"Katsokaa, meilläkin on nyt grooming-jengejä"

Turvapaikka-aktivisti Mikko Lehtosen mukaan me kaikki olemme maahanmuuttajia.
Päivään sopii artikkeli vuoden takaa:

Ylen toimittajien Hanna Juopperin ja Taneli Kärjen mukaan Oulussa lopetetut sotapakolaisten vierailut päiväkodeissa ja kouluissa ovat rasismia.

Artikkeliin otsikolla ”Asiantuntijat lyttäävät Oulun päätöksen lopettaa turvapaikanhakijoiden päiväkotivierailut: ”Lähellä rasistista tapaa hahmottaa maailmaa”” oli saatu lausunto mm. vanhalta taistolaiselta turvapaikka-aktivisti Mikko Lehtoselta, joka esiintyi artikkelissa Tampereen yliopiston mediakulttuurin professorina. Lehtonen kertoi, että Oulun päätös antaa maahanmuuttajille viestin, että he eivät ole tervetulleita kantaväestön kulttuuriin. Niin ikään päätös korostaa vastakkainasettelua ja tietenkin – se on rasismia.
Edelleen Ylen toimittelijat olivat pyytäneet lausuntoa yhdenvertaisuusvaltuutetulta. Oulussa ollaan siis päätetty lopettaa turvapaikanhakijamiesten vierailut päiväkoteihin ja kouluihin ja Ylen toimittelijat soittavat yhdenvertaisuusvaltuutetulle. Yhdenvertaisuusvaltuutetulla kuitenkin jonkin verran on tolkkua, sillä hänen mukaan joutomiehillä ei ole yleistä oikeutta päiväkotivierailuihin.
Artikkeliin oli haettu lausunto myös joltain uustamperelaiselta ”muutosjohtamisen konsultilta” Rajkumar Sabanadesanilta. Hänen mukaan ongelmia voidaan minimoida vain integroimalla maahantulijat valtaväestöön.
Siinäpä sitä taas. Suomi on vihdoin päässyt Länsi-Eurooppalaisten isoveljien tasolle. Ylpeänä voivat valtapolitiikot kehuskella ruotsalaisille kolleegoilleen, että katsokaa, meilläkin on nyt omia grooming-jengejä. Ihan niin kuin teillä. Ja lapsiraiskauksia tehtaillaan jatkuvalla syötöllä. Ihan niin kuin teillä. Eikä me tehdän asian eteen mitään. Ihan niin kuin tekään ette. Ja media kirjoittaa asioista, että lapsiraiskausten suurin ongelma on kehitysmaalaisiin miehiin kohdistuva vihapuhe. Ihan niin kuin teillä. Yle kirjoittaa idioottimaisuuksia ihan kuin teillä SVT; päiväkotivierailujen lopettaminen on rasismia. Ja vihervasemmisto on laittanut päällensä kaikkein jykevimmän vaihteen; nettiin suolletaan jatkuvalla syötöllä tekstiä, joissa tekoja vähätellään ja syytellään kantalaisia rasismisa. Ihan niin kuin teillä.
Kyllä nyt kelpaa suomalaisten patsastella ruotsalaisten rinnalla. Vittuun joku Viro, jossa kehitysmaista tulleita lapsiraiskauksia ei tunneta. Eikä tunneta sellaista asiaa kuin omien lasten uhraaminen joutomiehille. Viro, hymph, rasistinen pikku maa. Suomessa sentäs alkaa jo olemaan hieman samaa kansainvälistä tunnelmaa kuin Ruotsissa.
 

Subscribe
Notify of
guest
54 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Pinlaareni
Pinlaareni
31.1.2019 13:43

Ennen maailmassa sekopäät palvoivat neuvostoliittoa, sekä sirppiä ja vasaraa. Nykyään palvonnan kohteina ovat eurostoliitto ja kuunsirppi…

Pertti Grandell
Pertti Grandell
31.1.2019 13:59
Vastaa...  Pinlaareni

noh, ne jotka nyt ovat /palvovat moista sekoilua/kulttuuria ovat ihan normaalin pottunokan mielestä täyttä idiotismia….ymmärsin kyllä pointtisi. uskomatonta paskaa saavat viranomaiset/haltijat pukata kansan keskelle…

Pinlaareni
Pinlaareni
31.1.2019 14:49
Vastaa...  Pertti Grandell

Jep. Ja sitten kuitenkin äänestetään vanhojen tottumusten mukaan… Missä vaiheessa pottunokkainen kansamme alkaa tajuamaan tämän hullunmyllyn, jossa meitä pyöritellään(?)

