia.”
Lasketaanpa : 7600 lasta, mikä on kaikista tulijoista liki neljännes , (eli 24%), eli kaikkiaan 32477 henkeä.
Alaikäisistä yli puolet oli 0-13-vuotiaita , eli oletetaan 55% =4250
ja heistä tyttöjä miltei 20 prosenttia , eli 4250×19% = 810 tyttöä ( 0-13vuotiaita) . hedelmällisessä iässä olleita tyttöjä todennäköisesti todella vähän , koska jätetty pois tiedoista.
” -Ethän levitä misinformaatiota, Bodström tviittaa Niinistölle.
– Kyllä myös tyttölapsia näkyi, jos halusi pitää silmät auki, Maahanmuuttotutkija ja ihmisoikeusaktivisti Erna Bodström jatkaa.”
810 tyttoä 32500 hengen joukosta on noin 2,5% , eli saa olla silmät todella auki että erottaa pienikokoiset tytöt ja sylivauvat isosta massasta

Matujumit söivät budgetin

Pakkaset ovat kuulemma tulossa. Ruotsissa jyllää tavallinen jokatalvinen sesonki-influenssa, oksennustauti ja nyt on tulossa corona. Sairaalat ovat jo muutenkin täydessä kaaoksessa. Entäs sitten kun henkilökunta itse sairastuu?
Ei tässä auta muu kuin ruveta prepperiksi ja pysytellä poissa julkisilta paikoilta. Onneksi ruotsalainen yhteiskunta on tajunnut sen ettei se pysty mihinkään ja on jo hyvissä ajoin jakanut joka kotiin ohjeita siitä miten selviytyä kun mikään ei toimi, mistä voi hakea vettä jne.

ike

Toistan aikaisemman kommenttini. Täytyy alkaa turvata tuo länsiraja. Näin tervettä järkeä ei kyllä poliitikoilta löydy.

Huuhaa Innanen

PANOMIEHIÄ sieltä tuli, ja PANOMIEHIÄ sieltä tulee lisää. Ei yhtäkään aitoa pakolaista silloin, nyt eikä tulevaisuudessa. Valehtelijoita ja huijareita jokainen. JOKAINEN. Se on jo tullut todistetuksi.

Livelähetys

Ruotsin hallitus pitää juuri nyt tiedotustilanteen coronasta livenä:
https://www.svtplay.se/video/25727744/nyheter-direkt/coronaviruset-regeringen-haller-presstraff