Vuoroin vierailulla
Vuoroin vierailulla
1.3.2020 14:52
Vastaa...  Pinlaareni

Asiantuntijat eivät lyttää oletusarvoista päätöstä kieltää tuntemattomien kantasuomalaismiesten päiväkotivierailut.

Vittu kun vituttaa, yliopistotkin pilattu kommunismilla
Vittu kun vituttaa, yliopistotkin pilattu kommunismilla
1.3.2020 16:28
Vastaa...  Pinlaareni

Tasa-arvoa olisi ollut kierrättää kaikki narkkarit, alkoholistit, psykoottiset, mielenterveysongelmaiset ja muut ongelmanuoret päiväkodeissa ikään ja ongelmaan katsomatta, mutta olisiko se sopinut tälle ääriliikkeelle, vihervasemmistolle? Olisihan se ollut kiva, jos olisivat päässeet tutustumaan suomalaiseen hoitokulttuuriin ja lapsiin, mikä niin monelta noista em. puuttuu.

El Comandante Cero
El Comandante Cero
2.3.2020 12:05
Vastaa...  Pinlaareni

Katsoin Mikko Lehtosen valokuvaa, jotenkin tuli tunne ettei hemmoa saisi päästää kaksin lapsen kanssa.

Suomi Finland
Suomi Finland
3.3.2020 19:55
Vastaa...  Pinlaareni

Jos olisi aivan pakko valita, niin… ei saatana…

Nestori Lundahl
Nestori Lundahl
31.1.2019 13:56

”Ongelmia voidaan minimoida vain integroimalla maahantulijat valtaväestöön”.
Siinäpä se onkin itse ongelma, kun muslimit eivät halua integroitua ja niin sitten aletaan valtaväestöä sopeuttamaan maahantunkeutujiin, ja kohta vaaditaan kaikki mahdollinen tehtäväksi maahantunkeutujia (muslimeja) tyydyttävällä tavalla ja kaikki muu on rasismia.
Ei tunnu olevan maahan tulleilla buddhalaisilla ja hinduilla mitään isompia ongelmia valtaväestön kanssa, joten miksi on niin vaikea myöntää että ongelma on länsimaiseen kulttuuriin sopeutumaton islam ja muslimit.

Nestori Lundahl
Nestori Lundahl
31.1.2019 14:10
Vastaa...  Nestori Lundahl

Ja lisäänpä vielä, että mikä ihmeen pakko maahan on kuskata juuri näitä kaikkein eniten ongelmia aiheuttavia ihmisiä ja sitten väittää että valtaväestö on se joka aiheuttaa ongelmia.

TIETO TEKEE PAHAA
TIETO TEKEE PAHAA
31.1.2019 23:49
Vastaa...  Nestori Lundahl

N.W.O. New World Order.
pedofiliaa normaalisoidaan niinkuin homo/muita seksuaaleja / montaa eri sukupuolta.
paitsi jos tekijä on valkoinen mies.
valkoiset tulevat kuolemaan sukupuuttoon.
lukekaa Sodan Käynnin Taito ni alkaa selvii mitä täällä tapahtuu.
Paras voitto on se kun hyökättävä maa ei tajua olevansa hyökkäyksen kohteena vaan syyttää omaa kanta väestöään hyökkäyksistä.

Minä
Minä
1.3.2020 15:44
Vastaa...  Nestori Lundahl

Esim. Etelä-Amerikasta, Filippiineiltä ja vaikkapa Thaimaasta olisi tulijoita, jos kaivataan monikulttuurisuutta, mutta eipä se oikea monikulttuurisuus olekaan tavoite. Niistä maista on vaikea päästä Suomeen, vaikka hallitus toisensa perään selittää, että tarvitaan työvoimaa. Suvakeille ongelmana näiden kohdalla ollee se, että nämä kotoutuvat ihan itse ja sopeutuvat, eivätkä jää eläteiksi.
Tavoite on ilmiselvästi tuoda ongelmia ja elätettäviä, koska juuri sellaisille ovet ovat auki ja punainen matto valmiina. Muille ovet ovat kokolailla kiinni.

Minä
Minä
1.3.2020 15:39
Vastaa...  Nestori Lundahl

Ne rasistit löytyvät muslimien puolelta. Hehän eivät halua sopeutua vääräuskoisten huonompaan kulttuuriin, vaan halveksivat kanta-asukkaita kaikissa maissa, joihin niitä on laskettu ”turvapaikanhakuun”.

Suomi Finland
Suomi Finland
31.1.2019 14:02

Noiden täytyy olla hulluja.
Kaksisuuntainen kotoutus toimii seuraavasti:
1. Tullaan hirveään kiimaan ja suorastaan eräänlaiseen hurmiotilaan, kun saadaan Suomeen paaaaljon uusia ihmisiä, jotka tulevat tänne niin kaukaa, että kaksisuuntaiseen kotoutustautiin sairastuneet ihmiset voivat julistaa maamme olevan aidosti kansainvälinen. Ja halutaan, että lisää tulee koko ajan. Ja fanaattisella päättäväisyydellä vaaditaan, että lisää pitää tulla koko ajan mahdollisimman paljon, koska kestävyysvaje ja koska ihmisoikeudet.
2. Sitten kun kiiman ja hurmoksen kohteet, eli läpsyttelijät perseilevät ja rasistit älähtävät tästä, masennutaan täysin ja aletaan syvän alakulon vallassa huutaa, että suomalaisetkin raiskaavat ja perseilevät ja koska ihmisoikeudet ja koska poliisi ja koska oikeuslaitos.
Sitten kun kohu mahdollisesti laantuu, siirrytään taas maaniseen vaiheeseen 1.

Oulussa sataa pienä kyrpiä
Oulussa sataa pienä kyrpiä
31.1.2019 14:10

Juu älkää väittäkö ettei Suomi ole internäsjönääl: on kruuminkia ja pettinkiä vaikka muille jakaa ja Oulu nimetään kohta The Rape Capital of The Northern Europe’ksi.

Vai onko
Vai onko
31.1.2019 14:11

Onhan suomalaisiakin miehiä aina vierailutettu päiväkodeissa ja kouluissa.

IDIOOTIT
IDIOOTIT
31.1.2019 14:19
Vastaa...  Vai onko

Miksi ihmeessä lapset ja vanhukset altistetaan täysin epämääräisille turhiksille?
Viekää turhikset verstaalle, katuja siivoamaan tai metsätyöhön jos on pakko keksiä ajankulua.

Media on mätä
Media on mätä
31.1.2019 15:49
Vastaa...  IDIOOTIT

Vitut. Ne on ajettava omaan maahansa laskemaan, vaikka hiekan jyviä.

petterinen
petterinen
3.2.2019 14:08
Vastaa...  Media on mätä

On varmaan laskeneet jo ne kaikki hiekanjyvät, nyt ne tulee laskemaan omat jyvänsä meitin tyttölapsiin, saatanat.

Pirtsakka
Pirtsakka
31.1.2019 18:55
Vastaa...  IDIOOTIT

Hmmmm…kuka uskaltaa palkata, ja antaa kirveet ja lapiot ja hakut käyttöön? Kas siinäpä pulma. Muutenkin saa jo vilkuilla koko ajan taakseen ja sivuilleen tietyissä paikoissa kulkiessaan.