En tuhlaa enään aikaani tähän enempää heippa for ever

lukihäiriöiselle* kirjoitusvirheet* nämä jutut ovat tuskaa kirjoitaa sori
Äärioikeiston* noitavaino muuttuu- Ääri-vasemmiston ylistämiseksi HS ssa
joka kuulostaa itsesään jo aika sakeelta jopa vaaraliselta toiminalta tahaliselta vasemmiston kannatajien trikkeröiniltä väkivaltan valtamedian siunauksella
oikeistoa vastaan
taikasana rasisti nazi ilman todisteita kelpaa tämän vasemmisto vakivallan
oikeiston noitavainojen mustamaalauksen syyksi
eli musta vaan tuntuu ilman FaKTOJA mielipide Että sinä olet nazi rasisti
jOTA PITÄÄ VETÄÄ PATAAN Henkisesti sekä fyysisesti
hyvällä äärivasemmiston
ihanalla moraalin ja *ainostan hyvyyttä* sisältävän akendan oikeutuksella
Marxilaisen ja varsinkin marxilais-leniniläisen vasemmiston keskuudessa äärivasemmistolaisina on pidetty anarkisteja ja toisaalta Neuvostoliiton johtamasta kommunistisesta liikkeestä irtautuneita radikaaleja suuntauksia kuten trotskilaisia tai maolaisia. Näissä piireissä on käytetty myös käsitettä ultravasemmistolaisuus, jolla on tarkoitettu tukeutumista jyrkkään ja yhteistyökyvyttömään vallankumoukselliseen fraseologiaan. Ultravasemmistolaisena on pidetty esimerkiksi Kominternin niin sanotun kolmannen kauden (1928–1935) linjauksia, joissa sosiaalidemokraatit määriteltiin sosiaalifasisteiksi. SIIS ENNEN HITLERIÄ
No kysymys mistä se hitleri sikisi
näiden vastustuksestako (1928–1935) sosiaalidemokraatit määriteltiin *sosiaalifasisteiksi*
nykyään tämä liike *sosiaalifasismi nostaa pätään huolella euroopassa
jopa Eu parlamentti harjoitaa sitä 2020
Militantti äärivasemmisto Suomessa 2010-luvulla
Äärivasemmistoksi voidaan kutsua esimerkiksi Suomessakin toimivaa militanttia antifasistista liikettälähde?. Antifasistinen liike kuten Varisverkosto järjestää mellakoita ja hyökkäyksiä nationalistien kimppuun[2]. Tämä toiminta oli vielä vuonna 2017 vähäisempää kuin Ruotsissa. Varisverkosto ja Takku-verkkosivustot ovat äärivasemmiston tiedotuskanavialähde?.
Osin äärivasemmistosta kumpusivat Tampereen vuoden 2013 itsenäisyyspäivän mellakat, joissa mellakoijat muun muassa rikkoivat ikkunoita. Niitä pidettiin merkkinä vasemmistolaisen väkivallan kasvavasta uhasta Suomessakin
jos mietitään demokratiaa ja kansanvaltaa
verratuna äärivasemmisto anifan tavoiteiteisiin
HS-analyysi: Eli Kierto tie tekosyy
rikkoa journalistisia ohjeita surutta
eli pistämällä juttu tämän nimikeen alle
kun tämä journalisti paasaa taas omaa poliitista
ääri vasemmiston perseen nuolemis akendaansa
kuola valuen ihmisten silmille vastuulisen *puolueetomasti*
HS-analyysi
eli liberaali vasemmisto median noitavaino juttu
oikeustokonservatiiveja vastaan siis kaikialla euroopassa
’Hanaun joukkoampumiset toivat suurta symboliikkaa Saksan paikallis­vaaleihin: Natsit ulos,
huudettiin vaali-iltana Hampurissa
Hampurin paikallisvaaleissa osattiin odottaa AfD:lle heikkoa tulosta, ja viime viikon tapahtumien valossa se tuntui monille erityisen tärkeältä, kirjoittaa HS:n Berliinin-kirjeenvaihtaja Hanna Mahlamäki.
tälläisetä mediasta tilee suomen suurin kaupalinen kartelli
luoja meitä autakoot
epätoivo on ainoa asia mikä tulee mieleen
HS toimitajan juttua lukiessa
hän tartuu AFD Yhteen tappioon kuin se kuvastaisi koko puolueen konkursia
joka on vale
he HS ihanoiqat anifaa äärivasemmistoa kommareita ja ties mitä sekopää vandaaleita
estoitta
eli antifasistit Äärivasemmisto huutelevat näitä lauseita eivät NORMI KANSALAISET
kuten HS Yritää luoda tätä valheelista mielikuvaa taas kerran
koska he pitävät lukijoitaan näköjään aivotomina idiooteina
NAZIS RAUS – natsit ulos, **on perinteinen antifasistien*** slogan Saksassa. Sen alkuperä tulee uusnatsien käyttämästä, rasistisesta ulkomaalaiset ulos -vaatimuksesta.
Harvoin näitä huutoja politiikan kentillä kuullaan, mutta nazis raus oli sunnuntai-illan hokema Hampurin paikallisvaaleissa, joissa jännitettiin, menettääkö oikeistopopulistinen, kansalliskonservatiivinen ja ääriaineksiakin sisältävä AfD (Vaihtoehto Saksalle) kokonaan paikkansa Hampurin osavaltioparlamentissa.
Nazis raus, huudettiin viikonloppuna myös eri puolilla Saksaa jalkapallostadioneilla Hanaun terrori-iskun takia. Siitä tuli sunnuntai-iltana Twitterissä myös Hampurin paikallisvaaleihin viittaava aihetunniste, koska AfD keikkui illan mittaan viiden prosentin rajan ylä- ja alapuolella.
herran jumala näitä hesarin toimittajia
twitterissä jakama video osoittaa, että demarit hurrasivat
AfD:n heikolle tulokselle enemmän kuin omalle ykkössijalleen.
faktaa
Oikeistopopulistit jatkavat voittokulkuaan Saksassa – AfD
Ovensuukyselyt: Maahanmuuttovastainen AfD tuplaamassa 27.10.2019
Äärioikeiston voitto, valtapuolueiden tappio Saksanan vaaleissa
Jo viisi vuotta sitten hyvin menestynyt AfD liki tuplasi kannatuksensa
2.9.2019
HUOMATKAA KUINKA EPÄTOIVOISEsTI TÄMÄ HESARI
Tekee jutun tästä yhdestä tappiosta
LOPPUKANEETTI Semi säälitävää umpi politisoitunutta
HS liberaali toimittaja Islam kiimaisen peräpukaman puhkeamis joirnalismia
islam mamut lähi idästä euroopassa
joka määritää hänen juttujensa sisällön ilmeisesti myös sananvapauden
akendalla tähän afd menstykseen
siihen hänestä HS Journalistista ei ole mitää oikeaa syytä
kuten esim angele merkkelin sekopäinen maahanmuuttipoliitikka
ei kelpaa se on loistavaa HS än mielestä
ja se kaikki paska mitä kanta saksalaiset ovat joutuneet kokemaan kotimaasaan tämän muslimi euroopan valoittaja kultuurin toimista
ei ole totta he valoittavat euroopan vain **oikeutetusti**
euroopalaisten rasisimiin vedoten me saaammee ilmeiseti juuri sitä HS Mielestä mitä ansaitemme islamistien tuon suvaitsevaisen tasa arvoi ihmisoikeuksua -eläiniä kunnioutavan heimon syrjimisistä
kun he tulivat kuokimaan meidän häihin puskista ilman kutsukorttia
asia muutukiin toisin päin
kuin olisimme heidän muslimien maahamuutajien
häissä ilman kustua kirkossa jonka maksaa se alkupräinen kantaväestön vihkipari
joidenka jopa lahja leivän paahtimen
omiikin muslimi heimon kuokkavieraat estoitta
valtamedian nuolessa varkaiden ja kuokkavieraiden persettä
syllistämällä alkuperäistä kantaväestön vihkuparia nazi rasisteiksi
jos tämä nykyinen päälaeleen mennyt matujen järjestämä hääseremonia kaaos
marssimisjärjestys ei kelpaa
*Äärioikeiston* noitavaino muuttuu- Ääri-vasemmiston
MUSLIMIEN ISLAMIN Kuokkavieraiden
MAMUJEN NUHTEETOMUUDEN ylistämiseksi HS ssa VALHEIN
SE ON FAKTA
TOIVOTAVASTI PORKKA JA JUKKA HANKAMAKI NÄKEVÄT JUTTUNI
JA VOIVAT TIIVISTÄÄ SEN KANSAN TAJUISEKSI Tykitykseksi
Liberaali äärivasemiston hanuria nuolevaa
HS bravdaa vastaan