Jokunen
Jokunen
31.1.2019 20:07
Vastaa...  Vai onko

Mistä lähtien saanko ihan päivämääriä ja paikannimiä? Meinaan että laitonta toimintaa ja teen ilmoituksen heti kun annat tiedot. Minulta vaadittiin turvallisuusselitys, rikosrekisteri ja liuta muita prosesseja että sain käydä päiväkodissa joten puhut puhdasta paskaa

Anonymous
Anonymous
1.3.2020 19:26
Vastaa...  Jokunen

Lyhyesti, mutta ei niin kauniisti.
https://yle.fi/uutiset/3-10617923

MH
MH
31.1.2019 14:15

No kukapas muu kun yle:n toimittajat taas asialla jotka vetää rasismikortin esiin vaikka vessajonossa jos muumaalaisen ei anneta etuilla .
Ensinnäkin mitä h…vettiä ne yleensä tekee päiväkodeissa, eihän sinne mene edes kantaväestön lauma ikinä, ainoastaan lasten vanhemmilla on oikeus käydä, ei muilla ole mitään asiaa kouluihin, päiväkoteihin jne… Vai onko sekin rasismia jos kantsväestölaumaa ei sinne päästetä ihmetteleen lasten touhuja ja ulkonäköä ??😠
Ristus mitä pässitoimittsjia, jotka tekee asian mistä vain että pääsevät julkisuuteen 🤮

Yököttävä systeemi
Yököttävä systeemi
31.1.2019 14:17

Meillä myös ”asiantuntijat” selittelevät niin, että varsinainen asia hämärtyy mahdollisimman tehokkaasti. Ruvetaan puhumaan metoosta ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Esim. Oulussa ei ole ollut kyseessä minkään valtakunnan naiset, vaan kyse on ollut LAPSISTA. Tätä seikkaa eivät ole halunneet ruskeistokommunisti asiantuntijat mitenkään korostaa. Kehitysmaalaisukot Ruotsissakin ovat sanoneet jo kauan sitten, että 16- vuotias on aivan liian vanha heidän rikolliselle toiminnalleen. Kertapuskaraiskaukseen toki käyvät kaikki, mutta groomaukseen vain korkeintaan 15-vuotias, mielellään alle. Olen ollut sitä mieltä, että systeemi, joka ei edes lapsiaan suojele, ei välitä todellakaan kenestäkään muustakaan. Emme ole paskankaan arvoisia systeemille.

KKK
KKK
31.1.2019 14:24

Meille on tullut tuhansia muslimeja vastoin EU:n sääntöjä (turvapaikkaa pitää hakea ensimmäisessä EU maassa). Tulijoiden henkilöllisyyttä ei tiedetä. Todistetusti monet valehtelevat ikänsä saadakseen alaikäisen statuksen.
SITTEN Suomessa hulluus pääsee vallalle ja näitä henkilöitä, joiden taustoja ei tunneta aletaan vierailuttaa alaikäisten parissa, seurauksena raiskausten aalto.
Tämäkään ei vielä riitä, vaan vierailujen lopettamista pidetään rasismina ja koko maahanmuuttaja ryhmän leimaamisena.

Ei mulla muuta
Ei mulla muuta
31.1.2019 14:24

Täytyy ymmärtää että kulttuureissa, missä uskottomat naiset kivitetään ja 9-vuotiaat ovat nussittavia ja nainen muutenkin kulkee piereskelevän ja mylvivän aasin takana, niin tällaiset kulttuuriset erot verrattuna kantiksien kulttuuriin ovat nimenomaan sitä rikastavaa monikulttuurisuutta, pelihetkien ja mielettömän hyvän ruuan rinnalla.

todella outoa
todella outoa
31.1.2019 14:28

vitun sairasta vittua !

suvaitsevuuden huippua!
suvaitsevuuden huippua!
31.1.2019 16:01

Lahdessakin järjestettiin oiken nuorten tyttöjen esittely maahanmuuttajille Hennalan kasarmilla, silloin, kun he tulivat Suomeen. Eräs koulu vei Lucia kulkueen esiintymään. Oli siinä mamu pojilla ihmettelimistä, kun kauniita tyttöjö tuli rivissä. Kyllä kännykät kuvasi ja viestit lähti kotimaahan, että tulkaa ihmeessä tänne onnelaan. Opettaja yritti syyllistää nuoret tytöt, jotka olivat muka halunneet esiintyä, mutta vastuu oli mielestäni opettajalla. Kyllä Hänen olisi tietää mamujen kulttuurilliset taustat. Näin ei ihme jos tytöt ovat liiankin suvitsevaisia mamujen suhteen, kun opettajat opettavat suvaitsevuutta. Ekös se ollut Kempeleessä ensimmäinen raiskaus koulun tutustumisillan jälkeen? Heille pitäisi sen sijaan opettaa itsespuolustusta suvaisevuuden sijaan.

Sam Colt
Sam Colt
31.1.2019 18:39

Pojat ovat hiekka-aavikoilta lähteneet katseltuaan aikansa nettipornoa ja tultuaan siihen tulokseen, että heidän kaltaisiaan uroita Eurooppa kaipaa. Turvapaikan haku on vain kätevä väline, jolla lisäksi saa kohdemaan maksamaan koko lystin. Samalla pääsee ikävästä ase- tai muusta velvollisuudesta.
Pojat ovat tietysti pettyneitä, jos eivät pääsekään Sipilän palatsiin kuksimaan koulutyttöjä. Turhautuneena he sitten ottavat kysymättä mitä ovat vailla.
Poikia on petetty!

Terminator
Terminator
31.1.2019 16:30

Oulu ylittänyt uutiskynnyksen.. Suomen pedo-pääkaupunki
https://www.zerohedge.com/news/2019-01-30/finlands-grooming-gangs-exposed

Acc
Acc
31.1.2019 16:59
Vastaa...  Terminator

Tapaus on poistunut iltapäivälehtien etusivuilta, joten se on poistunut äänestäjien tietoisuudesta.
Ennuste. Nyt kun päättäjät vain ymmärtävät pitää suunsa kiinni, niin tämä on uusi normaali. Valtamedia ja some-jätit auttavat salailussa. Moniosaajat saanevat raiskata pikkutyttöjä tästä lähtien rauhassa, jos ymmärtävät olla tekemästä raiskauksista suuria spektaakkeleita. Jos jotkut vanhemmat nostavat oman lapsensa kohtalosta metelin, niin heitä pidetään veneen keikuttajina ja rasisteina. Ihmiset leikkivät tietämätöntä, jolloin mitään ei ole tapahtunut, koska siitä ei tiedetä.
Oulun tapahtumat mahdollistaneet päättäjät ovat nyt kuivilla. Nyt alkaa kosto uhreja ja tapahtunutta paheksuneita vastaan.
Synkkäähän tämä on.

Anonymous
Anonymous
31.1.2019 22:35
Vastaa...  Acc

Siksi tarvitaan näkyvyyttä PT-Medialle, Kansalainen.fi:lle ja muille totuudessa pysyville julkaisuille. Olkaa hyvä ja jakakaa linkkejä täydellä sarjatulella nyt ennen vaaleja ja sen jälkeen.

Anonymous
Anonymous
31.1.2019 16:54

Ei kiinnosta noiden lasten joukkoraiskaajien yhteistoimintahuorien lässytykset.Kohtelen jokaista noista mädättäjähuorista kuten lasten joukkoraiskaajaa toimissaan kun vastaan tulee paikassa jossa ei ole kameravalvontaa.Mitään armoa ei tule.Yhtään todistajaa ei jää.

Hema
Hema
1.3.2020 16:25
Vastaa...  Anonymous

Yhdyn täysin edelliseen. Tulee vielä aika jolloin saavat viedä mukanaa puolustajansa.

Jocke
Jocke
31.1.2019 16:58

No eikö se Stefan Löfvén juuri sanonut että ”meillä on Suomen kanssa yhteinen tie”?
Tämähän on sitä mitä Lövfén on toivonut. Nyt ei Ruotsin enää tarvitse hävetä sitä mihin ovat itsensä asettaneet, koska Suomikin, Djävla finne igen.

roisisti
roisisti
31.1.2019 17:07

Virolaiset ja Venäläiset ovat suurimpia maahanmuuttajaryhmiä miksei heitä vierailuteta kouluissa ja päiväkodeissa. Syrjivä käytäntö on rasismia Oulu on rasistinen kaupunki.