Liian pitkiä litanioita

”Lyhyesti virsi kaunis” kuten suomalainen sananlasu sanoo.

kanander

Ei edes muslimi-isä laittaisi keskenkasvuista tytärtään matkalle kiimaisten jullien kanssa. Siksi heitä ei näkynyt kuten Pate kirjoitti havainnoistaan.
Salaa nämä 175 mamua tuodaan Suomeen. Suomi otti hoitaakseen ihmissalakuljettajien alkuun paneman projektin. Lentolipuista on perittävä käypä hinta tai annettava velaksi, joka peritään takaisin Suomessa. Ei ne pers´aukisia ole.

Anonymous

Corona näkyy taas suomentavan lampaiden pään.
-sama oli lintulenssussa ja sikalensussa, lääkeyrirys, umpirikollinen pharma tulee taas mättämään tyhmien euroja taskuunsa.
Takuulla tässäkin maassa tulee kuolemaan ja vammautumaan enemmän ihmisiä tulevaan pharman myrkyyn kun itse coronanfirukseen.

Miksei kukaan pistä stoppia?

Miksi Kiinan annetaan jatkaa törkeää eläinten kohtelua vuodesta toiseen?
Kaikki influenssat ja pandemiat tulevat Kiinasta ja alkavat sikäläisistä eläinparoista, nyt tällä kertaa eläinmarkkinoiden kidutetuista eläimistä kuten kiinalaisille herkullisista käärmeistä (rotista, lepakoista) jne.
Ei ole eläintä mitä ei siellä syötäisi (ja sitä ennen häkissä rääkättäisi).