Aappa
Aappa
31.1.2019 17:29

Tänään julkaistussa sisäministeriön turvallisuustiedotteessa (Kansallinen riskiarvio 2018) yhteiskunnan ykkösuhkakuvaksi on nostettu ”informaatiovaikuttaminen” – mikä tietysti tarkoittaa mm. sitä, että pitäisi vaan kiltisti uskoa kaikki, mitä viranomaiset ja valtamedia esittävät, ja pitää suut supussa ’vääristä epäkohdista’.
Riskiarvio-Pdf ladattavissa tuolta: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161332

NähtyOn
NähtyOn
31.1.2019 20:23
Vastaa...  Aappa

Halla-aho halusi tuota, ja sai sen.
Lisäksi on sanonut että afrikklainen voi olla suomelainen samalla tapaa kun kantaväetön asukas.

Anonymous
Anonymous
31.1.2019 22:42
Vastaa...  NähtyOn

Halla-Ahon pitää varmaan säilyttää puheissaan sellainen linja, että hän ei erehdy tarjoamaan suvaitsevaistolle mitään sellaista, jolla hänet voisi leimata täydeksi rasistiksi samalla, kun hän kuitenkin suoltaa ilmoille faktoja, joita mamunhalaajat eivät tahdo kuulla. Neutraalisti esitetyt, mutta täysin kaunistelemattomat faktat ovat sellaisia asioita, joita vastaan on vaikea hyökätä menettämättä täysin uskottavuuttaan.

Sam Colt
Sam Colt
1.2.2019 10:57
Vastaa...  NähtyOn

Jussi Halla-aho on vuodesta 2005 kirjoittanut Scripta sarjaa, yhteensä noin 400 kirjoitusta. Useimmat jutut käsittelevät maahanmuuttoa, sen tekijöitä ja vaikutuksia. Kirjoitukset ovat helppolukuisia, loogisia ja korkeata akateemista tasoa. Niissä esitetyt asiat pitävät tänäänkin paikkansa.
Ensimmäiset vajaa parisataa kirjoitusta on julkaistu 2009 myös kirjana Kirjoituksia uppoavasta lännestä.
Meidän muitten ei ehkä kannata laittaa Jussin suuhun sanoja tai tai tulkita häntä parilla huolimattomalla lauseella.
Tässä vaalien alla Jussi on meille kriittisille ja nuiville hyvin tärkeä politiikan henkilö ja PT_Media hyvin tärkeä viestiväline.

vituttaa
vituttaa
31.1.2019 17:42

Vittu sotaa ja kostoa odottaa varmasti moni. Viha kasvaa ja kumuloituu. Suomessa tulee vielä ruumita eikä siihen mene kauaa.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
1.3.2020 19:01
Vastaa...  vituttaa

Ruumiita on tullut jo paljon. Kaikki suomalaisten. Ja lisää tulee. Kaikki suomalaisten.

Pessimisti
Pessimisti
31.1.2019 17:59

Tänne pitäisi ottaa 1-2 miljoonaa venäläistä. Voisi olla vähän apua, eivät ole ainakaan pedofiiliraiskaajia. Kun näistä suomalaisista ei oikein enää tiedä.

Pena
Pena
31.1.2019 21:04

Täysijärkinen normaali aikuinen ihminen pitäisi kyllä kotoutua ja sopeutua yhteiskuntaan, ilman tällaista typerää pelleilyäkin. Eikös tuo ole nyt nähty että kotoutuminen on mennyt täysin perseelleen näiden kanssa. Suvaitsevaiset torvelot vaan eivät sitä näytä vieläkään tajuavan. Joka päivä on nykyään uutinen jostakin ahdistelusta, kuten tänään oli kun ulkomaalainen mies ahdisteli poikaa uimahallissa. Kiitos vaan taas juha sipilälle tuostakin.

Minä
Minä
1.2.2019 03:50

Näin se sivistys tekee voittokulkuaan Suomessakin. Ylevä tiedon valo valaisee uutta aikaa ja mokoma kehittymätön moukkamainen aika, jolloin ei ollut edes lukkoja ovissa, on onneksi takanapäin, eikä siihen luvatusti ole edes paluuta.

huugo
huugo
1.2.2019 05:12

Nuo kahjot pitäisi sulkea pakkokeinoin lukkojen taakse loppuelämäksi. Tuhotut elämät ja virtaava vaiton veri ei noita hetkauta puupennin vertaa, joten siinä on syytä tarpeeksi eristää heidät normaalista yhteiskunnasta. Voisi verrata vaarallisten psykopaatti murhajien toimiin.

pöh
pöh
1.2.2019 09:46

Mikä noita ihmisiä vaivaa? Minkä hemmetin takia aikuisia miehiä joiden taustoista ei oikeasti tiedetä mitään, pitäisi viedä päiväkoteihin tai kouluihin tutustumaan suomalaisiin lapsiin???
Viekää ne tutustumaan vaikka kodittomiin suomalaisiin yömajoihin ja leipäjonoihin, sekin olisi huomattavasti järkevämpää.
Ja mikä ihmeen ihmisoikeus se olisi päästä aikuisten miesten vieraiden pikkulasten sekaan? On se ylekin saatan sairas pakkoverolaitos.

Acc358
Acc358
1.2.2019 15:03
Vastaa...  pöh

”Minkä hemmetin takia aikuisia miehiä joiden taustoista ei oikeasti tiedetä mitään, pitäisi viedä päiväkoteihin tai kouluihin tutustumaan suomalaisiin lapsiin???”
Ideana takana lienevät suvakkinaiset, joiden hoivavietti herää heidän kohdatessaan avuttomia pikkulapsia. Siis ajatuksena on, että karvakäsimiehet myös herkistyvät lapsien ansiosta ja että miehet muuttuvat kilteiksi, kun heille osoitetaan äärimmäistä luottamusta saattamalla heidät tekemisiin yhteiskuntamme heikoimpien kanssa.
Viettejä on afgaaneilla ja vastaavilla. Mutta niihin ei kuulu hoivavietti.
Tässä testi suomalaisille lukijoille. Jos olet reilu jotain kohtaan, tämä joku on reilu sinua kohtaan. Jos väittämä on mielestäsi totta, varaudu pettymyksiin. Reiluus ja ystävällisyys tulkitaan heikkoudeksi ja sen hyväksikäyttämättä jättäminen tyhmyydeksi. Arvostusta omassa ryhmässään moniosaaja saa jymäyttämällä ryhmänsä ulkopuolisia.

Suomi Finland
Suomi Finland
1.2.2019 14:29

”Kansalla ei ole myöskään sellaista ”kansan oikeustajua”, jolla Juha Sipilän hallitus perustelee sen selvittämistä, löytyisikö kansainvälisistä sopimuksista porsaanreikiä, joiden avulla voisimme vapautua velvoitteistamme kunnioittaa turvapaikkaa etsivien ihmisoikeuksia. Muuta tarkoitustahan ei selvityksellä voi olla.”
https://unvis.it/hs.fi/politiikka/art-2000005985330.html
Hmmm… mistä näitä suuria ajattelijoita putkahtaa…
Oikea kysymys on, että miten voimme suojella oman maamme kansalaisia ja heidän ihmisoikeuksiaan.
Ja luonnollisesti oikea kysymys on, että onko laastarin käyttö millään lailla hyvä ajatus lasten suojelemiseksi seksuaaliselta väkivallalta? Laastarilla viittaan tiettyjen ihmisten suorastaan nerokkaaseen ideaan suojella nuoria tyttöjä pelkästään valistamalla näitä esim groomingin luonteesta ja siitä miten groomaajat viekoittelevat tyttöjä.
Varoittaminen on tietysti pakko tehdä, mutta jos groomaajien perusmenettelytavat tukitaan, he kyllä näkevät vaivaa saadakseen haluamansa. Mitenkäs sitten suu pannaan. OK. Groomaajia on nyt se määrä mikä on, emmekä voi tehdä asialle pikaisia muutoksia, ellemme vaaleissa asiaan halua vaikuttaa.
Pahinta on kuitenkin, jos groomaajia vaeltaa koko ajan lisää maahan ja tilanne vain pahenee.
Onko todellakin niin, että turvapaikanhakija on nyky-yhteiskunnan pyhä lehmä, jolle kukaan eikä mikään voi mitään.
Suurta pahuutta on päästää kettu kanatarhaan ja väittää, että ketun torjuminen on pahuutta.