PSn äänestäjä

Halla-ahon mukaan aktivisti valehteli
Halla-aho 23.2. ”Tutkija Bodström johtaa tietoisesti harhaan.
Eurostatin mukaan Suomeen tuli viisi vuotta sitten 2535 yksin saapuvaa alaikäistä turvapaikanhakijaa. Heistä 95% oli miehiä ja 95% yli 14-vuotiaita”
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/maahanmuuttotutkija-puuttui-sauli-niiniston-heittoon-kylla-myos-tyttolapsia-nakyi-jos-vaan-halusi-pitaa-silmat-auki/45bb131d-68c7-48bc-9623-97840bc598bb Erna Bodströmin mukaan vuonna 2015 Suomeen saapuneista alaikäisistä yli puolet oli 0-13-vuotiaita ja naispuoleisia liki 20 prosenttia.
https://www.suomenuutiset.fi/jokisipila-maenpaa-tapauksesta-puuttuminen-edustajien-puheoikeuteen-on-aina-vakava-riski-kansanvallalle-kansalaisten-nakemykset-valittyvat-paatoksentekoon-heidan-edustajiensa-kautta/

Klarsyn

Olen katsonut Youtubesta englantilaisen lääkärin (John Campbell) coronavirus-infoa. Hän sanoo, että pandemia, mikä pitäisi tunnustaa, ja asiaan suhtauduttava vakavammin. Matkailu seis, kaksi viikkoa eristyksessä on liian lyhyt aika, koska on viitteitä siitä, että itämisaika pidempi. Iranissa paha epidemia. Italian epidemian alkusyytä ei ole voitu jäljittää.
Nyt jäitä hattuun, eikä minkäänlaista liikennettä Kreikan saaristosta. Tämä brittilääkäri arvostelee sekä WHO:ta että Euroopan hallitusten halua suojella kansalaisiaan. Peittelevät tosiasioita, ei mitään perustetta syyttää valehtelusta kiinalaisia, kun itse toimivat samoin. Rajat kiinni, ei kättelyä, ei sosiaalista suutelemista. Asiaa ei saa enää vähätellä. Nyt ei ole aika auttaa mahdollisesti infektoituneita pääsemään humanitaarisin syin Suomeen. Sisäministeriölle olisi luettava lakia.

Ej Tulpaner från Amsterdam

Ananaksia Iranista näemmä. Mitäs muuta.

Anonymous

Joku agenda menossa mitä luultavammin suvakeilla nyt pitkin maapalloa. ensin oli muka oikeistolainen terroristi joka ampui musulmaaneja ja tänään saksassa ajoi äijä farmarilla väkijoukkoon missä loukaantui jokseenkin 30 ihmistä, kyseessä valkoihoinen henkilö jälleen, taasen kyseessä terroristi, alkaa tuntumaan että nuo on kaikki olleet suvakkeja jotka urhriutuu aatteeleen että saavat kantaväestön näyttämään yhtä pahoilta kun muslimit.

Lesken syli se on lämpöinen

Sidukkasuvakit salakuljettivat Migrin säilössä istuneen sotapakolaisen ulos isossa matkalaukussa:
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/gavleborg/rymde-fran-forvar-kan-ha-gomts-i-vaska

arto

Offtopic
Jokseenkin uskottavaa Suomi 24palstasta ettei tule yhtään kommenttia seuraavan laiseen juttuun.
Samia Hagi Muse, Somali lahettiläs
Eilinen KELAkäräjäjuttu jossa ei kerrottu juuri mitään.
Kuka hän on?
Tuntee
Eero Heinäluoma
Miapetra Kumpula-Natri
Antti Rinne
Tuula Haatainen
MP Evelina Heinäluoma
MP Heidi Viljanen
Hussein Al Taee
Pekka Haavisto
Tarja Halonen
jne.
Kättelee Somalimaan presidenttiä,sukulainen? isänsä?
https://pbs.twimg.com/media/D485UN-W0AYrQkm?format=jpg&name=small
Kaikki aiheeseen liittyvät kommentit (9 kpl) poistettiin eilen.
Kuvat hänestä ja poliitikoista ei mahdu ”suomen suosituimmalle keskustelupalstalle”
Vastaavaa shadowbännausta en ole kokenut ja valtamedia ei kerro hänen kontakteista, asemasta eikä paljon muustakaan.
Asiassa toimittelijat ovat laiskoja.