Särmääjä
Särmääjä
1.2.2019 16:16

Meitä kun ei ole raiskattu Neuvostoliiton vallan alla tai neuvomielisessä kommunistidiktatuurissa viime vuosikymmeninä niin meiltä on ehtiny jo katoomaan se kansan yhteinen tahtotila puolustaa omaa maata ja kansaansa kuten viime vuosisadan alussa Venäjän keisarikunnan loppuajan voimakasta sortoa vastaan suomalaista kansaa vastaan ja myöhemmin Neuvostliiton pyrkimyksiä saada sekä koko kansa että valtio haltuunsa kuten Baltiassa yms. Virossa kun on kaikki tuoreessa muistissa vielä 90-luvun itsenäistymisestä niin siellä isänmaallisuus ja kansallismielisyys on ylpeydenaihe, joita nyt osataan varjella ainakin sen puolesta ettei maahantulijoita sinne haluta eikä heikomman sosiaaliturvan ja maan pienuuden takia sinne juuri ole tulossakaan. Ruotsissa kun ei ole miesmuisteihin tarvinnu puolustautua miltään ja ovat pohjolan suurin ja ehkä tunnetuin maa niin tilanne on tietysti vielä kamalampi vähän niinkun muissakin pohjoismaissa on ollu yhdistettynä tietysti meidän yhteipohjoismaiseen avokätiseen rahanjakoon joka helvetin maahanastujalle.

Timo T
Timo T
28.4.2019 00:20

Jaa vai vielä integroitumisesta on kyse? Ja eriarvoisuudesta!? Niinkö!
Käsi ylös kaikki kantasuomalaiset miehet joita on kuljeteltu ilmaiseksi tutustumiskäynneille päiväkoteihin ja/tai kouluihin veronmaksajien rahoilla? … niin arvelinkin.
Joten parhaitenhan noi taitaa siis integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan kun niitä EI roudailla katsastamaan tulevia (tai olevia) morsmaikkujaan.

JoodeJoode
JoodeJoode
1.3.2020 15:50

Tytöille aseenkanto oikeus ja ilmat pihalle joka mutakuonosta joka tulee kähmimään.

Anonymous
Anonymous
1.3.2020 18:50

Mitä järkeä rahdata sotilaita islamilaisista maista joista osa on varmuudella jihadisteja ja rikollisia lasten pariin kouluihin ja päiväkoteihin? Umpihullua. Muka kotouttamista? Miksi lasten pitäisi olla kotouttamisen välineitä? Onko lapsilta tai vanhemmilta kysytty haluavatko he tavata turvapaikanhakijoita? Ei ole. Päinvastoin toimintaa on harjoitettu hämäämälle kertomalla lapsille ja vanhemmille että ”tulee vierailijoita paikasta x” mutta vierailun varsinainen luonne on pimitetty. Lisäksi netissä on kuvia joissa turvapaikanhakijat pitävät päivakotilapsia sylissään ja muuten koskettelevat näitä. Onko vanhemmilta kysytty lupa?
Samaa toimintaa ollut mm. vanhainkodeissa.
Tämä on tyypillistä punavihernatsien toimintaa joka ei kestä päivänvaloa.
Jättäkää edes lapset rauhaan!

Anonymous
Anonymous
1.3.2020 20:00

Onneksi ei ole omia lapsia enää koulussa eikä päiväkodissa.
Iteltä löytyy aseenkantoluvat, hirvikiväärille haulikolle, yli 9m pistooliille, eli tarkoittaa vaikkapa magnum 357.
Pelottaa se että jos olisi lapsi siinä iässä että olisi koulussa/päiväkodissa missä oltaisiin vierailutettu islamisteja ilman että siihen olisi kysytty lupaa, olsi nimittäin äkkiä voinut ampumaharrastus ottaa uuden suunnan.
Että on muuten niin ”mukava” maksaa yleveroa, että voi perkeleen, perkele näin kauniisti ilmaistuna.

pöh
pöh
2.3.2020 00:51

Saatana mikä tyyppi kuvassa, sanosin jotain mutta tommonen mielensäpahoittaja pitäis sitä totuutta lapsen raiskausta pahempana.